Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: mese - 19.05.11 - klo:15:09
-
ainakin joidenkin mielestä, iberianuunilinnulle kävi näin: (Lintuverkosta poimittu)
Lintubongareiden ahneus ja piittaamattomuus johti Suomen ensimmäisen
iberianuunilinnun
tuhoon Pyhtään Ristisaaressa. Tiistaina löytynyt lintu lauloi hyvissä
voimissaan
reviirillään aina keskiviikon iltapäivän puolelle saakka. Tilanne muuttui
nopeasti
ison bongarilauman (60 henkilöä) saapuessa saarelle. Sen jälkeen linnulla
ei ollut
enää hetkeäkään rauhaa, sillä jokainen halusi saada otoksen
harvinaisuudesta kameran
muistikortilleen. Jos lintu katosi, se saatiin nopeasti esille soittamalla
sille sen
laulua. Tämä jo yksistään on yleensä hyvin stressaavaa linnulle.
Bongareiden mukana paikalle saapui myös lintujen rengastaja (jätän nimen
mainitsematta), jonka tarkoituksena oli pyytää lintu verkolla tarkempia
tutkimuksia
varten. Iberianuunilintu saatiin nopeasti verkkoon jälleen sen laulua
soittamalla.
Linnusta otettiin tärkeitä mittatietoja ja pieni näyte dna-analyysia
varten. Näillä
toimenpiteillä ei linnuille yleensä aiheudu mitään vahinkoa, koska lintujen
käsittelyssä on rengastajilla tarkat ohjeet. Nyt lintua kuitenkin
tutkittiin ja
kuvattiin täysin sääntöjen vastaisesti jopa puolisen tuntia. Sivummalla
tapahtumia
seuranneet saaressa olleet muutonhavainnoijat kertoivat linnun käsittelyn
olevan
suoranaista brutaalia retuuttamista! Lisäksi lähes jokaisen paikalla
olleen bongarin
täytyi saada edes jonkinlainen lähikuva kädessä olevasta linnusta, olihan
kyseessä
merkittävä suurharvinaisuus.
Seuraukset olivat dramaattiset; lintu oli vapaaksi päästettyä aivan
uuvuksissa. Se ei
sen koomin enää pystynyt lentämään saatikka laulamaan. Vielä illan
hämärtyessä,
nelisen tuntia tapahtuneesta, iberianuunilintu lymyili pienen pensaikon
maanrajassa
yrittäen juosta vilistää alati sitä jahtaavia bongareita pakoon. Asiasta jo
huomautettiin paikalla olleille ja eräällä alkoi jo käämit palaa; suora
huutokaan ei
bongauskiihkossa olevia ojentanut. Lintu oli jo niin huonossa kunnossa,
että sen
selviämistä yön yli ei pidetty enää mahdollisena.
Tähänkö on tultu? Onko millään enää väliä? On vain oman edun tavoittelu
muista
bongareista, lintuharrastajista ja bongattavasta tahi kuvattavasta linnusta
piittaamatta. Tapauksesta ei voi syyttää varsinaisesti yksittäisiä
henkilöitä mutta se
asettaa kyseenalaisen asemaan koko bongariyhteisön. Ja suurelle yleisölle
lintubongari
on kuin kuka tahansa lintuharrastaja, joten harmaa varjo voi seurata itse
jokaisen
kiikaroijan yllä.
Bongareiden käytös oli täysin edesvastuutonta. Bongariliitolla on tarkat
ja selkeät
ohjeet bongaustilanteissa käyttäytymiseen. Siinä yksiselitteisesti
kielletään lintujen
tahallinen häirintä. Tapahtunut tullaan käsittelemään Bongariliiton
työvaliokunnassa,
mutta myös rengastajan vastuu tullaan punnitsemaan, koska niin ikään lintujen
rengastajilla on tarkat ohjeet.
