Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Linturetkeilyä ja lomailua Etelä-Karjalassa 19. - 23.5.2010  (Luettu 1201 kertaa)

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti

Iltaa! [:-)]

Tänään on ollut ihan huippupäivä! Aamusta oltiin mukana valkoselkätikan rengastuksessa, pesäkolo oli niin syvä että meinasi tulla ongelmia mutta ammattilaiset hoiti senkin mallilla. Nähtiin siis valkoselkätikka, sekä koitas että naaras ja kaksi koiraspoikasta. Kun toinen poikanen oli rengastettu, sain pitää sitä kädessä niin kauan kun Anniina rengasti toisen poikasen. Voi että se oli ihana, se nukahtikin mun käteen!

Lisäksi sain tänään kaksi muutakin ellsitä kun Anniina tunnisti Repen havainnoiman haukan mehiläishaukaksi ja parkkiksella kuultiin (siis Anniina) se kuhankeittäjäkin, tosin aika kaukaa ja hiljaisesti mutta kuitenkin.

Iltapäivällä kierreltiin parissa lintutornissa mutta koska oli niin kauhean kuumaa niin sielläkin oli hiljaista, joten mekin tultiin mökille järvenrantaan vilvottelemaan.

Huomenna on tarkoitus lähteä aamutuimaan kuuntelemaan lehtolintuja ja illalla sitten sinne Kullinsuolle sitä heinäkurppaa kuuntelemaan. [:-)]
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

Pyryharakka

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 532

Upeita elämyksiä on ollut. Toivottavasti matkanne jatkuu samanlaisena. Kiva nimi suolla jonne olette huomenna menossa.  :-))  Ihan piti Kansalaisen Karttapaikasta käydä tutkimassa paikan tarkka sijainti.

Kuinkahan moni pönttöläinen on saanut pidellä valkoselkätikan poikasta kädessään? Anniinan lisäksi, tietenkin. Varmaan tuntui mahtavalta. 

Kirjattu

iipa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 9 706
  • Aina tonttuna

Antoisa on ollut loma ja oikein mukavaa jatkoa.
Lämmintä piisaa sinnekin.
Kirjattu

telkkinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 109
  • Lahti

Hieno on päivä ollut Tiinalla ja Repellä.Tosi mukavaa, että kuhankeittäjäkin antoi sen ääninäytteen..
ja valkoselkätikat olivat varmaan piste iiiiin päälle. Onnittelut eliksistä [KIPPIS]
Kirjattu
Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen.
Arvo Ylppö

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa

Mä sain eilen Tiinalta tekstarin töihin; valkoselkätikkoineen kaikkineen ja mun teki mieli sanoa, että tehkää mehunne, mä lähden kuuntelemaan kuhankeittäjiä  [:-DD]

Parikkala näin alkukesästä on varmasti mahtava lintulomakohde. Täytyy muistaa ensi keväänä, kun suunnittelee lomia  :-))

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti

Iltapäivää! Täällä vaan hellettä piisaa!

Aamulla lähdettiin jo kuuden jälkeen kuuntelemaan lintuja. No, lauloihan niitä montaa sorttia, mutta kun ei nuo äänet oikein ole hallussa, niin tunnistamatta jäi melkein kaikki. Ruokokerttunen ja lehtokerttu sentään kuultiin ja tunnistettiin. Anniinaan törmättiin ihan sattumalta Siikalahdella ja hänen kanssaan vietettiin mukava hetki uudessa tornissa ja lintulavalla. Anniina taas tunnisti meille pensaskertunkin äänen ja punavarpuskoiras nähtiin oikein hyvin. Mitään erityistä uutta ei tänään nähty, paitsi sääksi josta tuli vuosipinna, mutta mukavaa on kuitenkin seurata tornista monenlaisia lintuja ja niiden elämää.
Anniinaa haluan vielä tässä kiittää kun hän niin auliisti on meitä opastanut ja neuvonut. Tänään mun piti jo yhdelle ihan tuntemattomalle rouvalle kehua pitäneeni eilen valkoselkätikan poikasta kädessä :-)), oli se vaan niin hieno kokemus. Siitä on olemassa ihan hyvä kuvakin, mutta tällä mokkulalla en edes yritä laittaa kuvia kun muutenkin yhteys pätkii.

