Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Jarmo - 27.02.08 - klo:01:16
-
[:32]
-
Huomenta ja mukavaa päivää kaikille. Meikä lähtee tienooseen.
(http://gloubiweb.free.fr/clipartsA2/a224.gif)
-
1,3 plussaa ja taitaa sataa. Väsyttää,onneksi jo keskiviikko. Nyt aamuteetä [:-)]
-
Täältäki huomenta.
Ei meinaa saaha viime öistä vauhtia pysähtyy.
Tuhatta ja sataa on vauhti vielä, vaik kui jarruttelen. :-))
-
Pysähdys vaan Vekelle ennen uutta liikkeelle lähtöä [:-)]
-
Huomenta,
Minnehän minä hävitin ekan viestini, ei sentään tärkeä ollut.
As-vaunusta löytyi isännän melkein kaksi vuotta sitten hävittämät 500euron silmälasit! Kyllä sinne saa hävitettyä vaikka mitä. Mutta hänen hävittämänsä lenkkarit eivät sieltä vastaan tulleet...
Ryijyä on saatu sen verran alkuun että pohjan sävy alkaa selventyä. Mukavaa puuhaa.
Märkää lunta on yöllä tullut monen sentin kerros.
Ruokarahaa on lähdettävä hakemaan.
Mukavaa päivää! [:45]
-
Täälläkin kohta ruokarahan hakuun, onneksi jo lähes normaali olo edellispäiviin nähden niin eiköhän loppuviikon jaksa sentään töissäkin olla. Sade ropisee kattoon, onneksi sisätyö ja saa sentään kuivat vaatteet noin 6 kilometrin pyöräilyn jälkeen.
Tinttien ruokinta kunnostettu valmiiksi jo illalla joten nyt vähitellen takkia päälle ja valmistautumaan liikkeelle lähtöön [:-)]
Mukavaa keskiviikkoa kaikille [:-)] [:-)]
-
Tärkein huomenen asia:
+ 3,3 näyttää mittari, pimeeä, lunta sadellut yöllä.
Nyt lähdetään työn ääreen - onneksi sieltä taas pääsee kotiin mukavampien harrastusten pariin! [:-)]
-
Huomenta Keravalta!
Unta ei vaan tunnu riittävän; kuudelta taas heräsin. Mä taidan käydä "hiukan" ylikierroksilla [NUT]
Tässä alkaa pukata stressiä. Tänään mennään iltapäivällä tosiaan tutustumaan uuden kodin lämmitysjärjestelmiin yms mitä on hyvä tietää, että siellä osaa toimia. Saatiin lupa ottaa ensimmäinen kuorma laatikoita mukaan.
Talon nykyiset asukkaat eivät ilmeisesti ole vielä saaneet taloa tyhjennettyä kokonaan. Muuttopäiväksi on sovittu perjantai, mutta kellon ajasta ei ollut mitään puhetta ja me ollaan optimistisesti tilattu muuttoauto kello 8. Entäs jos ne sanoo, että kello 18 saa vasta tulla?
Niin ja me ollaan laskettu sen varaan, että huomenna torstaina saataisiin mahdollisesti viedä tuota irtosälää ainakin sinne autotalliin enemmänkin. Meidän laskelmat menee ihan mönkään, jos se ei olekaan mahdollista.
Tämän talon uudet asukkaat ovat tilanneet jonkun hepun tapetoimaan lauantaina.
Nyt hiukan pelottaa, että ollaanko me lähdetty tähän hommaan hiukan liian tiukalla aikataululla. Muuttofirma on sovittu hoitamaan vaan huonekalut ja pesukone eikä ole hommattu mitään talkooporukkaa tän "irtosälän" kanssa auttamaan. Onneksi Jennistä on varmasti hurjasti apua; eilenkin kantoi pahvilaatikoita kaverina ja saatiin auto täyteen tosi nopsaan. Järjestelmällinen Pasi pinosi laatikoita, kun me kannettiin!
