Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: Risto - 11.05.09 - klo:22:37
-
Viime keväänä tuli punavarpunen aikaisin, mutta vielä ei ole kuulunut punavarpusen ääntä.
Mutta käki kukkui puoli kymmenen aikaan tänään maanantai-iltana viisi - kymmenen minuuttia. [:-)] [:-)]
-
Käen kukuntaa odotellaan täällä, ehkä huomenna [:-)]
-
Punavarpunen on saapunut vasta ihan näinä päivinä, esim Tiirassa vain neljä havaintoa. Käki sitä vastoin kukahdellut jo useammassa paikassa. Sitä minäkin odotan. Hyvällä tuurilla voi punavarpustakin kuulla jo.
[:-)]
-
Punavarpusta en oo ikinä nähnyt enkä kuullut, mutta sensijaan käki kukkui jo viime lauantaina Pertunmaalla. [:-)]
-
Tiina,uskaltaisiko sitä taas matkia [:-DD] :-O [:-DD]
-
[:-DD] Aina kun kuulen käen kukkuvan, mun onkin tarkistettava ensin ettei se vaan ole Repe. Ja ensi viikonloppuna täytyy olla tosi tarkkana koska Koluun ilmestyy toinenkin "kukkuja" [:-DD]
-
Muutama punavarpushavainto on näämmä jo ilmoitettu tiiraan, käkkee en ole kuullut. Mutta satakieli lauloi aamulla entisellä reviirillään, taisipas olla sama laulaja kuin viime vuonna, niin erikoinen lauluvivahde oli sillä yksilöllä.
-
Aamulla kuulin käen kukkuvan. Onkos teillä kuva laittaa tänne punavarpusesta tai linkki.Kiitos.
-
Tänään aamulla kaffe/tupakkia nauttiessani terassilla, kuulin käen kukunnan. Meni varmaan nanosekuntti kun tajusin mitä kuulen. Se kukkuvan useaan otteeseen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Punavarpunen
-
En ole vielä tänä vuonna kuullut käen kukkuvan, mutta näin sunnuntaina 3.5. -09, kun käki istui hetken aikaa pihakoivumme oksalla [:-)]
Klettermus!
Parhaiten löydät netistä kuvia punavarpusesta, kun laitat googlen kuvahakuun linnun nimen tai tieteellisen nimen Common Rosefinch. Saat katsottua lintua monesta eri kulmasta!
Luonnossa punavarpunen on aika helppo tunnistaa. Kun sen näkee, siitä ei voi erehtyä. Omasta havainnostani on jo vuosia aikaa, mutta sekin oli alkukesällä lähellä meren rantaa rauhallisella vanhalla omakotitaloalueella, jonka läpi tapasin kulkea sen luonnonkauneuden, eläimistön ja lintujen takia.
-
Kiitos,Pia58.
-
Punavarpusta en vielä ole ikuna luonnossa nähnyt [:-(] eikä käkikään vielä ole kukkunut, mutta varmasti lähiaikoina käen kukuntaa kuuluu [:-)]
-
Tänne saapui ensimmäinen käki maanantaina ja niitä oli ainakin kaksi yksilöä äänessä varhain aamulla.
Punavarpunen ei ole tännekään vielä tullut.
-
Kyllä nyt jo melko varmuudella voi sanoa, että punavarpunen ei tullut tänä kesänä meille. [:-(]
-
No voi, mutta ehkä tulee vielä, toivotaan [:-)]
-
Kyllä nyt jo melko varmuudella voi sanoa, että punavarpunen ei tullut tänä kesänä meille. [:-(]
Eläpä Risto vielä luovuta...täällä meilläkin ovat vasta tämän viikon aikana punavarpuset intoutuneet laulamaan [:-)]
-
Tänään täällä lauloi punavarpunen "nicetoseeyou"... [:-DD]
-
Käki kukkuu täällä joka aamu.
-
(http://kuvablogi.com/nayta/prev/img1971486.jpg)
-
Kiva kun sait Risto sen punavarpusen sittenkin. Se on kaunis lintunen [:-)]
-
Mutta kyllä sitä piti jahata monta kertaa, ennenkuin sai sen kuvattua. [:-)]
-
Joo,ne on kyllä semmosia vipeltäjiä että töitä teettää että saa otettua kuvia :-))
-
On se kaunis [:5] ja mä vaan tällanen harmaa :-))
-
No niin Risto...ei kannattanut luovuttaa [KIPPIS]
-
Hienoa, hienoa! [:5] ..ja nätti kuva linnusta. [:-)]
Täällä on laulellut punavarpunen jo useampana päivänä, mutta ei tietenkään tänään, kun on ollut pilvistä ja sadetta.
Tänään kylläkin nähtiin koiras punavarpunen, kun istahti langalle. :))
Muoks. Niin ja käki on ollut jo pitkään ja tänään viimeksi kuulin kukuntaa.
-
Aattelinkin, että kyllä kyllä se punavarpunen tulee Ristollekin. Ja nyt sitten oikein kuvan kera, hienoa!
Punavarpuset laulaa täälläkin ja käkikin äänessä miltei joka päivä.