Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Meidän pihan kukkia ja kasveja  (Luettu 2520 kertaa)

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Meidän pihan kukkia ja kasveja
« : 24.05.09 - klo:18:47 »

Avaanpa ihan ikioman  [:-DD]  ketjun pihamme kasveista.
Liitän tähän tänään istutettuja kesäkukkia ja osan pihalla tänään kukkivista puista ja perennoista sekä sipulikukista.
.
hempeä amppelikukka

.
mustasilmä susanna

.
orvokeita

.
lumihiutale

.
narsissirypäs, kasvanut tuossa iät ja ajat

.
oliskos joku vuohenjuuri tms. en jaksa hakea  [;-)]

.
viime syksynä istutettu kerrottu narsissi

.
valkea narsissi, myös viime syksyn istutuksia

.
lisää keltaisia narsisseja. Nää viihtyvät meillä hyvin. Eivät kelpaa myyrillekään.

.
Norjanangervo

.
yksinäinen orvokki joka oli kummasti säilynyt talven yli

.
tulppaanit joita oli pari vaivaista kun muutimme seitsemisentoista vuotta sitten tänne. Olen antanut kasvaa hieman kunnostamassani kukkapenkissä vapaasti. Vain lannoittanut hieman. Kummasti ovat levinneet.

.
punatuomi täydessä kukassa. Myös tavallinen, tosi iso tuomipuu jo miltei kokonaan kukassa.

.
kaupungin puisto-osasto on istuttanut näitä tähän lähelle kiviseinämän koloihin. Ihastuin ja piti ostaa itsellekin.

.
vuorenkilvet upeassa kukassaan

.
äitienpäivä orvokki joka odottelee ruukusta maahan siirtämistä.

« Viimeksi muokattu: 24.05.09 - klo:18:50 kirjoittanut -muru- »
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #1 : 24.05.09 - klo:18:55 »

Voi kun kauniita. Valkoinen narsissi oli ihan uusi tuttavuus. Hieno!
Kylläpä Sinulla on kukkaloistoa  [:-)]
Kirjattu

Marjuli

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 346
  • Nurmijärven mummo
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #2 : 24.05.09 - klo:19:07 »

Upeata kukkaloistoa jo -murun- pihalla!!  :-O Kaunista!  [:9]
Kirjattu
**** ei sitä koskaan tiedä mihin pystyy, ennenkuin yrittää ****

Minni

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 277
  • Itä-Uusimaa
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #3 : 24.05.09 - klo:19:08 »

Kauniita  [:-)]
Kerrottu narsissi, on aika vänskän näköinen  [:-)]
Kirjattu
”Kuinka paljosta jäävätkään paitsi he, jotka eivät salli itsensä olla vähän outoja.”

— Alain de Botton -

Motteri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 5 897
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #4 : 24.05.09 - klo:19:25 »

Onpa Murulla hieno piha, paljon kauniita kukkia  [:-)]
Kirjattu

iipa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 9 706
  • Aina tonttuna
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #5 : 24.05.09 - klo:20:29 »

Paljon löytyy jo kukkia! Kauniit kuvat.
Kirjattu

Deb

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 811
  • ***Keiju***
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #6 : 24.05.09 - klo:21:54 »

Kauniita kukkia on Murulla pihassaan! [:-)]

On se vuohenjuuri siinä yhdessä kuvassa.
Meilläkin on sitä ja olenkin sanonut sitä nimellä "pieni aurinkokukka", on niin kaunis. :)
Kirjattu
Deb Keski-Suomesta

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #7 : 02.06.09 - klo:22:50 »

Tämä kukkapenkki tehtiin viikonloppuna. Pöllöteemaa mukana kun meillä on ollut tänä keväänä vilkas pöllökevät!

Kiinanpioni, joku pioni? (juuri nyt en muista minkä äiti toi..), kattomehitähtiä, orvokkeja, sääkukkaa, lobeliaa, särkynyttä sydäntä, sammalleimua ja markettaa. Tällä kertaa maltoin jättää väljää tilaa ympärille kun kuitenkin alkavat pian kasvamaan. Joskus sortuu laittamaan liian tiheään kun haluaa saada näyttävää jälkeä heti!

