Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Jarmo - 04.10.08 - klo:00:00
-
Aamua pönttöläiset
-
AAMUA, AAMUA.
-
Sitä samaa :-)) :-)) :-)) :-))
Risto, sähän EHDIT [:5]
Nyt minun pitää mennä [:60]
muuten en ehdi ajoissa torille [;-)]
-
Aamua kaikille. Minä menen nyt nukkumaan. [NUT]
Täällä oli muuten vähän aikaa sitten salamoita. Ei jyrissyt. Katsoin ukkostutkasta, että oli siellä jossain ukkostakin, mutta ei se tänne tullut.
Gute Nacht [:60]
-
Ulkona pimeää, +5,5.
Aika herätä, laittaa itsensä kuntoon ja lähteä töihin.
Kaksi koirista meni jo aamupissille, yksi vielä odottelee ulos pääsyä.
-
Huomenta,
Meillä koira nukkuu kuin tukki vielä. Emäntä vaan valveilla, mutta kahvin ja puuron jälkeen yrittelen unta lisää vielä.
Tänään olisi ohjelmassa pihahommia, jos sää antaa myöten.
-
Huomenta kaikille tasapuolisesti. Tuo tasapuolisuus onkin helppo toteuttaa, kun täällä on mun lisäksi kirjautuneena nolla jäsentä. :-)) Huomenta myös "vieraille".
Nukuin viime yönä hyvin ja riittävästi. Ois vielä hiukan nukuttanut, mut Kukku-Matti herätti. :-)) Uni karkas, Nukku-Matti lopetti yövuoronsa. :-))
Täällä on hämärää ja poutaa ja tyyntä ja lämpötilasta en tiedä kun lämpömittari on rikki.
Mukava aamun hiljaisuus. Kahvi on ku pis... kupissa. Hörps. [:26] Tänään luvassa kai aurinkoa sekä sadetta, niinku joka päivä melkein.
Mukavaa lauantaita kaikillen. [:45]
-
Täällä on pöntöllä niin hiljasta ja paljon tilaa, että taijjan pistää latotansseiksi tässä ihan ittekseni ja rupeen tanssiin ripaskaa.
:-)) [:-DD]
-
Huomenta! Päivä valkenee - pilvisenä. Pihatöitä olisi minullakin tiedossa, jos viitsin.....
Koivut ovat pudottaneet lehtensä, vaahterat pudottelevat nyt, mutta isot sireeni-
pensaat ovat vielä ihan vihreitä, joten haravoidakaan ei oikein kannata. Tulisipa lunta,
niin ei tarvitsisi tehdä mitään...
Rauhaisaa lauantaipäivää kaikille!
-
Täällä on pöntöllä niin hiljasta ja paljon tilaa, että taijjan pistää latotansseiksi tässä ihan ittekseni ja rupeen tanssiin ripaskaa.
:-)) [:-DD]
Mukavaa että löytyy reipas pönttöläinen heti aamusta. :-))
Täällä sellaista ei näy... [:56] [:56] [:56]
-
Vai hiljaista! Kaksi pönttöä kailottaa "aamua" niin että korvissa soi vieläkin ja varmana koko suomen-niemi kuuli ne :-))
Nousin kahville, jos vaikka helpottais tukkoista kökköoloa [:-I] Sitten takaisin peiton alle [:-)]
-
Täällä on pöntöllä niin hiljasta ja paljon tilaa, että taijjan pistää latotansseiksi tässä ihan ittekseni ja rupeen tanssiin ripaskaa.
:-)) [:-DD]
Mukavaa että löytyy reipas pönttöläinen heti aamusta. :-))
Täällä sellaista ei näy... [:56] [:56] [:56]
(http://www.planet-smilies.de/tanzen/tanzen_018.gif)
mut jos sua jaTa väsyttää vielä, voit alottaa tanssiharjotukset tälleen hiukan hitaammin (http://www.planet-smilies.de/tanzen/tanzen_026.gif)
[:-DD]
-
Aamua ja hetken kuluttua aamuteetä [:-)]
Ulkona 5,4 ja lintuja ruokinnalla oravan lisäksi
-
Aamua ja aamuKAHVIA! Pilvistä näyttäisi olevan pihalla, mutta ainakaan nyt ei sada
Kullanmurut nukkuu vielä eli on ihanan rauhallista
-
Huomenta ! Ei tarvitse ajatellakaan pihatöitä, taas sataa kaatamalla.Mutta onhan niitä töitä sisälläkin...
Ukkonen viivähti minunkin mielessäni eilen, kun katselin uhkaavan tummansinisiä pilviä ja olo meni [NUT]
En kuitenkaan kuullut jyrinää.
Pätkäunta viime yö, vaan kyllä se tästä...
Kaikille leppoisaa viikonloppua ! [:-)]
-
Hiljaa sitten aamujuoman keittoon Taina että Taavi ja Leevi saa nukkua rauhassa. ja Jaskakaan ei voi metelöidä että Pilvi saa jatkaa unia rauhassa [:-)] [:-)] [:-)]
-
Aamua ja aamuKAHVIA! Pilvistä näyttäisi olevan pihalla, mutta ainakaan nyt ei sada
Kullanmurut nukkuu vielä eli on ihanan rauhallista
Taina ehti tuohon väliin, piti huomattamani, ettei pihalla varmasti ole PILVI (-stä), tuossa se torkkuu olohuoneen mukavimmassa tuolissa. Karvakorville terkkuja ! (http://www.mysmilie.de/smilies/tiere/3/059.gif)
Ja Jarmo...kyllä mä oon hidas ! [:-DD] Olen ihan hissuksiin, lupaan sen !
-
Huomenta Lapista! aurinko paistaa! sumuakin oli, yöllä -10 astetta.
