Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: -muru- - 21.02.07 - klo:23:12
-
Taitaa pitää minua nyt ensi yön hereillä.
Meidän pikkuinen gekkoherra Wäinö on kovasti sairas. Huomasin ilalla
ettei ollut vaihtanut nahkaansa kunnolla. Aloin sitten auttelemaan ja
samalla huomasin että pikkuisella ovat takajalat miltei kokonaan halvaantuneet.
Syytä en tiedä. Soittelin hovilääkärilleni Vantaalle ja hän arveli että joko selkärangassa
jokin kasvain tms. tai sitten (koska jalat pikkuhiukan liikkuvat) kiteytynyttä ureaa
tiehyissä. Se sitten aiheuttaa tuota halvaantumista.
Huomenna pitää tilata aika heti aamusta lääkärille. Kouvolaan on matkattava gekkosen
kanssa. Toivottavasti saan ajan pian. Siellä kuvaavat.Sitten tietää mitä voidaan tehdä.
Jos on selkäranka, tuskin mitään on tehtävissä. Jos taas virtsateissä kiteytymiä,
sitä voidaan kuulemma hoitaa.
Kyllä on niin paha olo. Taitaa olla pikkugekolla kipujakin. On niin kiltti ja rauhallinen aina
ollut. Iästä en ole ihan varma kun hänet ostin jo aikuisena. Ainakin kymmenisen vuotta
on ikää. Mutta jos terveenä olisi saanut olla, ikää olisi tullut jopa yli kahdenkymmenen vuoden.
Kirjoittelen vakituiseen tuonne Herppinettiin, mutta sinne en tästä surustani voi kertoa.
Toisille nämä ovat kuitenkin VAIN gekkoja. Minulle eivät ole.
Pitää kai yrittää nukkumista kun täytyy heti aikaisesta alkaa soitella sitä vastaanottoaikaa.
Minun rakas Wäinöni.
(http://tkfiles.storage.msn.com/x1pIjpkUX-8gH-NdjqaksLVXejiVJIV-mak2nm4u9L1NcURnAfbF7yyIICsTaCzNwfmPQ52CA96Qi-xVBE9Jbc54xnaIRfhvzVj1D63ILHhjrg)
-
Voi -muru-! [:1] "vain gekkoja"...lemmikit on aina enemmän! Voimia sinulle ja toivotaan parasta.
-
Muru, voimia! [:´((]
-
Voi..tuli niin surullinen olo [:30] voimia paljon....
-
Kiitos Mese ja Kaija ja mummeli. Ette usko, mutta teidän osaaottavat kirjoituksenne sitten saivat kyneleet valumaan (http://www.ponttokamera.net/foorumi4/Smileys/Ponttola_1/6.gif)
Mutta nyt yritän nukkumaan.
-
Jospa jotain apua huomenna löytyy, voi pientä tuonne pakkasiin pitää lähteä viemään. Voimia huomiseen matkaan.
-
voi suloinen liskopoika. Toivon että se on hoidettavissa ja Wäinö paranee. Jaksamista molemmille!
Minullekaan mitkään eläimet eivät ole "vain eläimiä", en itse lemmikkiä omista, mutta kertoo kai jotain, että säälin terassilautojen alla asuvaa myyrää niin että vien sille porkkanoita talvella. Ja ilahduin ikihyviksi kun amatsonliljani lehtien välissä oli pikkuruinen hämähäkin verkko, ja siinä asuu pieni hämis. Nytpä ei tarvitse hermoilla kukkakärpäsistä (jotka nekin niin söpöjä, kuka niitä hennoo tappaa), kun _mun_ hämis pitää ne kurissa luonnonmukaisesti. [:-)]
(mä taidan olla vähän pöpi... :-)) )
-
Pidetään peukkuja, että Wäinö saa apua vaivoihinsa. Koittakaa jaksaa [:30]
-
[:30] Voimahalit murulle! Toivotaan että apua löytyy huomenna tohtorista!
