Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Pihalintu - 01.10.06 - klo:00:02
-
Keskiyö on koittanut ja samalla Sunnuntai
-
Hyvää huomenta! Tälläkin pöntöllä on lokakuuta elelty jo kohta kaksi tuntia, joten aika olisi nukkumaan hipsiä.
Lauantai kaikenkaikkiaan oli upea päivä. Töitä sain tehtyä mukavasti, joskin siivoamisista jouduin laistamaan hiukan... :-))
Sunnuntai - ja lokakuu - tuntuu alkavan leppoisassa säässä tämäkin. Ulkona lämmintä tällä hetkellä 11,5 astetta, ei tuule, ei sada, ei tunnu olevan matalapainetta missään mielessä... [:-)]
Nyt kuitenkin tähän samaan syssyyn toivotan hyvien huomenien lisäksi myös hyvät yöt kaikille - sekä Säkylässä viikonloppuaan viettäville että kotipöntöillään aikaansa kuluttaville - ja painun pehkuihin minäkin. Kuullaan, näkyillään!
-
Aamua kaikille ja hyvää kaikille [:48] [:48] [:48] [:48] [:48] <--mehua
Ulkona nyt 9,5
-
Huomenta kaikille,
Ei sitä osaa pyhänäkään pitkään nukkua, kun arkena aikaseen nousee...
Taidan kyllä oikaista tunne soffalle, josko uni vielä saapuisi.
Mittarissa 9.8 astetta. En saanut eilen kasvihuonetta tyhjennettyä, siellä olis vielä hirmuisesti vihreitä tomaattia, mutta tänään on se raivattava.
-
Joko alkoi lokakuu! Voi, että aika rynnii, mie en kerkii mukana! Ihan vaan tässä toivottelen tihkuiset pyhäaamut, kun oon kerta jalkeilla (mitä oon ollu viimeiset 5kk) ! Joo, pientä sadetta ja mittarissa + 5 astetta. On kai se kahvin paikka!(http://www.cosgan.de/images/smilie/nahrung/c050.gif)
-
Aamua kaikille ja hyvää kaikille [:48] [:48] [:48] [:48] [:48] <--mehua Kuka uskoo ! :-))
-
Huomenta! Lämmintä +9 astetta. Linnuilla jo täys kiire päällä hakee ruokaa! [:-)] [:-)]
-
Asteita +10 ja sateista, välillä sataa oikein kunnolla ja välillä tihuttaa. Taivas on paksussa harmaassa pilvessä.
Perinteinen syysflunssakin tekee kiusaa. (http://www.cosgan.de/images/midi/muede/p010.gif)
Onneksi puolukat on jo poimittu. Harmitti ihan kamalasti kun löysin mojovan puolukkapaikan mut ne oli vielä sillon raakoja. Odotin viikon verran ja kun menin paikalle uudestaan niin jokupa olikin jo siellä käynyt kaikki keräämässä MUTTA ilmeisesti kompastunut kränään vai liekö ihan omaan näppäryyteensä seonnu ja siellä sitten oli ämpärillinen marjoja pitkin mättäitä. [:-I]
-
Huomenta ! Harmaata ja tihkusateista, lämmintä 10,3 astetta, herääminen toosi hidasta ! [:26]
Paikallislehdessä mainio mainos:
Syksy taas ! Tökkiikö ihan sikana ?
(http://www.heathersanimations.com/animals/bauer010.gif)
Hae apua ajoissa: Huovutusneulat ja -villat lokakuun ajan
- 15 %
Askarteluliike sejase... [:-DD]
( Alkuperäisessä mainoksessa possu on ilmeisesti tehty huovuttamalla... )
Ja nyt kaffelle ja Kiinan formuloihin !
Mukavaa pyhäpäivää kaikille ! :-))
-
Aamua kaikille, nyt täytyy lähteä taas ulospäin kun ruokailut on tosiaan parin kolmensadan metrin päässä ja perällä olevilla mäkkiläisillä ruokintapaikalle vielä muutama satametriä enemmin matkaa
[:27] [:27] [:27] [:27] [:27] <---teetä
-
Tuosta tulikin mieleeni että löytyykö täältä huovuttamisen taitajia? Ite en oo ikinä ees kokeillu mutta mieli tekis mennä jonnekin huovutuskurssille että oppis homman kunnolla.
