Pönttöfoorumi

Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Lentsu - 20.07.12 - klo:00:26

Otsikko: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Lentsu - 20.07.12 - klo:00:26
Hyvää perjantaita kaikille!

Viikko ollaan nyt oltu kotona ja niin kova kiire koko ajan ettei ehdi edes tänne kirjoittaa. Enkä ole kauheasti ehtinyt edes lukea.

Kotimatka sujui hyvin. Pidettiin tauko Tammelassa eli oltiin yö ja seuraava päivä tytärpuolen perheen luona. Hyvin ottivat vastaan ja olivat valmistelleet kaikkea hyvää.

Kotona oltiin torstai- iltana. Perjantai meni erilaisten asioiden hoitamisessa ja lauantaina juhlittiin naapurin rouvan 70-v.

Maanantaina jumpparilla, joka ihmetteli kovasti isännän edistymistä.

Tiistaina lähdettiin kokeilemaan miten pärjätään mökillä ja se sujui sen verran hyvin, että päätettiin lähteä viikonloppua viettämään mökille.

Keskiviikkona käytiin taas jumpparilla ja lääkärissä, jotka molemmat olivat kovin mielissään edistymisestä. Pyörätuolia ei enää tarvita kuin pitkillä matkoilla ja rollaattori-vaihe jäi oikeastaan vallan pois. Rollaattoria ei ole käytetty kuin siellä kylpylän saunaosastolla. Sitten käytiin jazz-kadulla kuuntelemassa musiikkia ja alkuilta vietettiin pelastuslaitoksen jazz-tapaamisessa sikaa syöden. Koko ajan isäntä käveli krykkyjen kanssa.

Nyt ollaan mökillä; vihdoin. Kyllä tätä on jo odotettukin, varsinkin isäntä. Saatiin vielä Nanna mukaamme. Saunassa on käyty ja ihan hyvin sinnekin päästiin. Sitä mä kaikkein eniten jännitin kulkemista tuota kalliota pitkin.

Tässä isäntä lepuuttamassa jalkojaan ja Nanna lohduttamassa. (Sorry huono kuvanlaatu, kamera jäi kotiin ja otin kuvan tällä ipadilla.
(http://lh5.googleusercontent.com/-ntOIDePjJBk/UAh1QNxYfYI/AAAAAAAABUw/hVQlzKT2cWc/s1024/IMAGE_4CD5218C-DC8E-4F04-BA0D-B3969790BBEB.JPG)
 
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Pyryharakka - 20.07.12 - klo:07:43
Perjantaihuomenta.  [:-)] Lentsulla mukavia uutisia, hyvä että asiat edistyvät.  [:5]

Ei sitten selvitty ilman sadetta eilenkään. Illalla ropsautti tosi rankan kuuron, vettä tuli kuin saavista viitiisen minuuttia. Kyllä taas ilma raikastui.

(http://i972.photobucket.com/albums/ae208/PH1948/HUOMENTA/Aamua2007.jpg)

Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: iipa - 20.07.12 - klo:08:11
Huomenta,
Tänään en mee duuniin, menen likistykseen Tampereelle  [:-DD], aika on niin keskellä päivää että turha mennä duuniin.
Tänään on löydettävä vaate, huomenna rippiäiset ja ei oo vaatetta.
Arska paistaa, mutta joka paikka on hirmu kosteana vielä.
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: mese - 20.07.12 - klo:08:40
Huomenta Lapista! Eilinen päivä meni niin tarkkaan, ettei kerinny kuulumisia vaihtaa. Oli Sallapäivät ja kylymä ilima! Melekein villahousuja kaipasi, sajetta tuli vähäsen, mutta asteita ei ollu ku vähä alle kymmenen. Päivä meni omaa näyttelyä valvoessa ja hienosti menikin, yli 250 kävi katsomassa. Tänään on minun valvontavuoro 10-16.00 taas. Varmaan on vähän hiljaisempaa.
Meillä piti olla kansanedustaja Hanna Mäntylä juhlapuhujana, mutta eduskunta vei naisen. Saimmekin kuunnella saamelaistutkija Erika Sarivaaraa, nätti likka saamenpuvussaan.