Silloin kun Ristisaaresta löytyi Suomen ensimmäinen balkaninuunilintu,
sitä bongattiin
paljon, mutta kaikki osasivat käyttäytyä. Lintu viihtyi paikalla toista
kuukautta ja
kaikki halukkaat pääsivät sen näkemään. Miksi linnun ei annettu nyt olla
rauhassa ja
seurattu sitä häiritsemättä? Sekin olisi voinut laulaa reviirillään
pitkään ja kaikki
halukkaat olisivat sen voineet käydä bongaamassa. Onko se nyt niin
helvetin tärkeätä
saada jokainen rari kiinni ja hyppysiin? Rengastustoimiston tulisi
yksiselitteisesti
kieltää yksittäisten rarien pyynti. Jokaisesta paikalla pysyvästä rarista
saadaan
nykyisin niin paljon aivan huippulaatuisia kuvia sekä tarvittaessa myös
ääninäytteet
niin, että lintua tarvitsi sen enempää häiritä, joten se pitäisi riittää!
Bongariliiton tulee ottaa tiukempi linja ja ohjeistaa toistamiseen
bongareiden
käytöstä bongaustilanteissa. Jos on ennen osattu käyttäytyä, miksi ei enää?
Ainakin Ristisaaressa täysin allapäin olleet vakiohavainnoijat päättivät
iltanuotion
ääressä, että enää ei saaressa olevista suurharvinaisuuksista laiteta
viestejä. Jos
muut lintuasema- ja ulkosaarikohteet seuraavat esimerkkiä, niin pitkässä
juoksussa
tällainen bongareiden piittaamattomuus bongaus- ja kuvaustilanteissa voi
kääntyä heitä
vastaan.
Kaiken kaikkiaan ei voi muuta sanoa kuin: surullista.
Terveisin
Mikko Pöyhönen
Tämän viestin saa laittaa muihin verkkoihin!
-
Voi j***lauta!!!! [:-//] [:-//] [:-//]
-
Eipä voi muuta sanoa kuin [:-//] [:-//] [:-//]
-
Ja vielä mun lapsuuden Paratiisissa.... siellä pitäis olla maihinnousukielto!
-
[:7]
Just tuollaisten ilmiöitten takia, en ole lintubongari.
-
Meinasi itku päästä, kun luin jutun Lintuverkosta. Aivan käsittämättömän piittaamatonta touhua! Väkisin pitää saada kuva ja jos lintua ei näy niin soitetaan atrappia! Ja vielä linnun pyydystäminen ja siihen littyen kaikki käsipinnojen kerääjien hypistelyt. Stressiin raukka todennäköisesti kuoli. Useasti aiemminkin olen ihmetellyt sitä kiihkoa, jolla linnuista pitää saada kuva! Linnun ehdoilla toimiminen on usein, liian monelta täysin unohtunut.
Tästä harvinaisuudesta, sen laulusta olisi moni saanut nauttia, jos olisi maltettu jättää lintu rauhaan ja tyytyä sen äänen kuunteluun. [:-//] [:-//]
Toivottavasti pönttöfoorumilaisia ei ole ollut siellä häiriköimässä.
Tapaus tullaan varmaan tutkimaan ja syylliset kantamaan vastuun tapahtuneesta!
-
[:´((] [:´(] .......... [:-//] [:-/]

Juuri näin.
-
Saa nähdä, kehtaako kukaan niitä valokuvia esitellä julkisesti. [:-I] Kun tietää lopputuloksen. [:-/]
-
Hirmu surullista että tällaista piittaamattomuutta esiintyy. [:-(]
Joskus kyllä tuntuu että tuo lintukuvaus on saanut sellaisia mittasuhteita, että tosiaan kuvia pitää saada millä hinnalla hyvänsä.
-
Saa nähdä, kehtaako kukaan niitä valokuvia esitellä julkisesti. [:-I] Kun tietää lopputuloksen. [:-/]
Tässähän näitä.
http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?lista=&species=&family=&sp=search&lang=fin&manner=&sel=2&sex=0&age=0&year=&photo=&pic_method=0&pic_type=0&country=&place=Pyht%E4%E4&order=lisays_paiva+DESC&find=Hae&sel=2 (http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?lista=&species=&family=&sp=search&lang=fin&manner=&sel=2&sex=0&age=0&year=&photo=&pic_method=0&pic_type=0&country=&place=Pyht%E4%E4&order=lisays_paiva+DESC&find=Hae&sel=2)
-
Näköjään kehtasivat. [:-I] Linnun hyvinvoinnista viis, pääasia että saa kuvia.
