Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Evis - 24.03.12 - klo:05:09
-
Aamua [:-)]
Mun sisäinen kello on ollu kesäajasssa jo ainakin kuukauden ajan, joten aikaisin [:-I] taas heräksissä. [:-)]Keli himpan pussalla ja pilvessä. Sadetta ei tovomuslistalla ole tänään, katsotaan kuinka käy :-)) Siivousaamu tiedossa, odottelen vaan kaverin heräämistä niin pääsee alkuun. Matot heivasin tuonne katetulle terassille jo illalla valmiiksi. [:-)]
Nyt aamukaffeeta ja lehden lukua. Kätsää lukea päivän sanomat koneella. Ollaan nyt jo reilun kuukauden ajan niin tehty. Illmestyy lehti ajoissa, eli ennen töihin lähtöä voi lukaista paikallisuutiset.
Leppoisaa lauantaita kaikille [:-)]
-
Huomenta,
Heräsin Roosan suorittamaan naamapesuun josta en ihan hirveesti tykkää.
No pissalle oli päästävä ja kyllähän tässä on virkistynyt jo itsekin. Pää on vähän kuin krapulassa, kuitenkaan en ole koskenut eilen alkoholiin. Tänään ohjelmassa kirpparikierros, taidenäyttely ainakin ja ruokakauppa.
Joutsenten ääntelyä kuului pihalle, kai ne kököttävät järven jäällä, jäätöntä paikkaa siellä ei ole.
-
Huomenta Kaikille [:-)]
Leppoista Lauantai - Päivän Aamua [:-)]
Nyt Aamukahvia Nauttimaan Ja Päivän Askareisiin [:26] [:27]
Mukavaa Päivän / Viikonlopun Jatkoa Jokaiselle [:75] [:59]
[:43] [:45] [:43] [:45] [:43]
-
Huomenta!
Harmaata on tänä aamuna. Taitaa hankkia sadetta. Kunpa ei vain lunta tulisi, vaikka onhan uusi lumi vanhan surma.
Hyvää viikonloppua kaikille!
(http://officeimg.vo.msecnd.net/en-us/images/MB900444783.jpg)
-
Huomenia. Harmaata täälläkin. Jospa laittais puuron porisemaan. Siitä se lähtee.
Lauantaita [:-)]
-
Huomenta [:-)]
Pakkasta oli yöllä. Nyt lämpiää ja aurinkoinen on kadonnut,
pilviverhon taa.
-
Huomenta.
Aurinkoa ei näy tänään, pilvistä ja räntää tihuuttaa. Ainakin nyt sade on vähäistä joten ei taida maahan mitään kertyä. Pussalla 1,1 ja yön alinkin on +0,2. Edistyy se kevät näinkin. [:-)]
Kohta keittelemään kahvia ja sitten jotain pientä puuhaa.
Pitäisköhän siivoilla hiukan. [:-I]
-
Huomenia. [:-)]
-
Huomenta! [:-)]
Meillä on +2,5 astetta mittarissa ja taivaalta putoilee hiljalleen jotain valkoista [:-(]
Pasi valmistautuu töihin lähtöön ja mä pesen pyykkiä [:-DD] lauantaiseen tapaan.
-
Huomenta Lapista! Aurinkoista tai melkein, nyt vetää pilveen. Pari astetta pakkasella. Lunta olis vaikka hiihtämään lähtis, laiskuttaa vain. Kädet kumman turvoksissa.
-
Lauantai huomenta! [:-)]
Meillä satelee lunta, mutta tyyntä on.
Mittarissa alin lukema oli -3,4 ja nyt +2,4 astetta.
Kaffeeta juon ja katsotaan sitten mille alkais vai alkaisko millekään. [:-DD] :-))
Hyvää lauantaita toivotaan kaikille! [:45]
-
Krnauuu... Huomenta. Vaihteeksi pientä lumisadetta. [:10]
-
Meillä vesisadetta [:-)]
-
Huomenta. Mukavaa lauantaipäivää pöntölle [:-)]
Räntää sataa, lämpöasteita on onneksi ja siksi ei ole liukasta kävellä kun jäätiet on muuttuneet sohjoteiksi. [:-)]
(http://www.picgifs.com/dog-graphics/dog-graphics/shih-tzu/dog-graphics-shih-tzu-723141.gif)
Eilen illalla käytiin katsomassa pikkuista shih tzua vaikka en olisi vielä halunnut pennun maailmaa järkyttää, mutta
ystävä halusi tuoda pienen ulos pissalle ja tutustuttaa pennun heti meihin. Eihän siitä mitään tullut, pieni pelkäsi ja tärisi
kovin, että ajattelin jo toisen saavan sydänkohtauksen kun liian paljon järkytyksiä tulee samaan päivään. Pentua ei ole
pidetty pannassa eikä hihnassa ja siinä sitä opettamista onkin. Ikää on jo 4kk, että ehkä olisi pitänyt jotain oppia antaa.
