Pönttöfoorumi

Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Rouva Hömötiainen - 18.04.11 - klo:00:30

Otsikko: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Rouva Hömötiainen - 18.04.11 - klo:00:30
Onkos se jo malkamaanantai?
Olen aivan pökerryksissä. Juuri tulin kotiin Pietarin reissulta, jonne lähdettiin perjantai-aamuna klo 08.00 ja eilen sunnuntaina tulin kotiin juuri ennen puolta yötä.
Bussilla teimme huiman reissun - meillä oli mukana matkanjohtaja, joka tietää kaiken sotahistoriasta ja kaikista niistä paikoista, joissa vierailimme.
Matka  oli hyvin toteutettu, saimme nähdä todella paljon, sekä kulttuuria että historiaa ja lauantai-illan kruunasi loistava kasakkatanssiesitys.

Pietari on aivan IHMEELLINEN kaupunki. Se hurmaa historiallaan, prameudellaan, komeudellaan, kultauksillaan......
Ei siihen sanat riitä kertomaan.
Toki on asialla toinenkin puolensa - siihen emme muuten nyt paneutuneet kuin viemällä Pyhän Marian kirkkoon (inkeriläisten kirkko) vaateapua.

Mutta historiallinen Pietari on vertaansa vailla oleva kaupunki! Liian paljon nähtävää yhdelle viikonlopulle, mutta toisen kerran sitten jotain muuta.

Ja sitten tietysti myös Viipuri. Eilen lounastimme pyöreen tornin hämärässä....
Olipa upea kokemus!!!!
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: hippiäinen - 18.04.11 - klo:05:34
Huomenia.
Hämärää on vielä ja tuulista ilma ulkosalla, lämmin aamu pitkästä aikaa 6,5 näyttää nyt mittari.
Kohta on aamukupposen aika ja siten aloittelemaan pääsiäisviikon aherruksia.

Mukavaa maanantaita ja alkavaa Pääsiäisviikkoa kaikille.  [:45] [:45] [:45]
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Jani - 18.04.11 - klo:05:39
Huomenta Oulusta!

Vaalituloksia tässä katsellut.. olipas PS kova nousu..


Ulkona jo valoisaa.. +1-+2... etelässä aamusta jo +10 asteen lukemia..

Mukavaa Maananantaita ja Hyvää Pääsiäisviikkoa Kaikille!
 [:43] [:44] [:44] [:45] [:45] [:44] [:44] [:44] [:44] [:45]


Kuva Kalevan lukijakuva: Kiiminkijoki luo myös jo jääpeitettään...
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Kaarin - 18.04.11 - klo:06:36
Maanantaihuomenia.  [:44]
Viiden jälkeen alkoi korvassa paukkua!  [:-/]   Pikkasen ketuttais, jos tarttis mennä jonnenni ja jäis paukkeen takia unoset vähiin.
Kovaa ryskettä on varmaan Kiminkijoellakin, kun noi jääkimpaleet jytisten lähtee liikkeelle.
Menen vielä nokosille, muuten en jaksa lähteä minnekään.
Ai niin, Hömiksellä on ollut taas mieluinen matka.  [KIPPIS]
Mä en taas ole historian ystävä, joten sen takia en lähtis reissuun.  Ite kohteet sellaisenaan kiinnostaa.  Täytyy ihailla niitä nojatuolimatkalla laittamistanne kuvista. [:-)]
Mulla on edessä vielä kaksi Kaijan ja Pasin tekemää reissua.  Odotan henkistä tasapainoa, niin nautin niiden katselusta enemmän.  [:-)]
Hirrrveen hyväää alkanutta viikkoa kaikille.  [:9]
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Kaarin - 18.04.11 - klo:07:24
Tässäpä teille maanantaiaamun kukkanen. [:-)]
(https://lh6.googleusercontent.com/_d0Ts8ZMDAqU/Tau8WSp5e9I/AAAAAAAAQK0/iysArHAGDr0/s640/hugtikuu%202011%20039.jpg)


Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Evis - 18.04.11 - klo:07:53
Maanantai-aamua [:-)]
Ensimmäinen lomaviikko takana  [:-I] ja toinen onneksi edessä  :-)) Mukavasti kului viime viikko Lapin keväthangilla ja -sateissa [:-)] Hiihtimiä liikuteltiin  joka päivä ja reilut 150 km tuli kuntoa nostatettua lisää  [:-)] Tuo 12 tunnin ajomatka menne tullen ei kylläkään ole mukava, mutta perillä olo sitten kruunaa kaiken. [:-)] Täällä olikin viikossa ottanut kevät aimo harppauksen eteenpäin, lumikinokset olivat kadonneet  [:-)] Eilen jo rapsuttelin kukkapenkkejä ja tänään jatkan pihalla uurastusta. Lintujen lajimäärä lisääntynyt myös huimasti viikon aikana. Pesukone levännyt viikon joten nyt sitten saakin pyöriä muutaman päivän tauotta, nyt jo toinen konellinen menossa tänä aamuna. Ulkona kuivuvat nopsaan kun laittaa tarpeeksi poikia niitä kiinni pitämään, etteivät lennä kovan tuulen matkaan  [:-)]
Mielenkiintoinen matka ollut varmaasti rva Hömötiaisella itä-naapuriin  [:-)] kaunis santtu Kaarinin kuvassa  [:-)]
Makoisaa malkamaanataita ja alkanutta pääsiäsiviikkoa kaikillensa  [:-)]

Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Pyryharakka - 18.04.11 - klo:08:00
Huomenta pönttikset. Se on taas (http://www.millan.net/minimations/smileys/mondaysmiley.gif) ja ensimmäinen vaalien jälkeinen päivä.  [:-I]  :-))

Kaarinilla hempeän värinen aamun aloitus, herkkä ja kaunis. Täällä kukki myös saintpaulia, ihan se perinteisen tumman lilan värinen. 

Hyvää viikon aloitusta kaikille pöntöille.
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Mesis - 18.04.11 - klo:08:24
Huomenta!
Janilta komea jäidenlähtökuva. Asuin lapsuuteni ihan lähellä jokea, ja se oli aina merkittävä tapaus, kun jäät lähtivät. Sitä mentiin porukalla katsomaan.

Kaarinilta kaunis saintpaulia. Isäntä kun jäi eläkkeelle, sai kukkakorin, jossa oli juuri tuon värinen santtu. Sen kastelin liikaa, mutta sain siitä yhden lehden pelastettua, ja odottelen nyt, että alkaa tulla pikku lehtiä juurelle.

Tänään on pyykkipäivä, joten käyn ensin koiran kanssa pitkän lenkin ja sen jälkeen lähdemme kaupunkikotiin pyykkäröimään. Täytyisi samalla reissulla käydä ostamassa itselleni lenkkitossut.

Mukavata maanantaita teille kaikille!
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: iipa - 18.04.11 - klo:08:32
Huomenia,
Aurinko paistaa.
Hömis tuo Pietarin pyhän Marian kirkko, se taitaa olla se seurakunta, jonne aikoinaan suomalaiset liittyivät Pietarissa. Pietarissa asui paljon suomalaisia taitavia käsityöläisiä. Pietari on upea paikka, vaikka on Pietarissa sitä muutakin, minä vein lastin vaatteita lastenkotiin, joka oli kaupungin laidalla ja tuli nähtyä toisenlaista Pietaria myös.
Tänä aamuna porukkaa on niin virkkuna että. Itse olen vähän nuutunut.
Kaarinin kukkakuva ilahdutti.
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Minni - 18.04.11 - klo:08:49
Huomenta  [:-)]
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: pia58 - 18.04.11 - klo:08:55
Huomenta, aurinko paistaa -1 ja tuuli viskoo pikkulintuja. Niillä on kova työ tulla ruokinnalle. Vein juuri tuulimittarin ulos että saa jotain lukemia ( epävirallisia) ylös.
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Anniina - 18.04.11 - klo:08:59
Huomenta,

Aidalla on taas virtsatietulehdus. Sain puhelinreseptin apteekkiin tällä kertaa.

Ei paljon nukuttanut vaalitulosten jälkeen  [:-I]
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Kaija - 18.04.11 - klo:09:04
Huomenta!  [:-)]
Pasi on lähtenyt jo 7.30 liikkeelle työasioissa ja mä tässä herättelen itseäni vaalien jälkeiseen Suomeen  [:-I]
Saa nähdä, miten saavat hallituksen kasattua... enpä haluaisi olla siellä työvuorolistaa laatimassa  [:-DD]
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: mese - 18.04.11 - klo:09:06
Huomenta Lapista! Lunta sataa! Eilen illalla alkoi ja pakkasta oli yöllä. Aurinkoinen yrittelee paistella ja välillä nakkelee hiutaleita. Kevättä tekee!
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Deb - 18.04.11 - klo:09:17
Maanantai huomenet kaikillensa! [:-)]
Täällä on nyt puolipilvistä ja tooosi kovaa tuulta.
Mittrissa yön alin lukema oli +1,0 astetta ja nyt +4,3 astetta.

