Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: zeener - 15.09.09 - klo:04:46
-
Kas kuinka idän taivahalla
Aamukoi jo heloittaa!
Punapurppurassa vallan
Ilman ranta leimuaa,
Kultaa kunnahilla puita,
Lintusia sulosuita
Laulamaan jo kehoittaa.
(Uuno von Schrowe. Kaikuja Hämeestä II)
Hyvää tiistaipäivää kaikille Pöntöille!!!
-
Hyvää huomenta jokaiseen pönttöön! [:-)]
Aamun valaistumista tässä jo odottelen. Nukkumaan pääsen tosin vasta joskus; viedään Kia huoltoon kahdeksan jälkeen. Tällä kertaa kokeillaan AD-huoltoa, mutta hintojen vertailu etukäteen onkin aika hankalaa: Deltasta sanoivat Sorenton 75 tkm huollon hinnaksi 450e ja AD-huollosta 162e +tarvittavat kemikaalit ja tarvikkeet. No, illallahan se nähdään, tuliko pelattua oikeaa hevosta! Plussaa AD:ssä oli, että sanoivat huollon kestävän 2 tuntia, kun Delta pitää aina koko päivän. Tällä kertaa siitä ei kyllä ole hyötyä, kun mä nukun, enkä pääse hakeen autoa ennen kuin Pasi tulee töistä.
Jos jonkun mielestä on asiatonta julkisesti ruotia huoltohintoja eri firmojen välillä, niin poistan toki. Vaikka kaksi kertaa vuodessahan, aina 15 000 km välein, mä olen haukkunut Delta-huollon lyttyyn täällä [:-DD]
-
Aamua
-
Huomenta Oulusta!
Lämpötila +7-+8 asteessa...päiväksi on ennustettu +16-+17 astetta, eli kivan lämmintä syyspäivää..
Vielä Pääskysiä näkee ( Haara ) ja Västäräkkejä on enempikin...
Mukavaa Tiistaita Kaikille!
[:43] [:44] [:45] [:45]
-
Huomenia [:-)]
Pimiää, hiljaista ja melko viileetä on ulkona, +3,6 astetta.
-
4 plussaa, teetä...
-
Nyt +2,9 astetta ja hilkulla varmasti onko auton ikkunat jäässä kun aherrukseen lähden. Jokohan kylmä nipistelee pasuunakukkaa ym pihan kukkivia trönttejä. [:-I]
Ja nyt on aamukupposen aika.
Mukavaa tiistaita kaikille. [:-)] [:-)] [:45] [:45] [:45]
-
[:42] <---- eikä haittaa vaikka ikkunat olisi pihalla jäässä
-
Aamutee juotu ja vähitellen liikkeelle, viileää on ja sormikkaat täytyy taas laittaa käteen eivät ole vielä aamulla montaa kertaa olleet käytössä.
Mukavaa tiistaita kaikille [:42] [:59]
-
Huomenta,
Kolme astetta lämmöllä, ei tarvitse vielä raaputtaa ikkunoita.
Päivästä taitaa taas tulla soma ilmojen puolesta.
Mukavaa tiistaita kaikille!
Yököille levollista unta!
-
Kiitos iipa, vielä pitää pari tuntia kituuttaa ennenkuin pääsee unille. Hieman oli kiukkuinen yö meikäläisellä, mutta kummasti helpotti kun hetken aikaa istuskelin ulkoportailla ja katselin kaunista kuuta ja Venusta joka loisti kirkkaana. On se kumma miten rauhoittava tähtitaivas voi olla vaikka se on niin käsittämätön...
-
Huomenta vaan Zeenerille sinne duunipaikalle...Ei se uni oikein oo minun kaveri kun ei osaa aamusella nukkua vaikka ei ole pakko heräillä...
Taitaa olla elämä jotenkin heittänyt häränpyllyä :-)) :-))
-
Huomenta. Päivä jo sarastaa ja mie kukun tässä pöntöllä, kuten tavallisesti heti herättyäni. Nukkumatti tuli eilen aikaisin, kuten niin monena päivänä nykyään. Opin siellä pohjoisessa uusille tavoille. Aikaisin illalla nukkumaan, aikaisin aamulla ylös. Nyt maistuu aamuämpärillinen tooooosi hyvältä. (http://www.millan.net/minimations/smileys/lovecoffee.gif)
Aamumusiikkina soi taustalla Susan Boylen upeasti tulkitsema "Wild Horses". [:40]
Mukavaa päivää joka pönttöön.
-
Huomenta ! Nousihan se aurinko vihdoin, kuunsirppi ja yksi tähti oli taivaalla, kun kävin aamun lehdet poimimasta laatikosta. Piti hermoilla ja herätä turhan aikaisin, vaikka hampilääkäriin lähtö on vasta tunnin päästä. No, ehkä sitä piristyy ahmiaisen ja pikku kävelyn jälkeen. ½-ämpärillisen olen jo nauttinut. Mukavaa Sirpanpäivää ! :-))
-
Huomenta Lapista!Lämmintä +7 astetta, aurinkoinen yrittelee nousta ja minä herätä. 9 pitäs olla jo lääkärin luona.
