Joulukuun 10. päivä, toinen adventtisunnuntai.
"Ennen joulua teemme monet asiat tavallisuudesta poikkeavasti. Jouluksi siivoamme paikat. Joulukortilla muistamme avainhenkilöt. Kannamme kotiin kuusen. Leivomme ja paistamme.. Laulamme ja herkistymme. Joululahjoilla yllätämme. Jouluna käymme haudalla ja kirkossa. Adventti on jouluna noteerattavien ihmisten inventaario, se panee miettimään keitä tänä jouluna haluamme muistaa. Erityisesti on muistettava heitä, joita muut eivät arvosta. "
http://www.juhlitaan.net/joulu/adventti.phpVielä kaksi viikkoa jouluun, nyt on hyvä aika leipoa mehevä taatelikakku.
Taatelikakku vain paranee vanhetessaan (samaa sanotaan myös viinistä ja naisista, hmmm???)
ja säilyy hyvin viileässä, jos ei tule syödyksi.
Taatelikakku
Ainekset:
250 g taatelia
2,5 dl vettä
2 dl sokeria
175 g voita
2 kpl kananmunia
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1. Keitä taatelit, vesi ja sokeri soseeksi
2. Lisää soseeseen voi ja anna jäähtyä.
3. Vatkaa kädenlämpöiseen soseeseen kananmunat yksitellen.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos siivilän läpi kakkutaikinaan.
5. Sekoita hyvin
6. Kaada seos hyvin voideltuun ja jauhotettuun torvelliseen kakkuvuokaan.
7. Paista kakkua 175 asteen lämmössä 55-60 minuuttia.
8. Anna kakun vetäytyä vuoassa hetken aikaa ennen kumoamista.
Joskus sitä tulee muisteltua menneitä
Kauan sitten, lapsena ollessani meilläkin oli lehmiä, sikoja, kanoja, niin kuin Tonttu-laulussakin.
Navettakissakin oli, päivisin pääsi sisälle, yöt vietti navetassa lehmien pahnasilppu-kopassa.
Söi mitä annettiin, hiirien lisäksi, ei ollut yhtä ronkeli kuin nykykatit. Koirakin oli, suomenpystykorva (ainakin suurimmalta osin), eli lapsuus-aikani, 13 vuotta.
Joskus aiemmin, ennen syntymääni oli ollut myös hevonen ja lampaita.
Lapsuusajan jouluista en paljoa muista. Joulupukki kävi, isä vain ei koskaan sitä nähnyt, oli aina silloin saunassa!? Lahjojakin pukki toi, iso oranssi traktori, vihreällä kauhalla on jäänyt mieleen, sillä oli hyvä raivata lahjapaperit uunin pangon alla. Legojakin tuli, hiukan isompana tekniikka-legoja joista sai rakennettua autoja, traktoreita ym. Ollessani vähän yly kymmenen, mummo alkoi ostaa Mitä Missä Milloin-kirjan aina joululahjaksi, myöhemmin sitä ei enää tarvinnut paketoidakaan, mutta aina se oli kiva "yllätys-joululahja". Siitä kai niiden keräilykärpänen jäi.
Silloin ennen oli talvisin luntakin ihan kunnolla, tai sitten vaan en muista lumettomia aikoja.
Kouluun pyöräillessä hyvä kun näki lumipenkan yli ja kevään hankikannoillakin pystyi pyörällä ajamaan, siihen asti meni hyvin kunnes etupyörä upposi...
Tässä hiukan totutusta poikkeava versio Tonttu-kappaleesta:
(Alkujaan tämä varmaan ei ole ollut joululaulu, vaan kertomus kotitontusta)
Tonttu (Viktor Rydberg 1828-1895)
Tuima talven on pakkanen,
tähdet kiiluvat yössä.
Kansa kartanon hiljaisen
nukkuu jo, uupunut työssä.
Verkkaan vaeltaa kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Ometan ukselle vaiti jää
harmaana hankea vasten,
kuuta taivaalla tirkistää
tuttuna vanhain ja lasten,
katsoo muuria hongiston
takana nukkuvan kartanon,
pohtien iäti uutta
ongelman salaisuutta.
Kouransa partaan ja tukkaan vie,
puistaa päätä ja hilkkaa -
"ei, tämä pulmista vaikein lie,
ei, tämä järkeä pilkkaa" -
heittää, niin kuin jo kiire ois,
moiset pulmat ja mietteet pois,
lähtee toimeen ja työhön,
lähtee puuhiinsa yöhön.
Aitat tutkii hän peljäten
lukkojen auki jäävän -
lehmät lehdoista uneksien
torkkuvat oljilla läävän.
Ruuna myös unen heinää syö,
suitset ja siimat ei selkään lyö:
seimeensä saa se tuohon
tuoreen ja tuoksuvan ruohon.
Lampaat ja vuonat karsinaan
makuulle jättää ukko.
Kanatkin nukkuvat orsillaan,
ylinnä ylpeä kukko.
Koppiinsa Vahti vainun saa,
nousee ja häntää heiluttaa,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä on tuttu.
Pirttiin puikkii hän nähdäkseen
isäntäväkensä oivan,
tietäen heidän siunanneen
tonttunsa työn ja hoivan;
sitten hiipii hän lasten luo
nähdäkseen vesat hennot nuo;
ken sitä kummeksis juuri:
hälle se onni on suuri.
Halki sukujen vaihtuvain
seuras hän ihmeellistä
näkyä pienten nukkujain -
mistä he saapuivat, mistä?
Polvi varttui ja ahkeroi,
vanheni, lähti - mut minne, oi?
Ongelma eessä on jälleen,
selvittämättä tälleen.
Viimein jää ladon parveen hän,
siellä hän vartoo kesää
tuoksussa heinän lämpimän
lähellä pääskysen pesää:
vaikka pääsky nyt poissa on,
kukkiin noustessa nurmikon
saapuu se tänne varmaan
seurassa puolison armaan.
Silloin se laulaa ja tirskuttaa
matkamuistoja tieltä,
mutta ei tunne ongelmaa,
näin joka vaivaa mieltä.
Seinän raosta paistaa kuu
vanhuksen rintaan heijastuu,
kuunsäde kimaltaa partaan
tontun miettivän, hartaan.
Vaiti metsä on lintuineen,
luonnon mahlat on jäässä,
koski vain ihan hiljalleen
pauhaa matkojen päässä.
Tonttu lumoissa kuutamon
kuulevinaan ajan virtaa on,
miettii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee.
Tuima talven on pakkanen,
tähdet kiiluvat yöhön,
kansa kartanon hiljaisen
nukkuu aamuun ja työhön.
Verkkaan laskee jo kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Lähde:
http://www.inari.fi/kirjasto/tonttu.htm
Toivottavasti tänä vuonnakin on valkea joulu!
Tällaiselta näytti viime vuonna 21.12.