Että sellaisissa vatsahaavaa ennakoivissa tunnelmissa täällä. Ja töihin pitäisi lähteä hengailemaan... Siellä on tällä viikolla tosi leppoisaa, kun ketään ei ole lomilla ja harjoittelijat ovat oppineet jo hommansa, eli tuntuu aika turhalta edes mennä sinne. Mutta ei tässä kotonakaan taida olla niin paljoa puuhaa, että kannattaisi pitää pekkasta.
Monikohan jaksoi lukea tän mun synkän yksinpuhelun loppuun asti? [:-)]
-
Huomenta Kaija, minä jaksoin ! :-)) Tsemppiä teille !
Ulkona on +2, jotain ja rännänsekaista lunta muutama sentti maassa, sain "hiihdellä" talvitossuissa varovasti postilaatikolle ja takaisin. Hirveästi olisi väsyttänyt, vaan ei auta, suihku piristää ja kaurapuurosta saa energiaa, eikö ? Mukavaa viikon puoliväliä kaikille ! [:-)]
-
Huomenia. [:56] [:-)]
Kylläpä aamu taas tuli nopsaan, uni silmät kiinni painoi vasta kahdenmaissa [:-I] Ulkona käväisty koirulin kanssa ja märkäääää sekä kuraista oli [:-(] ehtoolla satanut räntä muuttunut vetiseksi olomuodoksi, 5mm oli sademittariin kertynyt yöllä vettä ja 2,2 plussaa.
Linnut vielä nukkuivat luonto aika hiljainen vain tip tip tip .... kuului räystäistä.
Luettu on Kaija sun yksinpuhelu [:-)] toivottavasti muutto sujuu hyvin ja sovitun aikataulun mukaan ja nykyiset talon asukkaat saavat talon ajoissa tyhjäsi [:-)]
Leppoisia aamunhetkiä kaikille. [:-)]
-
Huomenta! Yäk, maa on valkoinen. [:-(]
Kaija: eiköhän ne vanhat asukkaaat tajua että olette tosissanne tulossa sinne kun viette
tänään pakettiautollisen laatikoita - varmaan kuvittelivat että tuotte muutaman pikkuisen laatikon,
voi olla niille aika shokki. Kyllä kai ne huonekalut sopii sisään kun vaan pistää sopimaan.
Oletteko laskeneet montako pakettiautollista on laatikoita?
-
Oletteko laskeneet montako pakettiautollista on laatikoita?
Valmiiksi pakatuista laatikoista yli puolet mahtui kyytiin kerralla.
Mutta kun meillä on sitten vielä linnunpönttöä, lintuansaria, ruohonleikkuria, kaukoputkea, pinoittain mattoja,tauluja, lumilapioa, -kolaa.... Itseasiassa soutuvene on varmaan ainoa, mitä meidän muuttokuormasta puuttuu [:-(]
-
Niin Kaija, meillä olis kanoottikin ! [:-DD]
-
Ensimmäiset tintit ja fasaanit jo heränneet aamuruokailulle [:-)]
-
Olihan täällä etelässä taas "pikku-talvi". Lunta oli yöllö satanut, mutta jo aamulla kaikki on sohjona ja varmaan iltaan mennessä hävinnytkin.
Tylsä ilma siis!
Mutta otetaan esiin Mielenaurinkoinen [:45]
-
Niin Kaija, meillä olis kanoottikin ! [:-DD]
Hitsi, se olisikin näppärä. Siihen voisi pakata vaikka [:65] kirjoja! Saisi yhdellä nostolla vaikka mitä kulkemaan mukana! :-))
-
Huomenta. Yäk täältäkin, maa on valkoinen, kauhiasti räiskiny räntää yöllä!
Kaija: mäkin jaksoin :-)) , leppoisia muuttotouhuja teille!
-
Kaija: kanootti itsessäänkin painaa jo aika tavalla, vielä kirjoja... [:-DD] Jos ois lunta, vois vetää perässä, hyvin luistaisi ! :-))
-
Huomenta Hesasta! [:-)] [:-)]
Ulkona tuulee, sataa vettä ja on +3 astetta. Nyt on ruma aamu. [:-(]
Linnut laulaa innokkaasti. Eilen rannalla oli 2 kyhmyjoutsenta, 22 sinisorsaa, lokkeja, variksia, fasaani ja mustarastas.
