Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Marle - 12.11.11 - klo:00:08
-
Näitä odotellessa..
(http://i132.photobucket.com/albums/q28/MLKOO/linnut/IMG_6360-1.jpg)
..löppösää lauantaita.
-
Jestas, pääsipäs lauantai ihan yllättämään. Olin vielä niin pestantaissa [:-)]
Mutta menettelee tää laustantaikin. Pitäiskös mennä nukuksimaan. Kun täytyy ottaa noita antibiootteja kolme kertaa päivässä. Siis kahdeksan tunnin välein niin aamunukkujalle tulee sitten näitä kukkumisiltoja.
Minulla oli ihan vaihteesta viime viikon keskiviikkona mukava ylläri kun olin nukkumaan menossa. Kylppärissä katsoin että mikäs roska se sääressä könöttää. Pyyhkäisin sitä mutta eipä se lähtenytkään. Ja punkkihan se siinä tiukasti imeytyneenä. Punkkipihdeillä pois ja Betadineä päälle. Oli jo aika punainen se kohta.
Aamulla jalka oli turvonnut ja kumma punainen vana kulki alaspäin miltei nilkkaan. Koko alue oli kosketusarka ja hieman sitä särkikin.
Ei muuta kuin soitto lekurille. Siellä sitten sain kahden viikon antibioottikuurin ja kehoituksen hankkia se olikos se nyt Lymen taudin rokotuskin. En ole vielä hankkinut. Onneksi ei ilmeisesti nyt kuitenkaan ainakaan sitä ollut.
Borrelioosihan minulla onkin jo ennestään. En halunnut mitään tehosteannosta siltä punkilta.
Että tällainen tapaus. Seli, seli, seli valvomiselleni [:-DD]
Voi Marle kumpa tulisikin pian noiden aika [:36]
-
Krnauuu... [:10]
-
Huomenta! [:-)]
Olipahan sellainen yövuoroviikon jälkeinen yö [:-/] Nukuin ihan hyvin puolesta yöstä neljään. Sitten makoilin reilun tunnin hereillä. Onneksi sain vielä unen päästä kiinni, sillä tästä tulee pitkä päivä.
Lähdetään kahdeksan maissa Tainan kanssa Vammalan kautta Kiikkaan sedän hautajaisiin [:´((]
Mä laitan Tainan kuskiksi ja torkun itse siinä vierellä.
-
Huomenia,
Täällä on kukuttu jo pari tuntia. Virkattu ja katottu taalataksia.
Märkää ulkona vaikka ei sadetta luvattukaan.
-
Huomenia. [:-)]
Marlen haarapääsky kuvasta tulee kesään kaipuu. [:-)]
Naapurikuntaan on lehtitietojen mukaan, voimalaitoksen ja joen lähistölle jäänyt yksi haarapääsky ja talvi on edessäpäin ... [:-(]
Murulle ja kaikille pönttölän toipilaille paranemisia. [:1] [:30]
Kaijalle ja Tainalle jaksamisia hautajaispäivään. [:1] [:30]
Pilvistä, utuista ja märkää on ilma ulkona, 3,3 lämpöä.
Leppoisaa lauantaita kaikille. [:45] [:45] [:45]
-
Lauantai aamua [:-)]
Soon sitten]siivouspäivä pitkästä aikaa [:5] Eikun jatkamaan luutuamista [:-)]
Kaikille pönttöläisille [:30] tasapuolisesti ja lupsakkaa lauantakin jatkoa [:-)]
-
Huomenia. Aamu taas ankean harmaana valkenee. Asteita + 3. Mietittiin siskon kanssa jos vaikka piipahdettaisiin ELMA-messuilla. Toinen siskoistani on siellä käsityömessujen puolella. Mentäis moikkaamaan. Elikot ovat tietysti se MUST! Katsotaan nyt... [:-I]
-
Huomenta Kaikille [:-)]
Leppoista Lauantai - Päivän Aamua [:-)]
Nyt Aamukahvia Nauttimaan Ja Päivän Askareisiin [:26] [:27]
Mukavaa Päivän / Viikonlopun Jatkoa Jokaiselle [:75] [:59]
[:43] [:45] [:43] [:45] [:43]
-
Huomenta lauantaihin! [:-)]
Sumua on jälleen ja siis tyyntä.
Mittarissa yön alin lukema oli +0,0 ja nyt +0,9 astetta.