Ystävä sanoi, että raukka pelkäsi häntäkin ja meni tuolin alle karkuun ja vapisi siellä.Ystävä kertoi, että olisi halunnut kuvata pentua
kun tuli uuteen kotiin, vaan ei onnistunut kun ei näyttäytynyt ollenkaan. Oli piilossa kaiken aikaa.
Nyt en ole kuullut miten yö on mennyt. On se jotenkin säälittävää kun pienet arat pennut tempaistaan kotoa pois aivan tuntemattomaan maailmaan, ja eivät ymmärrä mistä on kysymys. Inhimillistänköhän ihan liikaa näitä asioita. [:-I]
-
Kylläpä onkin ollut arka pentu. Yleensä pennut ovat uteliaita ja tutkivat paikkoja. Minkähänlaisesta paikasta tämä oikein on, kun noin on arka? Säälittää [:-(]. Toivottavasti pentu tuosta rohkaistuu, vaikka tuntuu siltä, että arkuus säilyy, kun sitä on noinkin paljon.
-
Paikka on ihan hyvä tai no mistä sen loppujen lopuksi tietää. Sain kuulla, että tässä lähistöllä oleva shih tzu on samasta kennelistä ja tämäkin on aivan älyttömän arka.
Just tuli ystävältä viesti, että toinen istuu eteisen peilin edessä ja kait kuvittelee, että siellä on hänen kaveri kun näkee itsensä.
Kyllä mulla on ihan liikutuksen tippa silmässä, kun ajattelen aran pennun oloa ja eloa.
Meille kun Vera tuli niin oli heti, että jeeee..mikäs paikka tää on kun lejuja ja luita oli lattialla odottamassa. Ja käytiinhän me monta kertaa katsomassa ennen tänne hakemista. Jätin huivini ekalla kerralla kasvattajalle, että minun hajuani [:-)] jäi lapsuushuusholliin.
-
Söpö pieni pentu, mutta harmi, kun on niin arka. Toivotaan, että hieman siitä tokenee vielä. [:-)]
Mä laitoin lohen uuniin tässä välissä. Me syödään tooosi paljon kalaa, siis lohta, joten aina on sitten ruokaa useammaksikin päiväksi siinä. [:-)]
Lunta sataa edelleen.
Mittarissa nyt +3,4 astetta.
-
Minkähänlaisia ohjeita koirakuiskaaja antaisi aran pennun käsittelyyn. Jos oikein muistan, niin hyväilyt ja hellimiset tässä vaiheessa vain vahvistavat arkaa käyttäytymistä. Pitäisi varmaan osata olla vahva johtaja, vaikka se tuntuukin kurjalta, kun tekisi mieli ottaa pikkuinen syliin ja hyväillä sitä.
Voin olla kyllä tässä asiassa pahasti väärässä.
-
Huomenia.
Pari viherpeippoakin oli ruokinnalla, hohtavissa kevätasuissa, joten ei ne ihan sukupuuttoon ole kuolleet... [:-)] Eilen kuulin eka kerran ihanaa mustarastasta. [:34]
Hyvin nukuttu yö takana. Tän päivän vois viettää pyykkiä pesten. Illemmalla saan vieraita. Nyt alkaa tulla nälkä, joten pidemmittä puheitta, muksaa laksaa! [:45]
-
Mesis olet ihan oikeassa. Näin minäkin muistan, että arkaa pentua pitää vahvistaa muuten kun syliin ottamalla. Juuri näin ystävä eilen
teki. Pentu syliin kun kävi maahan maate. Just luin aran pennun käsittely ohjeita ja meinaan ystävääni vähän ohjeistaa..en neuvoa [:-)]
Sanoin jo, että laita peilin eteen pyyhe. Pentu ei hae peilikuvastaan turvaa ym.
