Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: Lisa - 21.10.06 - klo:18:46
-
Mainitsin jo joku aamu tuolla vapaalla puolella huonokuntoisesta närhestä. Näin sen päivällä, illalla ja illansuussa se oli ruokapaikan pihapiirissä ja jäi kyyhöttämään siihen. Pää oli täysin työnnetty kropan sisään, mutta havahtui ja lähti lentämään metsänreunaan noin puoli seitsemältä illalla. Lintu oli sairas,oliko se meidän vanha närhimme vai mitä? Yöllä oli pakkasta, enkä sitä nähny enää aamulenkilläni. Mitä ihmettä vois tämmösessä tilanteessa tehdä? Seurata ja antaa kuolla vai riekkuu sen perässä ja yrittää pelastaa sen elämä? En mie tiedä, mut paha mieli! [:´(]
-
[:´(]
-
Niin tulee paha mieli semmosesta ja rankkaa seurata... Niin kuin se miun töyhtötiainen viime talvena, joka kuoli lintulaudalle pähkinöiden päälle. [:´(] Ei siinä mitään oikein osaa tehdä. Niinkuin sen töyhtötiaisenkin kanssa, enhän mä etes tiennyt että se on sairas ja kuolemassa, seurasin vaan sen outoa käytöstä muutaman tunnin ja yhtäkkii hää ei enää liikkunutkaan.
-
[:´(] [:´(]
-
[:´(] [:´(] [:´(]
-
[:´(] Nyt mua alkaa taas itkettämään mun
viimetalvinen koukkunokka talitintti [:´(]
-
Nyt taas iltapakkasen kuorruttamassa luonnossa , sain jonkunlaisen rauhan, että hyvä näin. Mutta, jos elämä ei olis elämisen arvoista,miks taistellaan ja rimpuillaan kuolemaa vastaan niin rajusti!? Linnut ym. kaikki kamppailee kuolemaa vastaan...jättää paljon arvailtavaa?! [:-I]
-
voi kun osaisi vastata ja/tai tietäisi mikä on milloinkin parasta
-
Lisa pien´
Sävel: Liisa pien´ - Lili Marleen
(1942, alkuperäinen säveltäjä: Norbert Schultze, alkuperäinen sanoittaja: Hans Leip,
alkuperäinen suomennos: Kerttu Mustonen)
Sateenkaarisillan jälkeen portti on,
Elon loppuessa jäät suureen valohon.
Siellä me jälleen kohdataan,
Ja valon alla haastellaan.
Kuin ennen Lisa pien´,
Kuin ennen Lisa pien´.
Huomaa kaikki heti, sua katsoissaan,
Ett´ puoleens´ luonto veti, kun autoit sitä vaan.
Nähdä siell´ kaikki linnut saa, jos niitä täällä rakastaa.
Myös sinä Lisa pien´,
Myös sinä Lisa pien´.
Viimehuudon hetki liian pian saa, on sinne kaunis retki,
Siks´ nyt jo lähden vaan.
Linnut näin kuiskaa näkemiin, vaik´ tahtoisit ne luokses niin.
Jää hyväst´ Lisa pien´,
Jää hyväst´ Lisa pien´.
Askeleesi siellä, kauniin luontos myös,
Ne tuntee sinut siellä, ne jälleen muistaa työs´.
Kun sinä elät tavallas, sen valon alla rakastat.
Myös kerran Lisa pien´,
Myös kerran Lisa pien´.
Kerran sumuun häipyy, maa ja taivaskin,
Huulillasi säihkyy hymys herttaisin.
Luokses ne lentää, taivaltaa, jotk´ täällä sulta avun saa.
Sua kiittäin Lisa pien´,
Sua kiittäin Lisa pien´.
