Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Mutunen - 02.05.09 - klo:13:30
-
Tuon kuvan mukaan hirvikin voi kesyyntyä työhevoseksi.
Koskaan ei ole tullut ajateltua eläintarhan hirveä, tuleeko se haistelemaan ihmistä, onko se kesy.
Jossain on kerrottu juttua, että jollain ruotsin kuninkaalla on ollut yksinoikeus ratsastaa hirvellä.
Netin syövereistä löysin tuollaisen kuvan. Uskaltaisiko tuolla syksyn jahtiaikana ajella.
(http://www.jaatiedostosi.com/kepakko/paja/hirvi.jpg)
-
:-))
Jahtiaikaan hirvelle olisi hyvä laittaa varmaan punaiset valjaat ja pipot sarviin [;-)]
-
Kyllähän hirvi kesyyntyy, mutta tuo on jo aika uskomaton juttu :-O. Varmaan silti ihan tosi juttu.
-
Tää on hauska video kesystä hirvestä. [:-)] Sehän käy hirvimettälläki äijien kans. [:-DD]
http://www.youtube.com/watch?v=nOOfGQyE2hQ
-
Aika iso vieruskaveri :-))
-
Kesy oli " mooses " , taisi katekka telekkarista pikkukakkosta.
-
Voi miten ihana video! :-)) :-)) [KIPPIS]
Juu, aikas iso petikaveri! Ihana!! [:36] [:36]
-
En saanut linkkiä auki, mutta olen varmaankin sen aiemmin nähnyt. Siinä hirvi kävi maate sänkyyn ja ihminen sen viereen.
-
Mun käy sääliksi tuota hirveä. Ei hirveä ole tarkoitettu kesyksi!
-
Mun käy sääliksi tuota hirveä. Ei hirveä ole tarkoitettu kesyksi!
Kati, oot täysin oikeassa. Mutta jos se oli joku orpo hirvenvasa, joka on adoptoitu ja kasvatettu? [:-I]
-
Minä en saa hirvivideoo auki. [:´((] Aina tulee ilmoitus, että joku virhe ja yritä myöhemmin uudestaan ja oon jo yrittäny myöhemmin uudestaan monta kertaa. [:-(]
-
Minulle kyllä aukeaa. Se on kiva kohta, kun pikkuhirvi läiskyttää lätäkössä :-))
-
Mun käy sääliksi tuota hirveä. Ei hirveä ole tarkoitettu kesyksi!
Mulle tuli ihan sama tunne, ei luontoäiti ole luonut sitä nukkumaan ihmisen sängyssä.
Mun käy sääliksi tuota hirveä. Ei hirveä ole tarkoitettu kesyksi!
Kati, oot täysin oikeassa. Mutta jos se oli joku orpo hirvenvasa, joka on adoptoitu ja kasvatettu? [:-I]
Jos näin on, niin ihminen on kyllä tehnyt pahan virhearvioinnin, entäpä parin vuoden päästä, kun se ei enää huoneisiin mahdu,
eikä osaa elää "oikeata hirven elämääkään" metsissä.
Sori, jos oon ilonpilaaja ja vähän tosikko, mutta nyt kyllä ajattelen ihan hirven näkökulmasta, en niin hirveä petikaverina [:-)]
-
No ei nyt sitten mennyt ollenkaan nuo lainaukset edes sinne päinkään, ehkä tuosta nyt jotain selvää saa.
-
Söpö tuo pikkuinen.
Samaa mieltä,ettei tuo nyt kovin mukavaa ole kenenkään kannalta.
-
Moi tahmatassu, et ole ilonpilaaja, vaan laitoit ihan ehtaa ja oikeata ajattelua omasta mielestäni. Näinhän se on, hirven pitää elää vapaata elämää metsässä (ja niin on kaikkien muidenkin pelastettujen villieläimien laita, mm oravien), ei se lopulta mahdu petikaveriksi :-)), ja sillä on aivan erilaiset 'ajatukset' ja vaatimukset kuin kotieläimillä. Video tietysti hellyytti kaikkia meitä, mut se onkin eri asia.
[:-)]
-
Tuo videolla nähty hirvi tuskin pitovaikeuksien vuoksi teuraaksi on päätynyt,
pikemminkin se on saanut viihdyttää yleisöään eläintarhassa.
Todettu on, hirvenvasa kesyyntyy liiankin helposti.
Muistan kansakouluajalta, kun koulumatkan varrella yhdessä pihassa
oli kettingissä koiran tavoin kettu.
Ohi kulkiessa tuota jäätiin joskus aidan yli kuikkimaan.