Tämä penkki on ristitty pöllöpenkiksi. Huomenna aloitan tekemään Helmi-penkkiä. Olen ristinyt jo etukäteen penkin nimeltä siksi, että meidän 87-vuotias mummo nukkui tänään pois. Penkkiin tulee kukkia joita muistan lapsena nähneeni mummon kukkapenkeissä ja niitä kasveja joista tiedän hänen pitäneen. Äidiltä saan penkkiin todelllisen helmen. Juhannusruusun joka on ollut minun äidin äidin äidin puutarhassa, siitä saan osan. Muu rakentuu sitten siihen ympärille.
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Jarmo

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 58 228
  • Säkylä ** älykäS
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #8 : 02.06.09 - klo:22:53 »

 [:-(] päivän ikävästä tapahtumasta [:1]


Onkos penkissä oleva pöllö betonia [:-I]
Kirjattu
    "Kissoja vihaavat ihmiset syntyvät seuraavassa elämässä hiiriksi."   (Faith Resnick)     

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #9 : 02.06.09 - klo:22:57 »

Kiitos, elämä menee omaa kulkuaan. Muistot jäävät elämään!
Mitäköhän mareiaalia on? Jotain kovaa muoviseosta. Ontto on ja reikä pohjassa. Minimani- nimisestä kaupasta Jvyäskylästä löytyi, 9.90 kipale. Laitan tähän kuvan niin näkee tarkemmin. On aika hauska.
« Viimeksi muokattu: 02.06.09 - klo:23:02 kirjoittanut Hirsjärvet »
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Jarmo

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 58 228
  • Säkylä ** älykäS
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #10 : 02.06.09 - klo:23:05 »

Hieno pöllö ja muutenkin ketjussa paljon hienoja kuvia [:5] [:5] [:5] [:5]
Kirjattu
    "Kissoja vihaavat ihmiset syntyvät seuraavassa elämässä hiiriksi."   (Faith Resnick)     

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #11 : 02.06.09 - klo:23:32 »

Kyllä on kauniita kukkia Murun pihalla  [:-)] [:-)] [:-)] [:-)]



Hieno kukkapenkki pöllöineen on Hirstjärvien pihalle tulossa  [:-)] [:-)] 

Osanottoni päivän surullisen tapahtuman johdota  [:1]
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #12 : 02.06.09 - klo:23:37 »

Murulla näyttää olevan viherpeukalo, kaikki istutukset voivat hyvin. Aivan hurmaavan ihana tuo kerrottu narsissi, punatuomea en ole nähnytkään. Menestyisikö se nelos-vitos- vyöhykkeellä? Mikä muuten on tuo keltainen komistus jota puisto-osastokin oli laitellut ja Murun omalle tontilleen ostanut myös?
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

anja

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 708
  • ciao, Firenze, Italy
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #13 : 02.06.09 - klo:23:48 »

Viherpeukalo -muru- !  [KIPPIS] [KIPPIS] Vautsi mitä kuvia!
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #14 : 03.06.09 - klo:05:07 »

Hirsjärvillä hieno uusi kukkapenkki ja kiva pöllö.

Osanottoni  [:1]
Kirjattu

Motteri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 5 897
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #15 : 03.06.09 - klo:08:13 »

Osanottoni Hirsijärvisille  [:1]

Kirjattu

iipa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 9 706
  • Aina tonttuna
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #16 : 03.06.09 - klo:18:45 »



Kun mummot kuolevat,
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja ne humisevat lastenlastensa yllä
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä.
-Eeva Kilpi-


 [:1]
Kirjattu

Punarinta(Pettirosso)

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 5 619
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #17 : 03.06.09 - klo:18:48 »

Mää haluaisin olla tommonen puu joka suojelee lapsenlapsia  kaikelta myräkältä mitä elämä tuo tullessaan   [:-)] [:-I] [:-)]
Kirjattu

iipa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 9 706
  • Aina tonttuna
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #18 : 03.06.09 - klo:19:26 »