-
Huomenta Kaikille [:-)]
Aurinkoista Tiistai - Päivän Aamua [:45]
Nyt Aamukahvia Nauttimaan Ja Päivän Askareisiin [:26] [:27]
Mukavaa Päivän Jatkoa Jokaiselle [:75] [:59]
[:43] [:45] [:43] [:45] [:43]
-
Huomenta [:56] [:56] [:56] [:56] [:56] [:56]
Haukotuksista päätellen kotiuduttiin sairaalasta eilen.
Yö oli tosi levoton. Poika aloitti tankkaamisen jo illalla,
maito loppui. Liekö stressiä kotiintulosta. No, toivotaan, että sitä
sieltä alkaa vielä tulla. Yöllä heräsi syömään kahen tunnin välein
pullosta.
Ainahan se kotiutuminen taitaa olla vaikeaa [:-I]
-
Aamua!
Aikaisin jo herätty vapaapäivän aamunakin. tosin ajoissa kyllä illalla menty nukkumaankin. Kaunis lämmin päivä tulossa. Päivällä täytyy jatkaa raivaussahan kanssa kävelyä tuolla pusikoissa. Se on tosi mukavaa puuhaa ja näkee työnsä jäljen heti. [:-)] Iltapäivällä sitten vuorossa kuntosali ja jospa vielä sen jälkeen vesijuoksemaan, kun eilen jäi sekin väliin. [:-)]
Mukavaa tiistaita kaikille ja yötyöläisille kauniita unia! [:-)]
Anniinalle kotiintulotervehdys [:-)]
-
Huomenta!
Kaija, aina nuo kiinnostaa, että jatka vain :-))
Anniinalle stressinpoistoa että alkaa maitoa tulla, pääsee helpommalla.
Kyllä se siitä [:-)]
-
Huomenta.
Joo täällähän mie ja maha. Ei tuo ihan kunnossa ole vieläkään, mutta ei se silleen kipuile kuin aiemmin. Väsytti eilen kauheesti. Kyl mä yhessä välissä kävin kirjoittamassa tänne pitkän legendan siitä, kuinka istuin Prisman vessassa vähintään 10 minuuttia, kun en uskaltanut nousta ylös... [:-DD] Kävin siis lähes viimisillä voimillani kaupassa, hyvä että pääsin kotiin asti takas, ilman, että ois pitäny johkin puskaan poiketa matkan varrella. Nii... mä en kuitenkaan lähettäny sitä juttua, kun se oli niin pitkä. [:-DD] Rajansa kaikella... mie vaan joskus innostun, enkä huomaakaan, että oon kirjottanu kilometrin. :-)) Kai se hauska juttu oli, vaikken vessassa muuta tehnykään kuin istuin. [:-DD]
Mukavaa tiistaita kaikillen, aurinko paistaa! [:-)] [:-)]
-
Auto viety huoltoon ja seuraavaksi Pasi vie mut hammaslääkäriin ja lähtee sitten itse toiseen hammaslääkäriin. Ei siis pääse nukkumaan. Työterveys ja hammashoitola sitä mieltä, että turvonneet ikenet, poski ja imusolmukkeet pakko näyttää heti. Ja mä olin vaan antibioottireseptiä vailla... [:-I]
-
Vesikuppitiedotus: Nyt vesikupissa on kuminukke ja herneenpalko.
Ei kun korjaus, siellä aamulla OLI herneenpalko, mutta se on nyt nostettu vesikupin viereen lattialle. Minä en sitä nostanut. [:10] :-))
-
Tietokonetiedotus: Tietsikka on alkanu ottaa käskyjä vastaan hiukka oudosti. [:-I] Suosikki-kansiota saa klikata neljä kertaa ennen kuin se aukeaa. Kun Pöntöllä klikkaan vaikka hymiötä, se ilmestyy kahdesti. Kun klikkaan sanassa kahden kirjaimen väliä, koko sana maalautuu siniseksi. Näin ei siis tapahtunut ennen. [:-I] Tietyt kirjaimet näppäimistöltä tulee tuplana, vaikka klikkaa kerran. [?]
-
Huomenta. [:-)]
Viimeyön ja aamun sain nukuttua aika hyvin.
Aurinkoinen paistelee ja ulos täytyy lähteä.
Aivan ihanaa tällainen kaunis ja kuiva syksy,kolotuksetkin tuntuu vähemmän kuin sateella.
Eilen sain tyhjennettyä vesiastiat rännien alta ja sitten hain kasvimaalta persiljaa ja salaattia ruukkuun,ennenkuin pakkaset vie.Jospa sais vähän pitempään tuoretta.