Päivällä täällä on tosiaan niin kuumaa ja aurinkoista että lintutorneihin meinaa läkähtyä joten me on sitten nautittu lomasta mökillä. Kohta keitetään päiväkaffet ja sitten saunotaan ja uidaan ennen kun lähdetään yrittämään sitä heinäkurppaa.
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

pia58

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 529
    • Pian päiväkirja

Voi että, teillä on ollut tosi hyvä reissu ja toivottavasti loppu sujuu yhtä hyvin.
Kirjattu
Jos et elä tätä päivää, et voi elää huomistakaan.

telkkinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 109
  • Lahti

Kuulostaa tosi hienolta reissu kaikkinensa..ja kannattaa jo hehkuttaakin valkoselkätikan
poikasta kun on niin lähelle sitä päässyt.Meikäläinen kun ei ole koskaan ko.lintua luonnossa
nähnyt.
Kirjattu
Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen.
Arvo Ylppö

Punarinta(Pettirosso)

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 5 619

Kiva tunne varmaan se pieni poikanen siinä kädessä.... :-))
Kirjattu

-muru-

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 768
  • Kotka

Onpas teillä ollut ihanat päivät siellä.
Ja ilmakin on suosinut. Kun ihan hyvähän se on välillä lepäilläkin lintubongausten välillä. Että keskipäivän saunomiset ihan paikallaan.
Yhtä antoisaa jatkoa sinne  [:-)]
Kirjattu

Deb

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 813
  • ***Keiju***

Ihania uutisia Tiinan ja Repen lomasta ja tapamisesta Anniinan kanssa lintujen merkeissä!  [:5]

Parikkala on todella hieno paikka ja ihanaa retkeillä siellä torneilla kuten muutenkin. [:-)]

Hienoja elämyksiä teille edelleen lomallanne! [:-)]
Kirjattu
Deb Keski-Suomesta

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa

Tiinalla ja Repellä kuulostaa olevan todella mahtava loma. Ja paljon mukavia lintukokemuksia!  [:-)]
Kaksi lomapäivää vielä jäljellä!  :-))

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti

Iltaa Lahdesta! On kotiuduttu hienolta reissulta!

Toissailtana ei sitten kuultu sitä heinäkurppaa [:-(], ja siitä reissusta ei sitten sen enempää [:-DD].

Tänään oltiin mökillä lähtötohinoissa ja siivoiltiin mökkiä kun Repe tuli yhtäkkiä sisälle ja sanoi että tule äkkiä ulos, kuhankeittäjä laulaa ihan lähellä, ja niin lauloikin, ihana viheltävä laulu kuului ihan lähikoivikosta [:36].
Saatiin siis mukavat jäähyviset [:-)]!
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti

Ja nyt sitten vihdoin joitain kuviakin [:-)]

Pikkuinen valkoselkätikkapoika mun käsissä.


Tämä raukka lauleli neljä päivää samalla oksalla ja pönttökin olisi ollut valittuna, mutta tyttölintua vaan ei näkynyt, ei kuulunut.


Hanhimuuttoa nähtiin kahtena ekana päivänä, muutamia 400-500 linnun parviakin, mutta sitten muutto tyssäsi ja kahtena viimeisenä päivänä ei nähty yhtään parvea.


Pensastaskuja oli runsaasti Siikalahden tornille vievien vitkospuiden varsilla ruovikossa.


Tukkasotkia oli paljon.




Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

Minni

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 292
  • Itä-Uusimaa

Kiva reissu teillä ollut  [:-)]
Hienot kuvatkin  [:-)]
Kirjattu
”Kuinka paljosta jäävätkään paitsi he, jotka eivät salli itsensä olla vähän outoja.”

— Alain de Botton -
 

Sivu luotiin 0.241 sekunnissa. 23 kyselyä tietokannasta.