-
Kai se vain niin on,että meistä jokainen..ihmiset,linnut ,oravat ym muut elolliset,tulemme jokainen määränpäähämme aikanamme.Eli kuolema kohtaa.On surullista nähdä kuolemaisillaan oleva eläin kun on aivan ihmeissään mitä tehdä.Meille ihmisille ja lemmikeille sitä tapahtumaa yritetään jotenkin "hoitaa",vaan nämä luontokappaleet kohtaavat sen ihan yksin....
Ja taas tämä tutulta vaikuttava VIERAS on oivat sanat laittanut lohduksi...
-
Luoja, miten kauniisti vieras tän loi! Kitoss... [:-)]
-
Kerrassaan ihana teksti Vieraalta.
-
Kuitenkin suhteellisen harvoin pääsemme näkemään jonkun linnun hiljakseen hiipuvan kuolemaan. Itse olen nähnyt lähinnä salmonellaan menehtymässä olevia lintuja tai ikkunaan lentäneen linnun kuolevan....
Aika vähän niitäkin.
Yhden salmonellaisen punatulkun toikkarointia oksalla joskus murehdin. Ja hetkeä myöhemmin se löytyikin kuolleena maasta.
Harvoin näille luonnonvaraisille linnuille voi mitään tehdä, varsinkin jos lintu "vain" käyttäytyy oudosti. Sen sijaan selvästi vahingoittuneita lintuja voi toimittaa oman paikkakunnan eläinsuojelijalle tai lintuharrastajille, jotka vastaa vahingoittuneiden lintujen hoidosta. He ainakin pystyvät antamaan arvion jos heille soittaa ja kertoo heille huolensa. Meilläpäin sellainen henkilö ainakin löytyy ja puhelinnumero on tallella kännykässä sitä varten.
Joskus kuitenkin pohdituttaa, mihin vanhat linnut "menevät" kuolemaan? Katoavatko ne luonnon kiertokulkuun luonnollisesti ravinnoksi ja tietysti maatuvat pian...?
Ihan oikeasti, suhteellisen vähän niitä näkee. Luonnollista sekin, tuo linnun kuolema, ihan niinkuin ihmisenkin elämässä [:-I]
Jokaiselle luomakunnan jäsenelle, niin ihmiselle kuin linnullekin, soisi saavan elää terveenä.
Mutta niinhän se ei aina mene. Ihan oikeasti minua surettaa muutaman tuttavan ja ystävänkin taistelu sairauden kanssa...
Meni vähän ohi aiheen, mutta kuitenkin... [?] [:-I]
-
Lisa, surullista jos närhesi on kuollut. Voihan se vielä olla hengissä ja toipuakin, oli ilmeisen sairas. On hyvä muistaa, että maassamme kuolee vuosittain miljoonia lintuja. Esimerkiksi kevään poikasista vain noin 60 % selviää hengissä syksyyn asti. Ja pikkulintujen keski-ikä on vain muutama vuosi. Miksi sitten niin harvoin näemme kuolleita lintuja? Ne yksinkertaisesti pääsääntöisesti kätkeytyvät lopun ollessa lähellä. [:´(]
-
Voi Lisa, kuinka ikävää, jos närhesi on kuollut, ehkä se toipuu vielä....
Runoilija Lauri Pohjanpää kirjoitti aikoinaan kauniisti ja kunnioittavasti perhosen kuolemasta
Hautajaiset
Oli kaste viel` yli kukkien, kun kuoli päiväperhonen,
joka lensi tuokion vain....Niin niin.
Ja aamulla se haudattiin.
Koko ihanan päivän se elänyt ois...
jo aamulla piti sen pois.
On murhe saleissa ruohiston, surutaloon ystävät tulleet on.
Ja ne katsovat pientä vainajaa
ja sen siipien kultaa koskettaa ne hiljaa, hellävaroin,
ja kuiskaa äänin aroin, päät nyökkyen, silmin kostehin:
"Miten kaunis vieläkin!"
Surusaatto lähtee verkalleen
läpi heinien, metsän matkalleen.