Tämän kuvan hevoskastanjan on siemenestä kasvattanut sisareni edesmennyt mies ja aina sen kukkiessa erityisesti ajattelen Aulista. Samoin pihassani on jo valtava tammi ja se on taas mummoni siemenenstä kasvattama puu ja sen oksat  kaartuvat todella suojelevasti.  Yhden koivun istutti isäni ja istuttaessaan hän tiesi kuolevansa hyvin pian. Monen monta muistoa ja tarinaa on tämän pihan kasveissa.
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #19 : 03.06.09 - klo:19:38 »

Arvokkaita puita Iipan pihassa.
Kirjattu

pia58

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 529
    • Pian päiväkirja
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #20 : 03.06.09 - klo:21:09 »

Mä oon niiiiiin vihreenä kateudesta  [:-DD] rakastan hevoskastanjaa  [:36] ja meillä se ei vaan kasva  [:´((] [:´((]
Kirjattu
Jos et elä tätä päivää, et voi elää huomistakaan.

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #21 : 05.06.09 - klo:21:50 »

Viime alkuviikolla kukinnan aloittaneita. Tosin monet nyt aika rähjäisen näköisiä sateessa ja myrskyssä.
.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #22 : 05.06.09 - klo:21:54 »

Ihania-ihania kukkakuvia.
Kirjattu

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #23 : 05.06.09 - klo:22:00 »

Murulla näyttää olevan viherpeukalo, kaikki istutukset voivat hyvin. Aivan hurmaavan ihana tuo kerrottu narsissi, punatuomea en ole nähnytkään. Menestyisikö se nelos-vitos- vyöhykkeellä? Mikä muuten on tuo keltainen komistus jota puisto-osastokin oli laitellut ja Murun omalle tontilleen ostanut myös?

Tuo on kultatyräkki. Kuvassa ei vielä täysin kukat auenneet. Se on todella upea kasvi. Pidän siitä kovasti.
Kirjattu

Hirsjärvet

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 882
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #24 : 06.06.09 - klo:11:01 »

Kiitos muru. Näyttää kyllä tosi komealta. Tuota täytyy hommata.
Kirjattu

Onni on hiljainen vieras, usein sen huomaa vasta kun se jo tekee lähtöä.

Minni

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 277
  • Itä-Uusimaa
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #25 : 06.06.09 - klo:11:40 »

Kauniita kukkia  [:-)] Mikäs toi neljännen kuvan valkoinen kukka mahtaa olla?
Kirjattu
”Kuinka paljosta jäävätkään paitsi he, jotka eivät salli itsensä olla vähän outoja.”

— Alain de Botton -

kati

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 11 063
  • Ahmattitoukka Kymenlaakson perukoilta
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #26 : 06.06.09 - klo:18:37 »

Ihania kukkia, muru! Tuo valkoinen narsissi on mahtava! On sulla mahtava puutarha! Tuohon punatuomeen ihastuin kanssa, en ole koskaan nähnyt tuollaista luonnossa.

Osanottoni Hirsjärville [:1]
Kirjattu
Syödä vai nukkua? Kas siinä pulma.

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #27 : 06.06.09 - klo:19:31 »

Kauniita kukkia  [:-)] Mikäs toi neljännen kuvan valkoinen kukka mahtaa olla?

Kiitos  [:-)]
Ja tuo pensas on sellainen hyvin yleinen pensas. En nyt muista sen nimeä. Se oli tässä pihassa sellaisena autojen yliajamana raaskuna. Nyt, siirrettyäni sen viitisentoista vuotta sitten uuteen paikkaan, se on kasvanut valtavaksi.
Olen siitä taivukkaita istuttanut useaan paikkaan.
Jos tulee nimi vastaan, ilmoittelen.
Tai jos joku tietävä täällä tunnistaa  [:-I] Pitäisi laittaa varmaan kuva lehdestäkin.
Kirjattu

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #28 : 13.06.09 - klo:20:34 »

Tänään kuvattuja
.