-
Mitenniin "vain"?!? Mulla oli kotisirkka nimeltä Sirkka Kotivalo alias Himatuikku alias Himis, ja kun se kuoli mä olin ihan maassa pari päivää. Ja se oli sentään "vain" hyönteinen. Kylläpä on sydämetöntä porukkaa.
Toivotaan nyt parasta Wäinö-herralle, liskot on suloisia! Ja hän näyttää erikoisen suloiselta... Kyllä se on niin minun mielestä, että jos elävästä olennosta huolehtii niin kyllä siihen kiintyykin. Ja toivoo sille kaikkea parasta ja... niin, itkee kun se joskus väistämättä kuolee. [:´(] Mutta toivotaan nyt kovasti paranemisia suloiselle gekolle!
-
Murulle [:´(]
-
Murulle lämmin halaus. Toivotaan parasta.
-
Toivon kans parasta -muru- n liskolle! Taitaa olle leopardigekko. Pidän liskoista valtavasti! monen monta kertaa olen ottanut käteen sisiliskoja kun ne maalla asuessa tulivat sisälle ja menivät peiton alle kuumaa pakoon..kuukkelin hämis on hyvä! :-))
-
Poor geggo [:-(] Toivotaan paranemista [:-)]
-
Wäinö Gekolle paranemista [:5] [:5]
-
Halauksia murulle!
-
Jokainen lemmikki on rakas omistajalleen ja se ei ole "vain" jonkun lajin edustaja.Halauksia murulle [:30]
-
Muru [:1] , toivottavasti Wäinön sairaus on parannettavissa.
Oikein paljon haleja sinulle.
-
Toivottavasti murun liskopoika voi tänään jo paremmin [:-)]
-
Wäinölle pikaista paranemista [:-)]
-
Murulle ja Wäinölle tsemppiä !
Pieni se on hamsterikin ja kahden sellaisen sairastamista jouduimme aikoinaan suremaan, ei pystynyt nuorempi tytär kouluunkaan pahimman tapahduttua.
Mutta toivotaan Wäinölle vielä elinvuosia ! [:-)]
-
Toivotaan Wäinölle parasta [:-)] ja Murulle [:1]
-
Murulle ja Wäinölle haleja. Toivotaan että toinen vielä parantuisi.
-
Ei oo murhe eläimen koosta kiinni. Kyllä minäkin surin kovasti minun gerbiilejä ja kiedoin suunnilleen silkkiin ja samettiin, ennen kuin hautasin...
Ja itku tuli siitä töyhtötiaisestakin viime talvena. [:-(]
Peukut pystyssä Wäinön puolesta.
-
Voi Muru, voimia! [:30] [:´(]
-
Pidetään peukkuja, että Wäinön vaivat ovat hoidettavissa. [:30]
-
Haleja Murulle... [:1]
-
Onpa ihanaa huomata, että täällä on ihan samanhenkistä porukkaa kuin minäkin. Olen itse itkenyt hamsterin kuolemaa ja minullekaan mikään eläin ei ole "vain". Haleja ja tsemppiä Murulle. Toivottavasti Väinö on jo parempi. [:1]
-
Murulle paljon jaksamista. [:1]
Toivottavasti asiat järjestyvät parhain päin.
Vuosi sitten meidän liskot teki kuolemaa eikä sitä ollut helppoa seurata vierestä.
Kauaa en voinut seurata niiden kitumista vaan ne sitten päästettiin eläinten taivaaseen.
Hurjasti nyt voimia ja halauksia täältä toiselta gekkoihmiseltä.
-
[:30]
-
Murulle ja Wäinolle jaksamista
Jatta
-
Nyt täytyy minunkin sanoa että olette MAHTAVIA. Itku silmään tulee kun lukee
myötäelämisestänne. Nöyrä kiitos.
Kävimme Wäinön kanssa lääkärissä Kouvolassa. Aamulla heti lääkäriaseman auettua
soitin ja sain ajan yhdeksi. Koska meillä on vain tuo asuntoauto, enkä sillä viitsi talvella ajella,
piti mennä bussilla. Ensin Wäinön pakkaus lämpimään. Sitten taksilla linja-autoasemalle ettei poika vilustu.