-
Harvalla pönttöläisellä on kehräävä harmaa ja aurinkoinen Pilvi sisällä [:10] [:5]
-
Harvalla pönttöläisellä on kehräävä harmaa ja aurinkoinen Pilvi sisällä [:10] [:5]
Ja välillä hyökkäilevä ja vaativa: nauuuuuuu.....(http://www.mysmilie.de/smilies/tiere/3/059.gif)
-
Huomenia [:-)]
Hyvin ja aika pitkään nukuttu yö takana. [:-)] Pilvistä ja harmaata on ilma ulkona 5,9 lämpöä, viherpeipot, tintit ja käpytikka käyvät vilkkaasti ruokinnalla.
Onpas pönttöläiset jo reippaasti varhain aamusella heräksissä.
-
Harvalla pönttöläisellä on kehräävä harmaa ja aurinkoinen Pilvi sisällä [:10] [:5]
Harvalla myöskään on tähän aikaan vuodesta Kirsikoita... [8-)] Mutta mullapa täällä on vieläpä kehräävä sellainen... :-))
Ja muistakaa, että mulla on myös vaahteran hiirenkorvia, oikeita lehtiäkin siinä jo. :-))
-
Aamua ja aamuKAHVIA! Pilvistä näyttäisi olevan pihalla, mutta ainakaan nyt ei sada
Kullanmurut nukkuu vielä eli on ihanan rauhallista
Taina ehti tuohon väliin, piti huomattamani, ettei pihalla varmasti ole PILVI (-stä), tuossa se torkkuu olohuoneen mukavimmassa tuolissa. Karvakorville terkkuja ! (http://www.mysmilie.de/smilies/tiere/3/059.gif)
Pilvi on fiksu kissa, kuka sitä nyt sateella pihalla olisi. Nyt alkaa täälläkin sataa ja just pitäs lähteä lenkille.
Taavia ei sade haittaa, Leevi inhoaa sitä. Sadevaatteet on tietysti tallilla, sateenvarjo saattaisi jossain
olla, mutta puuttuu se kolmas käsi mikä pitäisi varjoa, molemmat kädet tarvitaan noihin puupäihin [NUT]
-
Tallille hakemaan haukkujen sadevaatteet [:-)]
-
Oho. [8-)]
[:-DD]
-
Aamua. Kahvit hörpitty viiden aikaan, kun nukkumatti otti ns. pitkät. Joten olen kaikenlaista tässä puuhastellut aamutuimaan. Puuhastelun tulokset nähtävissä kilpailupuolella. Tämä ON mainos, khihihii... [:-DD]
Tummia pilviä seilailee täälläkin taivahalla. Jytinöitä ei toistaiseksi ole kuulunut. Niinköhän sitä kehtaisi kameraa ulkoiluttaa tänään...saapi nähdä.
Leppeää lauantaita kaikille pöntöille.
(http://vadrouilles.moto.free.fr/smileys/romansmile.gif)
-
Taina sataaks siellä jo paljo...? [8-)]
-
Huomenta! [:-)] [:-)] [:-)]
Ulkona on pilvistä, tyyntä, märkää ja +6 astetta. Nyt sumu on hävinnyt, joka oli klo 7 aikaan. Hieno sää kuitenkin.
Tintit käy aamupalalla. Nuorien lehmuksien lehdet ovat hienon keltaisia. Orapihlajassa on paljon marjoja. [:-)]
Hyvää lauantaita kaikille! [:45] [:45] [:45] [:45]
-
Kauppaan pitäisi lähteä, mutta kirppis houkuttelee myös ja se aukeaa vasta kymmeneltä. Tässä nyt odotellaan, vai pitäiskö tehdä jotain hyödyllistä.
-
Pönttöilyä kymmeneen asti [:-)] [:-)] [:-)]
-
Sakea sumu vai johtuuko harmaus veden tihkuttelusta toivottavasti hiukka ilma selkenisi että vois tänään jotain ulkonakin puuhastella.
Orava vilistelle puiden oksilla ja välillä piipahdetaan tipusten ruokinnalla, tänään pitää laittaa se oravien oma ruokinta-automaatti männynrunkoon ja seurailla mitä tapahtuu ...
Aamukupposellisen aika ja koirulin kanssa konttauspalloleikkeihin eiköhän se päivä siitä pyörähdä käyntiin [:-)]
Leppoisaa lauantaipäivää kaikille [:-)] [:-)] [:45] [:45] [:45]
-
Huomenta pääkaupungista :-))
Täällä ukkosti eilen iltamyöhäsellä. Nyt ei sada, mutta tuulee.
Pihahommia ei kannata tehdä, vaikka haravoitavaa olisi....
Siispä tiedossa on leppoisa viikonloppu, kun ei edes ole yhtään korjattavaa paperiakaan. :-))
Yhtä leppoisaa toivottelen teille kaikille [:-)]
-
Kissakeskusteluumme liittyy myös aamun Kamut: http://muttscomics.com/art/dailyarchive.asp?month=9&date=20&year=2008
( Muinaisessa Egyptissä palvottiin kissoja, mutta siihen loppuikin sivistys sellaisena kuin me sen tunnemme... )
Tai tuohon tyyliin... [:-DD]
-
[:-)]
-
Aamua. Kahvit hörpitty viiden aikaan, kun nukkumatti otti ns. pitkät. Joten olen kaikenlaista tässä puuhastellut aamutuimaan. Puuhastelun tulokset nähtävissä kilpailupuolella. Tämä ON mainos, khihihii... [:-DD]
Pyris on TAAS ahkeroinut UPEET kuvakoosteet syyskuun kisoista! [KIPPIS] Kiitos, ison vaivan oot nähnyt!