Tuollainen on mieleen jäänyt, vaikka se muutaman vuoden siinä elättinä oli ollut, niin
koskaan ei vaikuttanut, että olisi kesyyntynyt, vaikka tarjolla oli ruokaa ja varjokoppi.
Jokaista ohikulkijaa se säikkyi , poukkoili kettingissään ja taisteli liekansa kanssa.
Epäilen tuota, olisiko sitä kohdeltu huonosti tai ketun luonteeseen ei kuulu
kesyyntyä. Ilmi selvästi eläimellä oli huono olla. [:´((]
Onneksi nykypäivän laki kieltää villieläinten pitämisen lemmikkinä.
Onko kenenkään tiedossa, että kettu olisi kesyyntynyt.
-
Silloin kun minä olin lapsi/nuori, meille tuotiin paljon kotiin loukkaantuneita villieläimiä hoidettavaksi. Valtaosa palautui normaalisti takaisin luontoon villeinä, mutta muutamia kesyyntyi hoidon aikana niin, ettei ne enää sopeutuneet vaan jäivät eläteiksi. Muistan ainakin ketun, supikoiran ja korpin. Maalla kun asuttiin, niin nämä kesyyntyneet eivät olleet tervehtymisen jälkeen mitenkään kytkettyinä mihinkään vaan saivat kulkea vapaana. Pysyttelivät siis ihan vapaaehtoisesti pihapiirissä vaikka olisi ollut vapaa kulku metsään. Saattoivat kyllä metsässä tehdä retkiä, mutta kun nälkä yllätti niin jo tultiin takaisin kotiin. Silittääkin niitä sai eikä kukaan koskaan purrut ketään. Kettu ja supi (elivät siis eri aikoina meillä, ei yhdessä) nukkui molemmat yönsä kuistilla ja söivät jopa samoista kupeista koirien kanssa. Nimiäkin niille sitten annettiin, supi oli Iivana Julma ja korppi oli Kalle Kustaa Korppi. Ketun nimeä en enää muista. Kalle korppi aiheutti muutamia hauskoja tilanteita. Kerrankin eräs vieras oli tullut pihaan ja näki korpin istuvan talonkaton harjalla. Mies oli pikapikaa juossut hakemaan autosta kameraa, asetteli sitä sitten siinä ja kas korppi lensikin katolta alas istumaan kameranjalustan päälle ihmettelemään että mitäs se mies oikein puuhaa. [:-DD]
-
Mainio kommentti Tinttiinalta! Ja niin hauskasti kerrottu! :-)) [KIPPIS]
-
Lapsuudesta se Tinttiinankin eläinrakkaus on saanut siemenen. [:-)]
-
50-luvulla meillä oli kesyjä liito-oravia, jotka tulivat pihlajista takaisin hartioille jne. Ainakin toista kuukautta oli yhteis-eloa.
Sitten kai lähtivät omille teilleen.
-
Oli meillä elättinä kerran kettu. Reetiksi se ristittiin mutta kun se kasvoi niin siitä tulikin Reeta [:-)]. alunperin niitä oli ainakin 5 pentua...mutta vain tämä Reeta jäi henkiin. En muista mistä ketunpojat tuli meille. Reeta kasvoi saunan eteisessä ja oli kova puremaan...muistan että katkaisi jopa auton roikkalämmittimen johdon...ei saanut kuitenkaan tärskyä. Pienenä se loukkasi toisen jalkansa, se jäi vinoksi. Irti sitä ei pidetty, vaan oli koiran kanssa juoksulangassa panta kaulassa. Siinä se yritti "tarjota" itteään, mutta ei meidän Nalle(pystykorva) huolinut :-)). Joskus se oli päässyt irti ja äiti oli laittamassa poronlihaa, lihamöykky oli pöydällä, niin kettu tuli sisälle ja näppäsi pöydältä lihan suuhunsa, vei ulos ja kusasi päälle. Sitten kantoi omaan koppiinsa. Taas kerran se oli karannut, eikä tullutkaan illaksi kotiin...alettiin pelätä pahinta. No kylillä kuului, että eräs mies oli saanut metsästä ketun kiinni. Velipoika kävi katsomassa ja huusi, että Reeta! Reeta juoksi häntä heiluen vastaan. No, pääsi vielä kotiin. Sitten tuli taas talvi ja Reeta karkasi... Toinen mies kehui saaneensa ketun raudoista, ketun jolla oli vasen takajalka vähän vino! Reetan kohtalo oli joutua rautoihin. Koskaan se ei kesyyntynyt ihan kesyksi vaan sillä oli villieläimen metkut. Mukava se kyllä oli ja koppi haisi kyllä kuin ketunpesä! [:-)]
-
Mä en muista haisiko meidän kuisti ketunpesältä. :-)) :-))