Sitten köröttely Kouvolaan.Taksilla Eläinlääkäriasemalle. Siellä odottelua ja sitten Wäinöressu röntgeniin.
Ja odottelua. Kuvissa näkyi epäsäännöllisyyksiä lantion paikkeilla. Myöskin jonkinlainen murtuma.
Koska Wäinö ei ole sitä voinut putoamalla tms. saada sen arveltiin olevan "elimellinen" murtuma, tai jotain sellaista [:-I] . Nyt sitten ollaan lääkekuurilla. Kalsiumia ja vitamiineja reiluina annoksina joka päivä. Kahdesti viikossa kipulääke. Tätä sitten jatketaan kaksi viikkoa. Jos paranemista taphtuu edes vähän,
jatketaan edelleen. Mutta jos ei mitään paranemista näy, pitää mennä uudelleen kuvaan. Silloin näkyy onko tullut muutoksia ja millaisia. Silloin on vaarana että kyseessä onkin jopa kasvain luustossa (http://www.ponttokamera.net/foorumi4/Smileys/Ponttola_1/6.gif) . Ovat mahdollisia jo iäkkäämmillä gekoilla. Ennuste aika huono.
Toivon niin sydämestäni että Wäinö vielä saisi elää. Kun vielä voisi olla kymmenisenkin vuotta jäljellä.
Päivä menikin Wäinöressun kanssa. Aamupäivällä kun lähdimme, takaisin kotona vasta puoli viiden maissa.
Oli ukkelikin väsynyt. Nyt on kipulääkkeen jälkeen vain nukkunut.
-
Nyt toivotaan kovasti, että lääkekuuri auttaisi. On tuo odotteleminenkin vaikeaa aikaa, kun ei tiedä varmasti. Kaikkea hyvää teille!
Kävittekö muuten siis Kouvolan Eläinlääkäriasemalla, jossa on lääkärinä se (etunimeä en muista), sukunimi on Kesti. Muistaakseni. Siis mieshenkilö. Mä oon käynyt siellä leikkauttamassa kissan ja koiran, molemmat hyvin vaikeat jutut, se eläinlääkäri on aivan mahtava! Empaattisempaa en oo nähnyt...
-
Miten Wäinö suhtautuu lääkkeisiin, onko helppo antaa vai jotuuuko keksimään
juonia että saa syömään? Toivottavasti lääkkeet auttavat [:-)]
-
Minäkin toivon sydämestäni, että lääkkeet auttavat ja teillä olisi vielä monta onnellista vuotta edessäpäin.
-
Sus, juuri siellä kävimme. Meidän lääkärimme vaan virolainen nainen. Erikoistuu juuri matelijoihin (paitsi EI käärmeet). Aivan ihana ihminen. Olen kuullut pelkkää hyvää myös mainitsemistasi lääkäreistä. Ovat kai aviopari kun sama sukunimi.Eli Pia ja Esa Kesti. Tämän Wäinön lääkärin nimi on Deivi Aljaste.
Taina, kyllä siinä konsteja saa käyttää että saa pojan suun auki. Mutta onnistuuhan se aina kun Wäinö on niin kultamussukka.
muoks; Kiitos Mesiangervo.
-
Toivotan kaikkea hyvää Wäinölle/häneen perheelleen...ja voin tsempata...että omallakin kohdalla ihmeitä tapahtuu,ja samoja ihmeitä toivon teillekin...hengessä mukana..sydämellä. [:1]
-
Tsemppiä Wäinölle! Voi kun paranisi! Matelijat ovat aika sitkeetä porukkaa luulisin! [:-)] [:-)]
-
Toivotaan että lääkkeet auttavat! [:30]
-
Kuinkahan murun Wäinö-gekko jaksaa?
