Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Pihapiirin lintu-uutisia  (Luettu 67976 kertaa)

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Pihapiirin lintu-uutisia
« : 27.12.08 - klo:19:59 »

Ajattelin, että tämän otsikon alle voisi jokainen laittaa kuulumisiaan pihapiirinsä lintutapahtumista. [:-)]
Toivotaan paljon mukavia uutisia ja mielenkiintoisia tapahtumia pihan tapahtumista.

Itse voisin aloittaa uutisoinnin jouluaatosta :-))
Ensimmäinen havainto aattoaamuna ei ollut ihan se mitä olisi voinut jouluaattona odottaa, kuten esimerkiksi punatulkkujen haikea viheltelyä puunoksilla - vielä mitä!

Minä kuulin käpytikan rummutuksen ja se tarkoittaa tässä tapauksessa ihan muuta kuin jouluun tai talven aikaan liittyvää toimintaa lintumaailmasta!
Ja tosiaan, tikkapojallamme ja tytöllä myös on kevättä rinnassa! Siihen tahtiin painelivat pihapuissa ja rummutustakin kuului viimeksi eilen. Pihatikoillamme on siis kevättä rinnassa [:-I]

Tänään taas oli mieluisa lintuvieras pihassamme, kun varpuspöllö kurkisteli pöntöstä. Hetken päästä lehahti puun oksalle istumaan ja sai aikaan aika metelin pikkulintujen keskuudessa.
Tyynen rauhallisesti pöllö istuskeli puun oksalla ja pääsin katsomaan sitä aika läheltäkin. Sain esitellä pihaan ajaneelle vieaalleni mukavan lintuvieraan, varpuspöllön. Tervetuloa maalle kylää, totesinkin vähän urbaanisemmasta tulleelle vieraalleni! :-))
Niin ja piti vielä lisätä, että Driver pääsee nyt tekemään kunnon varpparipönttöä!! Heti huomenna! Täytyyhän varpparille varasto järkätä, nin me päästään myyristä eroon! [:-)]
Kirjattu
- tartu hetkeen -

birdy

  • Seniori
  • ****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 330
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #1 : 27.12.08 - klo:20:04 »

Eilen näin pitkästä aikaan sepelkyyhkyn ikkunasta. Niitä talvehtii jokunen tässä lähistöllä.
Kirjattu

Jarmo

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Paikalla Paikalla
  • Viestejä: 58 006
  • Säkylä ** älykäS
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #2 : 27.12.08 - klo:20:05 »

Varpuspöllö puuttuu täältä omalta pihalta tämän vuoden osalta [:-(]

Tänään varmuudella ruokinnalla 3 mustarastasta joista 1 naaras, 2 koirasta. Käpytikoilla parhaillaan näkynyt yhtäaikaa 3, on välillä kiire, välillä 2 tikkaa saattaa ruokailla sovinnolla metrin välein eri rasvatangolla [:-)]

Mukava seurata taas kun kuusitiaisiakin käy ruokinnalla ainakin 2 yksilöä [:-)]
Kirjattu
    "Kissoja vihaavat ihmiset syntyvät seuraavassa elämässä hiiriksi."   (Faith Resnick)     

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #3 : 27.12.08 - klo:20:07 »

Meidän pihalla hengailee yksi hippiäinen. Se ei käy ruokinnalla, mutta ollaan arveltu, että löytääkö se mahdollisesti jotain pähkinänmurusia kuusesta, jossa tiaiset syövät? Vai löytääkö hönniäisiä? Toivottavasti se selviää talvesta!  [:5]

mese

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 23 280
  • "Lintuja Sallasta -poimintoja bongarin päiväkirj."
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #4 : 27.12.08 - klo:20:07 »