-
Ei ainaskan syksy töki täällä, mutta Jaskalta jäi laittamati Kamun linkki.......tai ainakin Karvisen! [:´(]
-
Harmaan tihkuista sunnuntaita täälläkin.
Josko tänäänkin karpalosuolle suunnistaisi, saisi talven marjat kerättyä
Hirvestäjät ovat täälläkin jo aikaisin heränneet liikkeelle, punaista pipoa vilkkuu pitkin metsiä, niitä täytyy varmaan väistellä.
Hyvää sunnuntai päivän jatkoa kaikille...
syksy on ihan ok!!! [:5]
-
Evis: Etsipä täältä keskusteluketju Käsi- ja puhdetöitä. Sieltä löytyy kaikenlaisia osaajia.
Sorry! Talitintille oli tämä kehoitus. Saa Eviskin toki etsiä :-))
-
Lisa: Kamut on tänä aamuna vähän surullinen, viittaa tehomaatalouteen:
http://muttscomics.com/art/dailyarchive.asp?month=9&date=17&year=2006 [:´(]
Karvinen ei ole tainnut vielä ilmestyä, etsinpä...
Löytyihän se, vaikkei vielä ollut ehtinyt sähköpostiini:
http://www.garfield.com/comics/comics_todays.html
Aina ei tarvita edes sanoja... [:-DD]
-
Kiitos, Jaska. Voi kamuja [:-(]. Mutta kissa pärjää just noin ilman sanoja! :-))
-
Talitintti: Täällä Käsi-ja puhdetöitä: http://www.ponttokamera.net/foorumi4/index.php?topic=900.0 [:-)]
-
Hei, onko formulat loppu? Miten kävi? [?]
-
Kerro Jaska Lisalle. Pääset viesteissä tasalukuun :-))
-
Ei, mutta Räikkönen keskeytti ja Alonsolla vaikeuksia... [:-I] Vielä 21 kierrosta jäljellä.
Laura !!!!!!!Enpä huomannut viestiäsi ennen omani väsäämistä, täähän haiskahtaa tsättäilyltä... [:-DD]
Karvinen saapui juuri sähköpostiini, kellonaika siinä aina mysteeri, nyt sen olisi pitänyt tulla 7.28 ! :-O
-
Huomenta.
Harmaata, harmaata, syksyistä [:-(] Ei kuitenkaan kylmää + 10 sentään. [:-)]
-
Ai ai sitä Alonsoa! Nyt pihistän omaa aikaa ja valjastan Lusian, mies suojelee Elvaria! [:-)]
-
Hyvää Huomenta! Kuikuilin täällä jo vieraana kahdeksan kieppeillä, oli aikas hiljaista.
Mitäs nyt kun sataa.. jäänkö sisälle sateen vangiksi ja uppoan tänne mieluisten tekemättömien sisäjuttujen syövereihin. Vai lähtisikö Markkinoille... teet ensin ja tuumaillaan.. [:57]
-
Nyt kun formuloista katosi jännitys - Schumi johtaa - ajattelin pesaista vähän pyykkiä, myös nyrkki-semmoista ja Pilvi tietysti assistenttina: hän maistoi ensin huuhteluvedestä ( ei pehmennysaineita ! ) todetakseen sopivan lämpötilan, hehe... [:-DD] Koska autorahjus viipyy yhä korjaamolla ( kirosana ! ) on yritettävä hakea kissanhiekkakin polkupyörän päällä lähikaupasta, kunhan nyt puolipäivää koittaa, ja vaniljakastiketta noiden ihanien omenoiden seuraksi, nam ! [:-)]
-
Jaska varo vaan liikaa nauttimasta niitää Omenaherkkujasi.
Meinasin jo eilen vastata jotta niistä saa myös aikaseksi tämän http://www.gastrolab.net/ghf22.htm (http://www.gastrolab.net/ghf22.htm) nimimerkillä "tuore kokemus meneillään"
-
Huomenia taasen.Sumuista on ja jotain kosteaa satelee.Jälleen on aivan mielettömiä määriä lintuja lennossa.Kirvisiä,rastaita jotain mainitakseni.