Aamukaffeeta ja sitten jälleen päivän puuhastelut vuorossa. :)

Hömiksellä on ollut hieno reissu Pietarissa. [:-)]

Janinin kuvassa jäät lähdössä. [:-)]

Kaarinilta kaunis kukkakuva. [:-)]

Hyvää maanantaita ja viikon aloitusta toivotaan kaikille!    [:46]
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Tiina - 18.04.11 - klo:09:56
Maanantaihuomenta Lahdesta! Ihana kevätaamu! [:-)]

Viikonloppu Kolussa hurahti taas huomaamatta, pyykinpesua ja lintujen tarkkailua oli ohjelmassa, ja myös hiukka pääsiäissiivousta. Eilen taivaalla ihan pihan yläpuolella 30 yksilön kurkiparvi otti korkeutta, oli hieno näky. [:-)]

Vauva ja äiti pääsivät jo eilen kotiin, poika onkin niin tomera tapaus että ensin syöpi kaksi tissiä tyhjäksi ja sitten vielä pullollisen maitoa siihen päälle :-)).

Mukavien tapahtumien joukkoon mahtuu sitten ikävämpääkin, äiti vietiin lauantaina aamusta sairaalaan. Onneksi mistään vakavasta ei ole kyse, ja kun äiti saa sairaalassa antibioottia niin hänen pitäisi toipua kotikuntoiseksi pikimmiten. Saattaa jo tänään päästä kotiin.

Pietarissa olen käynyt kerran, laivalla mentiin risteillen. En nyt muista missä palatsissa mekin käytiin, mutta kultaa ja krumeluuria löytyi runsain mitoin. Puistossakin patsaat oli kullitettuja. :-))

Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Marleena - 18.04.11 - klo:10:18
Aurinkoaurinkoista maanantaita!  :-))

Positiivarit:

TENAVATOKAISUT

Neljävuotias Lotta oli pikkusiskon
ristiäisissä. Innoissaan hän kertoi,
että täti on "listiäisten ylikummi".

Kuusivuotiaana Lotta ei osannut sanoa
R-kirjainta ja sitä harjoiteltiin
D-kirjaimella. Esikoulussa hän pääsi
ensimmäistä kertaa diskoon. Kotoa
lähtiessään hän tuumasi: "Diskossa
on kivempaa kuin kotona, kun siellä
voi dokata."

 :-))
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Kaarin - 18.04.11 - klo:11:01
Huomenta!  [:-)]
Pasi on lähtenyt jo 7.30 liikkeelle työasioissa ja mä tässä herättelen itseäni vaalien jälkeiseen Suomeen  [:-I]
Saa nähdä, miten saavat hallituksen kasattua... enpä haluaisi olla siellä työvuorolistaa laatimassa  [:-DD]

Niinpä!  :-))
Huomenta uudestaan.  Kahvitellessani seurasin variksen lentoa ja siinä samalla pähkäilin, että miten ihmeessä tuollaisessa tuulessa lintujen lento onnistuu juuri siihen kohtaan, jonne tarkoittavat? [:-I]   Tuuli kun meinaa tällaisen tankin suunnan määrätä, saati sit pikkulinnun.
Kiitos santun tykkäyksistä.  Mulla ei ollut pariin vuoteen santtuja, kun en ole enää saanut niitä menestymään.  Ennen mulla oli keittiön ikkunalauta kauniin näköinen santuista.  Nyt laudalla on vain viherkasveja ja kukkiva kaktus.  Pöydällä on toi santtu, kun on niin pikkanen.  [:-)]
Kivoja tunteja kaikille.  [:-)]
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Luscinia - 18.04.11 - klo:11:25
Aurinkoist Länssuames, tosi kovaa, puuskittaist tuult, puut vaa kaatuu tosa pihapiiris!
Aamul joutsene ja hanhe ja kurje lähtivä taas etiippäi pesimäsijoilleen.
Kuinkaha varekse viäl jaksava pidätell, ku tääl perimätiado mukkaa pääsiäisen varekse muniva ensmäise muna!
Illoo vaa! Pysykkää pystys, jos samal taval myrskää, ku tääl!!!!!
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: telkkinen - 18.04.11 - klo:11:33
Aurinkoa maanantaihinne, ja sitä samaa koko viikolle.

Kaarinilta kaunis santtukuva [:-)]
Mesikselle rauhaisaa pyykkipäivää.
Tiinan äidille toipumisia sairaalareissusta.

