Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Kaarin - 08.05.09 - klo:23:03
-
Puran vähän tuntojani päivällisen tuhkahautajaisten johdosta.
Kyllä tuntui pahalle pitää sylissä kirstua, jossa siskoni tuhkana oli.
En vaan jostain syystä sulata polttohautausta.
Tulee tunne, et sen jälkeen vihoviimeinenkin side katkeaa. [:-I] [:´((]
Sulatatteko te polttohautauksen?
-
Ensin alkuun, kun niitä alettiin tehdä, se tuntui ihan kamalalta, mutta ajan mittaan se tunne on lieventynyt. Itselleni en sitä hyväksy tehtäväksi, vaan haluan, että minut laitetaan maan poveen sitten kun sen aika on.
-
Kiitos Mesis vastauksesta. [:-)]
Ylläpito saa poistaa tään ketjun, jos aihe on sopimaton.
-
En usko Kaarin, että aihe on sopimaton.
Tosin melko arkaluonteinen kyllä. Isäni tuhkattiin, samoin isoisäni äidin puolelta....oma uskoni ei polttohautausta salli...mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole väärin. En tiedä kuka meistä voi tämmöisessä asiassa sanoa mikä on oikein ja mikä väärin [:-)]
-
Kiitos, töyhtis. [:-)]
Joo, en mä siinä mielessä asiaa kysynyt, et onko polttohautaus väärin.
Tarkoitin ihan, tunnepuolta asiasta.
Uskon asioihin en halua sotkea tuota kysymystä.
-
Itse olen tavallisen arkkuhautauksen kannalla, jolla tavalla kaikki omat läheisetkin on haudattu,
mutta polttohautaus tulee varmasti tulevaisuudessa enemmän lisääntymään täällä maaseudullakin.
-
Hyväksyn molemmat. Olen läheisilleni sanonut, että mikäli joutuvat minut hautaamaan, silloin haluan polttohautauksen. En pidä sitä yleisesti mitenkään parempana vaihtoehtona, kuin arkkuhautausta, mutta se vaan sopii ajatusmaailmaani paremmin. Muutenkin, kun elin- ja kudosluovutustestamentit on lompakossa, olisi polttohautaus siksikin mielekkäämpi, siis mikäli jotain jää haudattavaksi.
Minulle tulee polttohautauksesta sellainen mielikuva, että vainaja on tavallaan vapaampi kuolemanjälkeiseen. Toisaalta taas se viimeisenkin siteen katkeamisesta liittyy myös tuohon samaan mielikuvaan, joten en tiedä mitä ajattelisin sitten, kun olisi kyse todella läheisestä ihmisestä.
-
Viime vuosina kuolleet omaiset, on kaikki tuhkattu.
Joskus aikaisemmin olin tuhkausta vastaan, varsinkin nuorempana.
Nykyään haluan,kun minusta aika jättää, niin ehdottomasti tuhkauksen.
En sit tiiä, että miks se mieli muuttuu. [:-I]
-
Tähän viestiin on jotain sanottava, vaikka aavistan monen inhoten sanomaani lukevan.
Minä haluan kuoltuani tulla tuhkatuksi ja on siihen omasta mielestäni joitakin hyviä syitä.
Ensimmäinen lienee se, että pääsen läheisteni kanssa samaan hautaan, vaikkei sillä mitään suurta merkitystä ole, emmehän siellä aikaamme vietä, kuten jollain viestiketjulla on puhetta ollutkin, hautaan peitellään vain nykyinen, maallinen ruumis. Itse toivon ja luulen seuravaani, jo edesmenneitä läheisiäni ja ystäviäni.
Toinen varteenotettava syy on se, ettei madot, tai mitkään muutkaan maan alla elävät, minua lounasta.