Hyvää keskiviikkoa kaikille! [:45] [:45]
-
Aamua!
Lunta satelelee hiljalleen , - 2 näyttää mittari. Kauniisti on maisema maalautunut lumen peittoon. Olo kohentunut huomattavasti eilisestä, taita antibiootti auttaa kummasti.. [:-I] [:-)]
Lintujen ruokinnat on tänään tarkistettava ja muutenkin voisi hetken haistella(siis mikään ei haise eikä maistu miltään) ulkoilmaa.
Kaijalle tsemppiä muuttopuuhiin [:5]
Aurinkoa päiväänne [:45] [:46] [:45]
-
Huomenta Oulusta!
Pilvinen Pakkassää, lämpötila -8--10 asteen vaiheilla...
Lapin ja Eteläsuomen välillä jopa 30 asteen lämpötila ero aamulla...
Kivaa Keskiviikkoa Kaikille! [:-)] [:-)]
-
Huomenta Kaikille [:-)]
Reipasta Keskiviikko " Pikku Lauantai " Päivän - Aamua
Nyt Aamukahvia Nauttimaan Ja Päivän Askareisiin [:-)] [:26] [:27]
Mukavaa Päivän Jatkoa Jokaiselle [:-)] [:59]
[:45] [:46] [:43] [:44] [:44] [:46] [:45]
-
Pilvistä ja harmaata on ilma ulkona, heikosti vettä tihuttaa, 2,4 plussaa.
Tintit ja muut pikkutipuset sekä fasaanit ruokinnalla vilkkaasti liikkuu ja aamua piristää, orava tipusten seurana ak-siemeniä napostelee [:-)] [:-)]
Aamukupposellista nauttimaan, eiköhän se päivä siitä taas pyörähdä palloleikeillä käyntiin [:-)] Eipä tarvi tänään sapuskaa laittaa,
eno kutsui yhdeksitoista naapurikuntaan kalasopalle ym. herkuille [:-P]
Mukavaa keskiviikonjatkoa kaikille. [:-)] [:-)] [:45] [:45] [:45]
-
Lumivoimatyöt [:69] tehty :-)) Tosi kiva keli....+0.8 Lunta tulee koko ajan lisää..välikahvit ja sitten keramiikkaa tekemään..Hyvää keskiviikkoa kaikille
-
Huomenta Lahdesta! [:-)]
Samanlainen loskainen aamu tuntuu olevan vähän joka suunnalla paitsi tietysti pohjoisemmassa. Yäks, ei yhtään tunnu keväältä tänään! [:-(]
Kaijan "synkkä yksinpuhelu" tuli myös luettua ja jotenkin ajattelisi että teidän uuden kodin vanhat asukkaat voisivat tosiaan tehdä sen verran tilaa että teidän huonekalut mahtuu. Tsemppiä muutenkin muuttoon, se on tosi kova homma ja käy kyllä voimille. [:72]
-
Huomenia. [:-)]
Lunta vihmoo,tuulee ja pakkasta -3 astetta.
Eilisen saunanpesun jälkeen selkä jumissa,nenä vuotaa ja aivastuttaa. [:´(]
Vesijumppa ois tänään,siellä kyllä vetreytyis,kunhan vaan ei nenävuoto ylly. [:-I]
Tsemppiä Kaijalle muttotouhuihin.
Kepeätä keskiviikkoa,vaikka aurinkoinen karkasikin. [:-)]
-
..keramiikkaa tekemään? Siis maalaat keramiikkaa? [:-)]
Huomenta. Johan oli aamulla melekoinen lumisade. Nyt on jo lakannut. Taitaa kehittyä päivän mittaan vesisateeksi.
Kaijan muuttopuuhia on kiva seurata. Saapa nähdä millaisen paineen saatte aikaan, kun menettekin monen ison laatikon kanssa uuteen tupaan? [:-I]
Kyllä se muutto hienosti menee, kunhan saatte sen kunnialla alkamaan. [:-)] [:5]
Hyvää mieltä kaikille. [:-)] [:9] [:44] [:30]
Toi lainaus on Titin kirjoituksesta.