-
Telkkisen hauvajuttua pitää miettiä tarkemmin... Liikaa pikkuiselle ehkä samalla kertaa. Pelkkä hihnaan opetus on pelottavaa, Osku juoksi sisällä hihna kaulassa karkuun, kun pelästyi sitä. Ensin kuivaharjoittelua sisätiloissa, ilman taluttelua, pelkkä hihna kaulaan, ensin vain kaularemmi, myöhemmin talutushiha ja antaa koiran totutella niihin. [:-)]
Jo ulos meno pelottaa, jos koira ei ole pentuna ulkoillut. Vieraat ihmiset pelottaa. Vieras ympäristö pelottaa.
Se, että koira on arka sisälläkin, on varmaan korjattavissa. Ehkä ei ole saanut paljoa "ihmisseuraa" leikkeihin yms. sylissäpitoon jne. (?) Vain muiden hauveleiden seuraa. Nyt hän on siellä ilman kaverihauvoja, seuranaan kummallinen olento: vieras ihminen...
Hellyyttä, rauhallista puhetta, rapsutuksia, hyväilyjä, turvaa kaipaa hän nyt. [:34] Ja edistymistä muihin asioihin hitaasti. [:-)]
Ihmisen "vahvan laumanjohtajan" aika tulee vasta paljon myöhemmin, vasta, kun pennun perusturvallisuuden tunne on saavutettu. Näin mie tekisin. [:-)]
-
Minkähänlaisia ohjeita koirakuiskaaja antaisi aran pennun käsittelyyn. Jos oikein muistan, niin hyväilyt ja hellimiset tässä vaiheessa vain vahvistavat arkaa käyttäytymistä. Pitäisi varmaan osata olla vahva johtaja, vaikka se tuntuukin kurjalta, kun tekisi mieli ottaa pikkuinen syliin ja hyväillä sitä.
Voin olla kyllä tässä asiassa pahasti väärässä.
Ja mä just puhuin hellimisestä ja hyväilemisestä. Okei, tarkennettava. Syliin ottaminen varmasti tuntuu siltä, että joutuu kiipeliin. Joten ei sitä! Varovainen lähestyminen ensi alkuun kaikin puolin. Eli rauhallinen puhe vain aluksi, ruuan tarjoaminen, lelun tarjoaminen. Kun pentu uskaltaa lähestyä, sit hellimiset ja hyväilyt. Tässä järjestyksessä. [:-)]
-
Telkkisen hauvajuttua pitää miettiä tarkemmin... Liikaa pikkuiselle ehkä samalla kertaa. Pelkkä hihnaan opetus on pelottavaa, Osku juoksi sisällä hihna kaulassa karkuun, kun pelästyi sitä. Ensin kuivaharjoittelua sisätiloissa, ilman taluttelua, pelkkä hihna kaulaan, ensin vain kaularemmi, myöhemmin talutushiha ja antaa koiran totutella niihin. [:-)]
Jo ulos meno pelottaa, jos koira ei ole pentuna ulkoillut. Vieraat ihmiset pelottaa. Vieras ympäristö pelottaa.
Se, että koira on arka sisälläkin, on varmaan korjattavissa. Ehkä ei ole saanut paljoa "ihmisseuraa" leikkeihin yms. sylissäpitoon jne. (?) Vain muiden hauveleiden seuraa. Nyt hän on siellä ilman kaverihauvoja, seuranaan kummallinen olento: vieras ihminen...
Hellyyttä, rauhallista puhetta, rapsutuksia, hyväilyjä, turvaa kaipaa hän nyt. [:34] Ja edistymistä muihin asioihin hitaasti. [:-)]
Ihmisen "vahvan laumanjohtajan" aika tulee vasta paljon myöhemmin, vasta, kun pennun perusturvallisuuden tunne on saavutettu. Näin mie tekisin. [:-)]
Allekirjoitan kaiken mitä Sus olet kirjoittanut. Olen näistä asioista tälle ystävälleni kertonut etukäteen, mutta ehkä hän tekee omat ratkaisunsa kuten parhaaksi näkee. Näin toimittiin meilläkin Veran kanssa, vaikka oli aivan rohkea pentu. Johtajuutta vahvistin ja sellainen olen tänä päivänä Veralle maailman paras [:-)] kiva kun voi kehua itseään.