Ja viimeiset ja kaikkein parhaat syyt ovat siinä, etten maanpäältä kuoltuani tätä
nykyistä kehoani tarvitse ja se, ettei parintuhannen vuode päästä joku argeologi kaivele luitani, nosta niitä näytille ja kaivele tikulla silmäkuoppiani, tai koputtele pienenpienellä vasarralla kalloani ihmetellen, miten tällainen olio on voinut joskus maanpäällä elää. Ei ei, haluan kadota käsinkoskettelemattomaksi ja vasaralla koputtelemattomaksi. Elää tuolloista elämääni, kenenkään sitä enää sörkkimättä, oli se sitte taivas, tai helvetti.
Tuosta tämänelämän jälkeisestä, olen mielestäni jo senverran seville saanut, ettei sekään mitää helvetintulessa palamista ole, vaikka sillä ihmisiä pelotellaan, vaan on se kuitenkin ikävää. Ja jos sieltä ei enää mitään mahdollisuutta ole mihinkään päästä, niin todella ikävää.
Voiko tähän viestiketjuun käsityksiään, luulemuksiaan ja toivomuksiaan elämänjälkeisestä kirjoitta. Jos ei, nin antaa sitten olla, jos saa, niin voi joku toinen jatkaa.
Kannattaa mielestäni kuitenkin jo eläessään ilmaista tahtonsa hautaustavasta, eikä pitää sitä yhdentekevänä. Ongelma ja pahaa mieltä, saattaa tulla silloin hautaajille. Eikä kai kukaan halua, että sukulaiset siitä riitelevät. Onhan niinkin joskus käynyt.
Koneeni on hiukan outo, se ei toimi mielestäni loogisesti, pitää arvata mistä näppäimestä mikäkin kirjain tulee, merkki näppäimellä on eri, kuin mitä pitäisi ja tulee usein tuplana.
Tämä on josttain ulkomailta ostettu kone, jossa Suomeksi väännetty Virolainen, tai Venäläinen hjelma. Olen koettanut korjata tätä. Viestiä luettavaksi.
-
Mielenkiintoinen aihe, eikä ollenkaan sopimaton. Otsikkokin on niin hyvin aihetta kuvaava, että jokainen voi itse valita lukeeko vai ei.
Itse en ole ollut mitenkän varauksettomasti polttohautauksen kannalla, mutta koska sukumme hautapaikka on nimen omaan uurnapaikka ja vanhempani ovat selkeästi esittäneet toiveensa tulla haudatuksi juuri sinne, niin ei ole tarvinnut edes miettiä asiaa. Vainajan tahto on ratkaissut.
Omalta osalta asialla ei ole niin suurta väliä. Koen, että se mitä kuoleman jälkeen jää, on vain kuori, eikä sen kohtalolla ole suurta merkitystä minulle. Minä olen silloin jo jossain muualla.
-
Minun mielestä kumpi vaan. Ei mun mieli vastusta polttohautausta lainkaan. Jotenkin vissiin olen tottunut ajatukseen. Veljeni on tuhkattu, isovanhemmat taas haudattu tuhkaamatta. Itseni kohdalla ehkä haluaisin mieluummin tuhkauksen... vaikka ei sillä paljoa merkitystä minulle kyllä ole, kumpi.
Minulla vaan on niin voimakas tunne siitä, että ei se ihminen siinä ruumiissa enää ole vaan huitelee jo ihan muualla ja kyseessä todella on vain eloton kuori, siksi asialla ei ole niin suurta merkitystä. Ne kaksi kertaa, kun olen käynyt arkutuksen jälkeen katsomassa vainajaa, tuli molemmilla kerroilla niin hurjan voimakas tunne "ei se tossa oo", että siksi, kumpi vaan, poltto- tai arkkuhautaus.
-
Mä haluaisin itselleni polttohautauksen.
Jotenkin ei houkuta ajatus joutua johonkin pieneen arkkuun ja maan olle.
-
Nuorempana jotenkin inhosin polttohautausta, syytä en muista tai tiedä.