-
[:7]
Just tuollaisten ilmiöitten takia, en ole lintubongari.
Ei nyt kuitenkaan pidä yleistää. Ei kaikki lintubongarit ja lintuharrastajat ole kelvottomia. Suurin osa on ihan asiallista porukkaa ja kunnioittaa luontoa ja lintuja.
-
Joojoo, sanon mä mitä tahansa, se on aina väärinsanottu. [:-(]
-
Joojoo, sanon mä mitä tahansa, se on aina väärinsanottu. [:-(]
Sori, ei ollut tarkoitus loukata.
-
Lintuverkossa oli jo myös "puolustuksen puheenvuoro". Linnun rengastanut J. Palmgren on mun käsityksen mukaan ihan tolkku heppu ja varsinkin kokenut ja arvostettu lintumies... ammattilainen! Tavattiinkin hänet pääsiäisenä sepelrastasta bongatessa. J.P oli pahoillaan, että tämä Pöyhönen on laittanut jakeluun tällaisen jutun tarkastamatta tosiasioita.
Eli eipä tässä oikein tiedä, että ketä uskoisi!
Muoks! Siis lintua ei rengastettu, sillä oikean kokoiset renkaat eivät olleet mukana, mutta tarkastettiin ja mitattiin muuten.
-
Joskus kyllä tuntuu että tuo lintukuvaus on saanut sellaisia mittasuhteita, että tosiaan kuvia pitää saada millä hinnalla hyvänsä.
Bongariliitolla on joku 2 vuorokauden sääntö. Eli, kun harvinaisuus löydetään, 2 ensimmäisen vuorokauden aikana sitä ei saa LÄHESTYÄ kuvaustarkoituksessa. Näin lintu saa mahdollisuuden matkan jälkeen levätä ja ruokailla rauhassa. Linnun kuvaaminen pitkällä putkella kauempaa sen sijaan ei ole kielletty.
Tällaisen harvinaisuuden ollessa kyseessä on ihan yleistä, että kun se pyydystetään mittaamista ja höynennäytteen ottamista varten, se myös kuvataan.
-
Jos noin on todella tapahtunut, niin se on kyllä poikkeuksellisen törkeää ja hölmöä käytöstä ns. luonnonystäviltä.
Kaikissa harrastuksissa on aina olemassa se vaara, että homma karkaa käsistä ja muuttuu terveestä toiminnasta fanaattiseksi kilpailuksi. Yleistää ei tietenkään pidä, suurin osa bongareista on varmasti valveutunutta ja asiallista väkeä. Mutta eipä niitä mätämunia tarvita kuin muutamia pilaamaan kaikkien maine ja aiheuttamaan jopa vahinkoa luonnolle.
-
Pointtina tässä jutussa on mun mielestä kuitenkin se että se lintu kuoli! Oli se sitten seurausta laillisesta ja sääntöjenmukaisesta toiminnasta, tai siitä että sääntöjä on rikottu. Kuitenkin, ilman tuota ihmisen toimintaa, se lintu olisi varmaan saanut jatkaa elämäänsä.
-
Nyt homma lähtenyt lapasesta ja pahemman kerran [:-//] Sääliksi käy lintu ressua [:´((]
-
Pointtina tässä jutussa on mun mielestä kuitenkin se että se lintu kuoli! Oli se sitten seurausta laillisesta ja sääntöjenmukaisesta toiminnasta, tai siitä että sääntöjä on rikottu. Kuitenkin, ilman tuota ihmisen toimintaa, se lintu olisi varmaan saanut jatkaa elämäänsä.
Tiina puki sanoiksi sen mitä itsekin asiasta ajattelen, Eli samoilla aatoksilla olen Tiinan kanssa ja hän kun sen kirjoitti valmiiksi niin voin vain olla samaa mieltä.
-
Lintuverkossa oli jo myös "puolustuksen puheenvuoro". Linnun rengastanut J. Palmgren on mun käsityksen mukaan ihan tolkku heppu ja varsinkin kokenut ja arvostettu lintumies... ammattilainen! Tavattiinkin hänet pääsiäisenä sepelrastasta bongatessa. J.P oli pahoillaan, että tämä Pöyhönen on laittanut jakeluun tällaisen jutun tarkastamatta tosiasioita.