-
Kun Osku tuli taloon, mä nukuin ensimmäiset yöt patjalla lattialla. [:-)] Osku ei ollut noin arka. Itseasiassa ei ollenkaan, uteliaana tutki kaikkea. Ja taisi tullakin mun viereen yöllä siihen patjalle nukkumaan, sai siitä turvaa.
Osku tulikin talosta, jossa oli pieniä lapsia, sitä oli "retuutettu", siis no ei retuutettu, mutta leikitetty, pidetty sylissä ja vaikka mitä, joten Osku oli tottunut käsittelyyn. Mulla on valokuvakin siitä, kun Osku oli vielä siellä kennelissä ja perheen pikkuinen poika piti sitä selällään makaamassa jalkojensa päällä. :-)) Osku oli siinä ihan Rento-Reinona. [:-)]
Mutta jos pennulla ei ole tällaisia kokemuksia, niin ei arkuutta ehkä paljon ihmetellä tarvi. Pentu vaan tarvitsee ne kokemukset nyt.
-
Allekirjoitan kaiken mitä Sus olet kirjoittanut. Olen näistä asioista tälle ystävälleni kertonut etukäteen, mutta ehkä hän tekee omat ratkaisunsa kuten parhaaksi näkee. Näin toimittiin meilläkin Veran kanssa, vaikka oli aivan rohkea pentu. Johtajuutta vahvistin ja sellainen olen tänä päivänä Veralle maailman paras [:-)] kiva kun voi kehua itseään.
Muistan sen ajan, kun Vera alkoi osoittaa vahvaa luonnettaan ja sinun piti löytää johtajuus. Onnittelut onnistumisesta! [:-)] :-)) [KIPPIS]
-
Joo ei se helppoa ollut, mutta olen onnistunut..en täysin, mutta kohtalaisen hyvin [:-)]
Niin kiitos Sus onnittelustasi [:-)]
En olisi ihan kylmiltään pentua ottanutkaan. Ensin olisin kennelissä käynyt tutustumassa ja katsomassa miten pentu
siellä elää. Tätä samaa pentua tarjottiin minulle, Veran kaveriksi. En vaan halua enää toista koiraa, Yhden kanssa on kivempaa
mennä ja liikkua tai helpompaa.
-
Mielenaurinkoista larstaita kaikille! [:-)]
Onneks on pilviä paljon. Hyvä sää mulle.
Tullee mieleen se viime viikonlopun migreeni.
Aurinkoinen paisteli ja oli liian kirkasta.
Positiivarit
VAIKKA KÄSIPOHJAA
Kahdeksanvuotias Minna pohti voikohan
taivaassa uida. Pikkuveli Henrillä oli
saman tien vastaus valmiina: "Voi!
Taivaanrannalla!" -Ritva-äiti
:-))
-
Taivaanrannalla, siis ihana. [:34] Pakko "varastaa" mun feisbuuk-seinälle. :-))
-
VAIKKA KÄSIPOHJAA
Kahdeksanvuotias Minna pohti voikohan
taivaassa uida. Pikkuveli Henrillä oli
saman tien vastaus valmiina: "Voi!
Taivaanrannalla!" -Ritva-äiti
:-))
:-)) Hyvä oivallus.
-
Keskipäivää. [:-)]
Räntää sataa aika sakeesti. Surman aikeissa on ihan tosissaan.
VAIKKA KÄSIPOHJAA
Kahdeksanvuotias Minna pohti voikohan
taivaassa uida. Pikkuveli Henrillä oli
saman tien vastaus valmiina: "Voi!
Taivaanrannalla!" -Ritva-äiti
:-))
:-)) Hyvä oivallus.
Hyvä oivallus Minnalta. [:-)]
Leppeää lauantaita kaikille. [:45]
-
Yllättyyköhän Pasi, kun se kohta tulee töistä, ja mulla on edelleen kylpytakki päällä? [:-I]
No, hämäyksen vuoksi laitoin saunan päälle.... ei ollakaan saunottu melkein 2 kuukauteen! [:-DD]
-
Heippatirallaa... vapaat sujuneet sukkelaan puita pilkkoen. Tapaninpäivän myrsky kaatoi aika kasan puita ja niitä ollaan nyt pilkottu klapeiksi. Onneksi saatiin lainaksi kone ettei tarvitse kirveen kanssa sohia. Hommaa tulee riittämään pitkäksi aikaa...