Anniinan Aidallekin tsemppiä..oletko muuten koskaan kokeillut laittaa sokeritonta karpalomehua
juomaveteen.Karpalollahan on antibioottinen vaikutus virtsatulehduksiin.Itse laitoin aikoinani
omalle koiralleni kun oli virtsakivien aiheuttamaa tulehdusta usein. Mehulla sain hyvää aikaan eli
tulehdukset vähenivät huomattavasti.Laitan joskus sitä Verankin juomaveteen ja juon ihan kyllä
itsekin :-))

Kännykkä otos aamulenkiltä.

(http://i73.photobucket.com/albums/i205/jaska6/uudet%20kuvat/Kuva0284.jpg)
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Kaarin - 18.04.11 - klo:11:45
Sorsien päät on hyvän värisiä.  [:-)]
Vaikka kuolleita lehtiä ja muuta töhkää on maassa, niin kuva on kaunis. [:-)]
Siitä kuultaa se aste, kun puihin alkaa tulemaan hiirenkorvia ja luonto puhkeaa kukkaan.

Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: telkkinen - 18.04.11 - klo:11:52
Joo kyllä lintujen värit nyt erottuvat hyvin tämän ankean näköisen maaston keskeltä.
Punarinnatkin ovat niin punaisia [:-)] että hyvin erottuvat puista.

Kohta on lähtö verikokeisiin ja röntgeniin, että iltapäivä menee sellaisissa merkeissä.
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Kaarin - 18.04.11 - klo:12:08
Nyt muistin, kun aamulla tilasin tk:sta lekurille aikaa korvan takia, niin pikkasen huvitti ja suututti, kun aikojen antaja totesi että, j o s   t ä y d e n k u u n aika valvottaa sua? :-O  Just olin kertonut, kun korva paukku. eikä se ole mikään pieni ääni! [:-/] 
Onhan toi uskomatonta ja vois ajatella, että korvienvälissäni  [:-DD] paukkuu.!
Kaupassa täytyy kohta lähteä käymään.  Lähikauppa lahjoittaa jäsenilleen keltaisen tulilatvan. Saas nähdä, millaisia on enää jäljellä.  Ilimaseksi kun saa, niin täytyy nöyränä ottaa vastaan.  [:-)]   
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Kaarin - 18.04.11 - klo:12:22
 :-O Nyt sataa räntää ja tuulee!
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Tiina - 18.04.11 - klo:12:45
Nyt muistin, kun aamulla tilasin tk:sta lekurille aikaa korvan takia, niin pikkasen huvitti ja suututti, kun aikojen antaja totesi että, j o s   t ä y d e n k u u n aika valvottaa sua? :-O  Just olin kertonut, kun korva paukku. eikä se ole mikään pieni ääni! [:-/] 

Oletko kokeillut mitään apteekista ilman reseptiä saatavaa, esim. Heinix, allergialääkettä? Jo tuo vaiva tosiaan johtuu vaikka siite/katupölyn aiheuttamasta turvotuksessa siellä korva/nenärööreissä. [:-)]
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Anniina - 18.04.11 - klo:12:50
Onpas Tiinan sukulaisvaavilla kova ruokahalu  :-)) Hyvähän se on, että poika kasvaa  [:-)]
Hyvä, ettei mitään pahempaa Tiinan  äidillä  [:30]

Telkkisen vinkkiä voisi koettaa. Ihmiselle olen kuullut kyllä tästä karpalomehun vaikutuksesta, mutta itse en edes osannut ajatella, että koirallekin sitä voisi antaa.

Kohta lähden apteekkiin, kierrätyskeskukselle ja loppu päiväksi yritysvierailulle.
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Kaarin - 18.04.11 - klo:13:23
Nyt muistin, kun aamulla tilasin tk:sta lekurille aikaa korvan takia, niin pikkasen huvitti ja suututti, kun aikojen antaja totesi että, j o s   t ä y d e n k u u n aika valvottaa sua? :-O  Just olin kertonut, kun korva paukku. eikä se ole mikään pieni ääni! [:-/] 

Oletko kokeillut mitään apteekista ilman reseptiä saatavaa, esim. Heinix, allergialääkettä? Jo tuo vaiva tosiaan johtuu vaikka siite/katupölyn aiheuttamasta turvotuksessa siellä korva/nenärööreissä. [:-)]
Tiina, en ole kokeillut.  Saakohan korvaan laittaa mitään, kun se on joskus puhennut.  Ainakaan sitä suihketta, jolla korvakäytävä putsataan, ei saa käyttää.
Ajattelin odottaa, mitä lekuri sanoo.
Täytyy laittaa vaikka pumpulitukko korvaan, kun ulkoilen, ettei pöly pääse sinne.
Kiitos, kun huolehdit.  [:-)]
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: annulix - 18.04.11 - klo:13:29
Ehtoopäivää.  [:-)]

Tuulinen , aurinkoinen sää täälläkin. Katupölyt ja kuivat lehdet saa kyytiä.