Tänään lähden kansalaisopiston vesijumppaan eka kerran. [:33] Tk:n jumppa on keskiviikkoisin,mutta huomenna en luultavasti mene.
Anniinalle ja vauvalle tervetulotoivotukset kotiin. [:-)]
Susun masulle paranemisia.Mä laitan nykyään joka aamu puuron sekaan pellavansiemenrouhetta,vaikka ei mulla ole todella kova vatsa vaivannut koskaan.Mut sinähän et syö puuroa [:-I] ,mutta voihan sitä alaittaa jogurtin tms. sekaan. :-))
Evishän on reipas. [:5] Minäkin tykkäsin olla miehen kanssa pusikon raivauksessa yms. mutta nyt ei enää kykene. [:-(]
Mukavaa Sirpan päivää pönttöihin. [:-)]
-
Huomenta. [:45]
Jo on kaunis, aurinkoinen päivä tulossa. [:-)]
Fysikaaliseen meno. Taidan tänään kokeilla kävelymattoa. Olen sitä joskus kokeillut, eikä ollut kävelyn jälkeen hyvä olo. Lattia jäi allani liikkumaan.
Täällä on yhdistetty kuntosali ja fysikaalinen. On niin kiva saada laitteiden käytön jälkeen kropan paikallista käsittelyä.
Anniinalle tähänkin ketjuun tervetuloa kotiin pikkuisen kanssa. [:-)]
Yritä nukkua niin paljon, kuin suinkin, ettei univelkoja paljoa synny.
Kaikille iloista päivää. [:45] [:44]
-
Keskipäivää! Lääkärissä taas käyty ja saikku se vain jatkuu...lokakuun puolenvälin yli. Tänään kuvattiin minua, heh, kerrankin toisin päin. Röntgenkuvia nilkasta, ei näyttänyt mulle, vaikka kiinnostikin. Ens viikolla saan tietää, mitä siellä näkyy. Nojoo... oikein komea auringonpaiste tuolla ulkona...että harmittaa!!
-
Kamala ujellus meillä. Suihkarit menee pitkin-poikin-ylös-alas taivaalla ja meteli on sen mukainen [:-/]
Mutta ilma on ihana. Kävelin aamulla piiiitkän lenkin koiran kanssa ja nautin kauniista syysaamusta.
Anniinalle ja vauvalle kotiinsaapumistervehdykset. Pian se olo siitä asettuu omiin uomiinsa.
Hyvä kun Sus on palannut pöntölle. Ihan olin huolissani, että on oikein kunnon tauti iskenyt.
Olisikohan Nöpö jotenkin säädellyt Susun tietsikkaa, kun niin kummia juttuja on alkanut tekemään???
Mukavaa päivää kaikille!
-
Iltapäivää [:-)]
Mukavan lämmin ilma etten sanoisi ihan että kuuma tuli tuolla pusikossa [:-I] Hirvikärpäsiä saalisteltu tässä viimeiset puoli tuntia. Yök, että ovat iljettäviä otuksia [:-/]
Pieni lepotauko ennen kuntosalille menoa, tosin enemmän houkuttelisi nuo pihatyöt, mutta jos sitten illalla vielä jatkaisi.
-
Tiistaipäivää..kaunis on keli kertakaikkiaan.Ulkoilemaan on lähdettävä kohtapuoliin.
Illalla menen kuuntelemaan tämän tv:Kiminkisen luentoa hyvinvoinnista ja terveydestä.
Ja tänä talvena ei liukkaus minua yllätä...toivottavasti.Tilasin netistä nastalenkkarit,ja äsken hain
postista.Kylläpä on keveät ja hyvälestinen,ainakin minun jalkaan.
http://www.otsalamppu.fi/product_details.php?p=709
-
Iltapäivää. [:-)]
Onpas ollut hiljainen iltapäivä pöntöllä. [:-I]
Vaisua on täälläkin meininki edelleen, saas nähä koska alkaa kirkastumaan :-)). No, jos illalla tekis pikku retken luontoon, se saattaisi vaikka piristää.
-
Hiljaista ? Joo kun aamulla oli se kaupungilla käynti ja sitten piti toipua siitä, sen jälkeen ostoslistan laadinta tarjousmainoksesta poimien, sitten markettiin, jossa jo eilenkin käytiin, mutta reppuselkäisenä ja sitten kaalilaatikoiden tekoon. Jossain välissä pesaisin pyykin ja vein ulos kuivumaan. Nyt voisi hengähtää ! :-))
Hohhoijaa !
Tiinalle: [:1] ja reipasta ulkoilua, kyllä se siitä !