Marlelta ihana pääskyn kuva! [:-)]
Sairastaville ja poteville toivotaan paranemista ja tsemppiä! [:1]
Kaijalle ja Tainalle hyvää hautajaispäivää!
Hyvää lauantaita toivotaan kaikille! [:45] [:46]
-
HUomenta [:-)]
-
Wautsi wau, pönttöläiset! Maltoinpa pitkästä aikaa tällekin puolelle katsella.
Ja oikein hyvää huomenta kaikille toivotan! Viettäkää mukava päivä ja pitäkää huolta toisistanne.
Halit teille kaikille, sekä vanhoille tutuille että uusille tuttavuuksille.
Tsiups. Ilmasta en nyt sano oikein mitään; on sen verran ankean näköistä ulkona...
-
Mukava, kun zirni poikkeat täälläkin! [:-)]
-
Huomenta Lapista! Lämmintä on ja sumuista.
-
Lauantaihuomenet Koillismaalta!
Sumuista ja harmaata näyttää olevan maisema. Eilen sentään paistoi aurinko, ainakin Kuusamossa käydessäni.
Ensi viikolla kai tulee se talvi, ennusteiden mukaan. Hentoinen kerros lunta valaisisi maiseman, pakkasia en kaipaa. [:-)]
-
Aamulenkki ja vähän pihahommia harrastettu. Sää ankeen harmaa, tihkun töhnää ilmassa.
-
Kiitti, Deb!
Ja piti vielä sanomani, että mahtavan upea on Marlen kuva!
Ja kello on jo puoli yksitoista ja ilma on edelleenkin ankean harmaa!
-
Huomenta keskimaasta, sameasta +3.8 syksyisestä säästä. Mä haluun lunta ja pakkasta, valoa!!
Eilen pikkujoulut, tänään pikkujoulut [:-)] Elämä on nyt yhtä juhlaa [:-DD]
-
Lauantaita.
Marlen tauluun tykästyin. Tunnustan, etten heti lintua pääskyksi tunnistanut. [:17] Mun muistissa pääskyjen siivet on eri malliset. Mikä pääskynen toi on? Täällä oikea lintutieteilijä. [:-DD]
Kone on vielä uninen, kun kirjaimet tulee jälkijunassa.
Kaijalle ja Tainalle voimia tulevaan. [:1]
Kaikille toipilaille paranemista ja
koko pönttöpoppoolle kiireetöntä, leppoisaa päivää. [:-)]
-
Huomenta!
Kyllä on ankeeta ilmaa. Tihkuista ja harmaata. Koira tuo santaa sisälle vaikka kuinka koittaa jalkoja putsata. Huomenna on isäinpäivä, enkä voi vielä tänään siivota, kun huomenna on jo huusholli täynnä santaa ja karvoja. Siivous siirtyy huomenaamulle. Tulee tosi kiireinen päivä.
Meillä tulostin sitten hajosi lopullisesti, eli sitä ei saatu kuntoon, joten oli pakko ostaa uusi. Sitä asenneltiin eilen "etänä", kun en itse hallitse niitä hommia. Tuossa se nyt nököttää käyttövalmiina.
Marlelta hieno kuva pääskystä.
Murulla onkin ollut melkoinen kokemus, kun punkin löysi. Mistä sellainenkin vielä tähän aikaan sääreen kiipeää?
Paranemista Murulle, sekä muille sairastaville.
Kaijalle ja Tainalle hyvää hautajaispäivää!
Kaikille hyvää lauantaita!
-
Aamua
Kaikille mahdollisimman hyvää ja onnistunutta lauantai päivää
-
Kaarin, se on haarapääsky [:-)]
Tänään alkaa yövuorot, voipi olla vauhdikkaat tällä kertaa. Yritän saada itseäni ylös sohvan pohjalta ja kylille...
-
[:-)]
-
Lauantaipäivää. Sumuista ja harmaata on keli täälläkinpäin Suomenmaata.
Kohta lähden Veran kanssa äippää moikkaamaan.
Marlen kuvasta kesän kaipuu tulee välittömästi.
Kaijalla ja Tainalle voimia tähän päivään [:30]
Aika ihme, että tosiaan tähän aikaan on vielä punkkeja liikenteessä. Toivottavasti murun punkin myrkyt saadaan antibiooteilla
nujerrettua.
Pönttölän porukoille mukavaa tätä päivää ja sairaille toipumista [:72]
Eläinystäville rapsuttelut [:-)]
-
Huomentaita. Tai se onkin jo päiväntäi.