-
Huomenta Itäsuomesta! [:-)]
Yöllä oli taas ollut pakkanen, -14 alimmillaan. Lunta on satanut koko aamun ja asteita on tällä hetkella noin -6.
Eilen aurinko paisteli melkein pilvettömältä taivaalta ja tuntui tosi keväiseltä, varpuset tirskuttivat kovaäänisesti ja titityytäkin jo kuului. [:-)] Harmi vaan, kun oli niin mahdottomasti hommia, ettei tuonne ulos ehtinyt siitä nauttimaan.
Kaijalle ja porukoille tsemppiä muuttopuuhiin, rankkaa hommaa se on, muistelisin, omasta viime muutosta kun on jo kohta 19v aikaa.
Mukavaa Keskiviikkoa Kaikille! [:-)]
-
Kaijan "synkkä yksinpuhelu" tuli myös luettua ja jotenkin ajattelisi että teidän uuden kodin vanhat asukkaat voisivat tosiaan tehdä sen verran tilaa että teidän huonekalut mahtuu.
Hmmm... nukutaankohan me sitten koko porukka siellä perjantain-lauantain-välinen yö? [:-I]
Työnteko on tänään ollut levotonta pyörimistä ja syömistä.... Keskittymiskyky on ihan tiessään. Vatsahaava taitaa iskeä [;-)]
Ei vaan, täytyy koittaa rauhoittua hiukan, eikä lietsoa "turhaa" (?) hysteriaa [:-DD]
-
Päivää [:-)]
Rönttä keli ... yöllä satanut räntä sulaa vauhdilla. Pilvistä ja asteita 2.
Sairastaville paranemisia edelleen [:-)] ja kaikille mukavaa päivää
[:44]
-
Pari koneellista pyykkiä pesty ja kattilallinen makkarasoppaa keitetty. Loppuviikoksi on ruokahuolet pois. [:-DD]
Taas on lämpötila lähentelemässä nollaa. [:-(] Tuulee ja pyryttää lunta.
Kohta päiväkaffet ja sitten pitäisi lähteä rämpimään tuonne ulkoilmaan. Pääsen tuttavan kyytillä vesijumppaan,mutta pitää kävellä tien varteen,miehen kyytillä pääsen sitten kotiinpäin.
Mulla tuli jouluna kuluneeksi 20 vuotta viime muutosta. Kyllä on ruvennut tavaraa kertymään siihen malliin,että muutto ois aiheellista,siinä karsiutuisi turhat tavarat pois.
Taitaa olla seuraava muutto meikällä sitten vanhainkotiin. [:-I]
-
Keskiviikon keskipäivää. [:-)]
Lunta ja räntää on täälläkin yöllä satanut, nyt lotisee vesi ja kaikkialla on märkää sohjoa. Plussaa 3 astetta. Ei paljon tee mieli edes lenkille. [:-(]
Talvikilla sentään on ajankohtaa sopivia säitä, kyllä pieni pakkanen ja aurinko olisivat paljon mukavammat kuin nämä loskat.
Ahkerana on monet lähteneet ruokarahaa tienoomaan. ( Ahkerina kuin Mesiksen kurret :-)).)
Kaijan jutun jaksoin lukea ihan hyvin. Kyllä tuo muutto on varmasti stressaava. Itse en kovin usein ole muuttanut ja aina on ollut yksi tukikohta,( vanha lapsuuskotini, jossa nyt asumme) paikka jonne on tuotu sellaista jota ei pois ole haluttu heittää.
