Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009  (Luettu 5224 kertaa)

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« : 03.01.09 - klo:16:42 »

Pihapinnakisa 2009 alkoi! Kisa-aika 1.1-31.12.2009.

Pihaksi katsotaan alue, joka rajautuu kotipesän välittömään läheisyyteen esim. tontti. Havaintohetkellä havainnoijan tulee olla pihalla (tai sisätiloissa), linnun sijainnilla ei ole väliä.

Kilpailuun osallistuja ylläpitää pinnalistaansa näillä sivuilla omaan tahtiinsa.

Huom!
Tämä ekologinen Piihapinnakisa tukee myös Ekopinnakisaa siten, että kun laji merkitään pihapinnakisan lajilistaan, niin sen voi merkitä myös Ekopinnakisalistaan. Molempiin ei silti ole pakko osallistua.



Mukaan voit tulla kisaan mihin aikaan vuodesta vain.
Parhaimpaan lajimäärään pääset aloittamalla kisan heti tammikuussa.
 
Toivottavaa olisit, että teet heti aluksi pienen esittelyn millaisesta pihapiiristä lintuja havainnoit ja mistäpäin Suomea pinnoja lasket. Kerrot sen verran kuin haluat.
Voit laittaa myös valokuvan pihastasi tai ympäristöstäsi esittelyn lisäksi jos haluat.

Ja erittäin toivottavaa, että ilmoittaa pihapinnoja tämän oman esittelyn (ja valokuvan) alle numeroituna luettelona (kuten useimmat tekevätkin jo) niin, että ne ovat siellä kaikki viimeistään joulukuussa 2009. Sen lisäksi voit lähettää yksittäisiä havisilmoitteluja/viestejä siihen tahtiin kuin ehdit ja haluat niitä luetella. Pihapinnanumeron tulee seurata mukana, helpottaa ylläpitoa. Esim. 9. laji punatulkku.

Kisan valvojat päivittävät kisatilannetta osallistujien kesken tällä sivulla mahdollisuuksien mukaan.

Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat kisaajat leikkimieliseen kisaan ja havainnoimaan pihapiirin lintuja!

Osallistujat:


Parus Major........ 96

birdy.............. 84
Hippiäinen......... 84

jaTa69............. 74

Tiina.............. 62
Hirsjärvet.Jorma... 61

Töyhtis............ 51
Henri.............. 51
Jarmo.............. 50

Pyyhältäjä......... 47
pajunkissa......... 46
Tiina.............. 42
Hilu............... 40

Kaija.............. 37
Driver............. 35..............päivitys kesken  [:-P]
Mali............... 35
Pia58.............. 32

Kaija.............. 17
Pasi............... 12
« Viimeksi muokattu: 01.03.10 - klo:07:22 kirjoittanut Kaija »
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #1 : 03.01.09 - klo:17:01 »

1.1
1...laulujoutsen ä

3.1
2...keltasirkku
3...närhi 3 ruokinnalla
4...käpytikka 3  ruokinnalla
5...viherpeippo
6...kuusitiainen 2 ruokinnalla
7...talitiainen
8...sinitiainen
9...mustarastas naaras ruokinnalla
10..töyhtötiainen
11..vihervarpunen 16 pihapuussa
12..varis
13..harakka

5.1
14.hippiäinen

6.1
15.kalalokki

17.1
16.hömötiainen 1

22.1
17..harmaalokki
18..räkättirastas
19..fasaani
20..punatulkku

25.1
21.urpiainen
22.tundraurpiainen
23.korppi

29.1
24.helmipöllö Ä ihan lähellä taloamme! [:-)]

1.2
25.merikotka

22.2
26..varpushaukka k

6.3
27..puukiipijä 2

15.3
28..naakka
29..merilokki
30.piekana

23.3
31.töyhtöhyyppä 6
32.uuttukyyhky 1

25.3
33.isolepinkäinen

29.3
34.merihanhi 2+1

30.3
35.peippo 1

31.3
36.kottarainen

2.4
37.kurki 1

3.4
38.taivaanvuohi 1
39.kiuru

7.4
40.niittykirvinen
41.kuovi
42.järripeippo 1k
43.kulorastas 9
44.punakylkirastas 3
45.laulurastas 1
46.lehtokurppa 1
47.kanadanhanhi
48.palokärki 1k

9.4
49.punarinta 1
50.metsäviklo 1
51.sinisuohaukka k ja n

10.4
52.rautiainen 1
53.västäräkki

54.nuolihaukka.....päivämäärä vielä pitää katsoa [NUT]

26.6
55.pikkukäpylintu 2

8.7
56.luhtakerttunen
57.harmaahaikara

elokuun loppu- nyt miltein päivittäin
58. valkoposkihanhi, valtavia parvia)

59.satakieli (unohtunut..)

60.varpuspöllö
61.pähkinähakki

päivittämättömät  lajit:

62.telkkä
63.isokoskelo
64.teeri
65.pikkukuovi
66.punajalkaviklo
67.valkoviklo
68.liro
69.sepelkyyhky
70.käki
71.lehtopöllö
72.tervapääsky
73.käenpiika
74.hernekerttu
75.hernekerttu
76.pensaskerttu
77.lehtokerttu
78.mustapääkerttu
79.pajulintu
80.kirjosieppo
81.punavarpunen
82.kyhmyjoutsen
83.sinisorsa
84.mustalintuparvia
85.hiirihaukka
86.meriharakka
87.pikkulokki
87.naurulokki
88.räyskä
89.tiira sp.
90.haarapääsky
91.räystäspääsky
92.metsäkirvinen
93.tilhi
94.leppälintu
95.pensastasku
96.isokäpylintu
« Viimeksi muokattu: 05.12.09 - klo:22:19 kirjoittanut Parus Major »
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #2 : 03.01.09 - klo:17:08 »

3.1.2009

1.....Kuusitiainen
2.....Talitiainen
3.....Käpytikka
4.....Närhi
5.....Sinitiainen
6.....Keltasirkku
7.....Mustarastas

6.1

8.....Harakka
9.....Viherpeippo
10...Kalalokki

17.1

11...Hömötiainen

28.1

12...Helmipöllö

7.2

13...Hippiäinen

22.2

14...Varpushaukka

24.2
15...Varis

25.3
16...Tikli
17...Fasaani

30.3
18...Punatulkku
19...Laulujoutsen

31.3
20...Peippo
21...Vihervarpunen

1.4
22...Kurki
23...Merihanhi

4.4
24...Kottarainen

5.4
25...Kiuru
26...Töyhtöhyyppä
27...Puukiipijä

7.4
28...Punakylkirastas
29...Laulurastas
30...Räkättirastas
31...Kulorastas
32...Lehtokurppa
33...Järripeippo

10.4
34...Punarinta
35...Rautiainen
« Viimeksi muokattu: 10.04.09 - klo:21:20 kirjoittanut Driver »
Kirjattu

Jarmo

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 58 255
  • Säkylä ** älykäS
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #3 : 03.01.09 - klo:17:13 »

1.1.
1 - Mustarastas klo 8.46
2 - Kuusitiainen klo 8.46
3 - Talitiainen klo 8.52
4 - Sinitiainen klo 8.58
5 - Keltasirkku
6 - Käpytikka
7 - Viherpeippo
8 - Pikkuvarpunen

2.1
9 - Harakka
10 - Varpushaukka

3.1
11 - Varis

15.1
12 - Urpiainen

7.2
13 - Korppi

18.2
14 - Puukiipijä

7.3
15 - Lehtopöllö

21.3
16 - Laulujoutsen

26.3
17 - Vihervarpunen

2.4
18 - Peippo

3.4
19 - Urpiainen
20 - Järripeippo
21 - Kurki
22 - Sepelkyyhky
23 - Kyhmyjoutsen

