Pönttöfoorumi

Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: puppu - 23.05.08 - klo:07:41

Otsikko: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: puppu - 23.05.08 - klo:07:41
Ohi on 4 rankkaa vuotta. Vuosiin sisältyi paljon työtä, iloa ja surua, naurua ja kyyneleitä, eikä ärräpäiltäkään säästytty.
Oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus että illat venyivät koululla kahdeksaan, jopa kymmeneen, sisältäen myös viikonloput.
Kirjalliset työt veivät sitten useasti kahteen-kolmeen yöllä.

Mielenkiintoisin, vaikka ehkä tiukin jakso opiskelussa oli varmaan vaihto-oppilasaika Englannissa.

16 oppilasta aloitti neljä vuotta sitten ammattikorkeakoulun muotoilulinjan. Tänään heistä valmistuu neljä.
Alusta asti päätit että menee syteen tai saveen, mutta tulet valmistumaan määräajassa.
Vanhempina olemme todella ylpeitä että olet tänään yksi näistä neljästä valmistuvasta muotoilijasta.

ONNEA RAKAS TYTTÄREMME.
-puppu-äiti ja iskä-


Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden,
se, joka on tavoittanut tiedon;
sillä parempi on viisaus kuin hopea,
tuottoisampi on tieto kuin kulta.
Se voittaa korallit kalleudessa,
mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa.
Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä,
vasemmassa rikkaus ja kunnia.
Sen tiet ovat suloisia teitä,
sen polut onnen polkuja.
Se on elämän puu niille, jotka siihen tarttuvat
-onnellinen ken pitää siitä kiinni!

(sananlaskujen kirja 3:13-18)


(http://i186.photobucket.com/albums/x70/puppun/toukokuu2008/Ayla.jpg)

Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: kati - 23.05.08 - klo:07:59
Ayla

Lämpöiset onnittelut ja halit! Haluaisin laulaa nyt sulle: "vait on huulet, soiton kuulet" (muistat varmaan  :-)))

Tuon aherruksen sait upeasti päätökseen!

Ihminen, jolla on mielikuvitusta,
ei laske luvuissa, vaan mahdollisuuksissa.
Täyttynyt unelma
ja usko huomiseen
antavat pohjan pelottomuudelle, jonka varaan on helppo astua
askel kerrallaan
kohti uusia aikoja

Ja vielä:

Menestys vaati työtä
Joskus pitkin yötä (niinhän sä teit  :-))).
Onnea nimitykselle uudelle
Ja myös tulevaisuudelle!

Onnea, onnea, onnea!
Mitähän kaikkea ihanaa elämä eteesi kantaakaan!

Toivottavat Kati ja Eepro-kummit
sekä Tirppi kera avokkinsa
sekä tietenkin kaikki karvaiset kaverit!
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Jenna - 23.05.08 - klo:08:04
Aylalle valmistujaispäivänä Onnittelut  [KIPPIS] [KIPPIS] [KIPPIS]

 [:45] [:46] [:43] [:44] [:51]  [:44][:43] [:46] [:45]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Minni - 23.05.08 - klo:08:13
Hurjasti Onnea  [:-)] [:44] [:-)]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Marle - 23.05.08 - klo:08:20
Onnea vaikka ei vielä kylläkään avautunut että mikä sinusta tuli [:-DD]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: puppu - 23.05.08 - klo:08:23
Onnea vaikka ei vielä kylläkään avautunut että mikä sinusta tuli [:-DD]

Aylasta tuli muotoilija. Tarkemmin määriteltynä kalustemuotoilija.
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Marle - 23.05.08 - klo:08:24
Onkos se  niin kuin artesaanin tapainen vai meneekö pidemmälle [:-)]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: mese - 23.05.08 - klo:08:28
Onnea Ayla!  [KIPPIS]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: puppu - 23.05.08 - klo:08:32
Onkos se  niin kuin artesaanin tapainen vai meneekö pidemmälle [:-)]

Menee pidemmälle  :-))

Artesaani (käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto) on ammatillisessa oppilaitoksessa suoritettava käsi- ja taideteollisuusalan toisen asteen tutkinto.