-
Tosiystäviä...
http://www.millan.net/funp/80/friends.html
(klikkaa kukkien kuvia)
:-))
-
Olen ollut omasta mielestäni tänään tosi reipas...Ajoin ensin Viikkiin ja vähän kiertoteitä ajelemalla tuli noin 20km
ja sitten hetken huilasin ja innostuin vielä metsään ja tonne Kivikon suuntaan ja taas vähän mutkia matkaan niin kyllä siitäkin tuli noin 6km.
Ja Viikissä näin yhden julkkisbongarin tuli nimittäin Pirkka-Pekka Petelius vastaan Gardenian pihalla :-)) :-))
-
Olen ollut omasta mielestäni tänään tosi reipas...Ajoin ensin Viikkiin ja vähän kiertoteitä ajelemalla tuli noin 20km
ja sitten hetken huilasin ja innostuin vielä metsään ja tonne Kivikon suuntaan ja taas vähän mutkia matkaan niin kyllä siitäkin tuli noin 6km.
Ja Viikissä näin yhden julkkisbongarin tuli nimittäin Pirkka-Pekka Petelius vastaan Gardenian pihalla :-)) :-))
No olet kyllä ollut minunkin mielestäni reipas, hyvä ilma saa liikkeelle. Täytyy yrittää saada Repe illalla mukaan pikku retkiselle. [:-)]
-
Toivotaan että saat Repen liikkeelle.Ilma on kyllä mitä hienoin,toivottavasti sittenkin riittää tota keliä kun mennään Säkylään :-))
-
Kotona taas [:-)]
Aurinkoinen ihan kiva syysilma ulkona, nyt 16,5 lämpöä ja ruskan värit alkaa vaahterassa ja luonnossa yleensäkin loistamaan. [:-)]
Anniinalle ja vauvalle iloista kotiutumista [:-)] [:-)]
Kaikille poteville paranemisia ja mielenaurinkoa [:45] [:-)]
-
Tiina,katotkos yv [:-)]
-
Tiina,katotkos yv [:-)]
Vastasin, [:-)] ja nyt lähden kotiin.
-
Aurinkoista illansuuta [:-)]
Ihanaa syyspäivää olen katsellut vain ikkunan läpi.Eilen oli kurkku kipeä ja vähän kuumettakin illalla.
Aamulla piti ensin tehdä hommat valmiiksi sijaiselle ja lähettää ne töihin ja sitten olenkin yrittänyt pysyä aloillani.
Tänään on parempi olo ja huomenna onkin tunniton päivä, joten silloinkin lepään. Enköhän ylihuomenna pääse jo töihin.
Lapissa on laaja sähkökatkos. Eikös siellä ole ollut jotain nettipimentoja aiemminkin?
Oravat ovat tyhjentäneet tammea aamuvarhaisesta lähtien. Katon kautta hyppäävät. Meillä saattaa
olla tammimetsikkö välikatossa! :-))
-
Kotona pikkumutkan kautta
Mukava että Anniinan aika ei käy pitkäksi, samalla muut saadaan ehkä vähän tasoitusta ekokisoissa :-))
-
Inken miehelle kiitokset usvakuvista, ilman kuorsausta Inke olisi nukkunut, eikä pöntöllä olisi usvakuvia [:5] [:5] [:5]
Mukavia kuvia muutenkin [:-)] [:-)]
Kyllä sulla on hyvät hoksottimet. [:-DD]
Ei nyt anneta miehelle kaikkea kunniaa,kivuille ja säryille pitää antaa kans! :-))
Lisää kuorsauksia vaan aina välillä [:55] [:55] [:5]
-
Ja nyt aurinkoiseen ulkoilmaan ja vaikka koirulin kanssa pikku lenkille ja sit vois vaikka harkita omenahillon tekemistä ... [:-)]
-
Tosiystäviä...
http://www.millan.net/funp/80/friends.html
(klikkaa kukkien kuvia)
:-))
[:-DD] [:-DD]
-
Olipa kaunis ja mukava päivä. [:-)]
Fysikaalisen jälkeen jäin vielä ulos. En meinanut malttaa tulla kotiin. Voi kun tällaiset aurinkoiset, tuulettomat päivät jatkuis.
Olo on raakee ku naatilla. [:-)]
Päivällä kuulin tuomionkin. Yks nainen tuli juttusilleni ja kysyi, et olenko ollut ulkomailla, kun mua ei ole näkynyt? ( [:-DD]) Sellaista oli joltain kuullut.. [:14] [:14]
samaan hengenvetoon lisäs, et viimeksi kun tavattiin, niin hän oli ajatellut mut nähdessään, ettei tuosta immeistä enää tuu. Olin ollut niin surkeen näköinen.
Pitihän mun selostaa mistä moinen surkeus johtui.
Tarkoituksella tuota immeistä olen kiertänyt. Ei jaksa kiinnostaa vaivojaan valittaa, eikä niitä kuunnella, ja vielä keskellä kaupunkia. [:-/]
Oisin laittanut Lauralle tangon pyörimään piristykseksi, mut en löytänyt.