Jouluaattona ja joulupäivän aamuna ruokintapaikka oli kuin postikortti. 14 punatulkkua oli yhtaikaa syömässä, tai ne vain maasta söivät. 4 vakio hömötiaista on ollut koko joulun, samoin talitiaiset, noin 6 kpl. Varppari kyllä käy, mutta niin salaa, ettei ole silmiin sattunut.
Tänään tein uuden laudan taas siihen ruokinnalle. Eipähän tule riitaa. Ai niin, ne 4 oravaa jäi mainitsematta (mutta eihän ne olekaan lintuja  [:-I]).
Kirjattu
"Anch´io son pittore!" kotisivu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #5 : 27.12.08 - klo:20:36 »

Mukavia uutisia. Näitä saa sitten kommentoida ja haastatella :-))
Jarmo. koitapas viheltelyllä houkutella se varppari vastaamaan sulle. Pitkä ja lyhyt vihellys, jos kuulomatkan päässä, vastailee varmasti ja voi tulla lähellemmäs!

Kyllä se hippiäinen selviää Kaija, eihän tämä ole talvi eikä mikään.
Mieteimme miten käy meidän pihapiirissä näkyvien hippiäisten, sillä tästä lähti melkoinen kasa puita pihatiemme toiselta puolelta :-O. Tuli sitä kaivattua valoa pihaan kasveille, mutta näkymä on nyt aika raiskatun näköinen ja slmälle outo - näkee pitkälle pellolle, toiselle tielle asti!
Eli metsä ympäriltä oheni. Onneksi tuossa naapurin puolella on pieni metsäpläntti, jota ei toivottavasti kaada pois!

Meidän ruokinnalla käy myös 2 kuusitinttiä, 2 hömöä, tali- ja sinitiaisia tosi monta ja 3 närheä. Niitä käpytikkoja kolmekin parhaillaan. Oravat ruokinnalla vähissä, mutta lähipuissa niitä on näkynyt parhalillaan kolmekin. Nyt katosi muuten kurreiltakin hyppypuita! Saa nähdä vaikuttaako niiden määrään. Kunhan nyt hippiäiset ja kuusitintit kävisivät!

Mesen postikorttimaisemat... [:-I] Täällä vain muistoja. No, punatulkkuja pyörii kyllä pihapuissa ja ruokinnallakin käynyt lähiaikoina muutama yksilö. Mutta maisema taas... [:-I]
Kirjattu
- tartu hetkeen -

talitintti

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 612
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #6 : 27.12.08 - klo:20:56 »

Tinttejä pyörii tosi paljon nyt pihalla. Lisäksi naakkoja, viherpeippoja ja punatulkkuja.
Kirjattu

Deb

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 797
  • ***Keiju***
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #7 : 27.12.08 - klo:21:24 »

Juu, kyllä Kaijan pihan hippiäinen varmasti selviää. [:-)]
Kun täälläkin on vielä hippiäisiä nähty, vaikka ei omasta toimesta, ja täällähän on jo ihka oikea talvi. :))

Omalta pihalta voisi kanssa kertoa jouluaaton lintuhavaintona kivasti punatulkku koiraan. Se käväisi ruokintapaikallamme. :)
Sekä vielä jouluaattoiltana näkyi varpuspöllö juuri, kun olimme jouluaterialla niin se saapui pistäytymään ruokintapaikan tuntumassa. :))

Tänään puolestaan varpushaukka pelästytti kaikki ruokintapaikan linnut. Kiva havis sekin.
Tosin, tuo varpushaukka koiras on käynyt tässä aikaisemminkin ja sain joitakin kuvia siitä, kun istui ruokintapaikalla.

Teeriä toisinaan ollut pihapiirin ympäristön koivikoissa ruokailemassa ja viimeksi eilen niitä näkyi.


