Kyseessä ei ollut taloudellinen hyöty vaan kohtuuton kustannus suojelusta.
Kustannuksilta säästyminen on taloudellista hyötyä. Jos tien linjausta ei tarvitsekaan muuttaa, on saatu linjauksen muuttamisesta aiheutuvan kustannuksen verran taloudellista hyötyä.
Mikä on kohtuuton kustannus? Onko sellainen edes määriteltävissä, jos kysymys on eettisistä periaatteista? Jos me päätämme että miljoonan euron menetys on yhden liito-oravan takia kohtuutonta, niin onko se enää kohtuutonta kahden liito-oravan tapauksessa? Kolmen? Kymmenen? Sadan? Missä tulee raja vastaan? Jos jollain paikalla on vain yhden liito-oravan reviiri, mistä tiedetään että se on sen paikan populaation viimeinen liito-orava? Sehän saattaa olla myös ensimmäinen, ja siinä tapauksessa ei tapetakaan vain yhtä oravaa, vaan kokonainen populaatio.
Tässä asiassa on myös sellainen näkökohta, että luonnonsuojelu on tärkeä asia maailmanlaajuisesti. Miten tärkeää Suomelle olisi antaa positiivinen signaali maailmalle, niin että Suomi tunnettaisiin maana, jossa luonnonsuojelu menee aina moottoriteiden linjauksien edelle, sen sijasta että lähetetään maailmalle negatiivinen viesti maasta jossa surutta, ja laeista välittämättä, tuhotaan luonnonsuojelukohteita taloudellisten hankkeiden tieltä pois? Väittäisin että edellä mainitulla positiivinen signaali olisi myös taloudellisesti positiivinen asia Suomen kannalta, kun taas negatiivinen signaali voisi hyvinkin kuolettaa sen säästön. mikä saatiin kun vältyttiin alunperin "kohtuuttomalta" tuntuneelta kustannukselta.
Minusta myös kannattaisi hiukan miettiä ketä syyttävä sormi pitäisi oikeasti osoittaa tässä asiassa, jos koetaan vääryydeksi esim. tien linjaukseen tullut ylimääräinen mutka. Onko oikea syyllinen asiassa liito-orava, tai vihreätakkinen kiikaroija? Eikö se paremminkin ole tien linjauksista päättänyt henkilö? Kyseinen henkilö on päättänyt että tie kulkee sellaisessa paikassa missä se lain mukaan ei saisi kulkea. Mutta kaipa nämä on totuttu hoitamaan niin, että vedetään linjaus ihan miten halutaan, ja ajatellaan että tuollaiset liito-orava-ongelmien tapaiset on helppo hoitaa yön pimeydessä.
En ota kantaa asuttamisen ideologiastasi.
Enpä menisi vannomaan että tässä on erityisestä ideologiasta kysymys. Minusta vaan näyttää siltä, että Suomessa lähes kaikilla on asunto, eikä Suomen väkimäärä tunnu kasvavan. Lisäksi meillä on jo olemassa erittäin kattava tieverkko, eikä erityisiä ruuhkaongelmiakaan tunnu olevan kuin lähinnä pääkaupunkiseudulla. Nämä asiat huomioonottaen tuntuu hiukan turhalta rakentaa kovalla vauhdilla uutta asuinaluetta ja tietä. Varsinkaan moottoriteille en näe tarvetta alueilla, joissa mainittavia ruuhkaongelmia ei esiinny.
Mutta tuollaisen pienen eristäytyneen saarekkeen viimeiset liito-oravat voisi yrittää pyydystää elävänä. Ja siirto istuttaa jollekin toiselle rajoittuneelle alueelle jossa on tulevaisuutta. Samalla niiden geeniperimä laajentaa olemassa olevaa kantaa.
Eikös oikea toimintatapa tässä tapauksessa sitten olisi muuttaa lakia semmoiseksi, että se sallii tälläisen tietyissä tilanteissa? Minusta ainakin tuntuu, että väärä tapa on lähteä ensin rikkomaan olemassa olevaa lakia ja jälkeenpäin hakea asialle oikeutusta kaikenlaisilla verukkeilla (huono laki, paikalla ollut vähäinen liito-oravakanta, jne.).
Selvennetään lopuksi vielä yksi asia: tässä on kyseessä yleensä sellainen tilanne, että joku on suunnitellut tien/asuinalueen/tms sellaiselle alueelle, jossa on liito-oravia, ja lisäksi meillä on laki joka sanoo että liito-oravien asuinalueita on suojeltava. Onko siis mielestäsi oikein, että lakia näissä tapauksissa rikotaan hävittämällä liito-oravien asuinympäristö, jos kyseisellä paikalla oleva liito-oravakanta on niin vähäinen, että on aihetta epäillä sen olevan elinvoimainen?
Kirjoittaja
Aihe: Liito-oravien pesäpuut nurin (Luettu 257 kertaa)