-
Hyvää lähestyvää keskipäivää!
Aurinko paistaa kuulakkaalta syystaivaalta, kylmästi tuulee ja lämpötila 6 hujakoilla. Upea sää!
Syönnin jälkeen syysistutuksia jatkamaan ja koiria liikuttamaan. :-))
Talitintti, huovutusohjeita saat myös askartelu-käsityöliikkeestä ostaessasi huovutusvillaa. Kuplamuovi on hyvänä apuna vanutuksessa, säästele joku lämpäre/pussi jo valmiiksi tulevaa huovutusta varten.
-
Sunnuntaipäivää. Tihkusadetta ja kalt. :-))(onko oikein?)
Jos kävisin kostuttamassa itteni ulkona ja sit nauttisin sisällä olosta.
Aurinkoista mieltä kaikille. [:45]
-
Kalt on kaljua ja paljasta ja sitähän luonto kohta on. [:-)] Kylmää [:-)] on kallt.
Tarkensin, nipo kun olen [:-)]
-
Laura ! [:-DD] Ammattitauti, hävinneekö eläkkeelläkään, saanpa nähdä ! :-O
Pihalintu: Ai omenaähky ? Ei ole vielä vaivannut, kaverini sai kerran banaaniähkyn, oikein piti tuskissaan mennä yöpäivystykseen. No, yksi lääkäri on varattuna mulle jo keskiviikoksi, voinpahan valittaa vaikka tuotakin. Perjantaina juuri sain kuulla, että selkäkivut voivat säteillä vatsan puolelta ja päinvastoin, että mitä vaan voi olla odotettavissa... [NUT]
Mutta nyt sataa, joten voin hoitaa vaikka pankkiasioita, heips ! [:-)]
-
En tuonne ulos viitsikään lähteä, näyttää niin koleelta ja vaahterasta tippuu parhaillaan lehdet.
Jaska hei! Pistin eilen hakuun, jotta "oikeeseen kylkeen pistää" jouduin Suomi 24 keskustelun sekaan ja sieltä tuli Tiezen oireyhtymä voimallisena esiin. Aloin sitä etsikellä ja kas tässä yksi hakutulos http://personal.inet.fi/koti/faro/Selkasivut/Ongelmat.html (http://personal.inet.fi/koti/faro/Selkasivut/Ongelmat.html) Tulikohan mulle yksi vaiva lisää [:-I]
-
Oi kiitoskia neuvoista. Olis niin mukava vetää itse huovutettu villamyssy päähän ja vaikka tehdä sellaset lämmittimet kolottaviin ranteisiin tms. [:-)]
Kyllä nyt menee tää päivä lähinnä lepäämiseksi, pahuksen flunssa [:-/]
-
Ostin kerran sellaisen huovutetun päähänpantavan, sen nimi on "Puolikylähullu" ja siksi se onkin niin mieleinen.
Samoin olen ajatellut, omatekoinen saattaisi olla vielä mieluisampi, minkähän laittaisi sille nimeksi [NUT]
Huovutetuista korvalapuista voisinkin aloittaa kokeilun [:66]
-
Uskaltauduin vähän ulos vaikka harmaata edelleenkin on, ei kuitenkaan sada. Ei sää sitten niin kurja ollutkaan kuin sisältäkatsoen näytti. Keräsin hiukan puolukoita ihan tuosta pihapiirin lähimetsiköstä ja käväisin suolla katsastamassa karpalotilannetta. Täytynee vähän niitäkin käydä poimimassa, näytää jonkinverran löytyvän.
Kaikenlaisia rastaita kuului olevan varmaan satoja, ainakin meteli oli melkoinen. Pihlajia olivat tyhjentelemässä. Niissä riittää tänäsyksynä syotävää.
Täytyy lähteä isännän kanssa käymään veneestä noutamassa varusteita. Huomenna pitäisi nostaa "uiva kesämökki" talviteloilleen. Haikealta tuntuu, kesä meni. [:-(]
Uutta odotellaan. No on syksyssä ja talvessakin puolensa. Keväästä puhumattakaan.