.

.

.
Näin hyvin kasvaa Tiinalta saamani maanpeitekasvi. Ovat ne jo kukkineetkin. Nyt lykätään vehreää.
Näitä on parisenkymmentä jotka jaoin siitä paakusta jonka sain.

.

.

.

.

.
Nämä menevät äitini hautaa kaunistamaan. Maanantaina pääsevät maahan.
Kirjattu

anja

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 708
  • ciao, Firenze, Italy
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #29 : 13.06.09 - klo:22:38 »

Upeita, upeita on väriloistossaan -muru- 'kin kukat!  [:-)] [KIPPIS]
Kirjattu

KLETTERMUS

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 415
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #30 : 13.06.09 - klo:22:44 »

Upeita ovat kuvat kukista.
Kirjattu

talitintti

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 612
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #31 : 13.06.09 - klo:22:53 »

Hienoja kukkia, noita on kiva katsella.  [:-)]
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #32 : 13.06.09 - klo:22:55 »

Valtavasti on Murulla kauniita kukkia.
Kirjattu

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #33 : 30.06.09 - klo:22:53 »

Tänään pikakuvausta ennenkuin sateet taas piiskaavat kaiken alas.

Tässä varjoliljoja. Niitä on vähän joka puolella täällä tontilla.

.
Amppelikukka

.
Tätä päivänliljaa myös siellä ja täällä. On niin helppo kasvi kun vaan olla ja voi.

.
Tässä Lucinialta viime syksynä Säkylässä saamani ihanuus.

.
Nämä myöskin talon vanhaa perua. Hiljakseen olen lisäillyt lehtihangan silmuista.

.
Tämä jokin myrtti. Pitää hieman kuivemmasta kasvualustasta. Yksivuotinen kai.
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #34 : 30.06.09 - klo:23:10 »

Oioi, kauniita kauniita kukkia Murulla.
Kirjattu

tahmatassu3

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 755
  • Ylivieska
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #35 : 30.06.09 - klo:23:32 »

No totta tosiaan onkin, itseltänikin löytyy pari samalaista lajia.
Mikähän tuo amppelikukka mahtaa olla?
Kirjattu
Kaikkea saa tehdä, kaikkea pitää tehdä, kaikkia ovia täytyy tempoa, kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto, elinehto; Värisevää sielua ei saa tallata.
- Tommy Tabermann -

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #36 : 01.07.09 - klo:00:25 »

Muistaakseni joku vaula.
Kirjattu

iipa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 9 706
  • Aina tonttuna
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #37 : 01.07.09 - klo:04:28 »

Purppuravaula
Kirjattu

Motteri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 5 897
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #38 : 01.07.09 - klo:08:24 »

Kauniita kukkia, itsekin tykkään liljoista niiden helppouden vuoksi.
Ja yleensäkin kaikki vanhanajan kukat on kauniita  [:-)]
Kirjattu

kati

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 11 063
  • Ahmattitoukka Kymenlaakson perukoilta
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #39 : 03.07.09 - klo:18:35 »

Kauniita kukkia sulla, muru  [:-)]
Kirjattu
Syödä vai nukkua? Kas siinä pulma.

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #40 : 07.07.09 - klo:17:29 »

Laitanpa tähän vielä juuri kuvaamani pioninkukankin.
Haluaisin niin sitä yksikerroksista valkeaa ihanuutta jota viime juhannuksen aikoihin Pyriksen ja Tintin äiteen kanssa kuvailtiin. Vaan en sitä ole mistään löytänyt  [:-(]
.

Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #41 : 07.07.09 - klo:17:30 »

Ai että, kaunis!!!
Kirjattu

Parus Major

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #42 : 07.07.09 - klo:17:46 »

Kauniita kukkia ja perennoja pihassanne. Kyllä kesäpihat on kauniita! [:-)]

 Niiden innoittamana taidan minäkin ottaa muutaman kuvan.
Omassa pihassa ei kaikki vielä kuki, esim jaloangervot ovat vasta aloittelemassa. Minun pihan puute onkin se, että ei ole paljon alkukesän kukkijoita, enemmänkin keskikesän ja loppukesän.
Kuvia tulee sitten joskus [:-)]
Kirjattu
- tartu hetkeen -

kati

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 11 063
  • Ahmattitoukka Kymenlaakson perukoilta
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #43 : 07.07.09 - klo:17:58 »

Aijaijai, pioni on ihana. Ja tuosta varjoliljasta tulee lapsuus mieleen, kun sitä kukki silloin pihalla. Tuommoinen täytyy jostain hankkia!
Kirjattu
Syödä vai nukkua? Kas siinä pulma.

Minni

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 277
  • Itä-Uusimaa
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #44 : 07.07.09 - klo:21:19 »

Kauniita kukkia on murun pihalla. Vaaleenpunainen pioni on tosi kaunis  [:-)]
Kirjattu
”Kuinka paljosta jäävätkään paitsi he, jotka eivät salli itsensä olla vähän outoja.”

— Alain de Botton -

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #45 : 22.09.09 - klo:14:16 »

Kuvasin viime viikolla hevoskastanjan lehden pihassamme. Se on mielestäni valtava. Käsi on siinä vertailun vuoksi.
Ja se on aivan kiinni siinä lehdessä.

Kirjattu

Minni

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 277
  • Itä-Uusimaa
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #46 : 22.09.09 - klo:14:19 »

On se valtava  :-O tai sitten sulla
on ihan pikkuriikkinen käsi  [:-DD]
Kirjattu
”Kuinka paljosta jäävätkään paitsi he, jotka eivät salli itsensä olla vähän outoja.”

— Alain de Botton -

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #47 : 22.09.09 - klo:14:25 »

Onpas iiiiiiiiiiiiiiiiso. Kannattaisiko tuo ihan lähettää jonnekin (en kyllä tiedä minne  [:-I]  :-)))
Kirjattu

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #48 : 22.09.09 - klo:14:32 »

Melkoinen jättilehti tosiaan. Olisiko kostealla ja lämpimällä kesällä ollut osuutensa kasvuun.
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

Pyryharakka

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 532
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #49 : 22.09.09 - klo:15:05 »

Onpas iiiiiiiiiiiiiiiiso. Kannattaisiko tuo ihan lähettää jonnekin (en kyllä tiedä minne  [:-I]  :-)))

Ei ainakaan postitse. Tulis ihan kauhiat lähetyskulut.
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #50 : 22.09.09 - klo:15:21 »

 :-))
Jos sitten vaikka kuva  :-))
Kirjattu

Motteri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 5 897
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #51 : 22.09.09 - klo:16:05 »

Murulla on pieni käsi, ei noin isoa lehteä voi olla  :-))
Kirjattu

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #52 : 22.09.09 - klo:20:33 »

Murulla on pieni käsi, ei noin isoa lehteä voi olla  :-))


Älä yritäkään  [:-DD]  . Minun lasteni isä sanoi minulle kun seurustelimme, että onpa sinulla ISOT kädet  [:67]
Arvatkaa olenko sen aina muistanut   [:-DDD]
Kirjattu

Pyyhältäjä

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 169
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #53 : 23.09.09 - klo:19:13 »

Nyt -muru- ainakin voit todistaa lastesi isän olleen väärässä  [;-)]

On valtava lehti ja itse laittaisin sen jonkin ison kirjan sivujen (tai levyjen) väliin prässäykseen ja tekisin lehdestä sen kuivuttua taulun.
Kirjattu

Motteri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 5 897
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #54 : 23.09.09 - klo:19:48 »

Murulla on pieni käsi, ei noin isoa lehteä voi olla  :-))


Älä yritäkään  [:-DD]  . Minun lasteni isä sanoi minulle kun seurustelimme, että onpa sinulla ISOT kädet  [:67]
Arvatkaa olenko sen aina muistanut   [:-DDD]