Aamupäivä vierähti terveyskeskuksessa. Oikea polvi on oikutellut ja minä olen sen kuitannut nivelrikon aiheuttamaksi vaivaksi. Päätin kuitenkin mennä valittamaan ja se olikin kortisoonipiikin paikka. On jostain syystä tullut rasitusvamma polven sivuun. Nyt sitten ootellaan hissuksiin auttoiko vai ei. Kun yhdestä vaivasta toivuin toinen tuli. Nyt sais sitten riittää. :-))

Tiinan siskonpojan poika meinaakin kasvaa äkkiä isoksi ja vahvaksi mieheksi. Mukava semmoista vauvaa on hoidella kun ruoka maistuu.  [:-)]



Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Tiina - 18.04.11 - klo:13:53
Tiinan siskonpojan poika meinaakin kasvaa äkkiä isoksi ja vahvaksi mieheksi. Mukava semmoista vauvaa on hoidella kun ruoka maistuu.  [:-)]

Poika on kuulemma kova nukkumaankin :-)), sisko oli ollut eilen illalla häntä katsomassa, niin koko ajan oli vaan nukkunut eikä mummolle edes meinannut silmiään avata. Siskoni oli ottanut vauvasta kuvia ja laittoi mulle niitä sähköpostiin, ihana pikkuinen mussukka on hän. Kaunein vauva mitä ikinä olen nähnyt, uskotteko? :-)) Taidan katsella joidenkin vaaleanpunaisten silmälasien läpi :-)), mutta sievä on poika, oikeesti.
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Tiina - 18.04.11 - klo:13:56
Nyt muistin, kun aamulla tilasin tk:sta lekurille aikaa korvan takia, niin pikkasen huvitti ja suututti, kun aikojen antaja totesi että, j o s   t ä y d e n k u u n aika valvottaa sua? :-O  Just olin kertonut, kun korva paukku. eikä se ole mikään pieni ääni! [:-/] 

Oletko kokeillut mitään apteekista ilman reseptiä saatavaa, esim. Heinix, allergialääkettä? Jo tuo vaiva tosiaan johtuu vaikka siite/katupölyn aiheuttamasta turvotuksessa siellä korva/nenärööreissä. [:-)]
Tiina, en ole kokeillut.  Saakohan korvaan laittaa mitään, kun se on joskus puhennut.  Ainakaan sitä suihketta, jolla korvakäytävä putsataan, ei saa käyttää.
Ajattelin odottaa, mitä lekuri sanoo.
Täytyy laittaa vaikka pumpulitukko korvaan, kun ulkoilen, ettei pöly pääse sinne.
Kiitos, kun huolehdit.  [:-)]

Heinixiä ei laiteta korvaan, se on tabletti joka niellään ja auttaa sitten kaikenlaisiin allergiaoireisiin. [:-)] Mutta kannattaa varmaan tosiaan kysyä lääkäriltä mitä hän suosittelee.
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Mesis - 18.04.11 - klo:15:52
Pyykiltä on tultu. Aivan hirveä tuuli nostatti kaupungissa pölyä ja lehtiä pyörremyrskyn lailla ilmaan. Tomu lensi. Katselin siellä kaupunkikodissa vanhoja valokuvia ja panin tuonne "eläimet"-puolelle pari kuvaa nälkäisestä supin pennusta.

Voi että, minun piti moneen juttuun kommentoida, mutta kun en nyt satu muistamaan mihin, niin toivottelen vaan kaikille hyvää loppupäivää.
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: Tiina - 18.04.11 - klo:16:45
Ei pääse äiti vielä tänään pois sairaalasta, joten käväisen viemässä hänelle lukemista ym. mitä hän pyysi tuomaan. Kysymysmerkki oli kuulemma vielä huomisenkin kohdalla kotiinpääsyn suhteen, ei ollut antibiootti oikein purrut joten rupesivat antamaan suonensisäistä lääkettä jos se tehoaisi paremmin. No, toivottavasti ainakin pääsiäiseksi äiti pääsisi pois ja meidän mukaan Pertunmaalle.
Otsikko: Vs: Malkamaanantai 18.4.2011
Kirjoitti: iipa - 18.04.11 - klo:19:03
Onpas ollut taas menopäivä. Ei oo virkkuuta jatkettu sitten aamutuokion.
Vielä pitäs kelloköynnöksen siemenet laittaa mullan alle, ovat lionneet muutaman tunnin.
Ulkona on niin ihanaa, ettei raaskis sisällä olla millään. Tuuli on kova, mutta lämmintä silti.