Ikä on muuttanut tässäkin asiassa mieltä.
Äitini sisko tuhkattiin ja tuhka laitettiin muistolehtoon, kauniiseen metsäpalaan lähelle siunauskappelia.
Hän oli lapseton ihminen ja asui kaukana, tavallinen hauta olisi jäänyt hoitamatta mikä minusta on rumaa.
Muistolehtoon voi viedä kukan koska vain ja aina siellä niitä on suuren kiven juurella.
Ehkä silloin muutin mieleni, en halua että lapseni saa vaivoikseen hautani,
enhän minä siellä enää kuitenkaan ole.
Ehkä se tuhka pitäisi siroitella sellaiseen paikkaan missä on ollut onnellinen.
Kaarin, ei sinun ja siskosi sidettä katkaise mikään asia maailmassa.
-
Ehkä se tuhka pitäisi siroitella sellaiseen paikkaan missä on ollut onnellinen.
Näin teimme läheiselle omaiselle, koska hän sitä nimenomaisesti oli halunnut. Tässä tapauksessa tuhka siroteltiin veteen. Rakas ja tärkeä ihminen pysyy aina muistoissa, olipa kyseessä sitten arkku- tai polttohautaus.
Itselleni haluan polttohautauksen. Tosin en vastusta toistakaan vaihtoehtoa. Kukin menetelköön tahtomallaan tavalla.
-
Minä kannatan ehdottomasti tuhkausta, poikani kun kuoli 3 vuotta sitten niin hänet tuhkattiin ja uurna laitettiin hänen isoisänsä uurnahautaan. Kun minä joskus kuolen niin minun tuhkani pitää laittaa uurnaan, ja uurna laittaa poikani viereen.
Myös Intiassa on aina ollut tapana että kaikki kuolleet tuhkataan.
-
Täällä meren läheisyydessä monilla on tapana sirotella tuhka mereen. Usein vainaja on sitä itse toivonut. Kotkassa on siihen tarkoitukseen nyt myös ihan oma paikkansakin tuolla Katariinan meripuistossa.
-
Minulle on aivan sama, kuinka minut joskus haudataan. Tuhkaaminen on siisti vaihtoehto, eikä tarvitse paljoa väkeä kantamaan.
Hautajaisissani ei saa tarjota lihakeittoa! Sitä on tavallisesti ruokatarjoiluna nimenomaan hautajaisissa ja minulla tökkää pahasti.
-
Ehdottomasti tuhkaks vaan ja tuhkat sitten jonnekin nakataan. Ei mitään hautoja tai hautakiviä mulle. [:-)]
-
Tuhkaus on minunkin toiveeni ja sen olen läheisille kertonut.
-
Perinteinen hautaus, ketään lähisukulaista ei tiettävästi ole polttohaudattu.
-
Poltto ilman muuta. Siis meillä lähipiirissä on tapana. Mä ite haluaisin polttohautauksen ja tuhkat tuuleen. En jaksa enää ns. arkkuhautauksia, ne on raskaita. [:-(]
-
Olin aiemmin ehdottomasti vastaan polttohautausta. Mutta mieli muuttuu.
Mieheni on tuhkattu. Ja kun en saanut hänen uurnalleen ensin sitä paikkaa minkä halusin, jouduin odottelemaan noin 1,5 vuotta ennen kuin paikka löytyi. Sinne hänet sitten laskin. Siellä ei ole hautakiveä, ei mitään merkkiä. Se oli hänen toivomuksensa.
Sain pitää hänen uurnansa kotona tuon ajan kunnes sitten sain arvokkaan paikan, minne hänen uurnansa laskin.
Sinne minäkin sitten joskus haluan.
Ei mitään hautakiviä jo yksinkertaisesti siitä syystä, että kenenkään ei tarvitse pitää hautaa kunnossa.
Ei hän ole siellä mullan alla, hän on täällä kotona luonani aina.
