Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: Pejumi - 23.05.11 - klo:15:24
-
Ovat tainneet mennä väärään junaan. Onkohan syytä huoleen
-
Niin, itse kuulin eilen Itä-Helsingissä vain yhtä yksilöä [:-(], vaikka ennen tähän aikaan pusikot yleensä jo vilisivät satakieliä ja päivisinkin laulu oli voimakasta.
-
Kyllä olen muutaman kerran jo kuullut.
Joku taisi sanoa, että Afrikassa oli talvella normaalista poikkeava sää. Se voi olla yksi syy satakielen pienempään määrään.
-
Niin, niitä on kyllä todella vähän. Järkyttävän vähän. Eilen tuumin - toivoin - että tänään olisi voinut tulla lisää mutta...
-
Ei olla kuultu vielä ensimmäistäkään. Jossain tuolla lintuverkoissa väki on myös huolissaan satakileten vähäisestä määrästä! [:-(]
-
Minä kuulin eilenä ekan satakielen Otaniemessä.Taisi Zeeneri ottaa siitä kuvankin...Eli siis myöskin nähtiin.
Aika vaisua oli laulanta mutta kuitenkin...
-
Kyllä olen muutaman kerran jo kuullut.
Joku taisi sanoa, että Afrikassa oli talvella normaalista poikkeava sää. Se voi olla yksi syy satakielen pienempään määrään.
Itseasiassa talvi oli erikoinen: me oltiin Intiassa Goassa marraskuussa ja siellä oli sadekausi jatkunut reilun kuukauden normaalia pidempään. Lintuja oli todella vähän. No, satakieltä en sieltä kyllä olettanutkaan löytäväni. Samaten tammi-helmikuun vaihteen Gambian reissulla tuntui olevan edellisreissuja vähemmän lintuja; tosin ei paljoa retkeiltykään.
Ihan Suomen säiden osaltakin 2010 oli erikoinen: kova lumitalvi ja kuuma kesä.
-
On kuulunut. [:-)]
-
Meillä on normaalisti sen miltei kahdenkymmenen vuoden aikana kun tässä olemme asuneet aina näihin aikoihin ollut oikeaa kilpalaulantaa.
Eli useampi satakieli kuuluttaa reviiriään aika pienellä alueella. Samoin niitä on muutaman kilometrin matkalla pyörätien varrella kapealla metsäkaistalla myös useita.
Tänä vuonna ei vielä niiden laulua ole kuulunut [:-(]
-
Huonolta näyttää, ja jos tyttöpuolisia on tullut vielä huonommin, niin vuoden kuluttua kesällä satakieli on hyvin harvinainen.
Mutta täytyy toivoa että pusikkojen soittorasiat on vain pahasti myöhässä. [:-(]
-
Kyllä satakielen talvehtimisalueilla on ollut jonkin sortin "katastrofi", joka on selvästi vaikuttanut kannan suuruuteen. Kaksi yksilöä olen havainnut tänä keväänä. Esimerkiksi heinäkurpan talvehtimisalueilta tuli tietoa, että alueilla on poikkeuksellisen kuivaa, joka on vaikuttanut heinäkurppien menestymiseen. Eiköhän satakielenkin osalta jotain tietoa jossain vaiheessa saada.
-
Tänään kuulin ensimmäisen.
Aika harvassa tuntuvat kyllä olevan, viime vuonna riitti laulelijoita omaan pihaankin asti.
-
Pari päivää sitten kuulin ensimmäisen laululinnun.
-
Vähissä on satakielet. Arktikaretkellä viime viikolla kierreltiin ympäri Virolahtea eikä kuultu siellä yhtään satakieltä. Kuultiin kyllä, että ainakin yksi siellä oli laulanut.
Kotimatkalla Haminassa kuultiin yksi.
Viime kesänä en kuullut yhtään satakieltä kotikylällä ja ennen niitä lauleli yhden yölaulajareitin varrella useita.
-
Onneksi [:-)] punarintoja on mukavasti, jos nekin olisivat kadonneet, iltakävelyillä olisi nyt todella kenkkua. Punarinnat kai talvehtii "turvallisissa" Välimeren maissa.
-
No nyt on satakielien määrä ainakin Mellunmäen seudulla oleellisesti kasvanut. Löysin iltapäivällä useita uusia laulajia. Missä lie ja miksi sitten kuhnailleet tulonsa kanssa. [:-)].
Mites muualla on tilanne?
-
En ole kuullut vielä, tätä meidän seutua sanotaan satakielilaaksoksi ja alan olla epätoivoinen, joutuuko uuden lempparinimen keksimään, jos satkielet ovat hylänneet.
-
Tänään BirdLife tiedotti asiasta, että muutto satakielillä noin 1,5 viikkoa myöhässä.
Ilmeisesti talvehtimisalueilla ollut kuivuutta ja ovat joutuneet jatkamaan etelämmäs Afrikassa, nyt muuttomatka pidempi ja rasvatankkaus myös. Varmasti menehtyy enemmän lintuja muuttomatkalla, mutta luvassa olisi kuitenkin vielä lisäystä.
-
Tänään aamulla kuului satakielen kevätlaulua. Ainakin kaksi kilpalaulajaa. [:-)]