Käykää ihmeessä kattomassa:
http://www.ponttokamera.net/foorumi4/index.php?topic=9441.msg323201#new [:-)] [:-)] [:-)]
p.s. Ne ukkosennusteet kandee käydä tsekkaamassa Essiltä... [:-DD] Voip jäädä kamerareisut tekemättä, jos Essiä uskoo. Noin yleensäkin... [:-DD]
muoks. Varsinkin tuo rakennukset-kooste on kiva, suorastaan hauska, taloa talon perään... Hih. [:-)] :-))
-
Huomenta Kaikille [:-)]
Leppoista Lauantai Päivän - Aamua [:-)]
Nyt Aamukahvia Nauttimaan Ja Päivän Pikku Askareisiin [:26] [:27]
Mukavaa Päivän Jatkoa Jokaiselle [:75] [:59]
[:45] [:46] [:43] [:44] [:43] [:46] [:45]
-
Juu, Pyris on tehnyt taas mahtavaa työtä syyskuun kuvakoosteet on upeita [:5] [KIPPIS] [:-)] [:-)]
-
Kissakeskusteluumme liittyy myös aamun Kamut: http://muttscomics.com/art/dailyarchive.asp?month=9&date=20&year=2008
( Muinaisessa Egyptissä palvottiin kissoja, mutta siihen loppuikin sivistys sellaisena kuin me sen tunnemme... )
Tai tuohon tyyliin... [:-DD]
(http://www.millan.net/minimations/smileys/litterbox.gif)
[:-DD]
-
Huomenta. [:-)]
Säätiedot samat kuin eilenkin. Siis harmaata, ei sada, ei tuule +6.
Lähden kohta haudalle ottamaan kesäkukat pois ja tilalle kanervat sekä havuja.
Pihahommia ei täälläkään kannata suunnitella, uusia lehtiä sataa koko ajan lisää. Oottelen edelleen niitä puuhasteluja.
Mukavaa lauantaita pönttöläiset. [:-)]
-
Taina sataaks siellä jo paljo...? [8-)]
Ihan riittävästi että pienellä aamulenkillä kastui koirat ja vaatteet.
Nyt näyttäs selkenevän eli meillä oli aivan väärä ajoitus [:-I]
Uusi yritys kunnon lenkille kunhan vaatteet kuivuu, nyt opiskeluhommien pariin
-
Sisätilahommiksi taitaa mennä tänään, vettä satelee sen verran tiuhaan... [:-I]
-
Taina sataaks siellä jo paljo...? [8-)]
Ihan riittävästi että pienellä aamulenkillä kastui koirat ja vaatteet.
Nyt näyttäs selkenevän eli meillä oli aivan väärä ajoitus [:-I]
Uusi yritys kunnon lenkille kunhan vaatteet kuivuu, nyt opiskeluhommien pariin
No tulihan se 4000. viesti sieltä! :-)) [KIPPIS] ONNEA!
-
Sisätilahommiksi taitaa mennä tänään, vettä satelee sen verran tiuhaan... [:-I]
Muutin juuri mieleni, eikun sadevaatteita päälle, kumpparit jalkoihin ja kameran kanssa ulos...on sen verran upeita värityksiä sekä taivaalla että puissa.
[:-)]
-
Huomenta Oulusta!
PIlvinen sää, Lämpötila +4...
Rastaita liikkeellä kovasti ollut...
Pihlajanmarjoja riittää nyt...
Leppoisaa Lauantaita Kaikille!
[:9] [:44] [:45] [:44]
-
Huomenta. Ulkona kostea, ihan kiva syssyinen sää.
Iloista porukkaa tuntuu olevan pöntöllä. :-))
Sama mieli jatkukoon meillä kaikilla koko päivän. [:-)] [:45]
-
Sumuista on ilma ulkona edelleen, nyt 7,5 lämpöä.
Sisäpalloleikit koirulin kanssa leikitty ja pikkuhiljaa ulkovaatetta päälle ja kumpparit jalkaan ja pihalle oravan ruokinta-automaattia mäntyyn laittamaan ... [:-)]
-
Täällä paistaa, sataa, paistaa, sataa... [:-I] :-)) Mä meen ny!
[:59]
-
[:59]
-
Onpas täällä kummaa porukkaa, kun yhdellä on harmaa, kehräävä "pilvi" sisällä ja toisella kehräävä "kirsikka" :-O :-)).
Meillä ei ole kuin yksi musta "karvakasa", tosi levoton sellainen, kun ei ole pariin päivään päässyt lenkille. -Ai miksi ei???? No, kun sillä on juoksut ja kylän irtokolleja pyörii tuossa piha-aitauksen ulkopuolella tämän tästä [:-//]. Kumma juttu, kun toisilla on "oikeus" pitää koiriansa irti. Olen minäkin ajatellut, että kunhan juoksut ovat ohi, niin päästän minäkin oman koirani irralleen.....tosin tuosta ei sen jälkeen uskalla kukaan kulkea, kun se saattelee joka ohikulkijan. No en päästä. Joskus vaan tekisi mieli toimia samoin kuin muutkin. Huomaatteko, että olen itsekin vähän levoton, kun en ole päässyt lenkille :-))
-
Aurinko taitaa vilahdella nyt jostain pilvien välistä, ruokinnalla näkyy kirkkaalta, joten ulkovaatetta päälle ja lisäkilometrejä pyörän mittariin. Torstaina tuli vaihdettua lukkopolkimet tavallisiin.
Nyt ulos [:42]
-
Täällä paistaa aurinko oikein kauniisti. Tänään ei oo satanut ollenkaan, ainakaan vielä... Pilviä kyllä näkyy...
Tieätteks, että jotenkin minusta ei ole oikein omakotialueella soittaa omalla pihalla autoradiosta kovalla volumella musiikkia auton ovet auki. Niinku omaksi ratoksi. Musa kuuluu jokaiseen pihaan. Usein vielä niin, että lähinnä bassot jumputtaa. [:-/] Minusta se on ajattelematonta.
Tuossa mun naapurissa on nyt soinut puoli tuntia en tiedä kuinka kauan jatkuu... [:-/] Ei viittis mennä sanomaankaan... Onneks nuo on lastenlauluja, ei sentään rokinrämpätystä, jota sitäkin kyllä välillä kuuluu tuosta toisesta pihasta..... huoh.
