Rössypotut oli 60- luvulla kotonani ihan tavallinen arkiruoka.
Rössyksi sanottiin verileipää tai veripalttua, ihan miten vain.
Keitossa tietenkin oli perunat, siankylkeä rasvana , ehkä
porkkanaa ja tietenkin tuota rössyä pilkottuna lusikkapaloiksi.
Liemi on kirkas, sianläskin, verirössin, sipulin ja vihannesten maustama maukas.
Tuollaista olen joskus keitellyt itsekin ja koemielessä jopa veriletuista.
Perinneruuaksi on luettava limppikeitto, tuo tunnettaneen jossainpäin
myös nimellä tappaiskeitto / teuraskeitto.
Tuossa on perunakeiton lisukkeena vehnäjaukotaikina palleroita, joissa
jopa rusinoita ja lihana vasta teurastettua nautaa.
Kirkas liemi, porkkanoita, lanttua, sipulia.
Tämä oli perinteinen pitoruoka, josta en oppinut pitämään.
Munuaisista ja maksasta tehtiin ennen maukkaita kastikkeita.
Lehmän rapamahoja ja satakertoja puhdistivat, keittivät kypsäksi
suolavedessä ja noita söivät makkaran tavoin leikkeleinä.
Näitä ei ole vuosikymmeniin näkynyt kaupoissa.
Savuluista tulee makoinen keitto.
Kaalisoppa oli kansakoulun viikoittain toistuva ruoka 50- luvulla.
Tuo ei ollut kovinkaan monen herkkua.
Leipäpaistia tehtiin kuivahtaneista leivänkannoista, tuota
sanottiin jossain leipäpuuroksi. Täyttä ruokaa voisilmän kanssa.
Näkkileivästäkin tiedän tehdyn.
Nisukeitto saattoi olla jopa juhlaruokaa, joka valmistettiin leipäpaistin tavoin
korppuntuneista pullankannoista ja saatettiinpa tuota tarkoitusta varten
kuivatakkin letinpätkiä. Kaupan korppujakin tiedän käytetyn.
Pulanpalat pehmitettiin ja keitettiin maidossa.
Omena tai mansikkahilloa päälle.
Ehkä kaikkein vanhin perinneruoka lienee jänispaistin jälkeen naurishauikkaat.
Tuota ruokaa valmistettiin Suomessa jo paljon ennen, kuin peruna saapui maahamme.
Naurishauikkaaseen valitaan nyrkin kokoisia madottomia raikkaita pestyjä kaskinauriita.
Nauriit ladotaan muuripataan reunoja myöten täyteen, lisätään suolaa ja vettä.
Nauriitten päälle lautakansi, jonka päälle painoksi kivi.
Keitosta haudutetaan noin 10 - 15 tuntia. Vettä lisätään tarvittaissa,
eikä keitos saa palaa pohjaan .
Haudutuksessa nauriit kutistuu 1\3 tilavuudestaan ja kannen
on laskeuduttava niiden mukana.
Pohjaankeittäminen tuhoaa satsin ja antaa kitkerän maun.
Keittovaiheen lähestyessä loppuaan annetaan veden
haihtua vähäksi ja lämpöä vähennetään.
Haudutetut nauriit on tumman ruskeita, miltei mustia ja kuka mausta
tykkää, niin se on suorastaan herkkua, jota ei pidä äkkiseltään ahmia
liikaa, muutoin joutuu housupyykille.
Tuota olen joskus miettinyt, vaikka hauduttaminen onnistus
nykyaikaisemmin menetelmin painekattilassa.
Suolasakkavesikahvi valmistetaan keittämällä eiliset kahvinhöystöt
sakkakattilassa kohtuullisessa määrässä vettä, että niistä saadaan
loputkin kahvinmaku irtoamaan.
Sakkavesi kaadetaan kahvipannuun, siten ettei sakkaveden häystöt lähde mukaan.
Sakkaveden kiehuttua lisätään ripaus tuoreita kahvinhöystöjä ja teelusikallinen suolaa.
Köyhemmissä talouksissa tuo oli ihan yleistä ja saattoi olla
ihan hyvääkin, kunhan siihen totutteli.
Mutaman kerran tuollaista suolakahvia nauttineena, oli sitä mieltä,
että potunkastikkeenakin tuo menisi.
Tänäpäivänä automaattikeittimet tuhlaa edelliseen nähden kahvinhöystöjä
ja noista meidän tähteistä keittämällä saisi moninverroin
makoisampaa kahvia, kuin sakkavesikahvi oli, ilman suolaamattakin.