-
Paranemisia pikku gekkuttille! [:30]
-
[:´(] Voi pientä gekkoa - toivottavasti paranee ja kaiki menee hyvin. [:30]
-
Paranemisia. Toivottavasti lääkkeet auttavat. Deivi on hyvä lääkäri!
-
Ihan kuin hieman jo jalat liikkuisivat. Saatan tietenkin nähdä harhoja
kun niin odotan sitä.
Kuitenkin liikkuu vain lämpimästä viileään ja päinvastoin. Eli ei yhtään turhia
lenkkejä. Ja pääosin on vielä raahautumisen oloista. Kipulääkkeet ainakin helpottavat oloa.
Ja lääkkeet olen saanut pikkusuuhun ihan kunnialla.
Mutta tämä paraneminen, jos nyt yleensä on mahdollista, kestää kyllä kauan.
Kunhan nyt edes ihan vähän antaisi merkkejä jalkojen kantamisesta.
Ja itsekin sain tästä lääkäristä tosi hyvän kuvan. Käsitteli Wäinöäkin niin tottuneeti. Ei kuitenkaan
mitenkään rajusti. Myöskin se miten hän selitti tilannetta sekä röntgenkuvia minulle, oli vakuuttavaa.
Oletko Kati joutunut itse käymään lemmikkisi kanssa hänen vastaanotollaan?
Kiitos kaikille myötäelämisestä.
-
Edelleenkin [:5]
-
Toivotaan Wäinölle paranemista [:30]
-
Tottahan toki, paranemista Wäinölle [:37]
-
Kuinkahan Wäinö-gekko jakselee? Toivottavasti on paranemaan päin. [:-)]
-
Eipä ole Wäinön olo kohentunut . Ressukka vetää itseään etujaloillaan eteenpäin.
Sydäntäsärkevää katsottavaa.
Viimeinen kipulääke annettu. Ajan lääkärille tilasin perjantaiksi.
Se tässä on vielä paha ettei näköjään pysty ulostamaan. Röntgenkuvassa näkyi silloin
se edellinen ateria aivan vatsan alaosassa mutta ei saa sitä nyt ulos. Leopardigekot
kun käyttävät jalkojaan ikäänkuin "pumppuna" ulostaessaan. Ja nyt Wäinö ei voi (http://www.ponttokamera.net/foorumi4/Smileys/Ponttola_1/5.gif)
Muuten on oikein hyväkuntoisen näköinen. Ei ole laiha eikä muutenkaan nyytyneen
oloinen. Jalat vaan eivät pelaa eikä kakki tule.
Perjantaina röntgenkuvasta nähdään onko mitään luutumista tms. tapahtunut.
En tiedä mitä sitten enää voidaan jos ei suoli ala toimimaan.
Minulla on niin raskas olo. Wäinö on ajatuksissa aamulla ensimmäisena ja illalla viimeisenä.
Niin reippaasti poika yrittää raahustaa ja kilttinä seisoo kädelläni kun annan lääkkeitä.
Wäinö, meidän pikkumies (http://www.ponttokamera.net/foorumi4/Smileys/Ponttola_1/6.gif)
-
[:´(] [:´(] Tsemppii Muru!Eiköhän Wäinö vielä toivu!
-
Nyt tuli surullinen olo...voi pientä... [:´(]....en mie osaa sanoo mitään.... [:´(]......
-
Voi voi, toivottavasti olisi jotain vielä tehtävissä. Raskasta on katsoa vieressä jos ei pysty oikein auttamaan...
-
Voi pientä, sanon kans!(http://www.cosgan.de/images/smilie/traurig/a010.gif)
Tsemppiä, tsemppiä! [:-)]
-
Wäinön puolesta [:´(] toivotaan kuitenkin parasta
-
[:´(]
Voimia ja Tsemppiä!
-
[:´(] Toivotaan Wäinölle parasta........ja Murulle voimia..... [:-)]
-
Muru, halit sinulle [:1] on raskasta katsella vierestä toisen kärsimystä, kun ei mitenkään voi auttaa.