(http://i141.photobucket.com/albums/r62/mese_bucket/heinakuu%202012/erika6916.jpg)

Mukavia kuulumisia Lentsulta! Siitä on hyvä jatkaa... kivaa päivää kaikille!
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: inke - 20.07.12 - klo:08:46
Huomenta  [:-)]
Onnittelut päivänsankareille,joita ovat mm. Marketta,Maarit,Reetta.....   [:44]
Pilvistä ja tuulee,mutta ei sada + 12o.
Maaseudun Tulevaisuuden ennusteen mukaan ei tänään sadakaan. (vaikka on kusi-Reetan päivä)  :-O   [:-DD]
Lentsulla olikin hyviä uutisia ja ihana kuva.  [:-)]
Ihanat mesiangervot Pyriksellä.   [:-)]
Nätti on saamelaispuku mesen kuvassa.   [:-)]
Piiitkästä aikaa lähden kirpparille hommiin.
Pirtsakkaa perjantaita pönttöihin.   [:-)]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Jenna - 20.07.12 - klo:08:49
Huomenta Kaikille  [:-)]

Reipasta Perjantai - päivän Aamua  [:-)]

Nyt Aamukahvia Nauttimaan Ja Päivän Askareisiin  [:26] [:27]

Mukavaa Päivän Jatkoa  / Alkavaa Viikonloppua Jokaiselle  [:75] [:59]

 [:43] [:45] [:43] [:45] [:43]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Deb - 20.07.12 - klo:09:09
Lentsulta tuli hyviä uutisia ja kiva kuva. Onnea eteenpäinkin! [:-)]

Pyrikseltä kaunis mesiangervokuva! [:-)]

Meseltä kiva kuva ja hyviä Salla päiviä edelleen! [:-)]

Huomenta! [:-)]
Pilvistä on ja tuulta jonkin verran. Ennusteissa ei kuitenkaan olisi tälle päivällä tulossa sateita.
Mittarissa alin +9,6 astetta ja nyt 14,5 astetta.

Nyt laittamaan kaffeet.  [:26]   [:27]

Hyvää perjantaita toivotaan kaikille!    [:46]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Minni - 20.07.12 - klo:09:14
Huomenta  [:-)]
Vilpoisen yön jälkeen 17 astetta ja  [:45] paistaa kirkkaalta taivaalta.
Sadekuurot eivät ole osuneet, ja eilen oli astetta vailla, hellettä.

Nimpparisankareille Onnea  [:44] ja kaikille mukavaa perjantaita  [:44]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Kaija - 20.07.12 - klo:09:31
Huomenta Laakasalosta! Ja sankareille nimpparionnittelut!  [:-)]
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Juodaan aamukahvia auton varjoisalla puolella.
Edessä laiska päivä... Harmittaa, kun en ottanut mitään kunnollista vihkoa mukaan, johon olisin voinut kerätä Töpiksen kanssa tehtyjä reissuja. Aika hyvä tällä on nyt kuitenkin "käyttösuhde"  [:-)]
Liikkeelle lähtö ja liikkuminen on niin stressitöntä, että herkemmin tulee lähdettyä kuin vaunulla. Tosin viime kesänä oli aika hankalia työvuoroja, mm 3 yövuoroviikkoa 4 viikossa, eli siksikään ei tullut lähdettyä. Niin ja sitä Ecuadorin keikkaa varten säästettiin rahaa!
Laakis on edullinen vaihtoehto: ajomatkaa tulee yhteensä noin 165km ja yö sähköllä maksaa 20€, kun monissa paikoissa hinta on lähes 30€.  [:-)]

Kappalejaot puuttuu... Näpytän kännykällä, enkä taas ajatellut etukäteen  [:-I]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: annulix - 20.07.12 - klo:09:56
Aurinkoista huomenta meiltäkin.   [:45]

Lentsun uutisia oli mukava lukea, varmasti tuntuu hienolta kun noin hyvää vauhtia tapahtuu toipuminen. Kertoo siitä että tahto on kova...   Hyvää jatkoa edelleen !