Tänään vesisade katkaisi hommat ja onkin saatu ottaa rennommin. Kohta pääsee saunaan hoivaamaan kipeitä lihaksia.
-
Minkähänlaisia ohjeita koirakuiskaaja antaisi aran pennun käsittelyyn. Jos oikein muistan, niin hyväilyt ja hellimiset tässä vaiheessa vain vahvistavat arkaa käyttäytymistä. Pitäisi varmaan osata olla vahva johtaja, vaikka se tuntuukin kurjalta, kun tekisi mieli ottaa pikkuinen syliin ja hyväillä sitä.
Voin olla kyllä tässä asiassa pahasti väärässä.
Voipihan se olla koirilla ja kissoilla aivan erilainen juttu tuo sylittäminen.
Minulle kun tuli erittäin arka Toivo ja einiin arka Arvo, niin kumpaakin pidin ensin vallan sylissä pitkät ajat. Sitten vielä otin peiton alle nukkumaan ensimmäiseksi yöksi. Hyvät kissat heistä on tullut eikä ole arkoja kuin Toivo alussa vieraille. Nyt on jo tottunut kun on joutunut täällä saamaan siedätyshoitoa remonttimiesten ja vieraiden muodossa. Voi olla, että koiria pitää käsitellä eri tavalla. Kissahan ei johtajaa kaipaa! [:-)]
-
Joopati. Toivo oppi tissille ja nauttii siitä edelleenkin.
:-))
-
Sylittämisessä on se, että eipä eläintä voi sylittää, jos se on NIIN arka, ettei uskalla edes lähestyä. Vaan menee piiloon. Semmoinen hauva on ymmärtääkseni nyt telkkisen tapauksessa. Ja semmoinen oli Nöpökin ja on ikävä kyllä edelleen. Karkuun se juoksee vieläkin. Harvinaisimmilla hetkillä antaa rapsuttaa, jos ei tee äkkinäistä liikettä. Unisena se onnistuu aika hyvin. Sekin on kumma, silloin SAA rapsutella. Mutta pirteempänä pakorefleksi ottaa vallan.
Jotakin se on hyvin pienenä kovasti pelästynyt.
-
Marleenan laittama lasten juttu oli hyvä ja hauska! :-))
Zeener ja jaTa on olleet ahkerina! [KIPPIS]
Alkavaa iltaa jälleen! [:-)]
Lumisade hieman loppui tuossa iltapäivällä, mutta uutta on ennustettu tulevaksi illalla. Nytkin hieman ripottelee taas.
Mittarissa päivän ylin lukema oli +4,9 astetta ja nyt +2,3 astetta.
Kevyttä päivällistä nyt vuorossa ja sitten kohta saunomaan. :-)) [:-)]
-
Sumuinen harmaa päivä on ollut. Olipahan aikaa lueskella. Imurointi ei sitten innostanutkaan. Kohta onkin jo pääsiäissiivouksen aika, eihän sitä nyt alvariinsa kannata nuohota. [:-DD]
Saunottu on, nyt ilta kuluu ruokailun, TV:n ja kenties pönttöilynkin merkeissä.
-
Sylittämisessä on se, että eipä eläintä voi sylittää, jos se on NIIN arka, ettei uskalla edes lähestyä. Vaan menee piiloon. Semmoinen hauva on ymmärtääkseni nyt telkkisen tapauksessa. Ja semmoinen oli Nöpökin ja on ikävä kyllä edelleen. Karkuun se juoksee vieläkin. Harvinaisimmilla hetkillä antaa rapsuttaa, jos ei tee äkkinäistä liikettä. Unisena se onnistuu aika hyvin. Sekin on kumma, silloin SAA rapsutella. Mutta pirteempänä pakorefleksi ottaa vallan.
Jotakin se on hyvin pienenä kovasti pelästynyt.