Ja kysymykseesi, olet käyttänyt koiriani kaikilla Kouvolan eläinlääkäriaseman lääkäreillä. Myös Deivillä, joka aikoinaan saatteli rakkaista rakkaimman Mammi-koirani ikiuneen.
-
Murulle ja Wäinölle voimia [:1]
-
Toivotaan parasta Wäinölle [:-)]
[:1]
-
Voi mikä murhe ja huoli Murulla [:1]
-
[:1] Voimia ..ja haleja..
-
Voimia murulle. [:1]
-
Wäinölle [:´(] ja murulle [:1] Kyllä on vaikee löytää sanoja. [:-(]
-
Voi [:´(] jaksamista Muru
-
Voi sentään. [:´(] Toivottavasti kaikki vielä kääntyy parhain päin!
-
Voi miten surullista. Minä niin toivoin, että lääkkeet auttavat. Se on niin sydäntä raastavaa katsella, kun toinen sairastaa, eikä voi auttaa. Jaksamista Murulle. Toivotaan, että vielä tulee käänne parempaan päin.
-
[:1] murulle!
-
[:´(] voimia ja ehkä se siitä vielä.... voi pikku ressukkaa kuitenkin.
-
[:´(] [:´(] Voi - anna pienen mennä - [:´((] parempi niin - ko hällä on niin vaikeaa [:´((]
-
Kiitos taas kannustuksista. Ja Mustarastas, olen kyllä tuohonkin jo raskain sydämin varautunut.
Mutta olisikohan teidän lämpimät ajatuksenne auttaneet.
Tänään röntgenissä näkyy että "murtuma" tai mikä se nyt olikaan, on kasvanut kiinni.
Harmi vaan että takajalat eivät vieläkään toimi kunnolla. Lääkäri arvelee että uloste saattaa painaa vielä jotakin hermoa. Eilen tuli jo iso kiinteä virtsaosa. Nyt vaan odotan että ulostekin tulisi kun ei kipuja enää
oletettavasi ole.
Lääkärini Vantaalla on sitä mieltä että paraneminen kestääkin kauan.
Röntgenkuvat lähetän maanantaina vielä hänelle lopulliseen tarkistukseen.
Kuitenkin olen toivekkaalla mielellä.Ja Wäinö syö suorastaan innoissaan mikä on hyvä merkki.
On muutenkin pirteä vaikka nuo takajalat vielä "roikkuvat".
Varovaisen onnellinen hymy [:-)]
-
Mukava lukea että paranemisen merkkejä löytyy [:5] [:5]
-
VoimaHalauksia Wäinölle ja sinulle Muru [:30]
-
Olipa hyvä uutinen. [:-)] [:-)]
-
[:-)] [:-)] Lohduttava uutinen! Varmasti selviää Wäinö! Tsemppiä! [:-)]
-
Kyllä tuli iloinen olo tästä uutisesta!
Jos Wäinöllä on kivut pois, niin hän tuskin kärsii tilanteesta paljoa sikäli, että on TURVASSA ja on RUOKAA. Eiköhän nuo ole eläinten pari ensimmäistä tarvetta. [:-)]
-
Toivotaan että Wäinö selviää ja on hyvämerkki kun ruoka maittaa..[:72] [:-)]
-
[:5]
Toivottavasti Wäinö nyt paranee.
-
Onpa hienoa, että paranemista on tapahtunut, toivottavasti edelleenkin. [:5] [:-)]
-
Hieno uutinen! Toivottavasti paraneminen ihan kokonaan tapahtuu nopeasti!
-
Olipa hyvä uutinen. Minäkin toivon todella, että Wäinö paranisi pian. Minä vaan näin arasti kyselen, että jos hän syö, mutta ei ulosta, niin mihin se uloste menee?
-
Olipa hyvä uutinen! Itseltä pääsi oikein helpotuksen huokaus! [:-)] [:-)]
-
Voi pientä, jaksoin vasta lukea kaiken, kun olen ollut A-viruksen kourissa.
