Ja nyt sitten vielä ennen siirtymistä lautalle ja Nallikariin, surullinen, hyvin surullinen juttu
Olimme patikoimassa tuolla hiekkadyyneillä. Marjaniemen venesatamaa kiertelimme.
Ja siellä ovat ne pahuksen "tappokoneet"
Taas muistin miksi olen niitä vastaan. Se on jotenkin niin kaksitahoinen juttu.
Toisaalta säästää luontoa, MUTTA. . . .
Aallonmurtajalla oli paljon variksia. Kävelimme sinnepäin ja sitten näin sen
Upea harmaalokki hypähti kivien välistä. Sen vasen siipi roikkui vain jänteiden varassa, verisenä.
Siihen se jäi istumaan. Varmaan kovissa tuskissa. Emme voineet mitenkään sitä auttaa. Emme olisi
saaneet sitä kuitenkaan kiinni. Lopetus olisi ollut armahdus sille.
Varikset olivat poistuneet siksi aikaa kun siinä olimme.
Palasivat kun poistuimme.
MITÄ meidän olisi pitänyt tehdä ????
Siellä se ehkä vieläkin kärsii
Suruani eivät voi kuvata mitkään itkuhymiöt .
Ihmisen takia kärsii nyt juuri tuokin hiipuva elämä
Voi sitä ihmisen julmuutta. Ei ole sillä mitään rajaa. Surullinen olo tuli, kun luki. Itse olen nähnyt vähän samanlaisen tapauksen. Joku oli ampunut lokkia peräpäähän. Siinä se haukkoi henkeä maassa, eikä enää jaksanut lähteä minnekään, vaikka viereen menin. Sillä välin, kun hain miestäni lopettamaan sen tuskat, se oli kuollut
. Ymmärrän varsin hyvin, miltä Murusta tuntui. Toivottavasti lintu ei joutunut kauaa kärsimään.