Tietäen ja tuntien tämän rengastajan, on mulla hyvin vaikea uskoa että hän olisi millään tavalla syyllistynyt linnun vahingoittamiseen. Sama henkilö oli muuten myös rengastamassa Forumin huuhkajien poikasia.
-
[:-//] Olin viime vuonna tuon Pöyhösen kanssa Ristisaaressa, itseasiassa myös toissavuonna (tosin on ehkä hieman taipuvainen ylilyönteihin mielipidettään ilmaistaessaan). Myös linnun ihan ensimmäisen löytäjän, M. Löppösen tunnen kovin hyvin, ja voin sanoa, että kummallekin minkä tahansa linnun hyvinvointi on todella tärkeää. Tiedän, että ainakin näistä kahesta hepusta tuntuu todella, todella pahalta nyt, eikä suomenpinnan löytyminen taida maistua enää kovin mukavalta [:-(] Kyllä itelläänkin olisi p*ska maku suussa, piti meinaan jossain vaiheessa Löppösen kanssa mennä Ristisaareen, ja kyllä nakertaisi jos löytämälleen linnulle kävisi noin. Kun se nakertaa nytkin.
Rengastus ei olisi aiheuttanut linnulle ylimääräistä haittaa, jos DNA näyte (se pääsyy linnun kiinniottamiseen) olisi hoidettu nopeasti ja lintua ei olisi ensin bongaajien toimesta uuvutettu. Kyllä sen nyt kädessä huomaa, jos lintu on heikossa hapessa, jolloin varsinkin pitäisi mittaus ym. pyrkiä hoitamaan mahdollisimman nopeasti. En ko. rengastajaa henk. koht tunne, joten en osaa sanoa, millainen heppu on.
Voisinkin tässä soitella Löppöselle ja kysellä mikä on meininki [:-(]
-
Okei, ilmeisesti Pöyhönen ei ollut edes saaressa, oli vain muulta kuullut kauhutarinoita ja kirjoitti tekstin sen pohjalta [:-I]
Lintua oli Löppösen mukaan kuitenkin käsitelty se noin puolituntia nimenomaan siksi, että mahdollisimman moni halusi kuvaa jos mistä kulmasta. Kun lintu sitten laskettiin vapaaksi, ei se ollutkaan lähtenyt lentoon, vaan tippui kuin kivi maahan ja loikki sitten jonkin juurakon alle piiloon. Myöhemmin lintu oli nähty pusikon alla lymyilemässä ja se kuulemma oli "aivan jaloissa", eli aika väsynyt ja heikossa hapessa. Tämän jälkeen lintu oli taas mennyt takaisin pusikon alle piiloon, jonka jälkeen sitä ei enää nähty, mutta kuolleenakaan lintua ei ole löydytty - Löppönen tosin sanoi, että todennäköisesti se kuoli, kun oli niin nuutuneen näköinen.
Surullista kuitenkin joka tapauksessa ja Tiina sai kiteytettyä asian ytimen.
Ai niin, mittausvälineet oli rengastajalta jääneet kotiin, jolloin mitat otettiin viivottimella... no joo. Kyllä silläkin saa monen mitan otettua, mutta jos kerta pyydettiin kiinni olisi voinut mielestäni kunnon mittausvehkeet olla mukana.
Olisiko jollakulla pistää tänne tuota "puolustuksen puheenvuoroa" tai laittaa mulle yv, en ole itse lintuverkossa enkä muista Johanneksen sähköpostitunnuksia [:-I]
-
Tässä haiskahtaa nyt hiukan, onko tämä juttu edes totta...?
-
Todennäköisesti paljon todenperäistä, paljon mielenkuohuntaa ja paljon äkkipikaisuuksissa kirjoitettua mutu-juttua. Totuutta ei varmaan millään irti saa. Keskustelu asianomaisissa verkoissa jatkuu ja tilanne elää.
Mä pistin Crys sulle sen viestin...
-
Saisinko linkit missä tämä uutinen on alkuperäienä, sekä siitä virinnyt keskustelu? En ole lintuverkoissa.
-
Saisinko linkit missä tämä uutinen on alkuperäienä, sekä siitä virinnyt keskustelu? En ole lintuverkoissa.
