Valkoselkätikka Dendrocopos leucotos 
Valkoselkätikka on Suomen uhanalaisin metsälintumme. Aikaisemmin valkoselkätikan suojelustatus oli äärimmäisen uhanalainen, mutta nyt uudistetussa uhanalaisluokituksessa muuttui status erittäin uhanalaiseksi. Missään nimessä ei voida kuitenkaan vielä puhua lajin selvineen sukupuutonuhasta. Muun muassa naapurimaassamme Ruotsissa laji on kuollut sukupuuttoon. Syksyllä 2009 oli voimakasta tikkavaellusta kaakosta rajan takaa. Näistä vaeltavista tikoista sai taas Suomikin täydennystä, mutta vaeltavia lintuja päätyi myös Ruotsiin, jossa kontrolloitiin värirenkaista Venäjän Karjalassa rengastettu valkoselkätikka.
Valkoselkätikkakannan nopea romahtaminen Suomessa liittyy metsätalouden tehostumiseen. Esimerkiksi talvilintulaskentojen perusteella voidaan sanoa lajin pahimmilaan vähentyneen 90 % vuodesta 1950. Lajin suojeleminen Suomessa alkoi vuonna 1987. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa valkoselkätikan nimi tahraantui useiden pakkosuojelutoimenpiteiden takia. Näillä pakkosuojeluun joutuneilla alueilla on ollut merkittävä vaikutus lajin säilymiseen meillä, mutta onneksi nykyään suojelussa pyritään vapaaehtoissuojeluun mm. Metso-suojeluohjelman avulla. Saammekin nykyään lähes vuosittain lisäystä valkoselkätikkapopulaatioon rajan takaa Venäjältä. Suomen pesimäkantana pidetään tällä hetkellä noin 120–180 paria, joka on kyllä todennäköisesti varovainen aliarvio kannan koosta. Tihein ja runsain valkoselkätikkakanta Suomessa on kaakkois-suomessa, jossa mm. vuonna 2010 Suomen pesinnöistä oli noin 40 % ja koko itäsuomessa 70 %.
Valkoselkätikan perinteisenä elinympäristönä pidetään valoisaa kaskikoivikkoa tai hakamaata. Tiedon karttuessa on kuitenkin huomattu, että valkoselkätikka elää myös muunlaisissa biotoopeissa. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa valtaosa löydetyistä reviireistä on harmaa- ja tervalepikoissa, jotka voivat olla hyvinkin sirpaleisia. Yleensä valkoselkätikkareviirit ovat vesistöjen läheisyydessä, jossa on tulvan tappamaa lahopuustoa sekä korentoja. Ravintonaan valkoselkätikka käyttääkin lahopuussa eläviä toukkia sekä myös mm. korentoja. Talvisin valkoselkätikoille pyöritetään laajaa ruokintaverkostoa, jossa vapaaehtoisvoimin ruokitaan tikkoja tunnetuilla reviireillä sianihralla.
Tyypillistä valkoselkätikkabiotooppia Etelä-Karjalassa:
Aikaisemmin valkoselkätikkaa pidettiin erämaalintuna, mutta vuosien kuluessa on huomattu, että valkoselkätikka tekee pesänsä yhä useammin mökkien viereen ja aivan pihapiirien tuntumaan. Kuuluisin julkkis valkoselkätikka pesi ainakin kahtena vuonna noin 20 metrin päässä Kiteen superpesiskentästä ja pesinnät onnistuivat mainiosti. Liiallista ja jatkuvaa häirintää ei kuitenkaan tämäkään laji kestä.
Valkoselkätikan pesä oikealla olevassa tervalepässä:
Valkoselkätikka on muiden kirjotikkojen tapaan pääväriltään mustavalkea. Tutusta pihapiirien käpytikasta sen erottaa parhaiten valkoisesta selästä. Käpytikalla selkä on musta ja molemmin puolin hartioilla on valkoiset isot laikut. Valkoselkätikalla näitä laikkuja ei ole. Koiras valkoselkätikka on helppo erottaa, koska sillä koko päälaki on punainen (käpytikka koiraalla läikkä vain niskassa). Naaraalla päälaki on musta niin käpy- kuin valkoselkätikallakin. Alaperän punainen väri on valkoselkätikalla myös huomattavasti vaaleampaa kuin käpytikalla. Lisäksi valkoselkätikan kupeilla on viirutusta, jota käpytikalla ei ole. Valkoselkätikan nokka on hieman pidempi ja kookkaampi kuin käpytikan.
Valkoselkätikka koiras (aikuinen):
Valkoselkätikka naaras (pesäpoikanen):
Valkoselkätikka koiras (pesäpoikanen):
Valkoselkätikat alkavat rummutella helmikuussa. Pesäkolon kaiverrus alkaa jo maaliskuussa. Munat munitaan yleensä huhtikuun loppupuolella ja toukokuinen takatalvi saattaakin olla kohtalokas pesinnöille. Poikaset lähtevät pesästä noin 4 viikon ikäisinä kesäkuun alkupuolella. Valkoselkätikka kaivertaa yleensä aina uuden pesäkolon vuosittain. Kesällä 2010 löysimme kuitenkin pesinnän kolosta, joka oli tehty useita vuosia aikaisemmin. Ilmeisesti mahlavuoto oli tuhonnut tuoreen pesän, joka oli tehty elävään koivuun, ja uusi pesintä oli aloitettu vanhaan pesäkoloon.
Valkoselkätikan pesäkolo elävässä haavassa:
Rengastaja on kiivennyt valkoselkätikan pesälle:
Valkoselkätikan rummutus on käpytikkaa voimakkaampi ja sarja on pitkäkestoisempi. Palokärkeen verrattuna kuitenkin vaimeampi. Myös valkoselkätikan kutsuääni on pehmeämpi kuin käpytikalla vaikkakin muuten hyvin samantyylinen. Poikaset eivät ole pesässä yhtä äänekkäitä kuin käpytikan.
Valkoselkätikat värirengastetaan sekä Suomessa että Venäjällä. Värirengastuksen avulla linnun renkaat voidaan lukea kiikarin tai kaukoputken avulla ilman kiinniottamista. Jos näettekin valkoselkätikan, katsokaa onko sillä renkaita ja merkitkää tarkasti ylös minkä värisiä, kummassa jalassa ja oliko rengas ylä- vai alapuolella toiseen renkaaseen nähden vai oliko renkaita vain yksi.
Värirenkaita:
Teksti: Anniina
Kuvat: Anniina (kuvat on otettu rengastuksen yhteydessä, jossa linnusta kuvataan muutamia kohtia, lintua ei ole siis pidetty hallussa kuvaamista varten muuten)
Auts, kohta se hakkaa nokallaan kirjoittajan kättä:
Kirjoittaja
Aihe: VALKOSELKÄTIKKA - TAMMIKUUN 2011 LINTU (Luettu 577 kertaa)