Lähetä tuo kuva hänelle, niin todistat että oli väärässä  [:-DD]
Minäkin kyllä prässäisin lehden, on se vaan niin komia  [KIPPIS]
Kaikki tuollaiset jää jostakin syystä mieleen, pitäs vaan unohtaa  [:-I]
Kirjattu

Deb

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 811
  • ***Keiju***
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #55 : 23.09.09 - klo:21:24 »

Upeita, upeita ovat kukat pihassasi, Muru!  [:-)]  [:5]

Niin ja, tooooooosi iiiiiiiiso lehti! :))
Kirjattu
Deb Keski-Suomesta

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #56 : 16.01.11 - klo:16:35 »

Vanha ketju, mutta laitan tämän jouluruusun kuvan kun en ole sitä näköjään aiemmin laittanut esille.
Se on kyllä jo miltei vainaa. Saa nähdä jaksaako vielä keväällä nousta. Mutta silloin kun kuvan otin  (2005), se oli ollut jo edellisen kesän ulkosalla. Jouluksi sen olin saanut.
.
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #57 : 16.01.11 - klo:17:03 »

Kauniisti tuossa kukkii  [:-)]
Kirjattu

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #58 : 19.09.12 - klo:19:57 »

Laitanpas tähän vanhaan ketjuun pari kuvaa meidän pihlajasta.
Ketju oikein varoittelee olevansa IKIvanha  [:-DD]
Elokuun lopulla kuvattu.

.
Ja hieman kauempaa näkymää
.


Muokkausta:  Onpas kumma väritys tuossa alimmassa kuvassa. Aurinko oli silloin kyllä aika matalalla jo. Mahtaako siitä johtua.
Kirjattu

zeener

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 8 736
  • Vampula
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #59 : 19.09.12 - klo:19:58 »

Ihanat värit  [:-)]
Kirjattu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 50 853
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #60 : 19.09.12 - klo:20:49 »

Kyllä on hieno pihlaja, täynnä marjoja. Tänä vuonna taisi tulla paljon marjoja pihlajiin.
Kaunis kuva tuo alimmainenkin.
Kirjattu

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #61 : 20.09.12 - klo:06:19 »

Tuo teidän talo on niin kaunis! [:-)]
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

telkkinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 085
  • Lahti
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #62 : 20.09.12 - klo:09:06 »

Pihlaja on niin marjoja täynnä, ilo silmälle omassa pihapiirissä. [:-)]

Murun pihalle on odotettavissa tilhiä jollei räksät ehdi kaikkia napsia.
Kirjattu
Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen.
Arvo Ylppö

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #63 : 20.09.12 - klo:12:26 »

Kiitos   [:-)]
Viime syksynä rastaat veivät ne vähät marjat mitä tuli. Kun tilhet saapuivat, jäivät nuolemaan "näppejään". Silloin kelpasivat sitten kyllä nuo aronian marjatkin.
Kirjattu

Deb

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 811
  • ***Keiju***
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #64 : 20.09.12 - klo:12:41 »

Kaunis pihlaja täynnä marjoja, kiva pihakuva! [:-)]
Kirjattu
Deb Keski-Suomesta

Evis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 102
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #65 : 21.10.12 - klo:14:37 »

Miten minulla on tämäkin ketju jäänyt väliin ja lukematta.
Kauniita kukkasia Murun pihalla ja pihapiiri muutenkin kaunis , oikea viherpeukalo olet  [:-)] Paljon on pihlajassa marjoja  [:-)]
Kirjattu
Elä elämääsi suhtautuen ystävällisesti ja lempeästi kaikkiin ihmisiin ympärilläsi, ja hämmästyt, miten onnelliseksi elämäsi muuttuu.<br />- Charles M. Schwab

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka
Vs: Meidän pihan kukkia ja kasveja
« Vastaus #66 : 21.10.12 - klo:16:29 »

Kiitos Evis. Ei ole enää juuri jäljellä marjoja pihlajassa. Hassua kyllä mutta tiaiset ja varpusetkin ovat nuo tiputelleet ja kai osan syöneetkin.
Kirjattu
 

Sivu luotiin 0.308 sekunnissa. 22 kyselyä tietokannasta.