-
Samaa mieltä, Sus ! Meidän naapurissa oli ennen sellainen pikku mökki, jossa asui vähän epämääräistä väkeä epämääräisine vieraineen ja heillä oli tapana kuunnella radiota/kasettisoitinta samalla tavalla, lempimusiikkina humppa. Joskus ei ollenkaan humpattanut itsellä, muttei uskallettu mennä sanomaan, muutenkin osoittelivat ilmakiväärillä ohikulkijoita ja usein nähty vieras oli poliisi. ( siis niitten epämääräisten lisäksi...)Naapurit muuttivat pois, mökki purettiin ja tilalle rakennettiin 2-kerroksinen paritalo, jossa asuu kiljuvia lapsia, no ei ne aina kilju... :-))
-
Kyllä vaaditaan ihmisiltä pitkää pinnaa ja sopeutumista, että tulee juttuun naapureitten kanssa. [:-)]
-
Kyllä vaaditaan ihmisiltä pitkää pinnaa ja sopeutumista, että tulee juttuun naapureitten kanssa. [:-)]
En mä nyt tarkoittanut tätä mitenkään lapsiperhevastaiseksi, itselläkin on ollut pieniä joskus. Mutta kun tulee raskaan työpäivän jälkeen koulusta, kaipaisi rauhaa...Sitten istun sisällä luurit korvilla ja kuuntelen leppoisaa musiikkia, hiljaa. [:-)] Ja kuten sanottua, eihän ne lapset aina siellä pihalla mellasta.
-
Heips [:-)]
Orava-automaatin kansi kolahtelee kiivasta tahtia, tintit kateina vieressä. Tinteille ei ole vielä jatkuvaa ruokintaa. Onkohan se väärin, kun muutaman kerran päivässä laitan niille pähkinöitä; onko näin, et itse eivät sitte hae ruokaa, vaan norkoovat "herkkua" [:-I]
Täs nyt vaan odottelen Pietarin justavia tulevaks. Kaupassa pittää kyllä vielä asioida, kunhan saan auton käyttööni.
Kuka on netin äärellä tänään klo 18, niin näkee kun Hömis vilkuttaa meille Krakovan vanhankaupungin torilta. Linkki löytyy ketjusta: Hömis nettikamerassa.....
Oikein mukavaa lauantaita teille kaikille [:-)]
Sus, ajattele, että kyllä se melu aikanaan loppuu [:40] [:72]
-
Juu siis tuokin naapuri on oikeestaan VALTAVAN mukavaa sakkia. Eivät vaan huomaa... Riippuu siitä millä tuulella itte täällä oon... se ärsytyskynnys siis. Sielläkin on pieni lapsi, mutta siellä ei kilju lapsi vaan... ÄITI! Kun leikkii lapsen kanssa. SE joskus ylittää mun sietokyvyn kun joskus se on niin jatkuvaa ja jokapäiväistä ja minusta ihan kuin hiukan liioiteltua... [:-I] Että vali. Mutta ei tämäkään ihan jatkuvaa ole, enkä aio mitään mennä sanomaan. Ovat muuten hyvin mukavia ja iloisia ihmisia. Ollaan vaihdeltu kukkien taimia ja he kutsuvat koko naapuruston mm. lasten synttärikekkereille yms. Sosiaalisia ihmisiä. [:-)]
Tänään vaan rupes ottaan pattiin... [:-I] Kyl tää täst. :-)) Siellä hiljeni jo.
-
Kyllä vaaditaan ihmisiltä pitkää pinnaa ja sopeutumista, että tulee juttuun naapureitten kanssa. [:-)]
En mä nyt tarkoittanut tätä mitenkään lapsiperhevastaiseksi, itselläkin on ollut pieniä joskus. Mutta kun tulee raskaan työpäivän jälkeen koulusta, kaipaisi rauhaa...Sitten istun sisällä luurit korvilla ja kuuntelen leppoisaa musiikkia, hiljaa. [:-)] Ja kuten sanottua, eihän ne lapset aina siellä pihalla mellasta.
En kohdistanut tätä mitenkään Sinuun, vaan noin yleisesti. Esimerkiksi itse tässä tilanteessa, kun naapurin koirat käyvät tuossa aidan ulkopuolella kytiksessä, kun koirallani on juoksut, niin se on vaan kestettävä. Ei voi mennä soittelemaan niille, että sopu säilyy. Anteeksi, jos loukkasin tahtomattani [:-(]
-
Sataa paistaa ja sataa puolipilvistä. Taitaa olla syksy.
-
Pihahommat odottaa. Edelleen!
Nyt ei tarttis sataa muutamaan tuntiin! [:-)]
-
Nyt kyllä vaan paistaa ihan aurinko :-))
Vanhan kansan sanonta "syksyinen yö on yhdeksänlainen" oli eilispäivänä, kun satoi ja paistoi vuorotellen koko päivän.
-
Sateista lauantaita toivottelen..on niin märkää,että ei paljon ulos tee mieli..kuitenkin nämä "pakolliset" kuviot on hoidettava,
eli Veran kanssa lenkkeiltävä..sadetakit päälle ja menoks..ei muu auta.
Kohta lähdetään äitiä moikkamaan..siis päiväkahville hänen luokseen.. [:-)]
-
Pihahommat odottaa täälläkin - odottaa varmaan huomennakin... [:-P]
-
Täällä kanssa kirkastuu. Jopa hetken aurinko paistoi. :-))
-
Mesis: Et sä mua loukannut, puolustelin vain itseäni mahdollisia lapsiperheitä ajatellen... [:-)]
Nyt kauppaan ja sitten odottelemaan leffakerhoon menoa, jossa ohjelmassa "Musta jää" + tekijävierailu. Yhtään en tiedä, kuka tekijöistä paikalla, jännää !