Minun Minca-cockeriltahan meni myös jalat alta, kun sillä oli suolistovaivoja. Se oli ihan kuin
halvaantunut, mutta heti vaivan parannuttua käveli taas normaalisti.
Tuollaisen pienen vaivat ovat varmaa pahemmat, mutta paranevat varmaan samallalailla.
Täällä käsi sydämellä toivon niin.
Olen naapurissa voinut seurata liskojen ja käärmeiden elämää ja olen huomannut miten ihania
ne ovat. Selvästi ovat kiintyneitä omistajiinsa ja vähitellen luottavat meihinkin, sillä olemme
käyneet hoitamassa liskoja, kun perhe on ollut pitempään pois.
Kaikkea hyvää sinne!
-
Itku melkein pääsi kun luin edistymisestä. Ei siksi että olin ollut pettynyt - vaan siksi että on näkyvissä toivoa - olo on helpotunut :-)).
-
IHANAA :-)) :-)) :-))
Heti piti tänne tulla kertomaan. Äsken kun TAAS menin Wäinöä katsomaan terrassa oli iso kakki! Uskomatonta miten noin arkinen asia tekee ihmisen iloiseksi. Viime päivinä kun on ollut koko ajan ahdistunut olo. Itsekin menen taas keskiviikkona seurantatarkastukseen, mutta sekin on jäänyt täysin Wäinön sairauden taakse [:-I].
Mesiangervo, juuri tuo olikin se pahin ongelma. Wäinöhän pärjäisi aivan hyvin noilla kahdella jalallakin kun ruoka tarjotaan nenun eteen eivätkä nuo muutenkaan niin kovin liiku.Mutta jos ei ulosteet olisi kohta alkaneet tulla olisi ollut yksi ainoa ratkaisu, se surullisin.
Tuon lisäksi vielä yksi ilon aihe. Kun Wäinö oli eilen kädelläni, se nosti vapaasti roikkuvaa vasenta takajalkaansa hieman. Jaloissa on myös tunto tallella. Tietenkään vieläkään ei voi olla sataprosenttisen varma että kaikki menee hyvin mutta toiveet ovat tosi korkealla.Luppakorva, juuri tuollaista tuli myöskin minun sekä lääkärin mieleen. Että pakkaantunut uloste painaisi jotain hermoa ja se olisi osasyy että jalat "halvaantuivat". Kokemuksesi oman hauvasi kanssa antavat minulle vielä lisää toivoa.
Ensi viikolla kun Johanna tutkii nuo kuvat saan varmuuden ettei luustossa ole mitään vikaa.
-
Hienoa että Wäinö voi jo paremmin [:-)]
-
No nyt tuli [:´(]. -ILOSTA, että Wäinö on kakkinut ja parempaan päin menossa. IHANAA!
-
Hienoa... Upeeta ... [:-)]
-
On se vähän hassua ilahtua näin yhdestä liskonkakista... MUTTA HIENOA! JIHUU! [:33] Eläköön Wäinö, ja varmasti elääkin! :-))
-
Ihan itkettää ilosta! [:-)] [:´((]
Juu, miten se kakkikin voi olla elämän ja toivon airue! :-))
-
Ihanaa! [:-)] [:-)] [:-)]
-
Hieno uutinen [:-)]
-
KIITOS :-)) . Joo kakit RULAA [:-DD] [:-DD]
-
[:5] :-)) :-))
-
Hyvä kun kakat tuli,jospa se Wäinö sitten siitä paranisi.
Monesti itekkin naureskellut että miten se ilo voi joskus olla kakasta kiinni.
Meilläkin on monet kerrat oltu huolestuneita jos lisko,kissa tai lapsi on pitkään kakkaamatta.
Ja miten vierähtääkin kivi sydämeltä kun kakat tulee. [:-I]
-
[:-DD] Näin on - välillä mun Muru-kisu on levoton ja naukuilee niin etttä meinaa hermot revetä, mutta sitten ku se häntä vaivaava kakki on tullut, me molemmat rauhoitumme [:-DD]
-
[:-)] Hyvä kun tukala tilanne on helpottanut ja tavaraa tulee ulos, voin vain kuvitella, mikä olo Wäinö-liskolla on ollut.
