Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: Jarmo - 14.12.07 - klo:10:35
-
Täällä naaraspuolinen mustarastas näyttäytyi eilen 13.päivä ja sitä ennen oli näkynyt edellisen kerran marraskuun 15.päivä tuli jostain ainakin käymään ruokinnalla.
Yksi oranssinokkainen koiras jäi pihapiiriin kun muut lähtivät syksyllä etelään, ja tänään olikin sitten pitkästä aikaa 2 koirasta yhtäaikaa ruokinnalla, eli eilisen ja tämän päivän aikana on pihapiirissä ollut ainakin 3 eri mustarastasta, mitenköhän muilla pönttöläisten pihoilla [:-I]
-
Vaihtelee... 2-7 [:-)]
molempia sukupuolia
-
Saisitkos Jarmo kuvia niistä mustiksista tänne pöntölle? [:-)]
-
Täytyy yrittää joku päivä
-
Ruokinnalla mitä mä seuraan, käy 2 mustarastasta, yksi koiras ja yksi naaras. Tosin olen aina nähnyt vain yhden kerrallaan. [:-)]
-
Pertunmaalla ei mustarastaita talvella näy. Keväällä kyllä ilmaantuvat ihan ensimmäisinä muuttolintuina kun vielä on lunta maassa. [:-)]
-
Aamuhämärissä jopa 16 mustarastasta yhtä aikaa, päivän mittaan muutama kerrallaan. Molempia sukupuolia.
-
Meillä oli ainakin pari viikkoa sitten 4 eri yksilöä. Pasi niitä tiirasi kiikarien kanssa ja kertoi, että yksi naaras ja pari nuorta koirasta ja vanha koiras tai jotain sinne päin. [:-)]
Kaksi torkkui tänään aamun valjetessa puussa.
-
Minulla ei tänä talvena vielä yhtään! [:´(]
-
Meillä säännöllisesti ainakin yksi koiras.
Puolenpäivän maissa käväisee pähkinämursketta
ja rusinaa napostelemassa.
Tosin tänään taas varpushaukka lenteli maisemissa.
Onneksi ei samaan aikaan kun mustis.
-
Ei käy vielä täällä mustiksia ruokinnnalla. Mutta yleensä tammi-maaliskuussa niitä käy 1-3, molempia sukupuolia. [:-)] [:-)]
-
Hetki sitten käväisi mustis pariskunta ruokinnalla :-)) .
Aamusella siellä hiippaili hiirulainen, toivottavasti ei naapurit huomaa... [:17]
-
Täälläkin on käynyt mustarastas pariskunta päivittäin ruokinnalla.
-
Tänään aamulla ainakin kaksi koirasta pähkinöitä
ja rusinamurkinaa syömässä.
-
Meillä oli tänään ainakin 2 koirasta ja yksi naaras.
Varmaan niitä enemmänkin täällä on mutta 3 oli todistettavasti samaan aikaan tänään.
Joka päivä käy mustarastaat ahkerasti pihalla.
-
4 tänään samaan aikaan. Olisivat saaneet kyllä muuttaa etelään! [:-(]
-
Ei ole mustarastaita näkynyt syksyn jälkeen, tosin viime talvenakin tuli yksi vasta oikean talven alettua, olikohan joskus helmikuussa [:-I]
-
Viimeksi on nuori mustarastas koiras ollut pihapiirissä omenoita syömässä 15.11, 17.11 ja 20.11 [:-)] ja senjälkeen en ole nähnyt [:-(]
-
Ruokinnallamme käy aika harvoin mustarastaita ja nyt ei viellä yhtään. Lähiympäristössä niitä on kyllä kymmenittäin [:-)]
-
Eilen näin, kun tsirppaili puun oksalla täällä Espoossa.
-
On niitä meilläkin, muutamana vuonna muutamia talvehtinut.Ensin ei ymmärtänyt mitään omenoiden päälle, myöhemmin kyllä kelpasi ! [:-)]
-
Ei täällä onneksi yhtään... lomalla herätteli joka aamu huilullaan... [:-DD]
-
Ei mustiksia...Joka talvi ollut, mutta usein tulleet vasta kylmällä pakkasjaksolla ja nyt ei sellasta ole aikoihin ollut. Tänään kuulin ilmeisesti juuri mustarastasta tuossa lähimetsässä, mutta muuten niistä ei oikein ole havaintoakaan kuin Subbarien ruokinnalta. Syksyn kylmillä vielä kävi parikin, nyt ei yhtään....
[:-I]
-
Tänään tai siis eilen [:-DD] käväisi kaksi koirasta ja yksi naaras mustis ruokinnalla [:-)].
-
Nyt muutamana päivänä on ruokinnalla käynyt 1 mustarastas koiras. Se löytää ruokaa maasta hyvin, koska tintit viskoo auringonkukansiemeniä maahan suuret määrät. Toivottavasti tämä lintu selviää talven yli. [:-)] [:-)]
-
Joku päivä oli ruokinnalla 3 :). On niitä täällä pääkaupunkiseudulla joitain näkynyt.
-
Tänä talvena en ole mustiksia nähnyt ainakaan vielä omalla ruokinnalla. Muina talvina on niitä ainakin yksi aina ollut! [:-)]
-
Meidän mustikset käyvät harvoin, satunnaisesti.
Ehkä mahdollisten pakkasten ja lumen myötä käynnit
tulevat jokapäiväisiksi.
-
Mites mä olin tänä aamuna kuulevinani mustarastaan liverrystä, vai kuulinko harhoja ? :-O
-
Mites mä olin tänä aamuna kuulevinani mustarastaan liverrystä, vai kuulinko harhoja ? :-O
Et varmaankaan. Kyllä ne saattavat leutoina talvipäivinä hyvinkin päästää pieniä lurituksia... [:-)]
-
Meillä ei ole näkynyt nyt runsaaseen pariin viikkoon lainkaan.
Jos on käynyt, en ole sattunut silloin katsomaan ulos.
Rusinaa kyllä on yritetty laittaa kuusen alle josta yleensä
niitä tulee syömään.
En tiedä mikä ne syö.
Hiiret ??
Syököhän ne rusinoita??
-
Ennen joulua viimeksi tuli pikkuiselle takapihalleni pari mustista. Mutta tänä aamuna pelmahti mustisherra piha-aidalle ja ihmetteli siinä pitkän tovin. Olisikon talvi pikku hiljaa tulossa ja mustikset ilmestyvät ravinteleitten äärelle.
Olen huomioinut vuosien myötä, että mustikset napsivat maasta kaikenlaista murusta. Mielellään rasvatangoista tippuneita murusia, leivänmurusia. Niin, ja rusinoita, omppuakin nokkivat ja muitakin marjoja. Pikku siemenet kelpaavat. Esim. kuorittu auringonkukansiemen, pähkinämuruset, hirssi...
-
Nyt on ollut taas kahtena päivänä.
Ehkä hän kuuli että kaivataan kun bongatakin pitää.
Mutta vain yksi on ollut.
-
Eilen vähän klo 15 jälkeen käväisi ensimmäistä kertaa viikonaikana niin että näin ruokinnalla mustarastas(koiras)
-
Ruokapaikoilla niitä näkyy yksittäin, eli aika tavanomaisesti. Tänään kuulin ensi kertaa tänä vuonna sen laulua, sellaista hiljaista itsekseen hykertelyä, sitä kuunnellessani tuli paikalle pyrstötiaisparvi jotain 10 lintua, vilkkaita kuin väkkärät. [:-)]