-
Aurinko paistelee hiukka sillointällöin pilvien välistä [:-)] 11,4 lämpöä, ruoka/päivänlehden lukutauko pönttöilyn ohessa. Oravien ruokinta-automaatti laitettu paikoilleen ja nyt vain odotellaan koska oravat saapuvat paikalle [:-)] tintit kovasti tutkivat automaattia ja etsivät siemeniä [:-)]
Pihahommia ei ole aloitettu vielä täälläkään ehkä tänään hiukka puidenlehtien silppuamista ruohonleikkurilla ja omenien kokoamista peuroille omenapuiden alta ...
-
Täällä on mitä ihanin ilma ja mä sisällä [:-)] En viitsi ottaa riskiä mennä ulos ja pahentaa olotilaa, kyllä sitä sinne vielä kerkiää. Mulla melunsietokynnys on alhainen, liian alhainen. Nytkin täällä oli hiukkasen aikaa joku remppareiska joka porasi - melkeinpä siltä tuntui - korvan juuressa [:-/] Nyt on hiljaista. Nuorempana kotona piti aina soida, nyt vain harvoin. Sitä se ikä saattaa teettää. Nyt on tankattava valmiita lihapullia ja kermaperunoit, njam! [:-)]
-
Hautausmaalta palattu. Kanervat ja havutukset laitettu sekä kynttilät sytytetty.
Pihahommat saavat odottaa täällä vielä ainakin muutaman päivän.
Täällä ei sada, pientä tihuuttelua ajoittain. Ei kyllä sitten paistakaan, edes ajoittain. Harmaata.
Tein uuniin tulet, jotenkin tuntuu niin kostealta ja kolealta. Semmoista syksyä täällä tänään. [:-)]
-
Airi lähettelee näiltä kulmilta terveisiä....
Ensin kastuttiin aamulenkillä [:-/] Sitten lähdin viemään pyykit koneesen ja samalla petivermeet ulos tuulettumaan, ja olin lähdössä hakemaan Hopon rehusäkkiä Tuusulasta - Hopeanuoli ei inahtanutkaan :-O [:´(] Onneksi paikalle osui naapuriautoilija jolta sain virtaa, eikun hakemaan säkkiä.
Tai ei, ensin hakemaan märät petivermeet narulta koska oli alkanut satamaan [:-//]
En uskaltanut sammuttaa autoa hopotirehuliikeen pihalla, siellä mietin että josko kävisin katsomassa
vieläkö volvon pikahuolto on auki. Naapurikaupan (fillariliike) setä neuvoi ajamaan Tuusulan akkuhuoltoon.
Toiveikkaana sinne, mutta huolto olikin kiinni lauantaisin. [?] Mutta, huoltoliikkeen pitäjä oli siinä pihalla
pesemässä autoaan, kysyi mikä hätänä ja sanoi että tottakai hän auttaa. Eiku Hopeanuolen nenä
sisätiloihin, mittaukset ja akunvaihto. Eikä maksanut kun 80 euroa, vaikka vapaapäivänään teki töitä.
Kyllä vain suosittelen kaikille Tuusulan akkuhuoltoa, aivan loistava palvelu ja pelasti onnettoman
naisautoilijan, joka ei olisi enää tuolla akulla lähtenyt huomenna töihin klo 7. [KIPPIS]
-
Onpas Taina sulla ollut monenlaista vastoinkäymistä tänään :-O onneksi sait autoon uuden akun [:5] että edes jokin asia luonasi tänään [:-)]
Aurinko paistaa [:-)] vieläkään ei ole oravia aamunjälkeen ruokinnalla näkynyt toivottavasti piipahtavat vielä ennen pimiää.
Jaahas, jospa veisi petivaattet ulos tuulettumaan ja hiukka niihin pihahommiin ennen ehtopuolen teehetkeä, heips [:-)]
-
KÄRPÄLE!! Se poran viuhuuuminen ja vasaran kolkkaaminen alkoi taas [:-//] [:-//] Pakkohan se jonnekin on sanoa että pattiin ottaa!! Kuulosuojaimet päässä ja niidenkin läpi kuuluu, eli se on mun yläkerran ukko. No, pakkohan jolloinkin on tehdä jotakin remppaa, jos on pakko kun kerran viikolla ollaan töissä...vaikkakin järjestys-säännöissä sanotaan että ei lauantaisin [:-I]
-
Tulipas jotain ulkona tehtyä, vaikka vähän aikaa ripsuikin. Haravaan en tarttunut, kaikki on niin märkää. Kukan varsia katkoin ja tyhjentelin potteja. Nyt aurinkokin kaivautui esille, mutta menen hetkeksi sohvalle selälleen.
-
Nyt taas vähän teetä ja sitten pyörä liikkeelle (kuntotalolle saunaan) ja lehtien kurkistus minttukaakaoineen ja sitten varmaan takaisin sisälle
-
Täällä pilvet haihtuivat jonnekin ja [:45] paistaa. [:-)]
-
Päivätorkut otettu. Nyt ulos AURINKOON. :-)) [:45]
-
Minä oon nyt juuttunut tuohon (minulle päivänpolttavaan) koira-asiaan. Olin sitten lähdössä koiran kanssa lenkille. Pyysin miehenkin mukaan mahdollisten irtokoirien (uroksien) takia. Hän lupasikin tulla. Ottipa vielä talutushihnan mukaansa, että saa ottaa koiran remmiin, jos sellainen tulee vastaan ja on häiriöksi. Emme päässeet kuin ovesta ulos, kun portin takan odotteli sulhasehdokas. Se oli tutun koira, joten mies soitti sinne ja pyysi, että jos tulisivat hakemaan sen kotiin, että pääsisimme lenkille. Sieltä pyydettiin ottamaan koira remmiin ja tuomaan kotiin päin. Tulisivat sitten vastaan. Näin sitten tapahtuikin. Kyllä se vaan niin on, että koira jää ilman lenkkiä, jos mies on pois kotoa. Yksin en uskalla pois pihasta mennä koiran kanssa.
Onpas Tainalle sattunut jos jonkinmoista juttua.