Vaikk´ aurinko juuri koittaa, niin murheinen on taivas, maa,
sinikellot hiljaa humajaa,
surumarssia sirkat soittaa.
Tien varsilla vaiti on naapurit.
Kaikk´kasteen kirkkaat timantit kukat koruiksi arkulle antaa.
Sitä muurahaiset kantaa.
Havuneuloin peitetty on tie, joka vainajan viitaan vie.
Kas, pappi, suruperhonen,
jo vartoo ja vaihtaa jalkaa,
ja kuoro leppäkerttujen veräjällä virren alkaa.
Se aamun suuhun väräjää:
joku saattojoukossa nyyhkyttää
ja heinät murhein huhuu...
Shh...hiljaa, pappi puhuu -
Kaikk` katsoo ääneti hautahan ...
Ja turilaan, haudankaivajan,
- joka karski ja paljon nähnyt on -
käsi pyyhkii selkäpuolla pois salaa kyynelkarpalon:
"On kovaa niin aamulla kuolla!"
Minua perhosten ystävänä on runo aina syvästi koskettanut. [:´(] [:´(] [:´(]
-
Vieraan Lisalle kirjoittama sanoitus on tosi hieno.
Kysyit Lisa, että pitäisikö mennä närhen perässä? Mitä sä pystyisit tekemään sen hyväksi? En tiedä miten teillä päin on luonnonvaraisten eläinten hoitoon mahdollisuus. Meillä Hesassa on päivällä jotain parintunnin puhelinaika. <jos loukkaantunut/sairas eläin on tuon ajan ulkopuolelle, niin ainakaan apua et saa,
Toisaaltahan pitää miettiä, miten meidän ihmisten kuuluu puuttua luonnon kulkuun.
Viime viikolla hautasimme oravanpoikasen. Se oli niin pieni ja täynnä syöpäläisiä. Tuli kuolemaan meidän pihaan [:´(]
-
Mammamialta kaunis Lauri Pohjanpään runo.
-
Kiitos kauniista sanoista. Närhi löytyi aamulla kuolleena metsän reunasta, ison puun juurelta. Se on nyt haudattu, eikä joudu ainakaan pakkasia enää kärsimään. Itkut on itketty, sen osalta kaikki tämä on nyt ohi.
-
Katselen tuossa lintujen ilakointia syömässä asettamiani aterioita ja mietin samalla, mihin ne vanhat ja sairaat linnut menevät kuolemaan. Eihän niitä näe missään. Autojen alle jääneet ja ikkunoihin lentäneet huomataan, mutta ei niitä kuolleita metsoja, riekkoja, varpusia, tikkoja ja muita näe kuolleina missään. Mihin ne paneutuvat, painavat päänsä viimeiseen sijaansa.. Osaako kukaan vastata, onko tutkimuksia aiheesta??
-
Samaa mietitään täällä ja moni muukin taitaa miettiä...
ei ainakaan omaa tietoa asiasta ole, ja varmasti taitaisi aika vaikea olla tutkia.
Ja taitaa ne maasta löytyvät kuolleetpikkulinnut ja isommatkin joutua äkkiä luonnon kiertokulkuun kun kettu tai supi tai muu isompi eläin osuu kohdalle tai sitten peittyvätpuun lehtien alle ja märäntyvät,hajoavat luontoon..
