Jaa, tuo makuasia onkin kinkkinen kysymys, ja voin vastata vain omasta puolestani. Silloin kun aloin kasvissyöjäksi lihan maku ei ollut se asia, joka vaikutti päätökseeni. Tapettu eläin lautasella oli vain tunteitani ja oikeudenmukaisuuskäsityksiäni vastaan. Esimerkkinä voisi mainita sen vanhan perinteisen, että koiran liha on kuulemma ihmisravinnoksi kelpaavaa, mutta tunnesyistä länsimaissa sitä ei syödä, vaikka kuinka hyvää olisi, jolloin siis tunne vaikuttaa makunautintoja enemmän. Oman käsitykseni mukaan kysymys onkin lienen kunkin ihmisen makunautinnon, empatiankyvyn/tunteen ja oikeudenmukaisuus/eettisyyskäsitysten muodostama tasapainotila. (Kuulostaa hölmältä termiltä, mutta toivottavasti jokainen ymmärtää, mitä ajan takaa.) Jonkinlainen hierarkia, jonka mukaan esim. länsimaissa yleisesti koiran henki menee makunautinnon edelle, mutta sian henki jää makunautinnon alapuolelle. Eettisessä mielessä sian henki menee puolestaan heinäsirkan edelle, mutta neg. tunne pakottaa syömän mieluummin sian kuin sirkan. Jne.
Niin siis, takaisin makukokemukseen :). Pidin juuston ja kananmunan mausta, mutta oltuani pitkään niitä syömättä, niiden haju alkoi muuttua vastenmielisiksi ja tunkkaisiksi. Toisaalta eräästä tuoresoijanakista pidin kylmänä, mutta samaista nakkia en saattanut syödä rasvassa paistettuna, koska maistui niin paljon lihalle. Levän syönti oli aluksi vaikeaa, koska se maistui niin kalalle, mutta oivallettuani, että kalathan itse asiassa maistuvat levälle, pienen mielikuvaharjoittelun jälkeen levästä tuli kiva lisämaku ruokaan. Samoin ensimmäinen kylmäsavutofu maistui aivan lihalle ja jäi minulta syömättä, kunnes sitten sain vakuutettua itsellleni sen olevan vain kasvista ja opeteltua makuun. Joten uskoisin, että makukokemukseen vaikuttaa haju- ja makuaistin lisäksi myös aika tavalla mielikuvat kyseisestä ruoasta. Uskon, että jos minulle annettaisi grillattua tofunakkia ja sanottaisiin sen olevan lihaa, niin makukokemukseni olisi karmaiseva, mutta jos sanottaisiin sen olevan sitä, mitä oikeasti onkin, saataisin sanoa sen olevan jopa hyvää. Ainakin itse tiedän olevani helposti höplästä vedettävissä :)
Muoks. olen ilmeisesti umami-sekamakuinen: lihan haju yököttää, rakastan sieniä, juuston haju vastenmielinen, tomaattia syön vaikka kuinka