Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Kuukauden linnut => Aiheen aloitti: jaTa69 - 05.11.09 - klo:18:22
-
Närhi (Garrulus glandarius) (eng: Eurasian Jay)
Noin naakan kokoinen (pituus 32-35 cm, siipien kärkiväli 54-58 cm),
varislintuihin kuuluva närhi on värikäs lintu.
Punertavan harmaanruskean päävärin lisäksi sillä on siivistä mustaa, valkoista ja sinistä.
Pyrstö on mustahko ja pyrstön tyvi ja yläperä valkoiset. Valkoinen yläperä
näkyykin kaus närhen lentäessä. Närhen lento on hoippuvaa ja hidasta.
Närhen latinankielinen nimi garrulus tarkoittaa suulasta ja aikamoisen suulas lintu
närhi onkin, tutun rääkäisyn lisäksi se osaa matkia aika hyvin mm. hiirihaukan naukaisua
ja monia muitakin ääniä se nokastaan saa aikaiseksi. Keväällä voi metsässä kuulla myös
närhen soidinlaulua, joka on sekoitus pulputtavia, naputtavia, naukuvia karheita ääniä.
Glandarius viittaa tammenterhoihin, joita närhi mielellään varastoi talven varalle
jos vain niitä jostain löytää. Närhi on lähes kaikkiruokainen, sille kelpaa terhojen lisäksi,
niin pähkinät, erilaiset siemenet, hyönteiset, kuin lintujen munat ja poikasetkin.
Närhi on Suomessa Pohjois-Lappia lukuunottamatta,melko yleinen pesimälintu.
Närhi pesii mieluiten tiheissä kuusivaltaisissa metsissä, mutta kelpuuttaa pesäpaikoikseen
myös lehtimetsät ja puistotkin. Suomessa pesii n. 140 000 närhiparia
Närhi on pääosin paikkalintu, mutta joinakin syksyinä esiintyy suuriakin vaelluksia.
Närhellä on useita haukkumanimiä, joista paskänärhi lienee tunnetuin, eestin kielessä närhi
onkin pasknäär.
Sanontojakin närhestä on, mm. Näyttää närhen munat
Närhen ääntelyä: http://oppiminen.yle.fi/artikkeli?id=10399
Närhi Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/N%C3%A4rhi
-
Tässä pimeä närhi viime talvelta
(http://i116.photobucket.com/albums/o8/kaijapasi/la2211a.jpg)
-
Kiitos jaTa69 mukavasta närhen esittelystä! Saatiin nähdä närhen munat oikein kunnolla. [:-DD]
Hieno kuva Kaijalta närhestä. [:-)]
-
Närhestä pidän kovasti. Ovat harvinaisen värikkäitä suomalaisiki linnuiksi. Meillä käväisee silloin tällöin. Ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten kun keräsin läheisen tehtaan tammikujalta muovikassillisen pudonneita terhoja. Ajattelin ne oraville. Mutta sitten niiden muassa tulikin nämä närhet pihalle siksi talveksi.
Nyt ei ole terhoja eikä ole näkynyt närhiäkään.
-
Pari vuotta vanha kuva
(http://i141.photobucket.com/albums/r62/mese_bucket/nrhi-1.jpg)
(http://i141.photobucket.com/albums/r62/mese_bucket/new/narhi2-1.jpg)
(http://i141.photobucket.com/albums/r62/mese_bucket/new/narhi3-1.jpg)
(http://i141.photobucket.com/albums/r62/mese_bucket/new/narhi1.jpg)
-
Lokakuun lintu, marraskuussa kuvattuna :-))
(http://kotisivu.dnainternet.net/sanahallussa/dc/lokuunnarhi.jpg)
-
Närhestä tykkään [:36] ja meilläkin käy nyt taas joka päivä ruokinnalla.