Muotoilija (AMK) on kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon tutkintonimike. Tutkinto suoritetaan muotoilun koulutusohjelmassa, ja opinnot kestävät 4 vuotta. Muotoilun koulutusohjelmassa yhdistyvät käsi- ja taideteollisuus, teollinen muotoilu ja käsityö. Koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehdot ja painotukset vaihtelevat eri ammattikorkeakouluissa.
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Marle - 23.05.08 - klo:09:06
Onkos se sitten titteli joskus taiteen maisteri, yksi nuorimies, mahtava "taidemaalari" oli sellainen, en vaan muista että mikä oli hänen opinaihe.
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: puppu - 23.05.08 - klo:09:16
Onkos se sitten titteli joskus taiteen maisteri, yksi nuorimies, mahtava "taidemaalari" oli sellainen, en vaan muista että mikä oli hänen opinaihe.

Taiteen maisteri on sitten jo yliopistotason koulutuksen käynyt.
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: kolmas sisko - 23.05.08 - klo:10:28
Onnea ja halaukset Aylalle täältä hämeestä. [KIPPIS] [KIPPIS] [:51]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Tiina - 23.05.08 - klo:10:53
Onnittelut Aylalle valmistumisen johdosta!  [KIPPIS]
Toivottaa Tiina ja Repe
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Kaija - 23.05.08 - klo:11:04
Aylalle lämpimät onnittelut!
              [:44] [:44] [:44] [:44] [:44]


t.kaija ja pasi
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Kaarin - 23.05.08 - klo:11:38
(http://iki.oioi.fi/photo/12935_561_0_0_200) Onnea ja Iloa Aylalle valmistumisen johdosta.  [:-)] [KIPPIS]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: inke - 23.05.08 - klo:11:43
ONNEA AMMATTIIN VALMISTUNEELLE!    [KIPPIS]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: telkkinen - 23.05.08 - klo:12:37
Minäkin liityn onnittelijoiden joukkoon...ONNEA...

"Et voi koskaan tietää miten suurin tekoihin
 yllät,ennenkuin yrität-todella yrität... [:-)]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Leena - 23.05.08 - klo:12:55
Oikein paljon onnea Aylalle meiltäkin.     [:43] [:45] [:43]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: annulix - 23.05.08 - klo:12:59
LÄMPIMÄT ONNITTELUT VALMISTUMISESI JOHDOSTA !
(http://www.juanna.ch/gifsammlung/gif/blume_u_260.gif)
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Henri - 23.05.08 - klo:14:30
 [:63] [:52] [:52] [:52] Onnittelut Aylalle valmistumisen johdosta! [:52] [:52] [:52] [:63]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: zeener - 23.05.08 - klo:15:06
Lämpimät onnittelut Aylalle!!!
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Evis - 23.05.08 - klo:15:46
  [:44] Onnea!  [:44]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Mesis - 23.05.08 - klo:16:46
Lämpimät Onnittelut Aylalle!
(http://gloubiweb.free.fr/clipartsA5/fleur135.gif)
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Punarinta(Pettirosso) - 23.05.08 - klo:16:54
Onnittelut Aylalle  [:-)]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: iipa - 23.05.08 - klo:16:55
(http://i161.photobucket.com/albums/t235/iipanoma/Aylalle.jpg?t=1211550915)
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: hippiäinen - 23.05.08 - klo:17:00
  [:44]   Lämpöiset Onnittelut Aylalle!   [:44]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Pyryharakka - 23.05.08 - klo:17:07
Lämpimät onnittelut sinulle Ayla valmistumisesi johdosta!

(http://i145.photobucket.com/albums/r214/Pyrylintu/ONNEA/OnneaAyla.jpg)

Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Jarmo - 23.05.08 - klo:18:12
 [:51] [:5] [:51]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Arskaidae - 23.05.08 - klo:18:26
Itsekin AMK:n käyneenä yhdyn näihin onnitteluihin. Hienoa, Ayla!

