Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Risto - 26.10.08 - klo:09:44
-
Minä kävin jo äänestämässä. [KIPPIS]
-
Minä en aio äänestää!
Aivan oikein!
Olen 15 vuotta sivusta seuraillut tuota kunnallispolitiikkaa ja minun täytyy sanoa, että minua oksettaa. "On niin ihanaa olla vallan kahvassa" oli eräänkin valtuutetun kommentti. Minulle ei jäänyt kovin hyvää ja vakuuttavaa kuvaa koko touhusta!
-
Ennakkoon äänestin.
-
Kohta lähen Äänestään!
Muistakaa Äänestää!!
-
Juuri tulimme äänestämästä. Poikkeuksellista oli se, että ajoimme auton vaalihuoneiston parkkiin ja juoksimme pihan poikki. Yleensä on saanut pienen sunnuntailenkin tehdä samaan syssyyn, nyt ei houkuttanut yhtään. Ehkä sitten myöhemmin...Ja oli siellä jo muitakin aamunvirkkuja ! :-))
-
Ennakkoon hoidettu asia.
-
Oikeus ja velvollisuus hoidettu. [:-)]
-
En äänestä koskaan kunnallisvaaleissa.
-
Kävellen menimme ja märkää oli. [:-)]
Muitakin kulki ovesta tasaiseen tahtiin.
-
Ennakkoon jo äänestin. Nyt lähdemme avustamaan äitiä (88 v). Hänelle on tärkeä velvollisuus tämä äänestäminen. [:-)]-
Tiedän, että ei mikään juurikaan muutu, mutta kun on äänioikeus ja lapsesta asti sitä on aivokoppaan isketty.
Minun ehdokas on tuttu ja turvallinen. Kyllä hän vaikuttaa.
:-))
-
Ennakkoon äänestetty täälläkin [:-)]
-
Iltapäivällä käyn.
Vasta eilen päätin, ketä äänestän. Nää kuntaliitokset sotkee päätöksen teossa.
Täytyy sanoa, et eipä ole paljoo kehuttavaa ehdokkaissa.
Samat parrat, tai sit uusissa ehdokkaita, jotka eivät varmasti tiedä hitusen vertaa kunnallispolitiikasta.
Ykskin ehdokas kysyi minulta, et saako tulla keskustelemaan asioista, kun ei ole oikein tietoinen kaupunkien taustoista. !!! [NUT] Huh, huh!!
Niinkun mä olisin! [:-DD] [:-DDD]
-
Ennakkoon äänestin kauniilla säällä.
kahdella vaalikoneella etsin ehdokasta [:-I] molemmista koneista tuli sama, joten oli ihan pakko äänestää, valintaani vaikuttivat ehdokkaan vastaukset [:-I]
-
Ennakkon kävin äänestämässä. [:-)]
-
Just äskön kävin äänestämässä. [:-)]
-
Kohta ollaan menossa tuonne sateen sekaan. Kävellen mennään...matkaa ei ole kuin parisataa metriä [:-)]
-
Alkuehtoon aikana pitäis myös käydä äänestämässä [:-)] Enpä taida viitsiä mennä kävellen, matkaa 5km yhteensuuntaan, taidan mennä autolla kun on niin märkä tip tip tip keli.
-
Kävin tunti sitten äänestämässä ja kastuin sateessa, mutta tulipahan ulkoiltua..
-
En äänestä tällä kertaa. Yleensä äänestän aina.
Vaihtui kotipaikkakunta juuri sellaiseen aikaan, että ääni pitäisi antaa entiseen kotipaikkakuntaan, johon ei kerennyt syntyä minkäänlaista sidettä tai kunnallispoliittista mielipidettä, joten olkoot tällä kertaa.
-
Ei vaan äänestytä vieläkään...
-
Kyllä on jo äänestetty. [:-)]