Juu, ymmärrän toki. Mutta Toivolle en antanut muuta mahdollisuutta kuin vaan syliin. Ja niin oppi tissille hyvin eikä siitä luovukaan varmaan koskaan. Mutta on varmasti erilaista kissojen ja koirien kanssa ja vielä niissäkin sitten erilaisia tilanteita ja erilaisia luonteita. Että silleen vaan [:-)]
-
Juu, se minunkin piti vielä sanoa, ne luonne-erot. Nekin on niin selviä eläinyksilöiden välillä. Sen huomasi jopa gerbiileistä. [:-)]
-
Hei katselkaas tänään tää neloselta. Aika hauska ohjelma.
klo 20:00 Mitä tuli tehtyä
lauantai 24.3
Tänään hypnoosiin vaipuu Tiina Jylhä.
-
Palaan vielä tähän koiranpentu keskusteluun.
Ei ole pentu vieläkään lähestynyt itse emäntäänsä. Hän sanoi, että otti väkisin syliin pennun kun pentu menee koko ajan karkuun.
Olen ihan hiljaa ja kuuntelen sekä kuulostelen. Ei taida minun neuvoni olla nyt tähän asiaan nyt vielä paikallaan. Jos kysytään tottakai
kerron miten itse toimisin.
Minun edelliset koirat (norfolkit) olivat samaa rotua, mutta opetus ja ohjaus piti olla täysin erilaista molemmille. Toinen oppi heti ja halusi miellyttää, toinen oli oman tiensä kulkija ja jos toiselle puhuin ruusunuppu kieltä toiselle piti puhua herkänherkkää lemmikkikukka kieltä. Että molempia ohjattiin samalla lailla mutta toiselle piti kimittää, toiselle riitti oma puheääni.
Entisen fysioterapeuttini koira oli myös hyvin arka ja varsinkin vieraita ei päästänyt lähelleenkään. Haukkua rätkytti kaiken aikaa ja hyökkäili kohti.Sanoin fyssarilleni, että ennen en lähde hänen luotaan pois ennenkuin saan koiran luottamaan minuun ja se kesti varmaan 4 tuntia, mutta meistä tuli hyvät kaverit. Makupaloilla ja kehuilla sain koiran luottamaan itseeni. Jopa halusi jo miellyttää minua kun huomasi, etten ole vaaraksi hänelle, päinvastoin.
Nyt jätän teidät rauhaan tästä koira-asiasta [:-)] elekää hermostuko minnuun Marleenaa siteeraan, siis murretta.
-
Eihän toki hermostuta. Minusta on ainakin erittäin mielenkiintoista lukea koiriin liittyviä juttuja.
-
Mä käänsin jo kellot kesäaikaan. :-))
Muistattehan, että ensi yönä siirrytään kesäaikaan, eli kellon viisarit siirretään tunti eteenpäin. [:-)]
Mittarissa vieläkin pussaa, eli +0,2 astetta.
Pimeää on, mutta vielä ei ole alkanut lumisade.
Olen iltapalalla ja mä poistun sitten nukkumaan, että jaksaa aamulla herätä sut normaalissa ajassa. [:-)]
-
Eihän toki hermostuta. Minusta on ainakin erittäin mielenkiintoista lukea koiriin liittyviä juttuja.
Kiva, että muutama muukin haluaa koirista jutustella. [:-)]
Vitsi otin Veralla pakkasesta naudan putkiluuta ja tipautin sen varpaalleni. Nyt on yksi varvas ihan musta ja turvoksissa. Särkeekin oikein kunnolla, että kipeeltä tuntuu. Vaikka olis murtunut.

No voi auts! Vois auttaa jos haudot sitä jollakin jääkylmällä. Vaikka pakastevihannespussilla tms.
-
Eihän toki hermostuta. Minusta on ainakin erittäin mielenkiintoista lukea koiriin liittyviä juttuja.
Kiva, että muutama muukin haluaa koirista jutustella. [:-)]
Vitsi otin Veralla pakkasesta naudan putkiluuta ja tipautin sen varpaalleni. Nyt on yksi varvas ihan musta ja turvoksissa. Särkeekin oikein kunnolla, että kipeeltä tuntuu. Vaikka olis murtunut.
Se pitäisi nyt sitoa kiinni viereiseen varpaaseen! Sitten buranaa tms, kylmäpussi ja sohvalle huilaamaan käpälä koholla! Mulla parani alta aika yksikön tällä konstilla tuossa joulukuun lopussa kipeä varvas, jonka pamautin vessan oveen. Varpaissa on paljon pieniä luita eikä niitä yleensä edes kuvata murtumien varalta, koska pienissä luissa murtumat on tavallisia.
Tsemppiä!