Mutta missä on Jondalar?  [:-)]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: kati - 23.05.08 - klo:18:43
Ayla! Aamusella laitoin sulle jo yhden onnittelun, mutta silloin mulla ei ollut laittaa kuvaa onnittelujen saatteeksi, koska olin työkoneella.
Mutta nyt tulee kuvanen, muistatko näitä aikoja? Paljon on tapahtunut näiden aikojen jälkeen  :-)) Ja nyt on taas uuden aika. Vielä kerran Paljon Onnea!
(http://i215.photobucket.com/albums/cc44/katin1_2007/tytot085.jpg?t=1211557156)
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Jaska - 23.05.08 - klo:19:13
Hieno suoritus ! Onnea !  :-))
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: -muru- - 23.05.08 - klo:20:10
                               (http://www.juanna.ch/gifsammlung/gif/n_bl_u66.gif)

                                       ONNEA !

                       (http://www.juanna.ch/gifsammlung/gif/na_l_u40.gif)
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: -muru- - 23.05.08 - klo:20:14
Itsekin AMK:n käyneenä yhdyn näihin onnitteluihin. Hienoa, Ayla!

Mutta missä on Jondalar?  [:-)]



Luolakarhun Klaani  :-))
Sieltäkö nimi ?
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Deb - 23.05.08 - klo:21:07
Lämpöinen Onnittelu valmistumisesi johdosta, Ayla!  [:5]

           [:44]  [:43]     [:53]  [:51]  [:53]     [:43]  [:44]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Pihalintu - 23.05.08 - klo:21:58
(http://www.juanna.ch/gifsammlung/gif/blume_418.gif)  Hieno juttu tavoite saavutettu   [:5]    Onnittelut  Aylalle!

(http://www.juanna.ch/gifsammlung/gif/n_blu071.gif)
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Risto - 23.05.08 - klo:22:07
Aylalle valmistujaispäivänä Onnittelut   [KIPPIS] [KIPPIS] [KIPPIS]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Arskaidae - 24.05.08 - klo:07:15
Itsekin AMK:n käyneenä yhdyn näihin onnitteluihin. Hienoa, Ayla!

Mutta missä on Jondalar?  [:-)]



Luolakarhun Klaani  :-))
Sieltäkö nimi ?

Melkein. Kyseinen henkilö taisi ilmaantua vasta sarjan seuraavassa kirjassa, joka taisi olla nimeltään "Hevosten laakso".
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Sus - 24.05.08 - klo:07:59
   
           Paljon Onnea Ayla hienon saavutuksen johdosta! [:44]


Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Ayla - 24.05.08 - klo:08:17
Hirmuisen paljon kiitoksia teille kaikille :-)). Hienoja kortteja ja kaikkea!
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Ayla - 24.05.08 - klo:08:50
(http://i195.photobucket.com/albums/z296/miatin_photos/sekalaiset/kiitoskortti.jpg)
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Ayla - 24.05.08 - klo:09:56
Itsekin AMK:n käyneenä yhdyn näihin onnitteluihin. Hienoa, Ayla!

Mutta missä on Jondalar?  [:-)]



Luolakarhun Klaani  :-))
Sieltäkö nimi ?

Melkein. Kyseinen henkilö taisi ilmaantua vasta sarjan seuraavassa kirjassa, joka taisi olla nimeltään "Hevosten laakso".

Sieltä tosiaan on nicci ihan alkujaan peräisin [:-)].
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Ayla - 24.05.08 - klo:10:06
Ayla

Lämpöiset onnittelut ja halit! Haluaisin laulaa nyt sulle: "vait on huulet, soiton kuulet" (muistat varmaan  :-)))


Onneksi siitä muistosta ei ole kuvamateriaalia... [:-DD]
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: ullu - 24.05.08 - klo:11:38
Paljon onnea Aylalle valmistumisen johdosta!

Taidetaankin olla sitten jotakuinkin kollegoja  :-))
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Ayla - 24.05.08 - klo:12:51
Kiitos  :-)).

Uskaltaako kysyä millä alalla olet? Jotakuinkin kolleega voi käsittää useamman alan...  :-))
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: ullu - 24.05.08 - klo:13:22
Ayla, minä olen metallialan artenomi, valmistuin -97 eli aikakaudella ennen näitä nykyisiä ammattinimikkeitä.
Otsikko: Vs: Onnea valmistujaispäivänäsi AYLA
Kirjoitti: Ayla - 24.05.08 - klo:14:34
Ok. Artenomit on niitä, jotka oikeasti hallitsee myös sen käytännön tekemisen :-)).