Sanallisesti sit pirteää oloa kaikille alakuloa poteville. [:1] [:1] [:1]
Mukavaa iltaa kaikille. [KIPPIS]
Toi viimeinen kukka Pyriksen laittamassa linkissa meni ihan jalkoihin.. :-))
-
Lauralle: (http://www.mouse.webby.com/images2/quickcd.gif)
( Toivottavasti näkyy...)
-
Pelhana, kun mä oon tulonen. [:36]
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/09/954613
-
[:46] [:46] Mukavasti vielä [:46] [:46]
Onkos Hippiäisellä perunat loppu :-O :-O , kun hillohommia tehdään
Hetkeksi pihalle teetä juomaan
-
Kaarinin linkkiin: ihana pikku koira ! [:-)] Eikös se Arvo Ylppökin aikoinaan lausunut, että lapset olisivat terveempiä, jollei siivottaisi niin kauheasti...jollei kotona ole pöpön pöpöä, niitä saa herkemmin ulkomaailmasta.. :-))
-
Liian hygieenistä on tämä nykymaailma vissiinkin.
Kaarinin linkissä ihana pikkuhauveli. [:-)]
-
Ylpöllä oli järkevät mielipiteet! [KIPPIS]
Hei muuten, täällä on ainakin yksi nimpparipäivä-sankari. [:-)]
Onnea!
(http://www.animated-gifs.eu/phone-240x320-flowers/0623.gif)
Mikä se Laura-kappaleen nimi on, kuka tietää? [:-I]
-
Niin muuten onkin ainakin yksi päivän sankari, siis
Onnea!
(http://s338.photobucket.com/albums/n430/spicecomments/flowers/00106.jpg)
-
:-)) Kiitoksia, kiitoksia.
-
Ulkona poutaa ja +14 astetta.
Olipa tänään kiva ilma. Huomenna meillä juhlitaan synttäreitä, tulee siis herkuteltua. :-))
Nimpparisankareille onnittelut! [:44] [:44] [:53] [:53]
-
Tuohon liikaan hygieniahysteriaan kerron todellisen tapahtuman.
Eräässä pienessä maalaiskunnassa 1940 luvun loppupuolella meni maalaisemäntä kunnanlääkärin vastaanotolle. Tervehdysten jälkeen hän huolestuneena kysyi, tietääkö tohtori poikansa (n.1-1½v.) istuvan pihassa ja maistelevan hevosen kakkaroita.
Siitäpähän karaistuu, vastasi tohtori. :-))
Poika elää ja voi edelleen hyvin. [:-)]
Tunnen henkilökohtaisesti ja isäänsäkin ehdin tutustua.
Samainen tohtori oli tunnettu muutenkin karskeista ja suorasanaisista mielipiteistään, teki lähes ihmeitä, olemattomilla resursseilla senaikaisissa olosuhteissa.
Käytti sitä paljonpuhuttua "maalaisjärkeä".
-
Iipalle onnittelut [:51] [:51] [:51]
-
Täältäkin Iipalle Sydämelliset Onnittelut !
(http://www.animated-gifs.eu/phone-240x320-flowers/0476.gif)
-
Iipalle onnittelut [KIPPIS]
Täällä kirjoitellaan yksi käsi ja yksi sormi tekniikalla, kun vauveli röyhtäilee olkapäällä [:-)]
kiitoksia kaikille ´kotiinpaluutoivotuksista [:-)] Mukava on olla kotona, että saa vähän arjesta kiinni.
-
Täällä kirjoitellaan yksi käsi ja yksi sormi tekniikalla, kun vauveli röyhtäilee olkapäällä [:-)]
Vauvelilla siis alkoivat jo pönttöilyharjoitukset. [:-DD]
-
Täällä kirjoitellaan yksi käsi ja yksi sormi tekniikalla, kun vauveli röyhtäilee olkapäällä [:-)]
Vauvelilla siis alkoivat jo pönttöilyharjoitukset. [:-DD]
Toivotaan ettei "pulauta" näppäimille [:67] ehkä suojaksi näppäimille joku läpinäkyvä muovipussi [:65]
-
Iipalle paaaaaljon...
(http://i972.photobucket.com/albums/ae208/PH1948/ONNEA/Onnea1509.jpg)
[:30]
-
Taitaa olla Anniinan perheen pikkuinen nuorin pönttöläinen. :-))
Hyvä että jälkikasvu on täälläkin turvattu. [:-)]
-
Nimppari-ja muillekin sankareille onnea ja lapsiperheelle kotiutumista,
Kaarin: Olisko vaikka tämä? Leevi and the Leavings: Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen
Vähän pärskityttää, mutta ei ole kuumetta.
http://www.stlyrics.com/songs/l/leeviandtheleavings7939/laurajennaellinoora280019.html
-
Anniinalle ja perheelle onnittelut poikavauvasta.