Kyllä ruumisarkku lasketaan kaiketi niin syvään, että ei siellä madot enää asustele. En usko, että kenenkään maallista majaa madot ovat syömässä, arkku lasketaan niin alas, että ei siellä ole enää sellaista elämää.
-
Arkussa se vainaja aina siunataan, elikkä sitä arkkua pitää sitten polttaa tuhkaksi ja monelle se on aika tuskallista kun perintö rahat menee menojaan.
-
monelle se on aika tuskallista kun perintö rahat menee menojaan.
:-O et voi olla tosissas, kyllä sitä nyt on sata muuta syytä tuntea tuskaa kun läheinen kuolee, kuin raha [:-/]
-
monelle se on aika tuskallista kun perintö rahat menee menojaan.
:-O et voi olla tosissas, kyllä sitä nyt on sata muuta syytä tuntea tuskaa kun läheinen kuolee, kuin raha [:-/]
En tarkoittanut itseäni, vaan olen tästä lukennut muualta.
-
Kummasti sitä vaan aina on niitä jotka sitä rahaa on heti kärkkymässä. Monesti on nähty.
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin hautajaisista, arkkuhautaus. Minusta molemmat tavat ovat ihan ok.
Nepalissa pääsin seuraamaan paikan päällä, roviolla tapahtuvaa polttohautausta. Se ei ollut oikein kivaa katsottavaa.
-
Niin kävi mun tätini hautajaisissa, perijät halusivat hänelle arkun ihan halvemmasta päästä ja hänen viime toivomus oli että hän halusi sen kalliimman arkun mitä löytyis. Koska hän oli säästänyt ne rahat monena vuotena.
Perijät oli sitä mieltä että silloin heille ei jää mitään rahaa.
-
Tiedän kans näitä jotka viimekädessä muuttivat vainajan omia toiveita halvemmiksi. Yhdelle vaarille ei laitettu edes hautakiveen sitä veteraanimerkkiä kun se olis parikymppiä maksanu, vaikka hän sitä oli nimenomaan toivonut. Ja erään toisen vainajan itselaatima kaunis muistokirjoitus lehteen muutettiin pienimmäksi mahdolliseksi, missä oli vaan nimi ja päivämäärät. Vielä kun molemmissa näissäkin oli rahat varattu etukäteen näitä varten erikseen. Niin mieluummin lähdettiin säästölinjalle että jää enemmän jaettavaa. [:-(]
-
Tulin muutama tunti sitten kotiin hautajaisista, arkkuhautaus. Minusta molemmat tavat ovat ihan ok.
Nepalissa pääsin seuraamaan paikan päällä, roviolla tapahtuvaa polttohautausta. Se ei ollut oikein kivaa katsottavaa.
Nepalissa myös näin polttohautauksen siihen liittyvine rituaaleineen. Harras tilaisuus omaisille niin kuin hautajaiset yleensä. Ajattelin kyllä, et miks ei, savuna ilmaan ja tuhka mihin vainaja on sen halunnut.
-
Kaarin, hyvän aiheen laitoit!
Kannatan tuhkausta, äitimme on jo vanha, elämäntiensä päässä. Hänen kanssaan olemme keskustelleet kuolemasta. Äiti sanoi haluavansa polttohautauksen, ei kestä ajatella sitä, että madot syövät ruumiin. Sanoin silloin äidillemme, että voi olla huoletta, tuhkaamme hänet.
Ja itsekin haluaisin tuhkauksen. En kestä ajatella sitä, että maadun pikkuhiljaa matojen ruokana, vaikka toki tiedän etten mitään enää silloin tunnekaan, mutta silti....
Olen onneksi kuullut vanhan ihmisen (90 vuotta) mielipiteen ja voin sen toteuttaa, kun aika tulee. Ja uskon, että lähimmäiseni tietävät myös oman toivomukseni!
