Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Eläimet => Aiheen aloitti: Rouva Hömötiainen - 28.11.06 - klo:11:58
-
Uskotkos?
Minä kyllä uskon, aivan lapsellisesti ja vuorenvarmasti. Mutta minusta tuntuu, että me kaikki, jotka olemme lemmikkejämme täällä kovasti rakastaneet, saamme tavata heidät siellä.
Näin kerroin Riesallekin eilen. Siihen uskoen [:6]
-
Tottakai uskon, meidänkin edesmenneet kissat ovat mennee kissojen taivaaseen.
Tai en tiedä onko niille eri taivas kuin koirille tai muille eläimille, se on vaan
minun oma nimitykseni.
Kuitenkin uskon tapaavani Klasun, Frankin, Moseksen ja Väpän kun oma
vuoro tulee.
-
Ihan ehdoitta uskon. Sinne olen saattanut monta rakasta ystävää ja taaskin se on kohta edessä kun vanhin koira alkaa olla valmis lähtöön. (http://www.cosgan.de/images/midi/traurig/a015.gif)
-
Kyllä se aika lohdullinen ajatus on, että siellä ne rakkaat eläinystävät sitten joskus vielä tapaa.
Meillä viime syksynä jouduttiin luopumaan sekä minun isästä että meidän vanhasta koirasta. On jotenkin lohdullinen ajatus, että isä olisi ollut siellä koiraa vastassa, ehkä jo aiemmin kuolleen äitini kanssa. Isän koira tuli meille täällä elämässä, joten meidän vanha koira lähti sitten hänelle sinne kaveriksi. Voi ei äh, ikävä niitä tulee. Kova ikävä.
-
http://indigo.org/rainbow/ (http://indigo.org/rainbow/)
[:´(] [:-)]
-
Kyllä uskon. Jospa ne Väenö ja Riesa siellä nyt juoksentelevat kilpaa sulassa sovussa, niin kuin Välskäri illalla arvaili... [:-I]
-
Alkoi itkettää toi Ullun kirjoitus.
En voi enempää lukea näitä ketjuja. Tulee älyttömän paha mieli.
Mukana olen kuitenkin surussanne, vaik olenkin hiljaa. [:´(]
-
Ilman muuta uskon, eläinten taivas ja ihmisten taivas on sama paikka, siellä tavataan kaikki poismenneet rakkaat
Sateenkaarisilta
Juuri taivaan tällä puolella on paikka, jota kutsutaan Sateenkaarisillaksi.
Kun sellainen eläin kuolee, joka on ollut täällä erityisen läheinen jollekulle, tuo lemmikki menee Sateenkaarisiltaan. Siellä on niittyjä ja mäkiä kaikille erityisille ystävillemme, jotta ne voivat juosta ympäriinsä ja leikkiä yhdessä. Siellä on paljon ruokaa, vettä ja auringonpaistetta, ja ystävämme ovat lämpimässä ja niillä on hyvä olla.
Kaikki sellaiset eläimet, jotka ovat olleet sairaita tai vanhoja, ovat jälleen terveitä ja elinvoimaisia; haavoitetut tai vammautuneet ovat jälleen eheitä ja voimakkaita, juuri sellaisia jollaisina muistamme ne menneitten aikojen unissamme. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä yhtä pientä asiaa lukuun ottamatta: jokainen niistä kaipaa jotain jälkeen jäänyttä niille erityisen tärkeää henkilöä.
Ne kaikki juoksevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jolloin joku yhtäkkiä pysähtyy ja jää tuijottamaan etäisyyteen. Sen kirkkaat silmät ovat tarkkaavaiset, sen innokas keho vapisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmästä kiitäen vihreän ruohokentän yli nopeammin ja nopeammin.
Se on onnistunut näkemään sinut, ja kun sinä ja erityinen ystäväsi lopulta kohtaatte, te takerrutte toisiinne jälleennäkemisen riemussa ettekä koskaan enää eroa. Onnellisia suukkoja sataa kasvoillesi, kätesi hyväilevät rakastettua päätä, ja katsot jälleen kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutta eivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Kirjoittaja tuntematon
-
Kyllä uskon ehdottomasti! Siellä on eläimillä hyvä olla! [:-)] [:-)]
-
Uskon ihan varmasti [:-I] ,että eläimilläkin oma paikkansa sateenkaaren tuolla puolen.Ihan kuin meillä ihmisilläkin,sinne aikaisemmin menneet odottavat siellä meitä [:-(] [:-(] Samaan paikkaan ollaan matkalla täällä maan päällä.Jokaisen vuoro tulee kerran lähteä sinne edeltä menneiden joukkoon.