Ja oikein ihanaa vauva aikaa teille,vaikka se välillä onkin raskasta,mutta nauttikaa.
Haleja kaikille sairastaville ja alakuloa poteville.Tsemppiä
Sankareille onnea [:44]
Itselläkin taas vaihteeksi alakuloa ja ihan hirveä vetämättömyys.
On se kumma kun kaupunki vähensi meiltä yhden työntekijän,3 pitää tehdä neljän työt ja nyt kun yksi meistä 3sta on sairaslomalla niin pitäisi pärjätä 2staan kun ei saa ottaa sijaista. [:-//]
Työmotivaatio on ihan nollassa kun ei lähimmältä esimieheltä ja työtoverilta saa minkäänlaista kannustusta tai kiitosta,päinvastoin hän kokee tekevänsä lähes kaiken itse.
Ei huomaa että kyllä me muutkin tehdään.
Henkilökohtaisista asioistakaan ei saisi enää työaikana puhua..
Tai sitten olen vaan liian herkkä tulkitsemaan kommentteja väärin..
Mutta nautitaan toisistamme,rakkaistamme ja aurinkoisesta syksystä. [:34]
-
Jaksamisia emolle ja kaikille muillekin [:30]
-
Hiljaista on (http://www.youtube.com/watch?v=cfFfyV0HpZE)
(http://www.millan.net/minimations/smileys/hush1.gif)(http://www.millan.net/minimations/smileys/sneakingsmiley.gif)
-
niin on
-
Nimppari-ja muillekin sankareille onnea ja lapsiperheelle kotiutumista,
Kaarin: Olisko vaikka tämä? Leevi and the Leavings: Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen
Vähän pärskityttää, mutta ei ole kuumetta.
http://www.stlyrics.com/songs/l/leeviandtheleavings7939/laurajennaellinoora280019.html
Laura, ei ole toi kappale. Siinä on muistaakseni kohta Oi Laura..
Kappale on hitaampi, oisko peräti nyyhky sellainen.
-
Hectorillakin on joku Laura ja Ilmari kappale [:-I]
-
Nimppari-ja muillekin sankareille onnea ja lapsiperheelle kotiutumista,
Kaarin: Olisko vaikka tämä? Leevi and the Leavings: Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla Jurvanen
Vähän pärskityttää, mutta ei ole kuumetta.
http://www.stlyrics.com/songs/l/leeviandtheleavings7939/laurajennaellinoora280019.html
Laura, ei ole toi kappale. Siinä on muistaakseni kohta Oi Laura..
Kappale on hitaampi, oisko peräti nyyhky sellainen.
Oiskos Kauko Röyhkän Lauralle?
http://www.youtube.com/watch?v=21YxMpMUzx8
-
Tuli tuosta Röyhkän biisistä mieleeni, et oiskohan siitä tehty uus sovitus, koska jotain tuttua tuossa kappaleessa on. [:-)]
Laitan sit tarkempia tietoja, kun kappale putkahtaa mieleeni. [:-)]
Kiitos, Jaska ja Pyris. [KIPPIS] [KIPPIS]
-
Tuli tuosta Röyhkän biisistä mieleeni, et oiskohan siitä tehty uus sovitus, koska jotain tuttua tuossa kappaleessa on. [:-)]
On siitä levytyskin tehty, mutta tämä on ns. livetaltiointi, kun en muunlaista löytänyt. [:-)]
-
Olavi Virralla on Laura niminen kappale myös, mutta sitä ei ole juutuubissa ja muutenkin se taitaa olla vähemmän tunnettu.
-
[:46] [:46] Mukavasti vielä [:46] [:46]
Onkos Hippiäisellä perunat loppu :-O :-O , kun hillohommia tehdään
Hetkeksi pihalle teetä juomaan
Ei ole, kyllä perunoita vielä riittäääää, oli vapaa ehtoo niistä hommeleista [:-)]
-
http://www.youtube.com/watch?v=p93XxQPsLsA
Tästä on juutuubissa Hectorin suomenkielinen versio, erittäin puuroinen ääni.
-
Onnea, Iipalle (http://www.animated-gifs.eu/phone-240x320-flowers/0485.gif)
-
Nyt mulle tuli mieleen, ettei se vaan ollut Hectorin laulu. [:-I]
Se soi aika usein vähän aikaa sitten radiossa.
Päässäni soi nyt monia kipaleita, ettei se oikea Laura pääse hahmottumaan. [:-)]
-
Lainaus omasta aamutervehdyksestäni: Mukavaa Sirpanpäivää !
Että sehän olikin sitten Iipa tietenkin, jee ! Onnee !!! :-))
-
http://www.youtube.com/watch?v=p93XxQPsLsA
Tästä on juutuubissa Hectorin suomenkielinen versio, erittäin puuroinen ääni.