4.4
24 - Töyhtöhyyppä

5.4
25 - Fasaani
26 - Punarinta

8.4
27 - Sinisorsa

10.4
28 - Punakylkirastas

12.4
29 - Räkättirastas

13.4
30 - Telkkä

14.4
31 - Punatulkku

16.4
32 - Västäräkki

23.4
33 - Kaulushaikara

25.4
34 - Naurulokki
35 - Silkkiuikku
36 - Isokoskelo

26.4
37 - Kanadanhanhi
38 - Härkälintu
39 - Mustakurkku-uikku

1.5
40 - Kalatiira
41 - Pajulintu
42 - Kirjosieppo

2.5
43 - Kottarainen

4.5
44 - Kuovi

21.7
45 - Tiltaltti

1.10
46 - Hippiäinen

2.10
47 - Närhi

21.10
48 - Pähkinänakkeli

31.10
49 - Varpuspöllö

6.12
50 - Pyrstötiainen


« Viimeksi muokattu: 02.01.10 - klo:12:32 kirjoittanut Jarmo »
Kirjattu
    "Kissoja vihaavat ihmiset syntyvät seuraavassa elämässä hiiriksi."   (Faith Resnick)     

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #4 : 03.01.09 - klo:19:18 »

1. tilhi
2. mustarastas
3. räkättirastas
4. sinitiainen
5. talitiainen
6. viherpeippo
7. kuusitiainen
8. varis
9. harakka
10. naakka
11. punakylkirastas
12. hippiäinen
13. punatulkku
14. kesykyyhky
15. käpytikka
16. puukiipijä
17. varpunen
18. sinisorsa
19. harmaalokki
20. kalalokki
21. peippo
22. punarinta
23. sepelkyyhky
24. naurulokki
25. västäräkki
26. fasaani
27. tervapääsky
28. kirjosieppo
29. pajulintu
30. harmaasieppo
31. mustapääkerttu
32. hernekerttu
33. vihervarpunen
34. valkoposkihanhi
35. tiltaltti
« Viimeksi muokattu: 03.10.09 - klo:16:31 kirjoittanut Mali »
Kirjattu

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #5 : 03.01.09 - klo:19:25 »

1.1.2009.
1. Laulujoutsen  klo. n. 00.25  [:-)]
2. Talitiainen 
3. Sinitiainen
4. Viherpeippo
5. Harakka
6. Varpunen
7. Pikkuvarpunen 
8. Käpytikka
9. Fasaani   
10. Mustarastas (koiras) klo. 10.16 ruokinnalla
11. Keltasirkku
12. Varis
2.1.
13. Naakka   
4.1.
14. Korppi
6.1.
15. Räkättirastas 1 ruokinnalla 
18.1.
16. Urpiainen 1 ruokinnalla 
24.1.
17. Harmaalokki 8
1.2.
18. Kanahaukka (naaras)  
21.2.
19. Varpushaukka (koiras)   
22.2.
20. Kuusitiainen   
1.3.
21. Peltopyy  12   [:36]
5.3
22. Sinisorsa
21.3.
23. Sepelkyyhky 3kpl
24. Kiuru
22.3.
25. Merikotka, useita
27.3.
26. Uuuttukyyhky 2
2.4.
27. Peippo, koiras
28. Kurki 1
3.4.
29. Telkkä k+n
4.4.
30. Töyhtöhyyppä
5.4.
31. Punatulkku
32. Naurulokki 35
33. Huuhkaja
34. Vihervarpunen
8.4.
35. Ruskosuohaukka, koiras
10.4.
36. Punarinta
37. Nokikana
38. Kalalokki
39. Kuovi
40. Metsähanahi 2
11.4.
41. Tylli
42. Järripeippo k+n
12.4.
43. Selkälokki 1
13.4.
44. Tuulihaukka k
17.4.
45. Haapana
46. Punakylkirastas
24.4.
47. Silkkiuikku
48. Västäräkki
49. Kaulushaikara
26.4.
50. Kaulushaikara
26.4.
51. Närhi
27.4.
52. Kottarainen
29.4.
53. Laulurastas
54. Harmaahaikara
55. Meriharakka
1.5.
56. Kirjosieppo, koiras
2.5.
57. Kalasääski
58. Haarapääsky 2
4.5.
59. Kyhmyjoutsen 1
12.5.
60. Kanadanhanhi 2
19.5.
61. Kalatiira
22.5.
62. Pajulintu
63. Räytäspääsky
64. Tervapääsky
23.5.
65. Luhtakerttunen
25.5.
66. Nuolihaukka
29.5.
67. Hernekerttu
1.6.
68. Tikli 2
69. Lehtokerttu
2.6.
70. Kivitasku
21.6.
71. Pensaskerttu
30.6.
72. Pikkutikka
8.7.
73. Räyskä
1.8.
74. Harmaasieppo
75. Pähkinähakki
2.8.
76. Metsäkirvinen
3.8.
77. Sinisuohaukka n
7.8.
78. Hiirihaukka
79. Pikkulepinkäinen
13.9.
80. Valkoposkihanhi (ainakin 10)
19.9.
81. Palokärki
3.11.
82. Isokoskelo (satoja järvellä)
28.11.
83. Varpuspöllö
1.12.
84. Uivelo (pieni parvi järvellä)  [:-)]
« Viimeksi muokattu: 02.01.10 - klo:00:24 kirjoittanut hippiäinen »
Kirjattu

birdy

  • Seniori
  • ****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 330
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #6 : 03.01.09 - klo:20:22 »

1.1

3...närhi

5...närhi  3 ruokinnalla


Paruksella on närhi vieraillut kaksi kertaa !
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #7 : 03.01.09 - klo:20:33 »

1.1

3...närhi

5...närhi  3 ruokinnalla


Paruksella on närhi vieraillut kaksi kertaa !

Kiitti! [:-I] Vieraillut on montakin kertaa, mutta ei niitä mun pitänyt laskea! :-))
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #8 : 04.01.09 - klo:17:01 »

1. talitiainen
2. sinitiainen
3. varpunen
4. pikkuvarpunen
5. fasaani
6. viherpeippo
7. harakka
8. närhi
9. käpytikka
10. naakka
11. keltasirkku 5.1
12. punatulkku
13. mustarastas 8.1
14. varis
15. kuusitiainen 17.1
16. urpiainen 24.1
17. tilhi 27.1
18. puukiipijä 31.1
19. kottarainen
20. peippo 3.4
21. laulujoutsen 3.4
22. sinisorsa
23. vihervarpunen 5.4
24. kuovi
25. räkättirastas
26. järripeippo 11.4
27. kalalokki
28. hanhilaji
29. naurulokki
30. punarinta 17.4
31. punakylkirastas 17.4
32. sepelkyyhky 19.4
33. västäräkki 25.4
34. kirjosieppo
35. kalatiira
36. pajulintu
37. punavarpunen 21.5
38. tervapääsky 24.5
39. satakieli 24.5
40. tikli 12.5
« Viimeksi muokattu: 12.07.09 - klo:21:32 kirjoittanut Hilu »
Kirjattu

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #9 : 04.01.09 - klo:17:36 »

4.1.
1.mustarastas
2.talitiainen
3.sinitiainen
4.hömötiainen
5.hippiäinen
6.puukiipijä
7.naakka

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #10 : 04.01.09 - klo:20:16 »

1. talitiainen
2. sinitiainen
3. hömötiainen
4. naakka
5. harakka
6. varis
7. keltasirkku
8. viherpeippo
9. pikkuvarpunen
10. käpytikka
11. kesykyyhky
5.1.
12. urpiainen
13. närhi
25.1.
14. kuusitiainen
29.1.
15. kanahaukka
6.2.
16. pikkutikka
14.3.
17. tilhi
29.3.
18. pyrstötiainen
2.4.
19. mustarastas
3.4.
20. pikkukäpylintu
4.4.
21. laulujoutsen
6.4.
22. peippo
13.4.
23. vihervarpunen
24. räkättirastas
25. punakylkirastas
26. punarinta
14.4.
27. sepelkyyhky
15.4.
28. pähkinähakki
29. järripeippo
22.4.
30. hippiäinen
23.4.
31. sepelrastas
28.4.
32. kirjosieppo
30.4.
33. laulurastas
2.5.
34. metsäviklo
35. tiltaltti
36. kalalokki
4.5.
37. leppälintu
8.5.
38. pajulintu
18.5.
39. pensaskerttu
40. lehtokerttu
21.5.
41. sirittäjä
42. tervapääsky
43. lehtokurppa
22.5.
44. punavarpunen
25.5.
45. mustapääkerttu
29.5.
46. kaakkuri
17.6.
47. kottarainen
1.7.
48. hernekerttu
5.7.
49. peukaloinen
13.9.
50. niittykirvinen
21.11.
51. varpunen
« Viimeksi muokattu: 21.11.09 - klo:16:42 kirjoittanut Henri »
Kirjattu

