Mun kimppuuni hyökkäsi tänään koira kun kävin linturuokinnalla, oli hitsin pelottavaa... mä kopsaan tähän viestin asiasta jonka laitoin paikalliseen lintuverkkoon.
Terve, käväisin aamulla klo 9 Sarvikallion ruokinnalla, jossa
kimppuuni hyökkäsi suuri keltainen koira jolla oli kaulapanta. Olin
juuri kukkulan laella kun koira syöksyi tallin takaa hurjasti haukkuen
ja muristen. Koitin seistä rauhallisesti paikoillani ja antaa koiralle
mahdollisuuden tulla haistamaan minua, mutta se oli hyvin jännittynyt,
kyyristynyt matalaksi, murisi ja haukkui kovasti ja alkoi tehdä minua
kohti äkillisiä hyökkäyksiä päästen ihan muutaman sentin päähän.
Koitin hissukseen siirtyä autolleni päin, mutta koira seurasi ja
kiersi välillä selkäni taakse jatkaen hyökkäilyjä. Onnekseni minulla
oli ämpäri missä pidän pähkinää, talipalloja yms, pidin sitä
välissämme estäen koiraa pääsemässä ihan iholle kiinni. Aikani
väisteltyäni ja pelättyäni kovasti huitaisin koiraa ämpärillä jolloin
se siirtyi hieman kauemmaksi, jolloin pääsin kuusen toista puolta
siirtymään tielle ja autolel. Koira seurasi minua jatkuvasti muristen
ja haukkuen, mutta ei tullut enää ihan lähietäisyyteen.
Koin tilanteen todella pelottavaksi ja uhkaavaksi. Olen aiemminkin
nähnyt kyseisen koiran irrallaan alueella, mutta silloin en ole
autosta poistunut. Tunteeko kukaan koiraa ja sen omistaja? Mahtaa olla
jostain lähitaloista? Kiltiksi koiraksi en tilanteen jälkeen sitä
todellakaan luonnehtisi, enkä missään vaiheessa tehnyt minkäänlaista
koiraa uhkaavaa tai pelottavaa liikettä ennenkuin päätin yrittää
takaisin autolleni.
No, siinä paikoillani pelätessäni vieressäni ruokinnalla kävi
hömötiainen, kuusitiainen (oksalle n.10cm kasvoistani), sini- ja
talitiaisia. Autossa täristessäni näin vielä närhen, kaksi koiras
mustarastasta ja viisi viherpeippoa.
Tälläinen seikkailu tänään, toivottavasti ei toistu...
T:Riikka