Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: Sinisorsa - 13.06.09 - klo:10:04
-
Kummallakin pariskunnalla kolme poikasta -- kaikki lentokykyisiä ja terveitä sekä isoja. Vein ruokaa tänä aamuna metsään, ja emot lähtivät sitten seuraamaan minua ilmeisesti kerjäten lisää ruokaa ja jättivät poikaset yksin ruokailemaan. Kerran viikossa olen vienyt, mutta en ole poikasia nähnyt. Yhden kerjuuäänen olen kyllä kuullut, mutta yllätys oli, kun poikasia olikin kolme -- ja molemmilla pareilla.
Nämä varikset eivät ole kesyjä vaan pysyttelevät aina etäällä. Vien aina ruuat metsään enkä heittele parin metrin päähän, etteivät kesyyntyisi.
Eka pariskunta seurasi mua reviirinsä rajalle, ja yhtäkkiä toisen parin uros hyökkäsi jostain uroksen kimppuun. Kähinöivät siinä keskenään, jonka tuloksena molemmat putosivat rantakalliolta veteen ja kastuivat kokonaan. Tappelevat usein keskenään, mutta eivät koskaan vaingoita toisiaan. Jos toinen uros selättää toisen, niin tappelu loppuu--- ja jos ei meinaa loppua niin naaras raakkuu vihaisena ja lentää apuun, jolloin uros pääsee pois toisen alta. Em. syystä en koskaan jätä ruokaa reviirirajalle.
Kuvaa en saanut poikasista , koska mukana ei ollut kuin kännykkäkamera, mutta tässä kuva variksista reviirinsä rajalla, tältä keväältä. [:-)]
(http://i337.photobucket.com/albums/n400/Siso_bucket/Image1.jpg?t=1244876575)
Sorsilla en ole poikasia nähnyt tänä keväänä lainkaan ja viime kevään parit (kaksi alueella pesivää) ovat vielä yhdessä, joten ehkä minkki on syönyt poikaset, tai kylmät ilmat pilanneet pesinnän.
-
Mikäs on vareksilla ollessa, noin hienoissa maisemissa. [:-)]
-
Joo, mutta noilla kolmella saarella pesii viitisenkymmentä lokkia -- kalalokkeja ja muutama isolokkikin.
Ne sijaitsevan tuon oikean puoleisen parin alueella.
Uros on niin iso, ettei pelkää lokkeja lainkaan -- naaras pelkää. Sitä en tosin tiedä, uskaltaako mennä saarille.
Talvella kallion korkeimmissa puissa tähystelee usein kanahaukka.
joten välillä on todella rauhatonta menoa. :-))
Kanahaukka kyttää rannassa oleskelevia puluja (rannassa on pari tehdasrakennusta, jossa pulut pesivät ja talvehtivat).
kalliolta saa kovan vauhdin-- tosin varikset ajavat haukan heti pois, heti kun näkevät-- ehkä aamutunneilla (talvella) sillä on aikaa olla rauhassa-- siihen asti kun varikset palaavat yöypymisparvistaan reviireilleen.
(http://i337.photobucket.com/albums/n400/Siso_bucket/Image4.jpg?t=1244878791)
(http://i337.photobucket.com/albums/n400/Siso_bucket/maisema.jpg?t=1244878532)
-
Hienot ovat maisemat tosiaan [:-)] [:-)] [:-)]
-
Siis mitkä maisemat :-O
Kiva että pesintä onnistui [KIPPIS]
-
Kuvat on otettu pienellä digikameralla (Samsung 10 megapix).
Optinen zoom on vain 3x, joten en saa linnuista hyviä lähikuvia (siksi en ole oikein innokkaasti osallistunut täällä lintuaihekuvakilpailuihin), yhdistettynä maisemaan. [:-(]
Maisemakuvat kyllä onnistuu.
Joskus voi rajata isommasta kuvasta, mutta harvoin pääsee tarpeeksi lähelle kohdetta-- esim. varis pelkää kameraa.
(http://i337.photobucket.com/albums/n400/Siso_bucket/varikset.jpg?t=1244879724)
-
Kyllä tuo eka kuva koska tahansa pärjää kilpailuissa [KIPPIS]
Ja voihan kuvia muokata koneella, niin minä tuon ne kärpäsen*piip*t näkyville :-))
-
Joskus kyllä onnistuu maiseman ja lintujen silhuetin yhdistäminen -- mutta hyvin harvoin. Muutaman kerran olen onnistunut-- kuten tässä -- ja sekin on esitettävä normaalia suuremmassa koossa. [:-I]
(http://i337.photobucket.com/albums/n400/Siso_bucket/talvikuva.jpg?t=1244880456)
-
Onpa hienoja maisemia, tuolla kelpaa varisten pesiä. [:-)]
-
Upea kuva [KIPPIS]
-
Variksen pesinnästä tässä oli kyse, mutta kyllä minä kiinnitin huomioni enemmän noihin mahtaviin maisemiin. [:5]
-
Hienoja kuvia! Ja variksilla menee hyvin. [KIPPIS]
Itseäni naurattaa aina kesäisin Helsingissä, kun varisperhe tulee ruoka-apajille. Kaikki 3-4 poikasta rääkyy ruokaa ja emot keräilee niille ruokaa. :-))
-
Upeat kuvat.
-
Tuossa ensimmäisessä kuvassa makaa iso esihistoriallinen hirviö [:-DD]
Ovatko kuvat Tampereen seudulta ?
-
On Tampereelta.
Sinänsä en ole niin kovin innostunut varisten kasvun määrästä alueella (esim. 7 eri pesintää/reviiriä) matkallani töihin (2,5km).
Mutta niitä lentokyvyttömiä poikasiakaan ei ole oikein kiva katsella, kun monet pitävät koiriaan alueella irti lintujen pesinnästä huolimatta. [?]