Pasi

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 611
  • Fc Kippis / JÄRVENPÄÄ
    • www.lintukuvia.net
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #11 : 05.01.09 - klo:15:35 »

Pihapinnat 5.1 mennessä

1. mustarastas
2. talitiainen
3. puukiipijä
4. hippiäinen
5. sinitiainen
6. hömötiainen
7. kuusitiainen
8. käpytikka
9. harakka
10. varis

11. naakka
12. fasaani
Kirjattu
Runoilija en ole, eikä minusta runoilijaa tule! (lue kirjoitan vähän, mutta asiaa) -Pasi Järvenpäästä-  
kuvia linnuista: www.lintukuvia.net

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #12 : 05.01.09 - klo:17:17 »

PÄIVITETTY
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #13 : 05.01.09 - klo:19:13 »

12. urpiainen
13. närhi
Kirjattu

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #14 : 06.01.09 - klo:14:39 »

15. Räkättirastas ruokinnalla
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #15 : 06.01.09 - klo:16:00 »

10. naakka
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #16 : 06.01.09 - klo:17:09 »

15.kalalokki
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #17 : 06.01.09 - klo:17:13 »

Päivitetty!
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #18 : 07.01.09 - klo:10:30 »

7.1.
8.fasaani
9.kuusitiainen
10.harakka
11.varis
12.käpytikka
13.närhi

8.1.
14. TÖYHTÖTIAINEN  :-))

10.1
15.keltasirkku
16.viherpeippo
« Viimeksi muokattu: 10.01.09 - klo:15:36 kirjoittanut Kaija »
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #19 : 08.01.09 - klo:14:47 »

13. mustarastas
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #20 : 09.01.09 - klo:16:33 »

11. punakylkirastas
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #21 : 09.01.09 - klo:19:30 »

14. varis
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #22 : 11.01.09 - klo:15:22 »

12. hippiäinen
Kirjattu

jaTa69

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 8 311
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #23 : 11.01.09 - klo:18:24 »

01. - 01.01. - mustarastas
02. - 01.01. - pikkuvarpunen
03. - 01.01. - korppi
04. - 01.01. - keltasirkku
05. - 01.01. - talitiainen
06. - 01.01. - harakka
07. - 01.01. - varis
08. - 01.01. - käpytikka
09. - 01.01. - viherpeippo
10. - 01.01. - sinitiainen
11. - 01.01. - urpiainen
12. - 01.01. - naakka
13. - 01.01. - räkättirastas
14. - 04.01. - närhi
15. - 04.01. - piekana
16. - 06.01. - harmaalokki
17. - 06.01. - peltopyy
18. - 10.01. - palokärki
19. - 11.01. - merikotka
20. - 25.01. - varpushaukka

21. kanahaukka
22. punatulkku
23. fasaani
24. laulujoutsen
25. varpunen
26. pyrstötiainen
27. tuulihaukka
28. vihervarpunen
29. varpuspöllö
30. kottarainen
31. kiuru
32. kurki
33. metsähanhi
34. niittykirvinen
35. peippo
36. sepelkyyhky
37. töyhtöhyyppä
38. hemppo
39. hiirihaukka
40. naurulokki
41. kalalokki
42. sinisuohaukka
43. lehtokurppa
44. laulurastas
45. ruskosuohaukka
46. taivaanvuohi
47. kuovi
48. västäräkki
49. punarinta
50. punakylkirastas
51. metsäviklo
52. tiltaltti
53. järripeippo
54. haarapääsky
55. kirjosieppo
56. pensastasku
57. pajulintu
58. ruokokerttunen
59. kesykyyhky
60. harmaasieppo
61. nuolihaukka
62. hernekerttu
63. käki
64. pensaskerttu
65. tervapääsky
66. lehtokerttu
67. pikkulepinkäinen
68. isolepinkäinen
69. ampuhaukka
70. isokoskelo
71. tilhi
72. pähkinähakki
73. uuttukyyhky
74. pyrstötiainen
« Viimeksi muokattu: 05.01.10 - klo:22:47 kirjoittanut jaTa69 »
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #24 : 16.01.09 - klo:16:29 »

13. punatulkku
14. kesykyyhky
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #25 : 17.01.09 - klo:11:53 »

15. kuusitiainen 17.1
Kirjattu

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #26 : 17.01.09 - klo:12:25 »

17.1

11...Hömötiainen  [:-I]
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #27 : 18.01.09 - klo:14:53 »

15. käpytikka
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #28 : 18.01.09 - klo:17:47 »

17.1
16.hömötiainen

PÄIVITETTY!
Kirjattu
- tartu hetkeen -

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #29 : 18.01.09 - klo:19:12 »

16. Urpiainen    [:-)]
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #30 : 22.01.09 - klo:20:53 »

17.1
16.hömötiainen 1

22.1
17..harmaalokki
18..räkättirastas
19..fasaani
20..punatulkku
Kirjattu
- tartu hetkeen -

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #31 : 24.01.09 - klo:13:54 »

17. Harmaalokki 
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #32 : 24.01.09 - klo:15:38 »

16. urpiainen
Kirjattu

jaTa69

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 8 311
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #33 : 25.01.09 - klo:20:55 »

20. - 25.01. - varpushaukka
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #34 : 28.01.09 - klo:12:26 »

17. tilhi 27.1
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #35 : 29.01.09 - klo:19:10 »

14. kuusitiainen
15. kanahaukka
Kirjattu

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #36 : 30.01.09 - klo:13:50 »

12...Helmipöllö
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #37 : 30.01.09 - klo:20:01 »

29.1
24.helmipöllö Ä ihan lähellä taloamme!
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #38 : 31.01.09 - klo:13:01 »

18. puukiipijä 31.1
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #39 : 31.01.09 - klo:15:36 »

16. puukiipijä
Kirjattu

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #40 : 01.02.09 - klo:19:53 »

18. Kanahaukka 
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #41 : 03.02.09 - klo:17:11 »

17. varpunen
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #42 : 04.02.09 - klo:19:07 »

1.2
25.merikotka
Kirjattu
- tartu hetkeen -

pia58

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 529
    • Pian päiväkirja
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #43 : 04.02.09 - klo:23:57 »

Moi osallistun myös kisaan, olen kyllä suhteellisen huono lintubongari  [:-DD] luotan siihen että opin tarkkailemaan muitakin lajeja kuin ruokinta-automaatilla käyvät. Asun pienen järven rannalla Palokassa Jyväskylän kupeessa. Kuusikkoa jokapuolella ja hyvin on soista ympäristö.

1. Hömötiainen
2. Talitiainen
3. Sinitiainen
4. Töyhtötiainen
5. Käpytikka ( korjaus)
6. Korppi
7. Närhi
8. Pyy
9. Puukiipijä
10. Kuusitiainen
11. Harakka  :-))
12. Viherpeippo
13. Varis ( 1)
14. Hiirihaukka
15. Mustarastas
16. Vihervarpunen
17. Kiuru
18. Räksä
19. Laulujoutsen  ( 2kpl ), sekä Teerien ääni kuulunut ei vielä nähty.
20. Tilhiparvi
21. Punarinta
22. Peippo
23. Telkkä
24. Selkälokki
25. Punatulkku
26. Pikkuvarpunen
27. Kalatiira
28.Taivaanvuohi
29. Kirjosieppo
30. Kurki 
31. Käenpiika
32. Rantasipi
« Viimeksi muokattu: 14.07.09 - klo:19:56 kirjoittanut pia58 »
Kirjattu
Jos et elä tätä päivää, et voi elää huomistakaan.

Minni

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 297
  • Itä-Uusimaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #44 : 05.02.09 - klo:08:12 »

Valkoselkätikka, on upea pihapinna  [KIPPIS]
Kirjattu
”Kuinka paljosta jäävätkään paitsi he, jotka eivät salli itsensä olla vähän outoja.”