Pyriksen mesiangervot ihan tuoksuu.  [:-)]

Minulla oli eilen todella mukava kokemus se Niskavuorielokuvan katsominen.
Elokuvassa pidettiin välillä kahvitauko ja silloin saimme kierrellä siinä pihapiirissä ja katsella paikkoja jossa kuvaukset tehtiin. Kyllä sellainen 1800 luvulta peräisin olevan talon pihapiiri on hieno vanhoine puineen ja rakennuksineen. Ei vaan sovi laiskoille, valtava työ on pitää paikat kunnossa, eikä ole ihan halpaakaan.
Isäntäväki oli onnistunut järjestelyissä hyvin, jopa onnistuivat saamaan sadekuuron samaan kohtaan kun elokuvassakin.  [:-DD]
Muuten ilta oli tosi lämmin ja aurinkoinen. Ennakkoon suunnittelin mitä kaikkea lämmintä tarvitsee päälleen pukea, nyt pärjäsi ihan kesähepenillä. Toista olisi ollut viimeviikolla.

Kohta taas kauppaan, saadaan ruokavieraita viikonlopuksi.

Pirteää perjantaita kaikille !  [:43]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Mesis - 20.07.12 - klo:10:06
Huomenta!
Lentsulta hyviä uutisia ja ihana kuva kun hauva hoivaa isäntää  [:-)]
Hyvää jatkoa edelleenkin.

Pyriksen kuva on aivan erityisesti minun mieleeni  :-)). On tosi kaunis.

Lappalaispuvut ovat kyllä upeita ja värikkäitä.


Täällä aurinko paistaa, ja on varmaan tulossa lämmin päivä. Vielä tässä vaiheessa tulee ihanan vilpoista ilmaa parvekkeen ovesta.

Hyvää perjantaita kaikille. Poteville hyvää oloa ja paranemista. Lomalaisille antoisaa lomaa.
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: annulix - 20.07.12 - klo:10:33

Pyriksen kuva on aivan erityisesti minun mieleeni  :-)). On tosi kaunis.


Meinasinkin kirjoittaa että Mesikset.  :-))
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Anniina - 20.07.12 - klo:10:34
Huomenta,

Mukavia kuulumisia Lentsulta  [:-)] [:5]

Töissähän mie. Mutta onneksi on perjantai  :-))  [KIPPIS]
Huomenna olisi ohjelmassa yhdet 50-v. juhlat ja illalla muistokarkelot "lavalla", jossa tuli nuorena käytyä bändejä kuutelemassa. Ihan kiva muuten, mut en oikeastaan tunne tuosta juhlaporukasta ketään. Vähän vahingossa eksyin porukkaan tämän synttäreitä juhlivan oikeana juhlapäivänä ja sain kutsun nyt virallisiinkin juhliin.
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Tiina - 20.07.12 - klo:10:39
Aamupäivää mökiltä! [:45]

Suht aurinkoista mutta tulee. Tuuli vie onneksi itikat. Vaikka kyllä täällä itikoita on huomattavasti vähemmän ollut koko kesänä kun mitä kuvittelin etukäteen. Tämä kun on sellainen kostea ja varjoinen paikka. Mesiangervot kukkii nyt kauniisti tuolla rannassa.

Yskittää, yskittää. Onko kukaan kokeillut yskään sitä pulloonpuhallus-menetelmää? Kovasti sitä kehutaan, että pitäis ihan flunssayskäänkin auttaa. Täytyy katsoa josko löytyisi joku sopiva letkunpätkä niin vois kokeilla.

Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: telkkinen - 20.07.12 - klo:11:07
Aurinkoista perjantaipäivää pönttöläiset :-))

Kiva kun ei sada, ainakaan vielä.