Toivotaan parempia kivuttomia aikoja [:72]
-
Ai Wäinö on lisko ja hätä is number two? No onhan se hyvä, että kakkendaali tulee ulos. Wäinolle hyvää jatkoa sinne missä asusteletkin! [:-)]
-
Muru, huhuuu - kuinkas Wäinö voi?
Huomasin, että oot just langoilla. [:-)]
-
Ei voi Wäinöpoika hyvin (http://www.ponttokamera.net/foorumi4/Smileys/Ponttola_1/5.gif)
Kämmen (oikea etujalka) tulehtui ja on nyt poika antibioottikuurilla.
Tuntuu niin toivottomalta nyt.
Nyt katsotaan vielä tämä antibiootti, miten tehoaa.
Jo kahden annoksen jälkeen on turvotus hävinnyt mutta muuten on aika
väsyneen oloinen. Viikon verran olemme nyt lääkärin kanssa ajatelleet vielä
yrittää.
Tietenkin, jos kunto heikkenee vaan koko ajan, täytyy aiemminkin ehkä tehdä
ratkaisu. Tuntuu vaan niin surullisesta. Mutta ei auta , ei [:-(]
Pari kuvaa jalasta ennen antibiootteja.
(http://tkfiles.storage.msn.com/x1pIjpkUX-8gH-NdjqaksLVXVLwoLAjWKaS_lbE8ZoQ55gbgrvg6NyPRNOIvG7R6JNVAQGsN_ABKCzXWZq-dSaGKQiK1CYgOdw-miNblqZ5D6k)
(http://tkfiles.storage.msn.com/x1pIjpkUX-8gH-NdjqaksLVXQQh711Hxew79v4bVMCf1DBfAYeXF4ALU-89i-ebsgzOcHnrMUYzgMooydYHRt3jzs5P-2iFYrMwdcOG9Fxr-Ds)
-
Nii-in, vaikeatkin ratkaisut on joskus tehtävä, ja lemmikin parhaaksi.
Vaikka ei se sitten niin vaikea olekaan se ratkaisu, kun ymmärtää, että toisella ei ole enää muuta vaihtoehtoa, elämä ei ole enää elämisen arvoista, ehkä vaivat ja tuskat ovat liikaa....
-
Voi... [:-(] [:´(]
Mutta aika nopeesti on kuitenkin antibiootti alkanut tehoamaan...
Ei voi kuin toivoa parasta, edelleen. Voimia teille!
-
[:-(] Voimia molemmille..........toivotaan kuitenkin parasta.....[:-(]
-
Wäinölle pidetään [:5] [:5]
-
No voi sentään. Kun yhdestä ongelmasta selvitään, tulee jo toinen... [:´(] Mutta toivotaan parasta kumminkin. On se Wäinö-herra muuten niin soma lisko!
-
No voi pientä, kun nyt tuli uusi vaiva. Hän on niin suloinenkin. Toivottavasti tämä vaiva paranee ja Wäinöstä tulee vielä terve, pirteä pikkulisko. Ihana on hän. Voimia Murulle.
-
Wäinölle pidetään peukkuja ja toivotaan parasta [:-)]
-
Voi Wäinöä! [:´(] Toivottavasti tämäkin vaiva paranee! [:5] [:5]
-
[:´(] Voi pientä. Onkohan koskut kovat? [:-I] Ihan hirveeltä tuntuu, jos/kun nuin söpöstä lemmikistä täytyy luopua. [:´(]
-
[:1] Murulle halit.
-
Kaunis ja suloinen pieni - voi miten onkaan kaunis. [:´(] [:´((]
-
[:´((]
kaikki peukut ja varpaat pystyssä suloiselle Wäinölle! [:5] [:-)] Voi parane parane!