Taitaa pyöriä erilaisissa sähköpostiverkoissa kuten Bongariliiton verkossa ja Lintuverkossa. Eli alkanut yksittäisestä sähköpostista joka noihin verkkoihin on laitettu.
-
Saiso pliis linkit niihin...? [:-)]
-
Siis ei niitä viestejä missään ketjuina ole, tulevat aina sähköpostiin eli ei voi linkittää...
-
Okei... mutta tuota... missä sanotaan, että intu on löytynyt kuolleena? Eihän se riitä, että oletettavasti ei selviä yön yli...? Sehän on pelkkä olettamus. [:-I]
-
http://jtittonen.blogspot.com/2011/05/iberiantiltalttikandidaatti-pyhtaan.html
-
Okei... mutta tuota... missä sanotaan, että intu on löytynyt kuolleena? Eihän se riitä, että oletettavasti ei selviä yön yli...? Sehän on pelkkä olettamus. [:-I]
Ei sitä olekaan löytynyt kuolleena. Lintu oli illalla niin väsyneen ja resuisen näköinen, liikkui hitaasti eikä jaksanut paeta, että Löppönen totesi minulle äsken puhelimessa että todennäköisesti lintu heitti veivinsä. Olivat kuitenkin taltin liikkumalla alueella useamman vuorokauden ja bongauksen+käsittelyn jälkeen lintu ei enää äännellyt tai juurikaan lennellyt, vaan meni väsyneenä ensin juurakon alle kyyhöttämään ja sitten pensaan suojiin, eikä sitä sitten enää löytynyt uusien bongareiden toimesta.
Ko. herra oli tosin itsekin sitä mieltä, että Pöyhösen teksti oli turhan kärkäs ja hieman liioiteltu [:-I]
// zeenerille kiitos kun laitoit mulle tekstin yv:nä!
-
Voisin kuvitella, että heti kun jaksoi, lintu lensi kauemmaksi pakoon rauhallisemmalle alueelle... [:-I]
-
Voisin kuvitella, että heti kun jaksoi, lintu lensi kauemmaksi pakoon rauhallisemmalle alueelle... [:-I]
Jos lintu on kovin heikossa hapessa (katsottiinkohan linnulta rasvaindeksi? en tiedä, mutta esim. liki kaikki pajulinnut ja kertut mitä tuli Jurmossa verkosta olivat käytännössä pelkkää luuta, nahkaa ja sulkia) tällainen häiriö voi osoittautua muuttomatkalta saapuneelle kohtalokkaaksi. Jos lintu ei jaksa edes paeta vaan hyörii jaloissa (toisin kuin on aiemmin tehnyt), ei se jaksa sen ruuankaan perässä lentää.
Jurmon asemalla näki mm. muutolta tulleita peippoja pihan ruokinnalla, jotka olivat niin väsähtäneitä, etteivät jaksaneet paeta ja muutenkin olivat kovin heikkokuntoisen näköisiä. Aamulla kuolleita lintuja sai sitten poimia asemarakennuksen ja katajapuskan alta, jonne olivat menneet yöksi kyyhöttämään. Linnut olivat siis suunnilleen samassa kunnossa kuin tiltaltti illalla kertomusten perusteella, niillä oli ruokinta vieressä ja silti moni menehtyi.
Hankalahan tästä on sanoa objektiivisesti mitään kun ei ole ollut itse paikalla, mutta Löppösen kertomusta linnun kunnosta pidän erittäin todenmukaisena, kun henkilöllä ei ole tapana liioitella saati vähätellä.
-
Bongariverkossa Timo Böhme, joka oli saaressa Mikko Pöyhösen kanssa, kertoo totuudenmukaisesti mitä siellä tapahtui. Mm. pyydystämisen jälkeen, kun annettiin lupa kuvata lintua, oli suuri joukko rynnännyt paikalle kameroineen. Lintua oli käännelty ja väännelty eri asentoihin.
