Minun on pakko kertoa. On harmittanut koko päivän.
Asuinalueellani on kulkenut irtokissa keväästä asti ja nyt eläinsuojeluyhdistykseltä tuli loukku. Eilen illalla sen asetimme aitani taakse, jossa kissa usein kyttää. Näyttää siltä, että kukaan ei huolehdi siitä. Käytös on sen mukainen eli röyhkeä. On varmasti oikeasti nälkä.
Menin heti aamulla katsomaan ja juuri silloin ei ollut ketään loukussa. Menin jonkin ajan päästä uudestaan, kun oli sellainen olo, että pitää tarkistaa.
No, siellä oli SIILI, minun siilini. Hädissäni en osanut edes avata loukkua, vaan väkisin pidin lukkua auki ja nostin loukkua sen verran, että siili pyörähti maahan. Meni, ressukka ihan rullalle palloksi.MInulla oli hanskat käsissä ja nostin sitä hieman kauemmaksi pensaan juurelle. Se lähti heti lyllertämään sisälle pensaaseen.
Nyt en tiedä, mitä teen ja mihin tuon loukun laitan. Itse päätin oikeastaan jo, että laitan sen loukun vasta sitten, kun siilit ovat talvilevolla. KYllä se kissa siihen asti selviää. Eläinsuojelun ihminen oli sitä mieltä, että kyllä sen loukun voi laittaa kaikesta huolimatta. Sitten vain poimin niitä siilejä loukusta. En halua tehdä niin. Oma siilinikin oli selvästi pelästynyt.- Voi , katinhäntä sentään !