Täällä sitten onkin aikanaan perikunnalla töitä. Viikon saavat rekalla kuljettaa kaatopaikalle tavaraa. [:-DD]
Toipumisia toivottelen poteville sekä ihan kaikille kivaa jatkoa päiväänne. [:-)]
-
Kaija: kanootti itsessäänkin painaa jo aika tavalla, vielä kirjoja... [:-DD] Jos ois lunta, vois vetää perässä, hyvin luistaisi ! :-))
Keravalta pääsee kyllä Järvenpäähän jokea pitkin. [:-)]
-
Annulix: meillä on kans kaikki suvun hylkäämä tavara tuolla varastoissa. Mieheni vanhempien tavaroitakin on vintissä,joten kyllä täälläkin selvittämistä miehen sisarusten lapsilla on. [?] :-))
-
Annulix: meillä on kans kaikki suvun hylkäämä tavara tuolla varastoissa. Mieheni vanhempien tavaroitakin on vintissä,joten kyllä täälläkin selvittämistä miehen sisarusten lapsilla on. [?] :-))
Näissä vanhoissa maalaistaloissa on se hyvä (ja huono) puoli että tilaa riittää. Tulee sitten kerättyä kaikkea ihan tarpeetontakin. :-))
-
Mä taidan lähteä puolikkaalle pekkaselle tai jotain sellaista! [:-)]
-
Inke, näinköhän myö joudutaan vanhainkotiin?
Eilen keskustelin yhden kodinhoitajan kanssa. Sanoi, et huonokuntoisia vanhuksia on kotihoidossa. Neljästi päivässä käyvät vointiaan kurkkaamassa ja pikkasen auttamassa.
Eivät ehdi läheisempään kanssakäymiseen.
Ihan hirveeltä kuulosti hänen jutut. [:´(]
-
Luettiin Kaijan ja kaikien muiden jutut tästä ketjusta! :-))
Tsemppiä muuttohommaan Kaijalle ja Pasille! [:72]
Lumisateista päivää täältä Keski-Suomesta! Lunta tullut varmaan jo 10 cm tai enemmänkin koko päivän ja koska lie yöllä alkanut lumisaateen myötä. Muutenhan tuolla on ihan kiva talvinen sää eikä tuulekaan.
Mittarissa yön alin lukema oli -6,4 ja nyt +0,1 astetta.
Sairastaville toivotaan edelleen tsemppiä ja parenemista! [:-)]
Mukavaa keskiviikkoa kaikille! [:44]
-
Deb, vieläkö teillä sataa?
Täällä ihan vähäisen. [:-)]
-
Kaarin, hetki sitten alkoi taasen tulla tiheästi lunta. [:-)]
Siis lumitöitä riittää nyt.
-
[:-)] [:-)]
-
Päivää!
Plussalla on lämpötila täälläkin, aurinkokin melkein pilkistää pilvien lomasta. Aamun kauniit lumihuurut puista ovat sulaneet.
Näissä vanhoissa maalaistaloissa on se hyvä (ja huono) puoli että tilaa riittää. Tulee sitten kerättyä kaikkea ihan tarpeetontakin. :-))
Ihan sama ongelma löytyy myös täältä. Toi meidän mies on kyllä oikin hamsteri haalimaan kaikenmaailman roinaa...,toteaa vaan, "että jos joskus vaikka sattuisi tarvitsemaan." :-)) :-))
Nyt hetki lueskelua ja sitten takaisin peiton alle lepäilemään...!! [:-)]
-
Näissä vanhoissa maalaistaloissa on se hyvä (ja huono) puoli että tilaa riittää. Tulee sitten kerättyä kaikkea ihan tarpeetontakin. :-))
"että jos joskus vaikka sattuisi tarvitsemaan." :-)) :-))
Kovin on tuttu lause. :-))
-
Kotona ja 3,2 plussaa koko päivän on tainnut sataa vähäsen.
Jaskaa lainaa sitten kanoottia muuttoavuksi ja kirjakuorma vaikka jokea pitkin [:-)] [:-)]
-
Tylsän harmaa ja kostea keli.
Nyt olis aikaa tehdä koulutehtäviä, mutta inspiraatio on hukassa.
[:-I]
-
Harmaata ja kosteaa täälläkin. Tänään vasta kuulin mitä illalla oli kotona tapahtunut, kun oli kurssilla.
Tytär tuli koiraa ulkoiluttamaan ja kun tulivat sisään, jäi koira käskystä ulko-oven viereen odottamaan pesua.