-
Aika vaikea kysymys. Kun niitä omiakin on jo monta poistunut ja sitä viimeisintä kaipaa niistä eniten. Jokainen niistä on jättänyt palasen itsestään sisimpääni ja niiden muisto elää minussa. Tietenkin se olisi lohdullista, jos vielä saisin ne lähelleni, kuljimmehan pitkän matkaa tämä samaa elämäntaivalta yhdessä. Mutta varmasti niillä on hyvä olla ja niille annettu rakkaus ei kuole koskaan.
-
Kyllä uskon! [:-)]
Mutta mutta, pääsevätkö sinne myös ne koirat, jotka eläessään varastivat ruokaa pöydästä? Eli onko meidän Termu siellä? [;-)]
Tänään töitä tehdessä oli aikaa ajatella; Riesan myötä tuli mieleen, miten moni Pönttökaveri on viimeisten parin vuoden aikana menettänyt lemmikin ja tietysti meidän Lotta ja Termu... hyvä, etten alkanut parkumaan sinne mehun sekaan! [:´((]
Yksi hiukan tällainen "hämmentävä" asia on käynyt mielessä: Jos joku on jäänyt leskeksi kaksi kertaa ja ne molemmat kuolleet puolisot ovat siellä odottamassa, niin mitäs sitten tehdään?
-
Kylläpä Kaija mietit visasia asjoit! [:-I]
-
Uskon että eläimet menevät ihan samaan paikkaan kuin me. Kierrätystä. [:-DD]
-
Toivotaan ja uskotaan että mukava yhteinen paikka on kaikilla
-
Tottahan toki minäkin jälleen näkemiseen uskon ja se onkin ainoa lohtu tässä eteenpäin rämpien menossa.26 päivä tuli kolme (vasta)kuukautta koirani kuolemasta ja melkeinpä päivittäin itkeä tirautan jossain tilanteessa surua sisältäni pois.Lohduttaa ajatus,että aiemmin kuolleet lemmikkini ja ystävieni rakkaat siellä jossain iloisena temmeltävät ja vinguttavat vinkulelujaan joista,kuten eräs ystäväni minua aina lohduttaa,pillit eivät koskaan mene rikki..
Jokainen laillaan surua käsittelee ja minulle loi lohtua Minnin linkki ...
-
Minnillä oli ihana linkki ja Katilla niin herkkä kertomus sateenkaarisillasta, että [:´((] [:´((] . Mutta uskonko eläinten taivaaseen.-Tottakai uskon, ja vahvasti. En epäile sitä hetkeäkään. Ja Kaija, sinne pääsevät myöskin ne koirat, jotka varastivat ruokaa pöydästä. Sinne pääsevät kaikki eläimet, sillä eläin ei koskaan tee mitään pahaa suunnitellusti, vaan toimii vaistojensa varassa.
-
Minä myöskin uskon niin.
Ja tuo sateenkaarisilta on monasti itkettänyt ja lohduttanut.
Ja tämä allaoleva linkki itkettänyt ihan joka kerran kun sen luen.
Varsinaisesti ei tähän ketjuun kuulu. Anteeksi jos on asiaton.Mutta Sateenkaarisillalle hänkin varmasti pääsee
http://www.angelfire.com/realm/myzoo/rights.html (http://www.angelfire.com/realm/myzoo/rights.html)
Muoks : Jos joku ei uskalla aukaista tuota linkkiä , niin sanon vaan ettei se ole paha linkki . Surullinen , mutta omalla tavallaan kaunis . Kertoo eläimen rakkaudesta ja joidenkin ihmisten ajattelemattomuudesta. Ja juuri tuollaista tapahtuu varmaan vain Amerikoissa.
-
Tänään lähtee meidän prinsessa sateenkaarisiltaa pitkin sinne jonnekin missä ei ole kipuja ja missä on aina tuoreita luita, sorsia joita haukkua, makkaraa ja piimää, sinisiä järviä joissa uida ja keppejä noudettavaksi, mukavan makuisia kumipalloja ja pehmoisia petipaikkoja. Hei hei rakas [:´((]
-
Voi Talitintti (http://www.mysmilie.de/english/green/smilies/sad/img/005.gif) Otan osaa ja toivon voimia sinulle .