-
Taina kävi tässä "grillaamassa" tai ainakin syömässä grilliruokaa, mutta lähti jo kotiin koirien luokse. Me lähinnä tapetaan aikaa, ettei nukahdettaisi liian aikaisin. [:-I]
Telkkaristakin tulee pariltakymmeneltä kanavalta ihan tylsää ohjelmaa! [:56]
-
Kiitos neuvoista. [:-)] Kylmägeeli pussi on varpaan ympärillä siis sukan sisällä. Buranaa enkä muitakaan särkylääkkeitä voi ottaa kun vatsa ei niitä
kestä. Että kivun kestän hammasta purren ja kylmähoidolla yritän kipua lievittää.

Mulla se kylmähoito auttoi kolmessa vartissa. Siis varvas oli niin kipeä, että hyvä, kun sain auton ajettua töistä kotiin ja kotona oli vaikea saada järkättyä kahvikuppia, puhelinta yms tarpeistoa olohuoneen pöydälle. Kolmen vartin kylmägeelipussihoito ja mua alkoi nolottaa, kun en ole töissä vaan lorvin kotona! :-O [:17] :-))
-
Kyllä minullakin kipu helpottaa mutta varvas on aivan mustana. Äsken käytin Veran lenkillä niin ajattelin etten enää kotiin pääse kun kipu
oli niin hemmetin kova ja kenkä tuntui jalassa aika kaamealta. Meinasin kävellä sukkasilleni loppumatkan. No rapussa otin kengän veke
ja kiipesin tänne kolmanteen kerrokseen, sisulla :-))
-
Kylmä jääpussi ja ketara koholle.Tsemppiä!
-
telkkinen, se varvas pitäisi kevyesti sitoa naapurivarpaaseen, että se saisi tukea. Onko sulla mitään ihoteippiä? Laastaria?
-
On joo ja sen teinkin kun kävin pesulla niin laitoin tämän musta isovarpaan seuraavaan kiinni. Nyt tuntuu hyvältä.
Niin ja kiitos tsempeistä ja myötäelostanne.... [:-)]
-
Tänään tuli ahkeroitua kristallikruunun puhdistuksessa. Tai mikä lie "kristalli"kruunu, Livalin tuotantoa, halkaisija jotain 48 cm, korkeus 85 ja niitä kristalleja oli varmaan toista sataa kaikenkaikkiaan. Suurimman osan irroitin ja puhdistin tilkulla(semmoisella "polishing cloth for jewellery"-tilkulla) lopuksi vielä huuhtelin koko hoidon tiskialtaassa. Kirkastuihan se. Yksi kristalli oli hukkunut.
Olisko kellään kiinnostusta ostaa tuommoinen kruunu. Neljällä lampulla se toimii. Ihan nätti, ei vain oikein sovi meidän maalaispirttiin. Tuli meille perintönä. Oheisessa linkissä (http://horviaine.net/kauppa/images/P9280106.jpg) samanlainen
-
Mitenkä Telkkisen varvas jaksaa? Jos vielä kipeä, niin paranemista varpaalle.
Nätti kristallikruunu.
-
Kiitos Mesis kysymästä. [:-)]
Kipeesti ja mustasti jaksaa varvas. Yöllä nukkuessani kun vaihdoin asentoa ja varvas osui patjaan meinasi parku päästä.
On se niin kipeä, mokomasta vahingosta. No kyllä tämän kanssa pärjään ja uskon, että pari päivää kun poden niin sen
jälkeen kaikki palaa ennalleen [:-)]

Mulla oli ekalla kerralla varvastapaturman jälkeen varvas niin kipeä, että heräsin, kun peitto satutti :-O
4 päivää saikkua. Makasin sohvalla lukemassa lehtiä ja se sujui hyvin. Mutta ei puhettakaan, että olisin voinut seisoskella. Onneksi oli sandaalikausi. 4 päivänä vasta pääsin liikkeelle. Ei sille silloinkaan tehty mitään muuta kuin sidottiin viereiseen varpaaseen kiinni.
-
Joo aika paljon voi tällainen mitättömän tuntuinen haaveri aiheuttaa kuitenkin kipua ja rajoittaa liikkumista.
Onneksi ei kuitenkaan ole tämän pahempaa eli suurien vaurioiden rinnalla pikkujuttu.. [:-)]