Isäntä oli tytärtä huudellut jotain katsomaan netistä ja koira unohtui. Reilun puolen tunnin päästä isäntä oli lähdössä tupakille ulos ja koira istui edelleen ulko-oven vieressä, odottaen pesulle lähtöä. Että sellaista meillä. Oli tytär kuulemma anteeksi pyydellyt koiralta.
-
Iltapäivää väelle!! [:-)]
Täällä raikas pakkaspäivä ollut, tuuleskellut jonkin verran
Nyt on hetki aikaa kirjoitella tännekin kuulumisia...............
Ja uutta kuuluu sen verran että 16.1. syntyi pikkuinen tytynen perheemme iloksi. Äiti voi ravitsevasti, isosisko ylpeästi ja isukkikin on saanut nukkua kunnolla... :-))
Sunnuntaina on tulossa ristiäiset joten sen jälkeen tiedämme kuka hänestä tulee....
Pitää muuten käydä ottamassa Ynnelistä lähikuvaa niin voi laittaa terveisiä Ynnelin omaan ketjuun.
Navetan kotisivut on edelleen voimassa.
VOIMA OLKOON KANSSANNE! [KIPPIS]
-
[:53] [:53] Onnittelut Santsun porukalle [:53] [:53]
-
Kiva kuulla Santsun kuulumisia pitkästä aikaa! Ja onnittelut pikkuisen johdosta! [:-)]
-
Onnittelut Santsulle [KIPPIS] [KIPPIS] [KIPPIS]
-
No niin, nämä sääolot tänään:
Aamulla loskaa
Sitten selkeni ja aurinkokin näyttäytyi
Ja nyt, sataa vettä
Tälviisii [:-I]
-
Onnitteluja Santsun perheelle [:-)]
-
Onnea Santsulle ja koko perheelle [:-)]
-
(http://gloubiweb.free.fr/clipartsA10/pers438.gif)
Onnea Santsulle ja perheellensä!
-
Onnea Santsulle perheineen [:-)]
(http://www.juanna.ch/gifsammlung/gif/geburt_14.gif)
-
Santsu, Onnea ja iloa koko perheelle.
(http://home.att.net/~scorh/Baby1q.gif)
-
Santsu, onnittelut koko perheelle!
-
Jaskaa lainaa sitten kanoottia muuttoavuksi ja kirjakuorma vaikka jokea pitkin [:-)] [:-)]
Mä en usko, että Kaija ja Pasi muuttaa Järvenpään Lemmenlaaksoon ( no, ehkä "lemmenlaaksoon" ), missä se joki virtaa... [:-DD] Se on aika syvässä laaksossa, josta on hankala hinata kirjakuormaa ylös. Ajatusmalli on tietysti kiehtova, ainakin kesäkelillä.
Ja Santsun perheelle onnea ! :-))
-
osa matkasta voisi mennä jokea pitkin, onhan nyt melko normaali kesäkelikin muutama lämpöaste ja vähän sadetta [:-DD]
1,8 plussaa ja saunan lämmitys harkinnassa
-
Onnittelut Santsun perhekunnalle iloisen tapahtuman johdosta !
(http://www.juanna.ch/gifsammlung/gif/baby_u_45.gif)
-
Santsun perheelle onnea!
Ryijyn teko vetää nyt puoleensa. Teen sitä hirveän hitaasti vielä. Huomenna kurssi taas jatkuu.
-
osa matkasta voisi mennä jokea pitkin, onhan nyt melko normaali kesäkelikin muutama lämpöaste ja vähän sadetta [:-DD]
Kirjojen rahtaaminen on riittävän raskasta maateitsekin... :-O
Nyt alkaa tulla väsy, kun oli se tietsikkaohjelman koulutus 3h työpäivän päätteeksi ja sitten vielä kokeilin sitä kotona. [:18]
Oon ollut tooosi ahkera ! [:-)] Voisipa huomisen päivän tehdä etätyönä ! [:-I]
-
Ehtoota. [:-)]
Santsun perheelle Onnea! [:37] [:37]
Pimiää, märkää ja kuraista, kuraista on ulkona ja vettä tiputellut pitkinpäivää, nyt 1,8 plussaa ja päivän lämpimin ollut 4,6 plussaa.