— Alain de Botton -

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #45 : 06.02.09 - klo:21:14 »

16. pikkutikka
Kirjattu

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #46 : 09.02.09 - klo:12:11 »

Tammikuu

1. Talitiainen
2. Hömötiainen
3. Sinitiainen
4. Kuusitiainen
5. Viherpeippo
6. Käpytikka
7. Närhi
8. Korppi
9. Isolepinkäinen
10. Pyrstötiainen
11. Keltasirkku
12. Harmaapäätikka
13. Urpiainen
14. Tundraurpiainen

Helmikuu

15. Töyhtötiainen
16. Palokärki
17. Varpushaukka
18. Puukiipijä
19. Punatulkku
20. Helmipöllö

Maaliskuu

21. Varis
22. Laulujoutsen

Huhtikuu

23. Vihervarpunen
24. Peippo
25. Mustarastas
26. Teeri
27. Hiirihaukka
28. Järripeippo
29. Kuovi
30. Kurki
31. Västäräkki
32. Lehtopöllö
33. Sepelkyyhky
34. Pyrstötiainen
35. Lehtokurppa
36. Töyhtöhyyppä
37. Laulurastas
38. Kulorastas
39. Metsäviklo
40. Harmaalokki
41. Räkättirastas
42. Tuulihaukka

Toukokuu

43. Leppälintu
44. Haarapääsky
45. Kirjosieppo
46. Taivaanvuohi
47. Punakylkirastas
48. Metsäkirvinen
49. Teeri
50. Käki

Kesäkuu

51. Harmaasieppo
52. Naurulokki
53. Pajulintu
54. Tiltaltti
55. Tervapääsky
56. Lehtokerttu
57. Punarinta

Heinäkuu

58. Pensaskerttu
59. Hernekerttu

Elokuu

60. Pikkulepinkäinen

Syyskuu

61. Pyy

Lokakuu

62. Kanahaukka
 
« Viimeksi muokattu: 04.01.10 - klo:15:31 kirjoittanut Tiina »
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

pia58

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 529
    • Pian päiväkirja
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #47 : 13.02.09 - klo:10:07 »

Apua, en olekkaan enää varma onko se valkoselkätikka. Olen kokoajan pitänyt sitä kyseisenä lintuna. Otin siitä kyllä jo jokunen vuosi sitten kuvia.
Kuvat kuvaboxissa  nimellä Valkoselkätikkako, käykää katsomassa ja kertokaa.
Kirjattu
Jos et elä tätä päivää, et voi elää huomistakaan.

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #48 : 13.02.09 - klo:10:16 »

Apua, en olekkaan enää varma onko se valkoselkätikka. Olen kokoajan pitänyt sitä kyseisenä lintuna. Otin siitä kyllä jo jokunen vuosi sitten kuvia.
Kuvat kuvaboxissa  nimellä Valkoselkätikkako, käykää katsomassa ja kertokaa.

Kyllä se minusta on kuule käpytikka. [:-)]
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

pia58

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 529
    • Pian päiväkirja
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #49 : 13.02.09 - klo:10:30 »

Okei,  [:´((] arvasin sen kun olen niin huono tässä tunnistamisasiassa. korjaan virheeni ja olen   [:´(].
Kirjattu
Jos et elä tätä päivää, et voi elää huomistakaan.

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #50 : 13.02.09 - klo:10:48 »

Okei,  [:´((] arvasin sen kun olen niin huono tässä tunnistamisasiassa. korjaan virheeni ja olen   [:´(].

Älä suotta sure, näin sitä pikkuhiljaa oppii lintuja tunnistamaan. Ja jokainen meistä on joskus ollut aloittelija tässä tunnistamisasiassa. [:-)]

(sori kun nää keskustelut on nyt tässä pinnaketjussa, mun puolesta voi vaikka poistaakin jos haittaavat [:-)])
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #51 : 13.02.09 - klo:16:24 »

Ei kai tämä keskustelu täällä ketään haittaa!  [:-)]
Aika vähän aikaa mekin ollaan harrastettu ja kyllä alkuaikoina piti selata lintukirja alusta loppuun jotain tiettyä lajia etsiessä. Nyt osaa sentään avata kohdan "sorsalinnut", kun näkee linnun uimassa  :-)) ettei tarvii enää käydä koko kirjaa läpi!

Töyhtis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 595
  • Hämeen hidas
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #52 : 15.02.09 - klo:12:08 »

Tammikuu
1.. sinitiainen
2.. talitiainen
3.. käpytikka
4.. harakka
5.. hömötiainen
6.. räkättirastas
7.. viherpeippo
8.. töyhtötiainen
9.. fasaani
10. hippiäinen
11. kuusitiainen
12. keltasirkku
13. mustarastas
14. pikkuvarpunen
15. varis
16. puukiipijä

Helmikuu
17. naakka
18. närhi
19. palokärki
20. lehtopöllö

Maaliskuu
21. punatulkku
22. korppi

Huhtikuu
23. peippo
24. vihervarpunen
25. järripeippo
26. urpiainen
27. punarinta
28. rautiainen
29. västäräkki
30. naurulokki
31. kalalokki
32. laulurastas
33. sepelkyyhky
34. kirjosieppo
35. kurki

Toukokuu
36. punakylkirastas
37. kuovi
38. hernekerttu
39. käki
40. lehtokurppa
41. tervapääsky
42. pajulintu
43. leppälintu

Kesäkuu
44. lehtokerttu
45. käpylintu sp.
46. metsäkirvinen

Heinäkuu
47. haarapääsky

Elokuu
48. harmaasieppo

Lokakuu
49. pikkutikka
50. tundrahanhi

Joulukuu
51. laulujoutsen
« Viimeksi muokattu: 27.12.09 - klo:09:51 kirjoittanut Töyhtis »
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #53 : 15.02.09 - klo:14:50 »

29.1
24.helmipöllö Ä ihan lähellä taloamme!

1.2
25.merikotka
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #54 : 15.02.09 - klo:14:51 »

7.2
13...Hippiäinen
Kirjattu

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #55 : 16.02.09 - klo:11:09 »

17.korppi (tammikuussa)

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #56 : 16.02.09 - klo:11:14 »

18. Puukiipijä
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #57 : 16.02.09 - klo:11:18 »

Päivitetty

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #58 : 21.02.09 - klo:19:45 »

19. Varpushaukka
Kirjattu

Töyhtis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 595
  • Hämeen hidas
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #59 : 22.02.09 - klo:14:55 »

19. Palokärki
Kirjattu

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #60 : 22.02.09 - klo:20:10 »

20. Kuusitiainen 
Kirjattu

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #61 : 22.02.09 - klo:20:47 »

22.2
14...Varpushaukka
Kirjattu

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #62 : 23.02.09 - klo:13:14 »

19. Punatulkku
20. Helmipöllö
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #63 : 25.02.09 - klo:17:39 »

24.2
15. Varis    [:17]
Kirjattu

Töyhtis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 595
  • Hämeen hidas
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #64 : 25.02.09 - klo:23:16 »

25.2.
20.. lehtopöllö
Kirjattu

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #65 : 01.03.09 - klo:14:21 »

21. Peltopyy 12   [:-)]
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #66 : 03.03.09 - klo:21:30 »

Päivitetty!!
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #67 : 06.03.09 - klo:20:41 »

6.3
27..puukiipijä 2
Kirjattu
- tartu hetkeen -

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #68 : 07.03.09 - klo:17:12 »