Mukava esittely ja hyviä kuvia, kiitokset laittajille [KIPPIS]
-
(http://mali.kuvat.fi/kuvat/Linnut/012+Varpuslinnut/404+n%E4rhi/hanko_20081004_0030.jpg/full)
(http://mali.kuvat.fi/kuvat/Linnut/012+Varpuslinnut/404+n%E4rhi/hanko_20081004_0096.jpg/full)
(http://mali.kuvat.fi/kuvat/Linnut/012+Varpuslinnut/404+n%E4rhi/hanko_20081004_0099.jpg/full)
(http://mali.kuvat.fi/kuvat/Linnut/012+Varpuslinnut/404+n%E4rhi/parainen_20081012_0002.jpg/full)
(http://mali.kuvat.fi/kuvat/Linnut/012+Varpuslinnut/404+n%E4rhi/helsinki_20090321_0057.jpg/full)
(http://mali.kuvat.fi/kuvat/Linnut/012+Varpuslinnut/404+n%E4rhi/helsinki_20090321_0054.jpg/full)
(http://mali.kuvat.fi/kuvat/Linnut/012+Varpuslinnut/404+n%E4rhi/helsinki_20090321_0051.jpg/full)
-
Kiva töyhtöpää Malin ykköskuvassa :-))
-
Kaunis lintu.
-
Malilla punkkari ja sukkula [:-DD]
-
Närhi on jännä kaksijakoinen lintu, sillä on todella kauniit värit (mutta aika paha ääni), kun sen näkee metsässä ilahtuu aina, mutta kun sen näkee ruokinnalla ei ilahdu (rohmuaa kaikki ruuat). Olen tosin huomannut että ainakin tutulla ruokinnalla, närhet ovat aika arkoja, lähtevät heti pois kun paikalle tulee. Mutta tykkään kyllä närhestä, se on kaunis lintu.
-
Närhi on tosi kaunis lintu, mutta on kyllä oikea rohmu, eli hakee parhaat palat ensimmäisenä ruokinnalta.
Närhen ääni ei aina ole "rääkymistä". Se osaa myös kujerrella tosi kauniisti, varsinkin keväisin.
Närhi on myös aika näppärä keksimään, miten pääsee käsiksi narun päässä roikkuvaan talipalloon. Se ottaa nokallaan naruun kiinni ja ja laittaa sen sitten jalkansa alle. Sama toistuu siksi, kunnes talipallo on saatu tarpeeksi ylös.
-
Hieno esittely närhestä ja mukava lukea kaikkien juttuja ja havaintoja närhestä ja kuvat tietysti mahtava lisä. Komiat oli närhen lähikuvat; "kasvokuva" ja varpaat [:-)].
Meidän pihapiirissä on aina närhi viihtynyt. Ne ilmeisesti pesivät tuossa lähimetsässä.
Niitä käy miltei päivittäin 3 ja parhaimmillaan olen nähnyt niitä 7 tahi 8 viime vuonna viimeksi. Tänä vuonna viisikin närheä pyöri lähinurkissa. Ne on mukavia, nokkelia ja hieman arkoja veijareita. Pähkinäautomaatissa ja rasvatangossa roikkuminen tuottaa niille kuitenkin hieman vaikeuksia, mutta tuossa maassa jaloilla seisovasta aurinkonkukkaa sisältävästä (talvella myös kauraa) automaatista ne kyllä ammentavat ruokaa nokan täydeltä.
Närhet myös reagoivat ärhäkästi ainakin pöllöihin. Pari vuotta sitten pihakoivuumme lennähtäneen hiiripöllön paljasti juuri närhet joita pyöri pöllön ympärillä 5-6 kovasti rääkyen. Hieman hämärtyvässä iltapäivässä, olisi moinen uusi tuttavuus pihassa voinut jäädä huomaamatta. Kiitos siis närhelle siitä pihapinnasta! [:-)] Närhi on sympaattinen, veijarimainen lintu! Mun lemppari! [:-)]
-
Hieno närhi esittely [:-)] ja hyviä kuvia [:-)]
-
Taitaapi olla semmonen närhi josta olen ottanut käsipinnan :-)) :-)) :-))