Nopsaan on päivä vierähtänyt kyläreissussa naapurikunnassa tuntitolkulla luuhatessa ja koirulin tassukarvoja sekä kynsiäkin on siistitty ... [:-)]
-
Vesijumpassa käyty.On se vaan niin hyvä liikuntamuoto,ainakin meikäläiselle.
Mehut se vie,piti tunteroinen nukkua.
Huomenna ois lähikunnassa luento asentohuimauksesta,sinne pitäs jaksaa lähteä,kun tuli ilmottauduttua.
Inke, näinköhän myö joudutaan vanhainkotiin?
Eilen keskustelin yhden kodinhoitajan kanssa. Sanoi, et huonokuntoisia vanhuksia on kotihoidossa. Neljästi päivässä käyvät vointiaan kurkkaamassa ja pikkasen auttamassa.
Eivät ehdi läheisempään kanssakäymiseen.
Ihan hirveeltä kuulosti hänen jutut. [:´(]
Pahoin pelkään. [:4] Tässä vanhassa taloröttelössä ei ole mukavuuksia ja sitten kun ei pysty täällä selviytymään,niin ei kannata jäädä kodinhoitajien armoille. Heillä on kyllä ihan liikaa töitä ja kiire,ihan säälittää,miten ne jaksaa.Lähipiirissä on kodinhoitaja ja myös vanhus,jonka luona kodinhoitajat käyvät.
-
Santsun perheelle monet onnittelut! Ihana kuulla tuollaisia uutisia!
--------------------
Olen aina saarnannut näistä taloyhtiön remonteista ja niiden tekemisestä. Nyt tapahtui se pahin mahdollinen,. jota olen koko ajan pelännyt.
Meidän hissi on tullut tiensä päähän ja hissiremonttia odotellaan alkavaksi aivan tuota pikaa. No - tietysti sitten se simahti tänä aamuna.
Ja vanha kun on, niin ei varaosaa heti kaupan hyllyltä löydykään - jos löytyy ollenkaan!
Minä kyllä vielä jaksan nousta viisi kerrosta ylös, mutta meidän rapussa asuu esim. pyörätuoli-ihminen ja jopa minua vanhempia ihmisiä. Kun nuoremmatkin valittivat että on vaikea nousta noita rappuja!
Eihän siinä tarvitse olla kuin vaikka nuorelta ihmiseltä jalka poikki tai arka koira - niin eipä rappuja myöten kulkeminen suju edes ensimmäisestä kerroksesta!
Lienee helppo päätös tulevassa yhtiökokouksessa hissiremontti!
-
1,4 plussaa, jospa pienet kupposelliset ...... [:26]
-
Santsun perheelle lämipimät Onnittelut!
(http://www.hellasmultimedia.com/webimages/baby/images/baby-014.gif)
------------------------------------------------
Iltaa! Täällä lumisade muuttui kuuroluontoiseksi tuossa illan mittaan.
Mittarissa päivän ylin lukema oli +1,9 ja nyt -1,4 astetta.
Alkaa jo niin väsyttää, että pian mentävä nukkumaan.
Muutamia viestiketjuja koitan vielä katsahtaa läpi.
Mukavaa iltaa ja hyvää yötä sitten nyt on sen aika! [:57] [:54]
-
Enpä jaksanut lukea ketjuja.
Vähän on voimaton olo.
Kuumetta juuri mitattuna 39.50
Koko päivän vaan makaillut. Ja nyt sitten oikein nukkumista yrittämään.
-
Paranemista Murulle ja kaikille muillekin
-
Onnittelut Santsun perheelle! [:43] [:44]
Kaija soitteli ja kysyi tulenko katsomaan uutta taloa (eli kantamaan pahvilaatikoita), harmi
kun olin menossa Vermoon ja just silloin sellossa syömässä yhden kaverin kanssa. [:-DD]
Jos sitten huomenna illalla kerkeisi talkoisiin, ja perjantaiaamusta.