1. talitiainen 1.1.
2. sinitiainen
3. viherpeippo
4. keltasirkku
5. harakka
6. hömötiainen
7. käpytikka
8. tundraurpiainen
9. varis 3.1.
10. punatulkku
11. urpiainen 11.1.
12. kesykyyhky 2.2.
13. pikkuvarpunen 2.3.
14. varpunen 3.3.
15. naakka 7.3.
16. mustarastas 23.3.
17. vihervarpunen 28.3.
18. peipponen 1.4.
19. järripeippo 4.4.
20. korppi 5.4.
21. kuusitiainen 10.4.
22. varpushaukka 11.4.
23. punarinta
24. rautiainen 13.4.
25. räkättirastas 18.4.
26. sepelkyyhky 21.4.
27. kuovi
28. joutsen 26.4
29. kirjosieppo 30.4.
30. västäräkki 2.5.
31. leppälintu
32. kurki 5.5.
33. haarapääsky 12.5.
34. isokoskelo
35. hernekerttu 13.5.
36. räystäspääsky
37. käki
38. punakylkirastas 17.5.
39. pajulintu
40. teeri
41. kalalokki 12.6.
42. tervapääsky 19.5.
43. töyhtötiainen 19.6.
44. kaakkuri 28.6.
45. pyrstötiainen 3.10.
46. puukiipijä 9.10.
« Viimeksi muokattu: 13.02.10 - klo:23:54 kirjoittanut pajunkissa »
Kirjattu

Pyyhältäjä

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 169
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #69 : 08.03.09 - klo:19:50 »

Seurailen lintuja Pohjanmaalla kotipihallani, joka sijaitsee taajaman ulkopuolella ja toinen paikkani on saaressa mökillä. Laitan mökkipinnojen perään M -kirjaimen, koska muut linnut on kotipihassa havaittuja.

1.1.2009 alkaen nähdyt linnut:

1.   Pikkuvarpunen
2.   Talitiainen
3.   Sinitiainen
4.   Keltasirkku
5.   Viherpeippo
6.   Kanahaukka
7.   Peltopyy
8.   Harakka
9.   Varis
10.   Pulmunen  (11.3.-09 noin 10 linnun parvi)
11.   Naakka (17.3. -09)
12.   Kalalokki (17.3. -09)
13.   Sinisorsa (17.3. -09)
14.   Laulujoutsen (21.3.-09 , 12 lintua)
15.   Kesykyyhky / Pulu  (25.3. -09)
16.   Varpunen  (25.3. -09)
17.   Merikotka (28.3. -09)
18.   Korppi   (29.3. -09)
19.   Töyhtöhyyppä (2.4. -09)
20.   Metsähanhi (3.4. -09)
21.   Sepelkyyhky (3.4. -09)
22.   Mustarastas (4.4. -09)
23.   Kiuru (5.4. -09)
24.   Kurki(a) (8.4. -09) *(-viimeiset kurjet lähti täältä 10.10.-09)
25.   Naurulokkeja  (8.4. -09)
26.   Telkkä  (9.4. -09) M
27.   Tuulihaukka  (13.4. -09)
28.   Peipponen (16.4. -09)
29.   Räkättirastas  (16.4.-09)
30.   Isokoskelo  (16.4. -09) M
31.   Hiirihaukka (20.4.-09)
32.   Isokuovi (21.4. -09)
33.   Västäräkki (23.4.-09)
34.   Punakylkirastas (28.4.-09)
35.   Leppälintu (28.4. -09)
36.   Punarinta (29.4. -09)
37.   Isokoskelo (30.4.-09) M
38.   Käki (3.5. -09)
39.   Pensastasku (8.5. -09)
40.   Suopöllö (13.5. -09)
41.   Haarapääsky (15.5. -09)
42.   Käpytikka (29.5. -09)
43.   Silkkiuikku (29.5. -09) M
44.   Uunilintu (2.6. -09)
45.   Kirjosieppo (20.6. -09)
46.   Puukiipijä (27.6. -09) M
47.   Taivaanvuohi (28.6. -09) M
48.   Tiira (28.6. -09) M
49.   Selkälokki (28.6. -09) M
50.   Merilokki (28.6. -09) M
51.   Ruskosuohaukka (10.7. -09)
52.   Varpushaukka (30.7. -09)
53.   Lehtokerttu (16.8. -09)
54.   Metsäkirvinen (18.8. -09) -iso parvi, ovat varmaan aloittamassa syysmuuttoaan.
55.   Sinisuohaukka (28.9. -09)
56.   Järripeippo (3.10. -09) -valtaisa parvi
57.   Närhi (11.10. -09)
58.   Varpuspöllö (2.11. -09) M
59.   Urpiainen (5.12. -09) -noin 40 linnun parvi
60.   Punatulkku (12.12. -09) -8 lintua
61.   Hiiripöllö (17.12. -09)
62.
« Viimeksi muokattu: 28.12.09 - klo:17:55 kirjoittanut Pyyhältäjä »
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #70 : 14.03.09 - klo:17:48 »

17. tilhi
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #71 : 16.03.09 - klo:11:52 »

18. sinisorsa
Kirjattu

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #72 : 16.03.09 - klo:11:59 »

Maaliskuu

21. Varis
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #73 : 17.03.09 - klo:19:53 »

15.3
28..naakka
29..merilokki
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #74 : 22.03.09 - klo:20:08 »

Joren lintuhavainnot kotipihalla Uuraisilla, Keski-Suomessa. Kotimme on haja-asutusalueella, pienen järven rannalla. Pihan ympärillä on osittain vanhaa kuusimetsää; isoja kuusia harventamattomassa tilassa ja vastaavasti pihan toisella laidalla nuorta koivikkoa.
Talvikuva takapihan näkymiä rantaan päin ja kesäkuvassa on rantanäkymä. Ranta on ja pysyy luomutilassa.

11.1.2009 alkaen havaitut linnut:

1.  viirupöllö.... 11.1.09
2.  talitiainen
3.  sinitiainen
4.  hömötiainen
5.  kanahaukka
6.  varis
7.  korppi
8.  varpuspöllö
9.  puunkiipijä
10. palokärki
11. laulujoutsen.... 12.3.
12. harakka
13. keltasirkku
14. viherpeippo
15. varpushaukka
16. fasaani
17. närhi
18. teeri
19. naakka
20. punatulkku.... 23.3.
21. urpiainen
22. kuusitiainen
23. mustarastas.... 3.4.
24. pyy.... 4.4
25. peippo.... 5.5.
26. harmaalokki.... 7.4.
27. kalalokki.... 11.4.
28. töyhtöhyyppä.... 12.4. (vihdoin ja viisi kerralla; )
29. kurki.... 13.4.
30. vihervarpunen.... 14.4.
31. räkättirastas.... 15.4.
32. punakylkirastas
33. punarinta
34. käpytikka
35. metso.... 20.4.
36. heinäsorsa
37. lehtokurppa.... 23.4.
38. kuovi.... 25.4.
39. västäräkki.... 27.4.
40. räystäspääsky.... 27.4.
41. rantasipi
42. sepelkyyhky.... 28.4. 
43. telkkä.... 29.4.
44. järripeippo.... 30.4.
45. taivaanvuohi.... 2.5.    
46. kuikka.... 3.5.
47. kirjosieppo... 8.5.
48. käki.... 11.5.
49. harmaasieppo.... 19.5.
50. pikkulokki.... 23.5.
51. haarapääsky... 29.5.
52. kulorastas.... 1.6.
53. lehtopöllö.... 1.6.
54. rautiainen.... 1.6.
55. uunilintu.... 8.6.
56. sirittäjä.... 10.6.
57. pajusirkku.... 1.7.
58. ampuhaukka.... 4.8.
59. kivitasku.... 25.8.
60. mustavaris.... 17.9.
61. pikkuvarpunen.... 18.11. pariskunta aamulla ruokintapaikalla.

« Viimeksi muokattu: 17.11.09 - klo:11:55 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #75 : 23.03.09 - klo:20:34 »

15.3
28..naakka
29..merilokki
30.piekana

23.3
31.töyhtöhyyppä 6
32.uuttukyyhky 1
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #76 : 25.03.09 - klo:19:07 »

25.3
16...Tikli
17...Fasaani
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #77 : 28.03.09 - klo:22:22 »

15. naakka 7.3.
16. mustarastas 23.3.
17. vihervarpunen 28.3.
18. peipponen 1.4.


« Viimeksi muokattu: 01.04.09 - klo:16:06 kirjoittanut pajunkissa »
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #78 : 29.03.09 - klo:15:18 »

18. pyrstötiainen
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #79 : 30.03.09 - klo:19:24 »

25.3
33.isolepinkäinen

29.3
34.merihanhi 2+1

30.3
35.peippo 1
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #80 : 30.03.09 - klo:19:40 »

PÄIVITETTY!

