Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: mese - 18.01.10 - klo:18:13
-
BirdLife kerää nimiä Maltan lintujen puolesta
Kansainvälinen linnustonsuojelujärjestö BirdLife on tänään käynnistänyt
nimienkeruukampanjan, jolla vaaditaan Maltan hallitukselta toimia maassa
rehottavaa rauhoitettujen muuttolintujen tappamista vastaan.
BirdLife vaatii lisäksi Maltan hallitusta hylkäämään suunnitelmat sallia
lintujen kevätmetsästys. EU:n lintudirektiivi yksiselitteisesti kieltää
lintujen metsästämisen niiden kevätmuutto- ja lisääntymisaikana.
Malta sijaitsee tärkeällä lintujen muuttoreitillä, ja myös monia
Suomessa pesiviä lintuja, kuten sääksiä, muuttaa Maltan kautta. Maltalla
on Euroopan suurin metsästäjätiheys, ja saarella tapetaan vuosittain 2-3
miljoonaa lintua, joiden joukossa on runsaasti rauhoitettuja lajeja.
Kontrolloimattoman ampumisen seurauksena Maltalla pesivien lintulajien
määrä on vähentynyt 32 lajista (vuonna 1916) nykyiseen 16 lajiin.
Vetoomuksen voi allekirjoittaa Maltan BirdLifen verkkosivuilla osoitteessa
http://www.birdlifemalta.org/petition/sign/
Herkille, sivulla vähän ilkeä kuva... [:-(]
-
Allekirjoitettu.
-
Kirjoitettu. Eikös tämä ollut jo aiemminkin? No, en ole kyllä varma kun näitä surullisia juttuja vaan jatkuvasti löytyy ympäri maailmaa. Suomestakin [:-(]
-
juu on kirjoitettu..
-
allekirjoitettu.... [:´(]
-
Kirjoitettu [:-(] [:-)]
-
Pistin minäkin nimeni.
-
Kirjoitettu on. [:-)] [:-)]
-
Tuli hoidettua yhtenä päivänä. Täytyy laittaa Pasikin asialle!