-
Murulle [:1] ja Wäinölle toivotaan pikaista paranemista! [:-)]
-
Minäkin toivon kaikkea mahdollista hyvää..Murulle ja Wäinolle...Minun suruni on vaihtunut iloksi..eli Cookie koirani on piristynyt ennusteesta huolimatta lähes entiselleen...Eilen lääkärin kanssa olin taas yhteyksissä ja hänkin iloitsi kanssani,että jatkoa tuli.Pieni sitkeä taistelijani...on tärkeä minulle...
-
Pikkuinen Wäinö nukkui tänään iltapäivällä pois ja lensi
Sateenkaarisillalle odottamaan tyttöystäviään ja lapsiaan
sekä meitä ihmisystäviään.
Ei ole Wäinöllä enää tuskia ja siellä pystyy jälleen juoksemaan
eikä kipuja ole.
Wäinö pääsee omppopuun alle lepäämään kuten siinä laulussakin sanotaan.
Minulle se laulu on aina ollut meidän Wäinönkin laulu.
Minua itkettää ja on ikävä pikkugekkostamme (http://www.cosgan.de/images/midi/traurig/d020.gif)
-
[:´(] [:30]
-
[:´(] [:30]
-
Wäinö [:´(] [:´(]
No onneksi jäi paljon iloisia muistoja [:-)]
-
Muru... [:´(] Lämmin osanottoni.
-
Osanotto!
[:1]
-
[:1] Osanottoni!
-
Osanottoni myös täältä. Yritä jaksaa.
-
Voi, kyllähän kaikkiin lemmikkeihin kiintyy ja ikävä kestää aikansa [:-(]
-
Lämmin osanotto ja kauniit ajatukset luoksesi!
-
Lämmin osanottoni. [:1]
-
[:1] osanottoni. Wäinöllä on nyt hyvä olla.
-
Voi pientä Wäinöä, nuku hyvin. [:´(]
-
Lämmin osanotto [:1]
-
Vai niin päättyi urhean pienen liskon tarina [:´(] On varmasti tyhjä ja surku olo kun pieni on poissa kaiken sen hoivan ja huolenpidon jälkeen. Kaikkenne yrititte, enempää ei voi [:1]
-
Halit ja osanottoni suruunne..elämä on luopumista kuten Juice lauloi.. [:1]
-
[:1]
-
Myöskin täältä osanotto suruun
-
Lämmin kiitos osanotostanne !
Wäinö nukkuu tuossa pöydällä pikkiriikkisessä pahvilaatikossaan.
Se on vuorattu ohuella silkillä. Kynttilä palaa vierellä.
En vielä tänään voinut maahan laittaa.
Huomenna käymme pikkukaverin hautaamassa pihallemme.
Kumma että vaikka sitä ajatteli tekevänsä kaiken mitä yleensä voi, silti
tulee mieleen olisiko vielä voinut jotakin muuta (http://www.ponttokamera.net/foorumi4/Smileys/Ponttola_1/5.gif)
-
-muru-! [:30]
[:´((] [:´((]
-
Osanotto.... [:´(] [:´(] ja kauniit muistot Wäinöstä lohduttavat.....
-
Osanotto.... [:´(] [:´(]
-
Muru, [:´(] [:1]
-
Muru; myötätuntoni suruunne [:´(]
-
[:30] [:1]
-
Murulle [:30]
-
Voi pientä Wäinöä.... [:30] [:1]...isot halit Murulle....
(http://www.mysmilie.de/smilies/engel/img/015.gif)
-
Murulle osanottoni [:1] ja halauksia Wäinön poismenosta [:30]
-
Voi voi sentään! [:´((] Mutta ainakin Wäinöllä on kaikki hyvin nyt. [:30] Otan osaa, -muru-.
-
[:´(] Muru, lämpöiset halit sinulle [:1] . Jossain vaiheessa ikävä helpottaa ja jää vain lämpöiset muistot.
-
[:30]
Muru, osanottoni
-
[:´((] Murulle osanotto - [:´((]
-
Osanotto täältäkin [:´(]