Ja tervetuloa Hirsjärvet ja Pyyheltäjä mukaan havainnoimaan Koko Vuoden Pihalintuja! [:-)]
Kirjattu
- tartu hetkeen -

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #81 : 01.04.09 - klo:16:10 »

Oikea pihapinnatilanne on 18. olin unohtanut merkata välillä.
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #82 : 01.04.09 - klo:20:40 »

31.3
36.kottarainen
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #83 : 01.04.09 - klo:20:42 »

Oikea pihapinnatilanne on 18. olin unohtanut merkata välillä.

Ok. korjattu! [:-)]  Myös päivitetty!
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #84 : 01.04.09 - klo:21:03 »

PÄIVITETTY!

Ja tervetuloa Hirsjärvet ja Pyyheltäjä mukaan havainnoimaan Koko Vuoden Pihalintuja! [:-)]

Huom!
Pieni lisäys vielä nimimerkin Hirsjärvet osallistumisesta tähän leikkimieliseen, joskin tietyt säännöt omaavaan kisaan. [:-)] Eli Pihapinnakisa, kuten muutkin kisat ovat yksilökisoja. Molemmat voivat osallistua toki, mutta omine lintuhavaintoineen. Havaintoja ei voi yhdistää, mutta yhdessä voi toki harrastaa ja havaita lintuja. Toisen näkemää lintua, mikä itseltä näkemättä, ei voi kuitenkaan merkitä omaan pinnalistaansa. Tulee pientä perheenkin keskeistä kisaa, huom. on täällä muitakin pariskuntia :-))

Nimimerkki Hirsjärvet kun pitää sisällään monikon, niin ajattelin että tarkennetaan kisasääntöä varmuuden vuoksi. Voitte osallistua erikseen tai niin, että vain toisen havainnot ilmoitetaan tänne, miten haluattekin. [:-)]

Hienoa, että olette mukana. Pihapinnakisan kuin muidenkin kisojen säännöt löytyvät omasta ketjustaan [:-)]
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #85 : 02.04.09 - klo:17:47 »

19. mustarastas
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #86 : 02.04.09 - klo:18:16 »

2.4
37.kurki 1
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #87 : 03.04.09 - klo:15:16 »

20. pikkukäpylintu
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #88 : 03.04.09 - klo:16:54 »

Jormalle uusi:

23. mustarastas..... 3.4.09
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #89 : 03.04.09 - klo:19:56 »

19. kottarainen
20. peippo 3.4
21. laulujoutsen 3.4
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #90 : 03.04.09 - klo:21:28 »

3.4
38.taivaanvuohi 1
Kirjattu
- tartu hetkeen -

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #91 : 04.04.09 - klo:18:11 »

19. järripeippo 4.4.
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #92 : 04.04.09 - klo:18:16 »

21. laulujoutsen
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #93 : 05.04.09 - klo:09:13 »

20. korppi 5.4.
« Viimeksi muokattu: 05.04.09 - klo:21:01 kirjoittanut pajunkissa »
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #94 : 05.04.09 - klo:12:37 »

Jormalle uusia:

24. pyy......4.4.09
25. peippo.... 5.5.09
« Viimeksi muokattu: 05.04.09 - klo:13:09 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #95 : 05.04.09 - klo:19:37 »

Lisäystä listaan:

30.3
18...Punatulkku
19...Laulujoutsen

31.3
20...Peippo
21...Vihervarpunen

1.4
22...Kurki
23...Merihanhi

4.4
24...Kottarainen

5.4
25...Kiuru
26...Töyhtöhyyppä
27...Puukiipijä
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #96 : 05.04.09 - klo:22:40 »

22. sinisorsa
23. vihervarpunen 5.4
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #97 : 06.04.09 - klo:08:02 »

19. harmaalokki
20. kalalokki
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #98 : 06.04.09 - klo:17:18 »

22. peippo
Kirjattu

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #99 : 07.04.09 - klo:20:20 »

7.4
28...Punakylkirastas
29...Laulurastas
30...Räkättirastas
31...Kulorastas
32...Lehtokurppa
33...Järripeippo
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #100 : 07.04.09 - klo:20:21 »

7.4
40.niittykirvinen
41.kuovi
42.järripeippo 1k
43.kulorastas 9
44.punakylkirastas 3
45.laulurastas 1
46.lehtokurppa 1
47.kanadanhanhi
48.palokärki 1k
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #101 : 08.04.09 - klo:16:49 »

21. peippo
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #102 : 08.04.09 - klo:18:42 »

Jorelle uutta:

26. harmaalokki.... 7.4.09
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #103 : 09.04.09 - klo:19:43 »

22. punarinta
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #104 : 09.04.09 - klo:20:51 »

9.4
49.punarinta 1
50.metsäviklo 1
51.sinisuohaukka k ja n
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #105 : 09.04.09 - klo:21:14 »

PÄIVITETTY
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #106 : 10.04.09 - klo:13:48 »

21. kuusitiainen 10.4.
Kirjattu

Driver

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 125
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #107 : 10.04.09 - klo:21:20 »

10.4
34...Punarinta
35...Rautiainen
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #108 : 11.04.09 - klo:18:26 »

23. sepelkyyhky
24. naurulokki
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #109 : 11.04.09 - klo:22:48 »

10.4
52.rautiainen 1
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #110 : 12.04.09 - klo:15:57 »

Jore uutukaiset:

27. kalalokki.... 11.4.
28. töyhtöhyyppä.... 12.4. (vihdoin, ja viisi kerralla; )
« Viimeksi muokattu: 12.04.09 - klo:16:05 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #111 : 12.04.09 - klo:22:04 »

27. kalalokki
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #112 : 13.04.09 - klo:07:56 »

23. vihervarpunen
24. räkättirastas
25. punakylkirastas
26. punarinta
« Viimeksi muokattu: 13.04.09 - klo:09:16 kirjoittanut Henri »
Kirjattu

Töyhtis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 595
  • Hämeen hidas
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #113 : 13.04.09 - klo:11:39 »

Maaliskuu
21. punatulkku
22. korppi

Huhtikuu
23. peippo
24. vihervarpunen
25. järripeippo
26. urpiainen
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #114 : 13.04.09 - klo:20:16 »

Jormalle uutukainen:

29. kurki.... 13.4.09 (5 tai 6 ja kovaa kailotusta!)
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #115 : 13.04.09 - klo:21:46 »

28. hanhilaji
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #116 : 14.04.09 - klo:00:19 »

9.4
49.punarinta 1
50.metsäviklo 1
51.sinisuohaukka k ja n

10.4
52.rautiainen 1
53.västäräkki
Kirjattu
- tartu hetkeen -

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #117 : 14.04.09 - klo:01:22 »

22. varpushaukka 11.4.
23. punarinta 12.4.
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #118 : 14.04.09 - klo:15:06 »

27. sepelkyyhky
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #119 : 14.04.09 - klo:17:34 »

29. naurulokki
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #120 : 14.04.09 - klo:18:18 »

Jormalle:

30. vihervarpunen.... 14.4.
31. räkättirastas.... 15.4.
32. punakylkirastas
33. punarinta
34. käpytikka
« Viimeksi muokattu: 15.04.09 - klo:11:29 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #121 : 14.04.09 - klo:19:30 »

25. västäräkki
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #122 : 15.04.09 - klo:19:51 »

28. pähkinähakki
29. järripeippo
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #123 : 17.04.09 - klo:14:55 »

30. punarinta 17.4
31. punakylkirastas 17.4
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #124 : 18.04.09 - klo:15:01 »

24. rautiainen 13.4.
25. räkättirastas 18.4.
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #125 : 19.04.09 - klo:14:01 »

32. sepelkyyhky 19.4
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #126 : 20.04.09 - klo:18:50 »

26. fasaani
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #127 : 20.04.09 - klo:21:34 »

Jorelle:

35. metso.... 20.4.
36. närhi.... 21.4.
37. lehtokurppa.... 23.4.
38. kuovi.... 25.4.
39. västäräkki.... 27.4.
40. räystäspääsky.... 27.4.
« Viimeksi muokattu: 27.04.09 - klo:12:22 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #128 : 21.04.09 - klo:23:11 »

26. sepelkyyhky 21.4.
27. kuovi
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #129 : 22.04.09 - klo:19:33 »

30. hippiäinen
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #130 : 24.04.09 - klo:21:23 »

31. sepelrastas
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #131 : 25.04.09 - klo:16:27 »

33. västäräkki
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #132 : 27.04.09 - klo:00:18 »

28. joutsen 26.4.
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #133 : 28.04.09 - klo:17:34 »

Jorman uudet:

41. rantasipi.... 27.4.
42. sepelkyyhky.... 28.4. 
43. telkkä.... 29.4.    
44. järripeippo.... 30.4.   (vihdoin, pelkäsin, ettei ehdi nähdäkkään!)  
45. taivaanvuohi.... 2.5.        
46. kuikka.... 3.5.