Mulla ei punkinpuremat meinaa millään parantua. Kesällähän mulla oli yks punkki pehvassa ja toinen tissin alla. [:-DD] Osas hyvin paikkasa valita. Tästä on monta kuukautta siis, ni vieläki kutisee toi kankussa oleva kohta ja aina vaan rupi siinä tai joku muhkura, ku raavin sitä. Tissin alus onkin näköjään parantunut :-)) , mutta eipä oo pitkä aika, kun sekin vielä kutisi. Ja kerran multa leikattiin yks puremakohta kokonaan poijes, kun se ei parantunut millään, oli siis aina vaan tulehtunut, mutta siitä tiesin, että punkin purukalut jäi ihon sisään, kun suoritin ns. "punkin paniikkipoiston" hyvin nopeasti ja tyylikkäästi sekä kirkuen. [:-DD]
-
Mun ystävän tytär oli pitkään antibioottikuurilla kun sai sen borrelioosiin punkista. Että kannattaa pitää itsestään huolta.
-
Mielenaurinkoista Kaikkiin Pönttöihin! [:-)]
Sateista, pimeää ja koleaa. 2.5 pussaa.
Kosteusprosentti on varmaan yli 100. Eilen
otti henkeen kun meni ulos.
Positiivarit
LYÖMÄTÖN TAKTIIKKA
Oltiin valmistautumassa pikkunassi-
koiden lätkäpeliin. Valmentaja
jutteli pukukopissa edellisen illan
harkoista ja mitä sieltä pitäisi
muistaa tämän päivän pelissä.
Valkku kysyi mitä tärkeää asiaa
he harjoittelvit yhdessä eilen.
Hetken pohdinnan ja hiljaisuuden
jälkeen eräs junnu muisti. Hänen
ilmeensä kirkastui ja oivallus tuli
selkeästi kaikkien kuultavaksi:
"Ylösnousemusta!" -Margit
:-))
-
Heipä-hei :-))
Tasapaksu ilma. Linturuokalassa vilske. Aavistavatko ne, että kylmää on tulossa ja tankkaavat?
Varpushaukkakin kävi tarkkailemassa, mutta lähti tyhjin kynsin.
Sauvalenkille sain itseni ja nyt olen tyytyväinen :-))
Ikävä kokemus murulla. Eipä todellakaan uskoisi, että punkkeja on näin myöhään
syksyllä liikkeellä.
-
Joo borrelioosin kanssa ei ole pelleilemistä. Se punkinpuremakohta, mikä leikattiin pois, ni silloin otettiin varmuuden vuoksi borrelioositesti. Onneks ei ollu, eikä se kohta oikein sellaiselta näyttänytkään.
-
Ja mulla ei ole minkäänlaista kokemusta punkeista, ei itsellä eikä lemmikeilläni.
Mutta enhän ole koskaan käärmettäkään edes nähnyt...
Kyllä mä sitten oon saanu elää suojattua elämää!
-
Noi punkit ilmesty mulle perättäisinä päivinä. Sit mä jo pelästyin, että onks siellä kolmaskin, kun tunsin sormella selässä jonkun pienen "röpölän" joka ei raapiessa irronnut. Aloin oikeesti mennä paniikkiin, mä nyt vaan inhoan niitä niin paljo [:-DD] ja mä en edes peilillä saanut selvää mikä siinä on, oli niin pahassa paikassa, ni oli PAKKO juosta naapuriin pyytämään, että joku kattoo. Oli vielä myöhäinen ilta, kello oli jotain kymmenen enkä ois millään kehdannu mennä häiritsemään... mutta tiesin, että mä en PYSTY nukkumaan yötä punkin kanssa! [:-DD]
Onneks naapurit olikin pihalla, lämmin kesäilta, kastelivat nurmikkoa. [:-)] Niin, siis, ei se ollut punkki, se oli joku luomen tapainen jutska vaan.
-
Niin lössö olo niin lössö. Kello on kaksi, kyl mä viimeistään viiden maissa lähen tekeen happihyppelyn, kaupat on auki kuuteen... joo. Tänään en kyl näköjään saa mitään aikaiseksi. Jos ees virittelisi lintujenruokintajuttuja, kaikki vermeet ei ole vielä esillä. Illalla vois viettää amme-illan pitkästä aikaa... merisuolakylpy! [:-)] Tai tarkemmin Himalajan vuorisuolakylpy, mulla on himalajanpaloja pussissa. :-))
-
Jos vähän ulos ennen pimeää, ehkä pieni [:42] kierros
-
Lössö olo ollut koko päivän, mutta kolme happihyppelyä olen tehnyt.