Siis kiva kun on monta vuodenaikaa. [:-)]
-
Ihana ratsuretki, raikas ilma ja helppo hengittää. Nyt jotain uuniruokaa suunnittelemaan ja sit laiskotellaan.MUTTA siihen laiskotteluun kuuluu hepat ! :-O
-
Tihkusadetta ja kalt. :-))(onko oikein?)
Ihan oikeinhan tuo on; saksaksi kylmä = kalt.. :-)) [KIPPIS]
-
Sunnuntaita! [:-)] Täällä sitä samaa, jota olen toistellut jo useana päivänä, eli pilvistä ja tihku sateista sekä hieman tuulta. Mittarissa nyt +7,7 astetta.
Mutta kohta poistun kotipöntöltä ja ajattelin laittaa kuvan kesän tuoksuista Sunnuntain tervehdykseksi.
Kas tässä!
(http://img403.imageshack.us/img403/4712/miljkellosunnuntaiterv180606at7.jpg)
-
Vähän on sadetta ilmassa täälläkin, 11 astetta lämmintä.
Huomisen päivän vietän sukuja tutkien Mikkelin maakunta-arkistossa, täytynee vähän valmistella huomisia tutkimuksia. laittaa digikamera ja läppäri kassiin ja muuta tarvittavaa, tietysti eväät. En raaski päivääni käyttää muualla syömiseen, teen tuhdit eväät mukaan.
-
Kiitos, Laura. :-))
Voi miten kauniin kuvan Deb laittoi, kiitos! [KIPPIS]
Tulin ihan hyvälle tuulelle, kun pikku-Rinkeli moikkas meitä. Kyllä lapset ovat sit i h a n i a!! [:34]
-
Pihalintu: "Alaselän kivut ennakoivat yleensä tulevaa iskiasta". Eli tätäkö on tulossa ?
Tai sitten ilma on mitä on, satelee...
Nyt on omppupaistokset paremmassa tallessa, nam ! Eikä mitään vaniljakastikkeita tarvita, kun on jäätelöäkin. :-))
-
Sunnuntain myöhäistä iltapäivää kaikille pönttöläisille.Pönttöpimennossa eilisestä aamusta,joten lukemista riittää pitkäksi aikaa.
Vieraani lähtivät varttitunti sitten ja heti oli päästävä tänne lukemaan kuulumisia.Täällä on ollut pilvinen päivä ja lämpötila ulkona tällä hetkellä +8.2 astetta.
Mukavaa päivän jatkoa joka pönttöön [:57]
-
Hyvää Sunnuntaipäivää kaikille.
Aamulla heräsin hanhien kalkatukseen, kun lensivät yli. (Nukuin kyllä sisällä, mutta partsin ovi oli auki).
Sitten mentiin sienimettään, ei sienen sientä, mutta hirvestäjiä kyllä [:-//] , pakko oli lähteä pois metsästä, ei uskaltanut siellä enää kuljeksia etteivät vahingossa hirvenä ampuisi [:-//]
Ihana kuva, Deb, kiitos!
-
UKKONEN JYRISEE :-O
-
Ei kai UKKONEN enää tähän aikaan syksystä?
-
Ootko ihan nyt tosissasi Marle :-O
-
Hello [:-)]
Olipa äsken julmettu sekaparvi vihervarpusia ja peippoja pihalla
syömässä...... luultavasti koivunsiemeniä.
Yritin jotain kuvantynkää niistä ottaa, mutta enpä oikein onnistunut...
Enpä ole ikuna niin paljon vihervarpusia nähnyt.... [NUT]...
kaikesta huolimatta......mukavaa sunnuntai-iltaa joka pönttöön... :-))
Ai Ukkonen vai...kyllä se voi tähänkin vuodenaikaan jyristä...en ole tosin
tänään kyllä kuullut ...
-
Juu-u jyrähteli muutaman ison pamauksen ja salamoikin :-O Ei ennää [:-)]
Toussa Pyriskin jossakin ketjussa mainitsi että sielläkin päin jyrähtel ja nyt sataa taivaan täydelta!