Eipä olisi arvannut kun laskemaan alkoi, että näin monta lajia löytyy ihan kotipihapiirissä!  [:-)] Saapa nähdä montako vesilintulajia meidän rantaan sattuu kunhan jäät hellittävät. Hieno todeta, että noin monen muunkin pönttöläisen pihassa pyörii jos mitäkin lintua. Kiva seurata mitä muut ovat milloinkin saaneet ja erityisesti, että kuinka sama laji aina havaitaan eri puolella suomea kevään edistyessä! Tsemiä kaikille! Toivoop Jore
« Viimeksi muokattu: 03.05.09 - klo:23:43 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #134 : 30.04.09 - klo:21:09 »

33. laulurastas
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #135 : 01.05.09 - klo:00:11 »

29. kirjosieppo 30.4.
30. västäräkki 2.5.
31. leppälintu
« Viimeksi muokattu: 02.05.09 - klo:22:23 kirjoittanut pajunkissa »
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #136 : 02.05.09 - klo:21:17 »

34. metsäviklo
35. tiltaltti
36. kalalokki
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #137 : 03.05.09 - klo:07:25 »

34. kirjosieppo
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #138 : 03.05.09 - klo:21:13 »

35. kalatiira
Kirjattu

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #139 : 04.05.09 - klo:12:16 »

22. Laulujoutsen

Huhtikuu

23. Vihervarpunen
24. Peippo
25. Mustarastas
26. Teeri
27. Hiirihaukka
28. Järripeippo
29. Kuovi
30. Kurki
31. Västäräkki
32. Lehtopöllö
33. Sepelkyyhky
34. Pyrstötiainen
35. Lehtokurppa
36. Töyhtöhyyppä
37. Laulurastas
38. Kulorastas
39. Metsäviklo
40. Harmaalokki
41. Räkättirastas
42. Tuulihaukka
« Viimeksi muokattu: 04.05.09 - klo:12:23 kirjoittanut Tiina »
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #140 : 10.05.09 - klo:21:34 »

32. kurki 5.5.
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #141 : 10.05.09 - klo:23:31 »

47. kirjosieppo.... 8.5.
48. käki.... 11.5.
« Viimeksi muokattu: 11.05.09 - klo:22:40 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #142 : 12.05.09 - klo:16:53 »

36. pajulintu
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #143 : 12.05.09 - klo:23:53 »

33. haarapääsky 12.5.
34. isokoskelo
35. hernekerttu 13.5.
36. räystäspääsky
37. käki
38. punakylkirastas 17.5.
39. pajulintu
40. teeri
41. tervapääsky 19.5.
42. kalalokki 12.6.
« Viimeksi muokattu: 13.02.10 - klo:23:50 kirjoittanut pajunkissa »
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #144 : 18.05.09 - klo:19:20 »

39. pensaskerttu
40. lehtokerttu
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #145 : 19.05.09 - klo:23:24 »

27. tervapääsky
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #146 : 21.05.09 - klo:08:20 »

41. sirittäjä
42. tervapääsky
43. lehtokurppa
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #147 : 21.05.09 - klo:18:19 »

Jorelle:

49. harmaasieppo.... 19.5.
« Viimeksi muokattu: 21.05.09 - klo:18:26 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #148 : 21.05.09 - klo:20:52 »

37. punavarpunen ä
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #149 : 22.05.09 - klo:21:08 »

44. punavarpunen
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #150 : 25.05.09 - klo:19:32 »

45. mustapääkerttu
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #151 : 25.05.09 - klo:22:25 »

Jorman uusi:

50. pikkulokki....23.5.
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #152 : 25.05.09 - klo:22:58 »

38. tervapääsky 24.5
39. satakieli 24.5
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #153 : 29.05.09 - klo:14:12 »

46. kaakkuri
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #154 : 29.05.09 - klo:18:33 »

28. kirjosieppo
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #155 : 31.05.09 - klo:10:59 »

Jorelle:

51. haarapääsky... 29.5.
52. kulorastas.... 1.6.
53. lehtopöllö.... 1.6.
54. rautiainen.... 1.6.
« Viimeksi muokattu: 02.06.09 - klo:22:21 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #156 : 05.06.09 - klo:11:09 »

29. pajulintu
30. harmaasieppo

« Viimeksi muokattu: 05.06.09 - klo:19:43 kirjoittanut Mali »
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #157 : 07.06.09 - klo:08:30 »

31. mustapääkerttu
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #158 : 09.06.09 - klo:17:00 »

Jorman uusi:

55. uunilintu.... 8.6.
56. sirittäjä.... 10.6.
« Viimeksi muokattu: 12.06.09 - klo:00:52 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Töyhtis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 595
  • Hämeen hidas
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #159 : 11.06.09 - klo:19:53 »

27. punarinta
28. rautiainen
29. västäräkki
30. naurulokki
31. kalalokki
32. laulurastas
33. sepelkyyhky
34. kirjosieppo
35. kurki
36. punakylkirastas
37. kuovi
38. hernekerttu
39. käki
40. lehtokurppa
41. tervapääsky
42. pajulintu
43. leppälintu
44. lehtokerttu
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #160 : 14.06.09 - klo:10:46 »

32. hernekerttu
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #161 : 17.06.09 - klo:07:35 »

47. kottarainen
Kirjattu

Töyhtis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 595
  • Hämeen hidas
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #162 : 25.06.09 - klo:21:32 »

45. metsäkirvinen
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #163 : 26.06.09 - klo:18:29 »

54.nuolihaukka.....päivämäärä vielä pitää katsoa

26.6
55.pikkukäpylintu 2
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Töyhtis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 595
  • Hämeen hidas
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #164 : 30.06.09 - klo:21:41 »

46. käpylintu sp.
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #165 : 01.07.09 - klo:21:19 »

48. hernekerttu
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #166 : 02.07.09 - klo:00:51 »

43. töyhtötiainen 19.6.
44. kaakkuri 28.6.
« Viimeksi muokattu: 13.02.10 - klo:23:51 kirjoittanut pajunkissa »
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #167 : 02.07.09 - klo:16:49 »

Hirsjärvet/ Jore

57. pajusirkku.... 1.7.
« Viimeksi muokattu: 02.07.09 - klo:17:06 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #168 : 05.07.09 - klo:20:15 »

49. peukaloinen
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #169 : 08.07.09 - klo:18:40 »

8.7
56.luhtakerttunen
57.harmaahaikara
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #170 : 12.07.09 - klo:21:34 »

40. tikli 12.7

Aiemmin on ollut jo äänihavaintoja, mutta tänään näkyi tikli syömässä vuorikaunokin siemeniä.
Kirjattu

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #171 : 14.07.09 - klo:08:33 »

Pihapinnat 2009

1.mustarastas
2.talitiainen
3.sinitiainen
4.hömötiainen
5.hippiäinen
6.puukiipijä
7.naakka
8.fasaani
9.kuusitiainen
10.harakka
11.varis
12.käpytikka
13.närhi
14.töyhtötiainen 
15.keltasirkku
16.viherpeippo
17.korppi
18. harmaapäätikka
19.rautiainen
20.peippo
21.räkättirastas
22.punarinta
23.punatulkku
24.sepelkyyhky
25.kalalokki
26.järripeippo
27.lehtokurppa
28.pajulintu
29.kirjosieppo
30.västäräkki
31.hernekerttu
32.kirjosieppo
33.tiltaltti
34.naurulokki
35.tervapääsky
36.punakylkirastas
37.laulurastas
 