Muokasin teeri sanan monikko muotoon.
« Viimeksi muokattu: 27.12.08 - klo:21:32 kirjoittanut Deb »
Kirjattu
Deb Keski-Suomesta

jaTa69

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 8 274
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #8 : 27.12.08 - klo:21:24 »

Saakos tähän laittaa lahjoitetaan-ilmoituksia?
Lahjoitetaan puolet sadan (100) viherpeipon parvesta, itsepoimien  [:-DD]

Tänään näkyi pitkästä aikaa isolepinkäinen pihan lähettyvillä, toissapäivänä lenteli lähistöllä pari piekanaa.
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #9 : 27.12.08 - klo:21:26 »

Meikäläisen pihasta ei paljon kerrottavaa ole [:-(] . Ruokinnalla on ollut tosi hiljaista jo pidempään. Lunta ei ole maassa yhtää.

Noh, jotain elämää sentään. Pari päivää sitten pari- kolmekymmentä räksää tyhjensi yhden pihlajan marjoista :-O . Tänään oli about viitisenkymmentä tilheä pihassa kun reissusta tulin [:-)] . Pihlajanmarjoja olisi vielä jonkin verran jäljellä, jospa vaikka taviokuurna kävisi vierailulla...
Kirjattu

Kaija

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 368
  • Elimäki & Orihuela Costa
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #10 : 27.12.08 - klo:21:27 »

Saakos tähän laittaa lahjoitetaan-ilmoituksia?
Lahjoitetaan puolet sadan (100) viherpeipon parvesta, itsepoimien  [:-DD]




Voidaan tulla poimimaan muutama peltopyy ensi lauantaina!  :-))

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #11 : 27.12.08 - klo:21:32 »

Pari päivää sitten puukiipijä kipusi pihakoivun rungolla. Kaipa sieltä kuorenrakosista jotain suuhunpantavaa löytyi  [:-)]
Kirjattu

Minni

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 25 171
  • Itä-Uusimaa
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #12 : 28.12.08 - klo:09:17 »

Ne on hassuja noi mustarastaat, kun ne odottaa talipötkön alla, että tikka tulisi
talipötköön, ja niille tipahtelisi murusia. Kyllä ne mustikset syö omppuja ihan kiitettävästi,
mutta talia ne kummiskin himoitsisivat.
Talipalloja oon niille  murustanut maahan, silloin kun on ollut lumimyräkkä, tai kova pakkanen,
mutta jos ne mustikset ei ole heti paikalla, niin talipallomuruset menee harakoiden suuhun.  [:-I]
Kirjattu
”Kuinka paljosta jäävätkään paitsi he, jotka eivät salli itsensä olla vähän outoja.”

— Alain de Botton -

Punarinta(Pettirosso)

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 5 619
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #13 : 28.12.08 - klo:14:19 »

Vaikka en pihapinnoja ole keräillyt niin pari mainitesemisen arvoista lintua noiden jokapäiväisten lintujen rinnalla oli tossa jouluaattona ja tänään.
Jouluaattona niinkin harvinainen kun taviokuurna,siis harvinainen täällä  [:-I]
Aattona olin menossa kauppaan niin tossa menomatkalla vajaan puolenkilometrin päässä oli seitsemän kuurnaa ja kun tulin kotiin niin lensivät pihan yli kentän toiselle puolelle.
Ja tänään metsästä tullessa palokärki suunnisti pihalle  :-))
Toi kuurna siinä mielessä mielenkiintoinen kun tänä syksynä vasta asain siitä eliksen.Harmitti kun meijän tää kone oli korjattavan koko joulun ,en voinut aiemmin tosta kuurnasta kirjoittaa  [:-I]
« Viimeksi muokattu: 28.12.08 - klo:15:59 kirjoittanut Punarinta(Pettirosso) »
Kirjattu

Mali

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 150
    • mali.kuvat.fi/kuvat
Vs: Pihapiirin lintu-uutisia
« Vastaus #14 : 28.12.08 - klo:14:30 »

tulessa palokärki
Sehän on sitten tulipalokärki [:-DD]
Kirjattu
 

Sivu luotiin 0.395 sekunnissa. 25 kyselyä tietokannasta.