-
Itselläni on kanssa se tunne, että siinä vaiheessa olen jo jossain muualla, en enää siinä, minkä omaiset ehkä näkevät,
tälläinen tunne on ainakin mulle tullut kun olen itse vanhempieni ja sisarusteni arkun äärellä ollut. En tosin ole esittänut mitään
toiveita, tuskimpa esitänkään, päättäkööt he aikanansa mitä tekevät.
Nämä kaikki aikaisemmat ovat olleet arkkuhautauksia. Koskettava kokemus on myös tuhkauksesta, viimesyksynä tyttäreni
joutui synnyttämään aurinkosillalle muuttaneen pienen keskospojan, hänet tuhkattiin ja tuhkat siroteltiin tuonne syntymättömien
lasten uurnalehtoon.
-
Niin....olen monasti miettinyt asiaa...ja olen kahden vaiheilla....varsinkii nyt, kun asia on aika lähellä (veljeni)...mie vaan jotenkii haluaisin päästä tänne stönölän mereen, jota rakastan paljon...ja täällä on aikaa vietetty noin 25vuotta.....en tiijä ja vielä vähemmän tiijän silloin kun...... [:45]
-
Voi herran jumala...pittääkös kuoleman kohallakkii olla rahasta kyse [?]...kyllähä meilkii aikoinnaa kävi niin, jotta täti "tappeli" mummon neula-lanka-yms.lootasta miun isän kanssa, kas kun mummo oli halunnut, jot moinen kaunis peltiloota jää miun siskolle...mie en ikuna unoha moista ja olin nuori likka silloin...v-52...aika raadollista on, jos kuolema antaa rahalle vallan..huh!
-
Tuo rahanmenojuttu... vanhempieni kohdalla oli helppo toimia kun oli selkeästi tieto kummankin tahdosta, eikä sisaruksia tai muitakaan sukulaisia, joiden kanssa mistään riitelisi.
Omalta osaltani olen ohjeistanut niin, että halvin mahdollinen arkku, koska tuskin pahvilaatikkoa kirkkoon kelpuuttavat. En nyt elämässäkään välitä mistään prameasta, joten kelpaisi se vaatimattomampi viimeiselle matkalle :-)) Oikeasti jos voisin valita, niin semmoinen ihan vain höyläämättömästä laudasta itse tehty olisi paras. Kaikkein hienointa olisi, jos voisin tehdä sen arkun itse tai sen tekisi joku, joka on minusta oikeasti välittänyt.
Arkkujen hinnat ovat aivan käsittämättömät. Kyllä varmasti parempiakin käyttökohteista rahalle keksivät, enkä odota rakkeideni osoittavan tuolla tavalla rahalla välittämistään minua kohtaan. Poroksi palaisi sitten hetken kuluttua sekin hieno arkku, eikä jää kuin muistot ja ehkä joku valokuva.
Yksi prameilematon kukkalaite arkun päälle, vaikka punaisia ja valkoisia neilikoita tai mitä nyt keksivätkään. Jos joku haluaa käyttää rahaa kuolemani johdosta, niin lahjottakoot sitten hyväntekeväisyyteen johonkin sellaiseen kohteeseen, joka on ollut itselleni tärkeä nyt elämässä.
Silloin kun äitini kuoli, lapset saivat piirtää piirustukset mummille ja ne laitettiin arkkuun mukaan. Se tuntui silloin olevan lapsille hyvä tapa tehdä surutyötä. Saivat itse viedä piirustukset avoimeen arkkuun mummin viereen. Aikuinen tietysti auttamassa ja tukena. Se oli etenkin Tossavaiselle silloin tärkeä tapa tehdä surutyötä. Pitkätossu olikin aika pieni vielä silloin eli ei niin ehkä ymmärtänyt. Kuolemaa ei piiloteltu, ei mystifioitu, ei dramatisoitu, vaikka suru olikin kaikilla suuri, myös lapsilla.