-
Onhan ihmeellistä ettei koiria pidetä kiinni. [:-I] Toki sellainen koira joka pysyy omassa pihassa voi siellä olla vapaana, mutta ei muualle minusta ole mitään asiaa.
Tainalla todella on tapahtumarikas päivä ollut. Onneksi se Airi ei tainnut olla kyydissä siellä huoltoliikken reissulla. Olisi sielläkin jotain sählännyt. :-))
-
Täytyypi ihan sanoa, että kyllä päikkärit tekivät terää, olo on kuin uudesti syntynyt. Nyt maistuu päiväkaffee.
(http://www.millan.net/minimations/smileys/napsmileyff.gif)
-
Kävitkö Pyris muutes siellä kuvausreissulla? [:-)]
-
Juu, saalista saatetaan esitellä tuolla kilpailupuolella. [;-)]
-
Tosi ikävä tuo Mesiksen koirajuttu. Aika ihme minusta, että annetaan sellaisten koirien olla vapaana, jotka säännöllisesti lähtevät sitten omille teilleen. [?] Johan siinä on vaara jäädä vaikka auton alle tms. [?]
Muistan, kun äitini asusteli maaseudulla, siellä oli jatkuvasti eräässä talossa kaksi Suomen pystykorvaa vapaana. Pahinta oli se, että piha sijaitsi jyrkässä tien kurvissa ja kun siihen autolla ajoi, koirat juoksivat suoraan keskelle tietä sieltä kurvin takaa... että silleen... onneks ei koskaan sattunut mitään. Juoksivat tielle nimenomaan, kun kuulivat, että auto tulee... [:-I] [:-I] [:-I] Sitä sitten vähän oppi varomaan. Mutta eihän esim. joku vieraspaikkakuntalainen voi osata varoa, että sieltä ne tulee. [:-I] [?] Mua aina pelotti siinä mutkassa...
-
Juu, saalista saatetaan esitellä tuolla kilpailupuolella. [;-)]
Jahas, löysit siis geometrisia kuvioita. :-)) [:-DD]
-
Elähän kalastele, en aio kertoa, mitä löysin... [:-DD] ...vielä.
-
Elähän kalastele, en aio kertoa, mitä löysin... [:-DD]
Kerro kerro, kerro HETI! [:-DD]
-
Elähän kalastele, en aio kertoa, mitä löysin... [:-DD]
Kerro kerro, kerro HETI! [:-DD]
Vai saitko paljon hyvin epäonnistuneita kuvia? [:-DD] [:-DD] [:-DD]
-
(http://www.millan.net/minimations/smileys/innocentsmily.gif)
Hih, mun tekstejäni ei kannata lainailla, ennenkuin olen ainakin kertaalleen korjannut ne. [:-DD]
-
Elähän kalastele, en aio kertoa, mitä löysin... [:-DD]
Kerro kerro, kerro HETI! [:-DD]
Vai saitko paljon hyvin epäonnistuneita kuvia? [:-DD] [:-DD] [:-DD]
Sie se jaksat...(http://www.pic4ever.com/images/www_MyEmoticons_com__fishing.gif)
[:-DD]
-
Elähän kalastele, en aio kertoa, mitä löysin... [:-DD]
Kerro kerro, kerro HETI! [:-DD]
Vai saitko paljon hyvin epäonnistuneita kuvia? [:-DD] [:-DD] [:-DD]
Sie se jaksat...(http://www.pic4ever.com/images/www_MyEmoticons_com__fishing.gif)
[:-DD]
Ai LINTUJAKO sää löysit? Jotain (pyry)harakoita... [:-P] [:-DD]
-
Johan Tainalla ja Mesiksellä on ollut epäsattumuksia! [:-/]
Tsemppiä teille. [:-)]
Pyris, saataisko sadekuvia? [:-I] Voihan niitä silti kilpailuihin laittaa.
Nyt meni aurinko taas pilveen. Jo on ollut upee päivä. [:-)] [:-)]
Toivottavasti huomennakin on.
Nyt päiväkahvia keittämään. [:26]
-
Täytyypi ihan sanoa, että kyllä päikkärit tekivät terää, olo on kuin uudesti syntynyt. Nyt maistuu päiväkaffee.
(http://www.millan.net/minimations/smileys/napsmileyff.gif)
Ei tehny, mahaan kulkeutui päikkäreiden aikana jostakin se tuttu moottori murisemaan :-)) Nyt siellä on se kamala meso mikä oli yläkerrassa, remonttireiska [:-DD] Muutoin kyllä päikkärit tekee hyvää, harmi vaan että ei uskaltaudu ulos kun siellä on niiiiiin kaunis ilma [:-)] Olisi ollut kamerallekin töitä [:-I]
-
Moi.
Ennätinpäs tännekin tänään. Koko päivä ollaan tehty puuhommia ja nyt sit odottaa illaksi kutsu aika lähellä olevan firman 130-vuotis- synttäreille. Mut hetken huili on paikallaan. Aika tihkukostea syyspäivä ollut tänään, mutta kyllä nättiä väritystäkin (ruskaa) on luonnossa.
Ja eikun innolla juttujenne kimppuun! [:-)]
-
Suorastaan upea syysilima ollut. Aurinkoista ja 13 astetta. Luonnossa on ihanan
värikästä [:-)]
Mukavaa lauantaita [:44]
-
Onpas kauniit värit Minnin kuvassa.
-
Mun on mentävä nyt pihailemaan, aion kerätä kukkakimpun, kun kukkia vielä on [:-)] ja otan ehkä kamerankin kaulaan roikkumaan. :-))
Heippis. [:59]
-
Päivän kierrokset tehty ja muutamia lintujakin näkyi järvellä [:-)]
-
Tervehdys kaikille! :-))
Täällä oli ensin aamulla tihkuvesisadetta ja sitten alkoi kirkastua ja oli puolipilvistä, kunnes jokin aika sitten jälleen pilvet peittivät taivaan. Lähes tuuletonta ollut ja tyyntä nyt iltapäivästä asti.