Pojat oli raveissa mukana, ja kerrankin käyttäytyivät tosi hienosti! Voisko olla että L&T alkaisi
aikuistua? Ei tarttennut lainkaan hävetä niitä, paitsi tallialueella hiukan kun saalistivat kakkakokkareita,
suurinta herkkua. [:-I]
-
Murulle paranemista ensin kuumeesta ja sitten toipumista kaikesta muusta. [:1]
-
0,8 plussaa, jospa vielä tipusten ruokinnat aamuksi tarkistamaan ja koirulikin mukaan pihalle kurkkimaan ..... [:-)]
-
Ihan ensin: LÄMPIMÄT ONNTTELUT SANTSUN PORUKALLE!
Sitten Kerava-Järvenpää-kuulumiset! :-))
Nyt näyttää, että aikataulut menee ihan nappiin! Päästiin heittämään tänään kaksi kuormaa ja täytyy sanoa, että Jennistä (Pöntöltäkin tuttu j-ennie) eli Pasin nuoremmasta tyttärestä oli ihan mielettömästi apua! [:-)] [:-)] [:-)]
Entisillä asukkailla on vielä hiukan kamaa siellä, mutta saatiin avaimet ja meillä on lupa huomenna viedä kamaa ihan vapaasti aamusta iltaan.
Nyt tuntuu ihan hyvältä; ei tarvii stressata enää! [:-)]
Ollaan saunottu varmaan viimeistä kertaa tässä talossa ja pakattu mausteita ja kuivamuonia. Kohta unille ja aamulla jatketaan. Jennikin pitää pari päivää vapaata koulusta ja on meidän apuna.
-
Olipa taas hiljainen päivä pönttölässä, pärjäisiköhän huomisen pönttöilyssä 3 viestillä [:-I]
-
ehkä neljä [:-I] huomenia, päiviä, ehtoota ja yötä [:-I]
-
Taitaa jäädä mulla pönttöilyt huomenna aika vähiin! [:´((]
Mutta pakko se on toi muuttokin hoitaa [:-I]
Mukavaa illan jatkoa kaikille Pönttö-kavereille! :-))
-
Ehtoota. Tai yötä paremminkin, hm... (http://www.millan.net/minimations/smileys/biggrin.gif) Kamalasti ootte kirjoitelleet. Huomenissa perehdyn sitten tarkemmin viesteihin, joita on tullut poissaoloni aikana. Tuskin kuitenkaan ehdin lukea kaikkia.
Hienoa, että pönttö on taas pystyssä. Kaitsulle...[KIPPIS] Olin kyllä perillä pöntön tapahtumista, vaikken sinne päässytkään kirjoittamaan.
[:-)]
-
Kappas, Pyris on sit kotiutunut. [:-)]
Tervetuloa takas pönttölään pulisemaan. :-)) [KIPPIS] [KIPPIS]
-
Kiitos. [:-)] Ja öitä.
(http://i145.photobucket.com/albums/r214/Pyrylintu/KUUSAMO%20HELMIKUU%202008/Halo_1.jpg)
-
Hei ja huomenta.
Ny alkaa tää huvitteluki olee aikas rankkaa!
Ehä täs kerkiä enää nukkuuka! [:-DD]
-
Ihana kuva, Pyris.
-
Hui ku kylman nakoista Pyriksella :-))... mutta kaunista!
-
Mukavaa kun Pyris on jo kotiutunut [:-)] ihanan kaunis maisema kuvassa [:-)] [:-)]
-
Pyrikselle tervetulotoivotukset ! :-)) Nice to have You back ! [:-)]
-
Thank you. (http://www.cosgan.de/images/smilie/froehlich/e030.gif) It's nice to be back. :-))
-
Santsun perheelle Onnittelut ! [:43] [:44] [:43]
Tervetulotoivotukset myös Pyrikselle, upea maisema ! [:-)]
-
Santsun perheelle onnittelut ! [:-)] (http://www.juanna.ch/gifsammlung/gif/geburt07.gif)
Paljon on tarinaa päivän ketjussa [:-I] [:-)]
-
Ihana kuva Pyrikseltä täälläkin ketjussa. [:-)]