[:40]
Ei oo toi, mut kunhan laulelen..
-
Olin nyt illalla Kiminkisen luentoa kuuntelemassa ja täytyy todeta,että kaveri on
aikamoinen huulenheittäjä,mutta kyllä siinä on lääkäri ihmistä varten olemassa,eikä
varmasti arvio ihmistä siitä mikä hän on mikä on titteli,vaan potilaita on kaikki ja
jokainen hoidetaan...
Kyllä nauraa sai,kun hän omalla tyylillään kertoi tästä ihmisen kuolevaisuudesta ja
elämästä yleensä..
-
Aamun valaistumista tässä jo odottelen. Nukkumaan pääsen tosin vasta joskus; viedään Kia huoltoon kahdeksan jälkeen. Tällä kertaa kokeillaan AD-huoltoa, mutta hintojen vertailu etukäteen onkin aika hankalaa: Deltasta sanoivat Sorenton 75 tkm huollon hinnaksi 450e ja AD-huollosta 162e +tarvittavat kemikaalit ja tarvikkeet. No, illallahan se nähdään, tuliko pelattua oikeaa hevosta! Plussaa AD:ssä oli, että sanoivat huollon kestävän 2 tuntia, kun Delta pitää aina koko päivän. Tällä kertaa siitä ei kyllä ole hyötyä, kun mä nukun, enkä pääse hakeen autoa ennen kuin Pasi tulee töistä.
Huolto maksoi 168 euroa... :-))
Arvatkaas, missä auto huolletaan tästä lähtien? [:-DD]
En sitten tiedä, että onko 1,3 euroa maksava tuulilasinpesuneste yhtä hyvää kuin 6 euroa maksava [;-)] mutta eiköhän silläkin pärjäillä!
-
Aamun valaistumista tässä jo odottelen. Nukkumaan pääsen tosin vasta joskus; viedään Kia huoltoon kahdeksan jälkeen. Tällä kertaa kokeillaan AD-huoltoa, mutta hintojen vertailu etukäteen onkin aika hankalaa: Deltasta sanoivat Sorenton 75 tkm huollon hinnaksi 450e ja AD-huollosta 162e +tarvittavat kemikaalit ja tarvikkeet. No, illallahan se nähdään, tuliko pelattua oikeaa hevosta! Plussaa AD:ssä oli, että sanoivat huollon kestävän 2 tuntia, kun Delta pitää aina koko päivän. Tällä kertaa siitä ei kyllä ole hyötyä, kun mä nukun, enkä pääse hakeen autoa ennen kuin Pasi tulee töistä.
Huolto maksoi 168 euroa... :-))
Arvatkaas, missä auto huolletaan tästä lähtien? [:-DD]
En sitten tiedä, että onko 1,3 euroa maksava tuulilasinpesuneste yhtä hyvää kuin 6 euroa maksava [;-)] mutta eiköhän silläkin pärjäillä!
Kannattaa maistaa varovasti kumpi on parempaa mutta mielummin juomat vaikka A-kaupasta [:48] [:48] [:48]
-
Kannattaa maistaa varovasti kumpi on parempaa mutta mielummin juomat vaikka A-kaupasta [:48] [:48] [:48]
[:-DD] [:-DD] [:-DD]
-
Ehtoota vielä! kumpi onpi parempi, etelän ruska vai Lapin ruska??? Tämmöistä iltamietettä mulla.
-
Ehtoota vielä! kumpi onpi parempi, etelän ruska vai Lapin ruska??? Tämmöistä iltamietettä mulla.
Missä menee raja etelän ja pohjoisen [:-I]
Kauniimpi etelän ruska on kun huonon paikan pohjoisen ruska,
Kauniimpi on pohjoisen ruska kun huonon paikan etelän ruska.
-
Kylläpä oli rankka päivä tänään; ensin aamulla piti odotella, että saa viedä auton huoltoon. Sieltä tultiin ysiltä ja sitten soittamaan työterveyteen, että saiskos penisilliinikuuria hammas/ienvaivoihin. Työterveys alkoi rähjätä, että nyt soitat heti hammaslääkärille, ettei tule verenmyrkytystä [:-I] tai vastaavaa.
Mä koitin piipittää, että olen ollut eilisestä iltapäivästä asti hereillä ja auto on huollossa, enkä mä mene muualle kuin sänkyyn.
No, soitin sitten kuitenkin kunnalliseen ja sain nopean ajan Jampan hammashoitolaan. Aika rankkaa oli väsyneenä kestää puudutus ja ronkkiminen. Tuntui, että puudutus vaikutti kurkkuun asti, eikä saa hengitettyä [:67]
Sieltä sitten taksilla kotiin ja sänkyyn.
Pasi oli tosi fiksu [:36] ja lähti töistä niin, että ehti käydä maksamassa auton huollon ja sai avaimet. Mä sain nukkua ihan rauhassa iltaseiskaan asti ja sain oman auton käyttöön töihin lähtiessä.