-
Talitintille osanotto ja lämmin halaus.
Uskon eläinten taivaaseen.
-
Lämpimiä Ajatuksia Talitintille Meiltä Molemmilta. Ja Hyvää Matkaa Prinsessalle [:´(]
-
Talitintti [:´(] [:1]
-
Voimia ja jaksamista, Talitintti. [:´(] Raskaita päätöksiä [:´(] .
-
Talitintille [:1]
-
talitintille nyt vuorostaan osanotto rakkaan lemmikin [:1] matkasta sateenkaaren tuolle puolen [:-(]
-
Taas surullisia uutisia! [:´(]
-
Talitintille [:´(] [:30]
-
Talitintti, surullista [:´(] voimia ja jaksuja ja halit sinulle!
-
[:´(] Voi mikä murhe Talitintillä, voimia sinulle suruusi [:´(]
-
Kiitos teille kaikille!
Oli niin raskas yö ja aamu, koko ajan piti tarkistaa onko se siellä omalla paikallaan, mutta eihän se siellä tietenkään ollut. [:-(]
Koirista Pete ja Topi huomas että yks puuttuu, ihmettelivät kovin mihin se tyttö on mennyt. Kai arki pian palautuu.
-
Voimahaleja minultakin Talitintille...päätös on vaikea ja haikea..aika parantaa ennemmin tai myöhemmin.Omasta vasta 3kk...eli surullinen olo tulee kaikkien muidenkin saman kohtalon kokeneiden myötäelosta.Samalla suree sitä omaakin..
Mutta sinun surusi on se päällimäinen.....
-
Mikään Rakkaus ei ikinä katoa. Jotakin säilyy... aina. Vaikka en kristilliseen Taivaaseen uskokaan, uskon silti että kaikki mitä eläessään on todella Rakastanut, isolla ärrällä, säilyy jossakin. Mikään ei unohdu, minkä haluaa muistaa.
-
Osan ottoni talitintille. [:´((]
-
Kyllä mä uskon ja haluan uskoa eläinten taivaaseen.
Tosin eräs ylijärkevä ihminen sanoi ettei olisi mitään konkreettista paikkaa missä olisivat kaikki kuolleet ihmiset ja eläimet, ja missä sellainen paikka muka olisi.
Mutta haluan uskoa että joskus vielä näen kaikki rakkaat eläimeni ja ihmiset ja saan olla heidän kanssaan ikuisesti.
Mä oikeestaan kieltäydyn uskomasta muuta.
-
Olen tainnu jo vastatakkin mutta vastataan vielä kerran:
Muistot elää. Eläinten taivaaseen en usko. Ja uskon että kuolema on elämän vastakohta. Elämän voima, hengitys pitää yllä elintoimintoja, kun se lakkaa, lakkaa myös elämä. Minua lohduttaa se että eläimen kärsimys on pois.
-
Minä uskon eläinten ja myös ihmisten taivaaseen. [:-)] Että on olemassa muutakin kuin fyysinen kehomme...
-
Ööö..mutta mitä ne tekee taivaassa [:-I] Kysymys on retorinen [:-)]
-
Ööö..mutta mitä ne tekee taivaassa [:-I] Kysymys on retorinen [:-)]
En oo varma mitä puuhaavat, mutta varmasti jotakin hyvin mielenkiintoista. :-))
-
Miten niin "varmasti" [:-P] Onhan se lohduttava ajatus. Mä haluan faktaa tietoa [:-)]
-
Miten niin varmasti [:-P]
Sana "varmasti" tarkoitti "varmaankin, luultavasti". [:-)]
Voisin tosin sanoa olevani myös varma tietyistä asioista, mutten kerro miksi. [:-)]
-
Toi jälkimmäinen lause kuulosti ehkä "tylyltä". Se tarkoitti vaan omia ja läheisten ihmisten kokemuksia tietyistä asioista, mut niitä itse kokemuksia ei viitti alkaa kertomaan.
Varmaan monilla ihmisillä on sellaisia. [:-)]
-
Joku luki tätä vanhaa ketjua ja kyllä tätä lukiessa tuli tippa silmään ja ikävä nousi pintaan.
-
Mesiksen tavoin minäkin lukaisin ketjun läpi, tippa molemmissa silmissä [:-(]
Kyllä niin kaunista tekstiä oli jokaiselta, että jos ei näistä herkisty, niin ei sitten mistään.