Oliskohan siinä kaikki?  [:-I]

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #172 : 02.08.09 - klo:09:02 »

33. vihervarpunen
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #173 : 11.08.09 - klo:01:02 »

Joren uudet:
58. ampuhaukka.... 4.8.
59. kivitasku.... 25.8.
« Viimeksi muokattu: 29.08.09 - klo:11:27 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #174 : 11.09.09 - klo:08:08 »

58.valkoposkihanhi [:-)]
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #175 : 19.09.09 - klo:19:40 »

34. valkoposkihanhi
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #176 : 21.09.09 - klo:19:54 »

Jormalle:

60. mustavaris.... 17.9.
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #177 : 03.10.09 - klo:16:31 »

35. tiltaltti
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #178 : 04.10.09 - klo:00:34 »

45. pyrstötiainen 3.10.
Kirjattu

jaTa69

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 8 311
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #179 : 10.10.09 - klo:18:09 »


21. kanahaukka
22. punatulkku
23. fasaani
24. laulujoutsen
25. varpunen
26. pyrstötiainen
27. tuulihaukka
28. vihervarpunen
29. varpuspöllö
30. kottarainen
31. kiuru
32. kurki
33. metsähanhi
34. niittykirvinen
35. peippo
36. sepelkyyhky
37. töyhtöhyyppä
38. hemppo
39. hiirihaukka
40. naurulokki
41. kalalokki
42. sinisuohaukka
43. lehtokurppa
44. laulurastas
45. ruskosuohaukka
46. taivaanvuohi
47. kuovi
48. västäräkki
49. punarinta
50. punakylkirastas
51. metsäviklo
52. tiltaltti
53. järripeippo
54. haarapääsky
55. kirjosieppo
56. pensastasku
57. pajulintu
58. ruokokerttunen
59. kesykyyhky
60. harmaasieppo
61. nuolihaukka
62. hernekerttu
63. käki
64. pensaskerttu
65. tervapääsky
66. lehtokerttu
67. pikkulepinkäinen
68. isolepinkäinen
Kirjattu

jaTa69

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 8 311
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #180 : 10.10.09 - klo:18:25 »

*** PÄIVITETTY ***
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #181 : 17.11.09 - klo:11:53 »

61. pikkuvarpunen.... 18.11. pariskunta aamulla ruokintapaikalla.
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #182 : 21.11.09 - klo:16:42 »

51. varpunen
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #183 : 05.12.09 - klo:22:27 »

Pihapinnat päivitetty vihdoinkin ajan tasalle, sillä tuskin paljon uutta tulee lisää. 96 lajia [:-)]

Puuttuu silti niinkin "tavallinen" laji kuin pyrstötiainen. Tänäänkin näin 2 parvea mutta ne ei olleet omassa pihassa.
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Töyhtis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 595
  • Hämeen hidas
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #184 : 27.12.09 - klo:09:52 »

Heinäkuu
47. haarapääsky

Elokuu
48. harmaasieppo

Lokakuu
49. pikkutikka
50. tundrahanhi

Joulukuu
51. laulujoutsen

Kolme viimeistä lajia tosi mukavat pihapinnat  :-))
Kirjattu

birdy

  • Seniori
  • ****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 330
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #185 : 31.12.09 - klo:17:23 »

Lajit 2009:

Harakka
Varis
Talitiainen
Fasaani 
Sinitiainen
Pikkuvarpunen
Mustarastas
Räkättirastas
Viherpeippo
Punatulkku
Harmaalokki
Kanadanhanhi
Harmaahaikara
Sinisorsa
Naakka
Kesykyyhky
Närhi
Nokikana
Pähkinänakkeli
Urpiainen
Varpushaukka
Käpytikka
Kyhmyjoutsen
Vihervarpunen
Punarinta
Peippo
Tikli
Sepelkyyhky
Tukkasotka
Isokoskelo
Kalalokki
Harmaasorsa
Nokkavarpunen
Pajusirkku
Telkkä
Korppi
Tilhi
Naurulokki
Silkkiuikku
Punasotka
Merimetso
Pikkukäpylintu
Laulujoutsen
Kottarainen
Selkälokki
Valkoposkihanhi
Kalasääski
Västäräkki
Merilokki
Liejukana
Uuttukyyhky
Kanahaukka
Töyhtöhyyppä
Hiirihaukka
Punakylkirastas
Vihertikka
Haapana
Merihanhi
Pajulintu
Ruskosuohaukka
Kirjosieppo
Haarapääsky
Mustapääkerttu
Kalatiira
Räystäspääsky
Pikkutikka
Pikku-uikku
Tervapääsky
Liro
Tavi
Lapasorsa
Satakieli
Kurki
Hernekerttu
Uivelo
Pikkulokki
Palokärki
Tuulihaukka
Merikotka
Mehiläishaukka
Piekana
Nuolihaukka
Räyskä
Muuttohaukka

yht 84
Kirjattu

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #186 : 02.01.10 - klo:00:28 »

Pihapinnat vihdoinkin päivitetty, toivottavasti oikein  [:-I] :-))   
yht. 84 erilaista tipulajia on lopputulos  [:-)]
Kirjattu

Jarmo

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 58 255
  • Säkylä ** älykäS
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #187 : 02.01.10 - klo:12:32 »

50
Kirjattu
    "Kissoja vihaavat ihmiset syntyvät seuraavassa elämässä hiiriksi."   (Faith Resnick)     

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #188 : 04.01.10 - klo:15:34 »

Tammikuu

1. Talitiainen
2. Hömötiainen
3. Sinitiainen
4. Kuusitiainen
5. Viherpeippo
6. Käpytikka
7. Närhi
8. Korppi
9. Isolepinkäinen
10. Pyrstötiainen
11. Keltasirkku
12. Harmaapäätikka
13. Urpiainen
14. Tundraurpiainen

Helmikuu

15. Töyhtötiainen
16. Palokärki
17. Varpushaukka
18. Puukiipijä
19. Punatulkku
20. Helmipöllö

Maaliskuu

21. Varis
22. Laulujoutsen

Huhtikuu

23. Vihervarpunen
24. Peippo
25. Mustarastas
26. Teeri
27. Hiirihaukka
28. Järripeippo
29. Kuovi
30. Kurki
31. Västäräkki
32. Lehtopöllö
33. Sepelkyyhky
34. Pyrstötiainen
35. Lehtokurppa
36. Töyhtöhyyppä
37. Laulurastas
38. Kulorastas
39. Metsäviklo
40. Harmaalokki
41. Räkättirastas
42. Tuulihaukka

Toukokuu

43. Leppälintu
44. Haarapääsky
45. Kirjosieppo
46. Taivaanvuohi
47. Punakylkirastas
48. Metsäkirvinen
49. Teeri
50. Käki

Kesäkuu

51. Harmaasieppo
52. Naurulokki
53. Pajulintu
54. Tiltaltti
55. Tervapääsky
56. Lehtokerttu
57. Punarinta

Heinäkuu

58. Pensaskerttu
59. Hernekerttu

Elokuu

60. Pikkulepinkäinen

Syyskuu

61. Pyy

Lokakuu

62. Kanahaukka
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

jaTa69

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 8 311
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #189 : 05.01.10 - klo:22:47 »

69. ampuhaukka
70. isokoskelo
71. tilhi
72. pähkinähakki
73. uuttukyyhky
74. pyrstötiainen

*** PÄIVITETTY ***
Kirjattu

pajunkissa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 406
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #190 : 13.02.10 - klo:23:46 »

46. puukiipijä 9.10.
Kirjattu

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: KOKO VUODEN PIHAPINNAT 2009
« Vastaus #191 : 15.02.10 - klo:10:10 »



*PÄIVITETTY*
 

Sivu luotiin 0.559 sekunnissa. 23 kyselyä tietokannasta.