Punkeista puhetta, kakarana niitä sai iholle joka kesä ja useitakin, metsän keskellä astuttiin ja lepikossa puolialasti juostiin. Ei niitten punkkien ja puutiaisten vaaroista silloin oltu selvillä, ei ne siihen maailmanaikaan kait vaarallisia olleet ainakaan mun kotiseudulla.
Aikuisiällä olen säästynyt punkeilta. Mun aikasemalla kisulla on joskus ollut punkki tai parikin.
Käärmeitä näin menneenä kesänä enempi kuin aikoihin. Tavallisesti 0-3 käärmettä kesässä, nyt noin kymmenen. Lähimmä huomasin ihan tipassa, kun käärme sähisi käden tuntumassa, marjoja kerätessä. [:67]
Kohtapuoliin alan laittelemmaa teevettä. Ostin lisää teetä kaksi pakettia, jos sattuisi löytymään joku maku, josta tykkäisin.
Naapureissa näkyy jo jouluvaloja. Kait sitä vois pian jotai vähitellen laitella, ihan iltojen iloksi. [:-)]
-
Käärmeitä minä en nähnyt tänä kesänä ainuttakaan, mutta parina edellisenä jokusen.
Nii, ja ampiaisia ei ollut oikeastaan yhtään.
-
No juu, äitienpäivänä äiti istuskeli mun pihalla ja alkoi kuulua kauhee huuto ja kiljunta, pihalle oli tullu kyynpoikanen ja se oli jollain mun kissalla suussa! Onneks ei käyny mitään. Viime kesä meni tömistellessä siinä kohtaa... [:-I] PRHN. Eka kerta käärme mun pihassa, kymmeneen vuoteen...
-
Huomenta [:-DD] eiku iltaa [:-)]
Niin on ollut kiirettä, että ei ole joutanut käymään.
Talvilintulaskennan kävin tekemässä. Hiljaista oli, mutta tulipahan tehtyä [:-)]
Otsolle nousi yöllä kova kuume. Voi toista, kun se aina saa sieltä hoidosta muiden pöpöt. Sinne tuli tiistaina uusi tyttö hoitoon, joka oli kipeänä heti ensimmäisenä päivänä jo tullessaan. Siltähän se Otsokin nyt varmaan sen pöpön sai. Just kerkes parantua entisestä.
-
Iltaa pöntölle! [:-)]
Oli ihan hieno reissu olosuhteisiin nähden. Aamupäivällä ehdittiin Tainan kanssa Vammalassa käydä moikkaamassa meidän lapsuuden suosikkia, eli "Nyökkääjäpoikaa". Konditorian ikkunassa [;-)]
Siunaustilaisuus oli kaunis ja kaikki meni hyvin. Kirkkoon kuului avoimesta ovesta tiaisten äänet. Muistotilaisuus oli pitkä ruokineen, ohjelmineen ja kahveineen, mutta oli mukava tavata isää ja näitä sukulaisia. Suurin osa hautajaisvieraista, joita oli valehtelematta sata, oli vieraita meille. Adressejakin lukivat vähintään 50, huh! :-O
Pasilla oli täällä ruoat valmiina, kun tultiin Tainan kanssa yli 12 tunnin reissusta! [:30]
-
Krnauuu... Huh huh, pelasti harmaan päivän - Uutisvuoto äsken. [:10]
-
Yövuoro... toiseksi viimeinen tänä vuonna... [:-I]
-
Yövuoro... toiseksi viimeinen tänä vuonna... [:-I]
*TYKKÄÄ* :-))
Mulla menee seuraavat uudenvuodenpäivän iltaan klo 22 alkaen. [KIPPIS]
-
Krnauuu... nyt ramasee...hrrrrr... Kakkosen länkkäri menee boxiin ja minä menen koppaan nukkuun, hyvää yötä. (http://www.mysmilie.de/smilies/tiere/3/059.gif)
-
Krnauuu... nyt ramasee...hrrrrr... Kakkosen länkkäri menee boxiin ja minä menen koppaan nukkuun, hyvää yötä. (http://www.mysmilie.de/smilies/tiere/3/059.gif)
Kauniita unia!!! Oletko muuten pönttölän pikkujoulua miettinyt? [;-)]