Kun lintu sitten oli pästetty vapaaksi, heitetty ilmaan, oli se pudonnut "kivenä" maahan. Sen jälkeenkin pensaan alla olevaa lintua oli edelleen kuvattu ja häiritty. Ei ole epäselvää, etteikö olisi toimittu törkeästi. [:-//]
-
http://jtittonen.blogspot.com/2011/05/iberiantiltalttikandidaatti-pyhtaan.html
-
Saa nähdä, kehtaako kukaan niitä valokuvia esitellä julkisesti. [:-I] Kun tietää lopputuloksen. [:-/]
Tässähän näitä.
http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?lista=&species=&family=&sp=search&lang=fin&manner=&sel=2&sex=0&age=0&year=&photo=&pic_method=0&pic_type=0&country=&place=Pyht%E4%E4&order=lisays_paiva+DESC&find=Hae&sel=2 (http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?lista=&species=&family=&sp=search&lang=fin&manner=&sel=2&sex=0&age=0&year=&photo=&pic_method=0&pic_type=0&country=&place=Pyht%E4%E4&order=lisays_paiva+DESC&find=Hae&sel=2)
Minä laitoin tuossa sivustossa olevaan palaute lokeroon onnittelun linnun tuhoamisesta!

Joo, se sun viestisi mainittiin tuolla verkossa esimerkkinä, mitä tapahtuu, kun tarkastamattomia asioita kirjoitetaan verkkoon. [:-I]
Kyllä lintumiehet nyt haluaisivat tutkia tämän asian perinpohjin, että mikä on totuus.
-
Joka tapauksessa tässä tapauksessa on toimittu todella ajattelemattomasti [:-/]
Rengastajalla ei ole mittausvälineitä eikä edes oikeaa rengasta :-O Eihän nyt itselläni kävisi mielessäkään ottaa lintua kiinni, jos tilanne on tämä. Kyllähän sinne joku rengastaja, jolla on renkaat, olisi paikalle aika nopeasti saatu. Eikä pyydystetystä linnusta olisi pitänyt ottaa kuin määrittämisen kannalta mielenkiintoiset kuvat ja päästää pois. Lintujen säilyttäminen nk. rengastusprosessin yhteydessä bongausta varten on vastenmielistä ja kaiken lisäksi kiellettyä. Onneksi bongariliitolla on säännöt ja kurin palautusta lienee tulossa bongariliiton jäsenille, mutta lieneehän siellä olleen liittoon kuulumattomiakin bongareita paikalla.
-
Onneksi bongariliitolla on säännöt ja kurin palautusta lienee tulossa bongariliiton jäsenille, mutta lieneehän siellä olleen liittoon kuulumattomiakin bongareita paikalla.
Lukaisinkin lehden tuossa kahvilla ja siellä sanottiin kyllä, että bongariliiton työvaliokunta tutkiii tapausta, mutta paikalla oli ollut 4 työvaliokunnan jäsentä. Puolueetonta tutkintaa [:-I]
-
Voi tirppa parka [:´((] [:´((]
Että voi ihmiset olla sikoja [:29]
-
Rengastajalla ei ole mittausvälineitä eikä edes oikeaa rengasta :-O Eihän nyt itselläni kävisi mielessäkään ottaa lintua kiinni, jos tilanne on tämä. Kyllähän sinne joku rengastaja, jolla on renkaat, olisi paikalle aika nopeasti saatu. Eikä pyydystetystä linnusta olisi pitänyt ottaa kuin määrittämisen kannalta mielenkiintoiset kuvat ja päästää pois.
Tätä itsekin kovasti ihmettelin [:-I] Ei mulla olisi moraali antanut periksi pyytää lintua jos olisin tullut saareen rengastukseen tarkoitettujen pyyntivälineiden (=verkkojen) kanssa ja huomannut, että eipäs ole renkaita tai mittavälineitä. (Tosin, ne verkot kai tulee Kiinasta ja eipä ne ole siellä rengastustarkoituksiin kehitelty, mutta no kuitenkin)
-
Tämän päivän hesarissa juttu tästä tapauksesta ja tämä J. Palmgren " ei pidä mahdottomana, että lintu olisi vammautunut käsittelyssä..Olisin tyytyväinen, jos ei moitittaisi bongareita vaan minua eli rengastajaa ( jolla ei ollut edes renkaita, kirjoittajan huomio ) , joka on ehkä ottanut liian tiukan otteen linnun siivestä " [:-I]