-
Olipa ukkoskuuro! Alkoi yllättäen ihan kamalalla jyrähdyksellä 17.05 ja jatkui sitten hetken. Vettäkin tuli kaatamalla, mikä onkin ollut harvinaista herkkua täällä Helsingissä. Nyt piha tulvii, mutta jyrinät ja salamat ovat ilmeisesti siirtyneet pois.
-
Nytpä muistan 1970 alkupuolella täälläkin ukkonen jyrisi ja salamoi Itsenäisyyspäivänä,eli joulukuun kuudes päivä.Joten ei siis ihme,että lokakuun alussakin voi ukkonen jyrähdellä sa salamoida.
-
Wau- nyt jyrisee Järvenpäässäkin. Tykkää ukkosesta!!!
-
Niinpä tekee ja selitys sitkeälle päänsäryn alulle selvisi...Kohta pitää panna koneet kiinni, ei ole vielä kaikkia rasioita maadotettu, kun se mokoma sähkömies on viipynyt ja viipynyt... :-O
-
Eilen tuli sademittariin 10mm vettä ja tänään hetki sitten oli vettä mittarissa 8-9mm
-
Jyrisi täälläkin ja pari kertaa salamoi, uskomatonta.
Nyt sitä vettäs sitten saadaan oikein saavikaupalla,
tää on tätä 5 koiran omistajan onnea :-))
-
Aikas komea ukkosrintama menossa...
http://lightning.acr.fi/latest-4.html (http://lightning.acr.fi/latest-4.html)
http://testbed.fmi.fi/index.html (http://testbed.fmi.fi/index.html)
-
No on,ei taida tänne asti yltää! Syysukkonen olis varmaan komeaa, mut en kaipaa yhtään sähkökatkosta, kiitos! [:-)]
-
Onks noo tähdelliset ukkosia? Tulossa tännepäin [:-I]
-
Ei ne mittään ukkosta oo, ne on lumsaitta, Marle! Pipo kiinni! :-))
-
Höppölööröö :-))
-
Ei tosiaan, mut sormet on niin turvoksissa,että piti saippuan avulla kiskoo ne irti! :-O
-
Sormet piti kiskoo irti ? :-O hui kamala :-O
-
Joohooo, kauheeta, miten mie tälleen turpoon, tulooks miusta turvonnu tantta! Mist johtuu nesteen kertyminen! Tullooko ödeema,pöhö..!? :-O
-
Lisa,onkohan hormonitoiminnalla osuutensa asiaan?
-
[:-DD]
nauru sille kun piti sormet irroittaa saippualla.
-
En tiijä ja toivottavasti! Mut arvatkaa mikä meillä nyt tuoksuu? Miehen oli pakko lämmittää sauna treenien jälkeen ja mä kävin kans ja kokeilin uutta kylpyvaahtoa. Arvatkaa mille se tuoksuu? [:-)] iiihanaaaallleee!
-
Älä välit Lisa, mäkin täällä oon halvaantumassa kun jalkateriä on alkanu suriseen ja pisteleen, ja niitä kylmii vaikka ne aina on ollu kuumii ja rintarangassa ei ole vieläkään tuntoo siel sisäl (ainakin musta niin tuntuu) [:-I] Sie pöhötyt ja mie halavaannun :-)) Ei ei naureta, ei [:-)]
-
Ukkostaa edelleen ja salamoi [:-I]
-
No ei ainakaan naureta, vanhainkodissa tavataan! [:-)] Mutta nyt teidän pitää nuuskia mua, ei ollenkaan paha, ja sanoo mitä kylpysuolaa käytin [:-I]?
-
Vauvanhajusuolaa [:-)] onkohan sellaista [:-I]
-
HUI!(http://www.heathersanimations.com/weather/flash6.gif) salamoi ja jyrisee aikalailla. Pitäiskö laida machine kiinni [:-I]
-
Hui,noita Marlen salamoita [:67] [:-DDD] [:67] Paree laittaa se machine kiinni,ettei tule vahinkoa machineelle.