Mittarilukemia, yön alin oli +3,5 ja päivän ylin +9,4 sekä nyt +7,9 astetta.
Ulkoilua tuli tänään harrastettua lähes koko päivän. :)
Odotetaan saunan lämepenemistä ja sitten saunomaan.
Leppoista lauantaita toivotaan kaikille! [:45]
-
Hieno, aurinkoinen päivä tämä lauantai.
Aamulla tosin torilla tuuli niin kovaa että meinas vaaliehdokkaiden
teltat ja tarjoomukset lennellä ympäriämpäri [:19]
Mutta iltapäivällä hieman tuuli on helpottanut.
Kaunista, kaunista on ulkosalla [:45]
-
Kyllähän Tainalla kävi sittenkin hyvä tuuri [:-)]
Kohta Hömis vilkuttelee meille.
Miten muuten sen otsikon saa muokattua? Eilen yritin enkä onnistunut [:-I]
hitsi, taas korjaus...
-
Avaat sen ketjun ja klikkaat sitä Muokkaa nappulaa.
Sitten korjaat otsikon mieleiseksesi.
-
Hurisevia Pilviä ja Kirsikoita sisällä, mutta Elmeri suunnitteli hiukan sahaushommia ulkona :-))
(http://jata.vampula.net/ponttola/sahaeetu.jpg)
-
Elmeri- mystinen metsätyömies. [:-)]
-
Elmerille terveiset [:-)] :-))
-
Jos se testasi, onko tuo syötävää... [:-DD]
-
[:-)] [:-)]
-
Avaat sen ketjun ja klikkaat sitä Muokkaa nappulaa.
Sitten korjaat otsikon mieleiseksesi.
Kiitos muru, korjasin, et Hömis nettikamerassa Krakovassa.
Nyt pitää mennä hommiin, vieraat ovat melkein ovella. Hyvää illan jatkoa kaikille [:-)]
-
Lauantain alkuehtoota!
Sateisen harmaan aamun ja päivän jälkeen viimeinkin aurinkoinen kaunis iltapäivä. Kohta saunaan .... [:-)]
Lupsakkaa lauantain jatkoa !! [KIPPIS]
-
Ihana Elmeri :-)) [:-DD]
-
Sateisen aamupäivän jälkeen aurinkokin paistoi. Kävin metsässä ja suppilovahveroita löytyi jonkin verran, muita sieniä ei liioin ollut. Yksi hirvikärpänen kävi kimppuun ja toinen meinasi käydä. Tänään näin tai löysin suruvaipan, oli mennyt kasvimaan harson taitteisiin talvehtimaan. Hyvä ettei vahingoittunut, taitellessani kasviharsoa kasaan.
-
Hui, moottorisahakissa ! :-O
Leffakerhossa mielenkiintoinen vieras, itse "Mustan jään" käsikirjoittaja-ohjaaja. Ja upeat naiset leffan pääosissa, muuten vaatii vielä kypsyttelyä omassa mielessä, oli niin paljon kaikenlaista... [:-I]
-
Nyt meillä sitten sataa ihan kunnolla. No saunottua tuli ja uimassa kävin. Onneksi ei silloin vielä satanut. [:-)]
-
Nyt noppeesti kesken hiusten kuivauksen, pitää kysyy Jaskalta, että mikä leffa?
Meinaan tehdä kiharakampauksen...
-
Lisa: "Musta jää" [:-)]
Tähän vielä toinen asia: menin kiireessä nettilottoamaan, mulla kun ei mielestäni ollut voimassaolevaa peliä, mutta...olihan se vielä tänään, minkäs sille sitten teet - 2 kertaa samat numerot, jokerit sentään eri, heh... [:-DD]
-
Kiitos Jaska. Ja nyt suihkaus tonne ja suihkaus tonne, hihii, ihanaa, me mennään nyt! [:-)]
Iloista iltaa! [:-)]
-
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?jari=185265
-
Nyt meillä sitten sataa ihan kunnolla. No saunottua tuli ja uimassa kävin. Onneksi ei silloin vielä satanut. [:-)]
No hyvä ettei uimassa käydessä satanu, oisit kastunu!
:-))
-
Nyt meillä sitten sataa ihan kunnolla. No saunottua tuli ja uimassa kävin. Onneksi ei silloin vielä satanut. [:-)]
No hyvä ettei uimassa käydessä satanu, oisit kastunu!
:-))
Just siks oli hyvä että ennätin aiemmin. [:-DD]
-
Sisätiloissa taas [:-)] olipas hieno ilma tänään olla ulkona, päivän lämpimin 12,3. Ruohonleikkuria työnnetty ja koivun- sekä vaahteranlehdet on muisto vain pientä puidenlehtisilppua ruohikko täynnä.
Saunan kiukaassa tulet ja odotellaan kivien kuumenemista [:-)]
Kiva kuva Elmeristä [:10] [:-)]
-
Nyt ei muuta kuin jännittämään lukemattomia lottorivejä ja hyvää yötä ! [:-)]
-
Terveisiä saunasta! :-))
Niin, ja tulihan tuossa katsottua Avara luonto ohjelma kanssa. Nyt on iltapalan vuoro ja hetken voi pönttöillä vielä ennen nukkumaan menoa.
Mittarissa nyt +5,0 astetta.
Mukavia sarjakuvia tässä ketjussa, niin Kamut, kuin Kalevankin! [:-)] [:-)]
Sairastaville toivotaan pikaista paranemista ja tsemppiä! [:-)]
Katsomaan viestejä nyt! [8-)]
-
Ja nyt saunan lämpöön [:-)]
-
Nyt meillä sitten sataa ihan kunnolla. No saunottua tuli ja uimassa kävin. Onneksi ei silloin vielä satanut. [:-)]
No hyvä ettei uimassa käydessä satanu, oisit kastunu!