Hiukan piti kiirettä illallakin, kun käytiin kaupassa ja apteekissa ja sitten hakemassa Kia huollon pihasta.
Onneksi töissä on suht leppoisa yö [:-)]
Pasi sai tänään ylhäältä raudat pois ja oli ihan onnessaan, kun pääsee pesemään hampaita kunnolla. Ylihuomenna lähtee alaraudatkin ja sitten tulee ylös joku sellainen irroitettava malli, jonka saa syömisen ja hampaanpesun ajaksi pois. Eli monivuotinen prosessi alkaa olla loppusuoralla [:5]
-
Jarmolta tulikin hienosti perusteltu vastaus...etelän ja pohjoisen rajan saa vetää kukin mielessään. Mulla se kulkee tuossa Iijoen korkeuksilla. [:-DD]
-
Jarmolta tulikin hienosti perusteltu vastaus...etelän ja pohjoisen rajan saa vetää kukin mielessään. Mulla se kulkee tuossa Iijoen korkeuksilla. [:-DD]
Samaten! Siinä alkaa maisema muuttua! :-))
Siitäkös se poronhoitoaluekin alkaa?
-
Kertyykö teillä muilla käsilaukkuun mitä ihmeellisempää ryjää? [:17]
Hiuslenksujakin löytyi 5 kpl... ja joskus en löydä edes yhtä, kun tarvisin!
Just raivasin kassin ja heitin tarpeetonta paperisilppua roskiin. Niin ja allekirjoitin elinluovutustestamentin ja pistin sen lompakkoon!
-
Ai mihin käsilaukkuun [:-DD], mä tarvitsen ainakin repun mun rojuilleni...
-
Kertyykö teillä muilla käsilaukkuun mitä ihmeellisempää ryjää? [:17]
Hiuslenksujakin löytyi 5 kpl... ja joskus en löydä edes yhtä, kun tarvisin!
Just raivasin kassin ja heitin tarpeetonta paperisilppua roskiin. Niin ja allekirjoitin elinluovutustestamentin ja pistin sen lompakkoon!
Mitä mun kassista ei löydy, sitä ei tarvitakaan ja lisäksi siellä on rojua ja nippelia ja nappelia liian kanssa.
Kiitos vielä onnitteluista! [:-)]
-
Käsilaukku, ikuisuuskysymys ! Ostin uuden suuremman, aikaisempi oli jo kulunut ja aivan liian pieni. Nyt on ongelma se, että laukku alkaa painaa liikaa käsilaukuksi ( vrt. Zeenerin reppu ! [:-DD] ) ja sieltä ei ikinä löydä mitään. Vielä töissä ollessani oppilaat osasivat pyytää multa milloin laastaria, milloin kurkkutablettia, niitä aina on sivutaskussa ja ehdottoman välttämättömät mascara ja loppuunkulunut huulipuna sekä rikkinäinen peili.
Kamalia huoltohintoja Kaijalla ! :-O Onko sen pakko olla merkkihuolto ? Minähän en ymmärrä autoista mitään, kortiton ihminen, mutta tiedän Jäkessäkin olevan luotettavia huoltokorjaamoja, tuossa meidän lähettyvillä on ainakin yksi.
-
Käsilaukku, olkalaukku, vai mikä lie toi mun suurempi veska. Just ennen pönttöilyä kävin tonkimassa onko mun astmapiippu siellä. Ei ollut, mut kaikkee muuta "etsittyä" oli ja kaikenmaailman lippulappusia.
Pikkanen laukku, jossa raahaan kameraa ja on päivittäin käytössäni, niin se oli suht koht siisti. Harvinaista! [:-DD]
-
Kamalia huoltohintoja Kaijalla ! :-O Onko sen pakko olla merkkihuolto ? Minähän en ymmärrä autoista mitään, kortiton ihminen, mutta tiedän Jäkessäkin olevan luotettavia huoltokorjaamoja, tuossa meidän lähettyvillä on ainakin yksi.
Eikös tuo juttu mennyt just niin että merkkihuollossa huolto olis maksanut 450€ ja tuolla missä Kaija sitten huollatti autonsa, maksoi tuon 168€, mikä on sekin tietysti ihan iso raha. :-))
-
Lauralle:
( Toivottavasti näkyy...)
Näkyy kyllä. Kiitos.
-
Täällä kirjoitellaan yksi käsi ja yksi sormi tekniikalla, kun vauveli röyhtäilee olkapäällä [:-)]
Vauvelilla siis alkoivat jo pönttöilyharjoitukset. [:-DD]
Nuorenahan se on aloitettava :-))
-
Käsilaukku?mikäs se on...reppu mullakin on. Sit onkin taskut täynnä tavaraa, että hirvittää.