-
En kyllä ole nähnyt kettua tai supiakaan kuolleena metsässä, puhumattakaan isommista luonnonvaraisista eläimistä, missä ne ovat?? Jonkin poron luun olen nähnyt.. nehän ovatkin melkein kotieläimiä
-
Kuten jo aamuyön tunteina kirjoitin, kuolevat linnut kätkeytyvät, jos vain suinkin voivat. Maassamme pesii vuosittain noin 50 miljoonaa lintuparia. Jos jokainen saa keskimäärin neljä poikasta ja tutkimusten mukaan n. 60 prosenttia nuorista linnuista menehtyy syksyyn mennessä, niin pelkästään näistä nuorista linnuista tulee yli 100 miljoonaa kuollutta lintua. Ei niitä vain näy. [:´(]
-
Olen ajatellut samoin kuin Jarmokin, että kuolleet linnut joutuvat luonnon kiertokulkuun. Aina se vaan tuntuu yhtä surulliselta, jos näkee sairaan tai ehkä jo kuolleen eläimen. [:´(]
-
Meille tuotiin 80 luvun alussa loukkaantunut nuori korppi. Se oli toimitettu poliisille ja he toivat sen sitten meille hoitoon (isä oli hoitanut muitakin luonnonvaraisia kuntoon), korpille laitettiin lentohäkki metsään ja sitä käytiin ruokkimassa ja hoitamassa niin ettei sama ihminen käynyt joka kerta ettei se olisi kiintynyt siihen yhteen. Parissa kuukaudessa korppi toipui ( sillä oli siipivamma ja haavoja) ja isäni päätti vihdoin päästää korpin vapauteen. Häkiltä oli kotiin vajaa kilometri. Korppi oli lähtenyt lentoon iloisesti raakkuen ja kun isä tuli kotiin niin korppi istui pihassa lapionvarrella :-))
Se eli pihapiirissä monta vuotta ja oli ihan kesy. Nimenkin se sai, Kalleksi kutsuttiin. Kävi välillä jossain kauempanakin lentelemässä ja haki itse oman ruokansa mutta palasi aina pihaan ja välillä olkapäillekin istumaan ja kerjäämään makupaloja. Loppu oli kurja. Se oli lennellyt lähistöllä olevalla mansikkapellolla ja yrittänyt mennä tekemään tuttavuutta mansikoita keränneeseen naiseen joka ei tietenkään tiennyt että korppi oli ihan kesy. Nainen oli yrittänyt huitoa lintua pois ja lopulta hänen miehensä oli hakenut kiväärin ja ampunut "häirikkölinnun".
Sen jälkeen meille tuli supikoira. Pikatiellä oli jäänyt auton alle emo ja koko muu poikue paitsi tämä yksi rääpäle joka oli jäänyt siihen kuolleiden sisarusten ja emon lähettyville. Joku ystävällinen ohikulkija otti supin kyytiin ja vei poliisilaitokselle. Ja sieltä taas toivat meille. Supi sai nimekseen Iivana Julma. Iivana saatiin vahvistumaan ja lopulta oli senkin aika palata luontoon. Se lähti, katosi pensaikkoon kunnes parin viikon kuluttua se istui rappusilla. Iivana eli myös monta vuotta niin että välillä se oli pitkiäkin aikoja poissa ja taas ilmestyi pihaan. Se oli koiran (irlanninsetteri) kanssa hyvää pataa. Näin kerran ikkunasta kun koira oli syömässä ruokaansa niin pensaasta tuli Iivana ja meni samalle kipolle aterioimaan. [:-)]
Sitten eräänä syksynä se tuli viimeisen kerran pihaan, majaili siinä muutaman päivän ja lähti taas omille teilleen eikä ikinä enää tullut takaisin.
Näiden kahden lisäksi meillä oli hoidettavana mm yksi kettu, lukuisia oravia ja pikkulintuja ja yksi rusakkokin oli.
Kaikkiin niihin aina kiinnyin ja välillä on vieläkin tippa linssissä kun villejä ystäviäni muistelen. (http://www.cosgan.de/images/midi/traurig/a060.gif)
-
Talitintillä on ollut eläinrakas koti. Tuollaista on aina ilo lukea. Sääli korppiparkaa, joka luotti ihmiseen. [:´(]
-
Talitintiltä hienoja ja surullisia muistoja [:-)] [:-(]
-
Kyllä, surua on ollut talitintilläkin.
-
Paljon surua mutta paljon enemmän kuitenkin iloa. [:-)]
-
Jep, näin on. [:-)]