:-))
[:-DDD] [:-DDD]
-
Täällähän on sattunut vaikka mitä. Moottorisahaa käyttävistä kissoista alkaen (http://www.animated-gifs.eu/mammals-cats-running/0025.gif)
Töiden jälkeen lähdin koirien kanssa lenkille komiassa auringon paisteessa ja kuinkas kävikään (http://www.animated-gifs.eu/meteo-rain/0033.gif)
Lopputuloksena uitettu koira :-))
Näemmä en ollut ainoa vaan jokunen muukin on tänään kastunut [:-(]
Minä oon nyt juuttunut tuohon (minulle päivänpolttavaan) koira-asiaan. Olin sitten lähdössä koiran kanssa lenkille. Pyysin miehenkin mukaan mahdollisten irtokoirien (uroksien) takia. Hän lupasikin tulla. Ottipa vielä talutushihnan mukaansa, että saa ottaa koiran remmiin, jos sellainen tulee vastaan ja on häiriöksi. Emme päässeet kuin ovesta ulos, kun portin takan odotteli sulhasehdokas. Se oli tutun koira, joten mies soitti sinne ja pyysi, että jos tulisivat hakemaan sen kotiin, että pääsisimme lenkille. Sieltä pyydettiin ottamaan koira remmiin ja tuomaan kotiin päin. Tulisivat sitten vastaan. Näin sitten tapahtuikin. Kyllä se vaan niin on, että koira jää ilman lenkkiä, jos mies on pois kotoa. Yksin en uskalla pois pihasta mennä koiran kanssa.
Mullakin on tuo nuorimmainen juoksussa. Ihmeellisesti olen saanut kulkea uroksilta rauhassa. Ei edes oma urokseni ole siitä kiinnostunut :-O
-
Jos sillä ei ole vielä ihan "paras aika". Kyllä ne poijjaat sen tietää :-)).
Tuosta vielä, että en uskalla yksin lenkille lähteä, niin en kertakaikkiaan mahda noille mitään, kun kumpikin "tahtoo" :-)). Jos edes vaan toinen, mutta kun molemmat, enkä uskalla vieraita poikia paljon tuuppia pois, kun saattavat siinä tilanteessa olla kovinkin äksyjä :-)).
-
Tänään oli ihana ilma ja mukava päivä. [:45]
Tante on vielä meillä ja käytiin ostoksilla. Tante osti graavia lohta mukaan otettavaksi kotiin. Hän lähtee maanantaina pois. Olemme viettäneet kuukauden hänen kanssaan. Huh!
Kaupassa katseltiin kahveja, kun Tante halusi ostaa tuliaisiksi ystävälleen. (Kahvi on halvempaa Suomessa.) Siinä katsellessamme kahvihyllyä ja Tanten höpötellessä saksaa tuli joku mies ja sanoi minulle saksaksi, että tämä kahvi on hyvää ja tummaa. (Minähän en kovasti osaa saksaa...) Vastasin hänelle "Danke" ja otin toista laatua kahvia. Tantea nauratti kovasti.
Kukkasipulit jäi taas tänään istuttamatta. Kävin yksikseni Mustikan kanssa ihanalla, pitkällä metsälenkillä. Meillä oli kivaa. Metsässä oli paljon rastaita ja erilaisia tinttejä. Täytyy nauttia näistä ihanista syyspäivistä NYT. Kohta on taas ne mahtavat marraskuun ilmat. Imaistaan energiaa pönttöön nyt!
-
Jos sillä ei ole vielä ihan "paras aika". Kyllä ne poijjaat sen tietää :-)).
Tuosta vielä, että en uskalla yksin lenkille lähteä, niin en kertakaikkiaan mahda noille mitään, kun kumpikin "tahtoo" :-)). Jos edes vaan toinen, mutta kun molemmat, enkä uskalla vieraita poikia paljon tuuppia pois, kun saattavat siinä tilanteessa olla kovinkin äksyjä :-)).
Naapurin poijjaat häkissä huutaa siihen malliin, että kyllä ne on parhaimmat päivät menossa :-))
Toi mun urokseni on siitä ihmeellinen, ettei se ole koskaan ollut narttujen perään. Onkohan se puppeli [:-P]
-
Eipä lähtisi edes Leevi kissajahtiin jos kissa tulisi moottorisahan kanssa vastaan [:4]
Nyt se on sitten valmis, opinnäytetyö. Huomenna tulostan ja maanantaina vien koululle.
En mä siihen ihan tyytyväinen ole, mutta olkoon nyt millainen on, sivuja on 63 eli on siihen
töitä tehty kuitenkin. Eipä jää valmistuminen siitä kiinni, saa nähdä miten nämä viimeisen
jakson tehtävät ja tentit menee. Pieni stressi alkaa olla jos ei saakaan tenttejä läpi.... [:´(]
-
Niin ja, kivoja kuvia tässä ketjussa sekä hieno kuva Elmeristä! [:-)] [:5]
Mittarissa nyt +4,3 astetta, pimiäää.
Väsyttääää, joten heti mentävä uinumaan. [:54] [:75]
-
Lopputentitkin menevät Taianalla varmasti ihan hyvin kunhan vaan ei tarvitse töiden jälkeen jäädä juomaan myymättömiä juomia :-))
Nyt lukemaan ja sitten ehkä zzzz....
-
Saunomiset saunottu, hiki tuli ja ulkona oltu vilvoittelemassa, selkeä ilma 6,5 lämpöä ja pimiää on, taivas tähtiä täynnä [:-)]
-
Vieraat eli tutut käyvät nukkumaan niinkuin mekin. Oli kiva ilta.
Elmeri näyttää kyllä hiukan epäluuloiselta sahan suhteen [HUH] Hyvä niin ihana Elmeri [:36]
Äläpä Taina ressaa [:5]
Tosi lämpimältä tuntui ulkoilma vaikka pussaa on vain 9,9 astetta.