-
Kauheen kamalan kiva ilma siellä etelässä! Mie tuoksun ihanasti appelsiininkukille ja koko tuoksu vie tajun kankaalle! Tuoksu on ihana, tällä meinaan hurmata HÄNET! [:-P]
-
Lisa,nyt alkaa nuo sinun juttusi kuulostaa aika herkiltä ja romanttisilta [:38] [:36] [:38]
-
Kova on ollut ukkonen. Salamoi ja jyrisi aivan päällänsä!
Onneksi olivat Hellis ja Välskäri täällä käymässä - muuten olisi pelännyt aivan hirrrrrrrrrrveästi!
Arvo ei kyllä ollut moksiskaan, Pikku-Piu hiukka pelkäsi ja Riesa on varmasti jo tottunut pitkän elämänsä aikana!
Mutta todella raju ukkonen lokakuussa! :-O
-
Okei, mä sammutan koneen ja keskityn oleelliseen! Kuulumisiin!(http://www.cosgan.de/images/smilie/liebe/h045.gif)
-
Eipä mennyt Ukkonen ohi taas jytisee ja mökki tutisee klo 17:sta asti ja VEttä tulee koko kesän annos kerralla.
Hyvää Yötä. Ukkonen aloittaa taas uudelleen, pistän Pöntön kiinni.
-
On tullut taas uusi kävijäennätys - 42 persuunia tänään :-O
-
Kauheen kamalan kiva ilma siellä etelässä! Mie tuoksun ihanasti appelsiininkukille ja koko tuoksu vie tajun kankaalle! Tuoksu on ihana, tällä meinaan hurmata HÄNET! [:-P]
No, meinasin veikata appelsiininkukan tuoksua...
-
Kova on ollut ukkonen tänään - koko kesänä ei vettä melkein pisaraakaan, ja nyt sitten tulee taivaan täydeltä.
Mutta, nyt ei mikään enää suju:
Säkylän kahden yön jälkeen on niin ikävä omaa sänkyä ja omaa perhettä, että ei sanotuksi saa!
Kuinka ihana olikaan tapaaminen, ilman sitä olisi vaikea jaksaa tätä tulevaa pimeyttä ja talven odotusta. En vaihtaisi ikinä mihinkään!
Mutta: oma sänky ja oma pieni perhe, joka oli "heittiöllä" pari yötä, odottavat nyt kiivaasti huomiota! [:-)]
Kaikki Säkylän kävijät: eikös ollutkin aivan mahtava tapaaminen!!!!!
Mutta onhan koti kuitenkin aina koti!
Hyvät yöt! [:-)]
-
Head ööd Hömis
-
Ei ole toistaiseksi meille saakka ukkonen ennättänyt...toivottavasti ei tulekaan. Nyt on väsymys siinä mallissa, että on käytävä nukkumaan.
Oikein kirjoittelit taas kerran Hömis, pönttötapaamisesta...näin se on. Samoja tunnelmia Murukin kirjoitti, että iloinen virne naamalla ajeltiin kotiin vesisateesta huolimatta :-)) niin mekin tehtiin.
Nyt lepäilemään. Huomenna ihmetellään lisää :-))
-
Reissuil on kiva käydä, mut kotiin on hyvä tulla reppu täynnä hyviä muistoja[:-)]
Vielä äsken ukkosen kumua kuului, mut nyt on ihan hiljaista.
-
Ja taas aukesivat kaikki hanat, mutta jyrinä on tauonnut ja niinpä uskalsin avata koneen ja aloittaa Säkylä-juttujen lukemisen. On ollut ihan mahtava viikonloppu teillä siellä. Ja kiva kun siitä pääsee täällä pöntöllä osallisesksi :-))
-
Muutama edellinen tunti meni tosiaan kodassa grillatessa, ulkona oli noin 12 lämmintä ja kodassa pienellä tulella ovi auki vähän yli 20 lämpöä ja järvellä kuului moneen kertaan laulujoutsen ääniä ja ihan lähellä oli sitten lehtopöllö äänessä, minkä Pasi ensimmäisenä kuuli.
Aivan mahtava viikonloppu mikä meni vaan hirmuisen liian nopeasti