Mukavia uutisia Lentsulla. Tassuterapia on oikein hyvää hoitoa jos kuvasta voi jotain päätellä. [:-)]

Pyriksen mesiskuvalle [:-)] (sama aatos tuli kun Annulixille)

Rentouttavaa viikonloppua kaikille.

Tiinalle tiedoksi, että pulloon puhallus on hyvinkin tuttua. Minulle se on ihan tuloksetonta ollut eli lima ei irtoa yhtään paremmin.(on omat syyt miksi näin on)  Olen kyllä lääkäriltä ja astmahoitajilta saanut infoa sen tehokkuudesta, mutta me olemme yksilöitä kaikki.Mikä tehoaa yhdelle ei tehoa toiselle.  Aina kannattaa kokeilla omakohtaisesti olen sitä mieltä.

http://www.heli.fi/Julkaisut/Hengitys-lehti/5-62009/Puhallus-pulloon/

Kotkapoikasta kurkkasin ja siitä tulikin mieleeni ja siksi lisäys, että onkohan Anniina kuullut Untamon tilanteesta mitään.
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: tapio - 20.07.12 - klo:11:44
Päivää, hyytävä sää Peurasuvannolla, kylmä ja kova pohjoistuuli. Kettua ei palele, olen päivittäin antanut sille kalaa ja alkaa olla kesy. Riistakamerakuva pihalta.
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Kaija - 20.07.12 - klo:11:53
Ihastuttava repolainen ja mikä häntä!!!  :-))
Miten se on noin harmaansävyinen???
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: tapio - 20.07.12 - klo:12:04
Oliskohan vaikuttanut kun oli aamuyö kuvaushetkellä. Heräsin sattumoisin ja katselin kun kantoi vähän kerrallaan noin 8 kg kalaa. Voispa laittaa videon kun kantaa lähes itsensä kokoisen hauen. Suurimman osan kaloista piilotti ihan näkyville, välillä söi ahvenen pihalla ja jatkoi. Ahvenia oli tärkeä saada mukaan suun täydeltä, huvittavan näköistä kun kolme ahventa piti aina saada kerrallaan mukaan.
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Anniina - 20.07.12 - klo:12:07
Kotkapoikasta kurkkasin ja siitä tulikin mieleeni ja siksi lisäys, että onkohan Anniina kuullut Untamon tilanteesta mitään.

Ei ole kuulunut mitään. Pitänee soitella ensi viikolla ja kysellä.


Hieno repolainen on Tapion kuvassa  [:-)]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Mesis - 20.07.12 - klo:12:15
Hieno kettukuva. On varmaan tosi mielenkiintoista seurattavaa Tapiolla  [:-)]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Kaija - 20.07.12 - klo:12:25
Mä haluuuuun oman pihaketun!!!  :-))
Kun mä lähdin ekana aamuna mehu-puolelle töihin maidon loputtua, näin ketun ihan läheltä. Se päästi mut fillarilla pariin metriin. Mulla on tapana sanoa, että siitä mä aavistin, että työ mehutehtaalla tulee olemaan kettumaista. Ostin sitten työpaikalla kahvimukiksikin kettu-mukin  [:-DD]

Siihen aikaan Vermossa pesi kettu. Mä kuskasin kameraa mukana, ja kerran olikin kettu kahden pennun kanssa näkyvillä... Ja ennen kuin sain fillarin seis ja kameran repusta, tuli auto ja ketut lähtivät  [:-/] [:´((]

Maanantai-aamuna kettu juoksi yli Lahden moottoritien. Ne on niin söpöjä!!! Olispa kiva päästä kuvaamaan!


Täällä on paistanut aamusta asti pilvettömältä taivaalta, mutta vasta nyt alkaa tuntua lämpimältä auringossa!
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: tapio - 20.07.12 - klo:12:38
Onhan tuo tosi kiinnostavaa, pitäis vain hankkia kunnon kuvausvehkeet.
Kettu oli välillä tosi varuillaan, ja katseli ylös ja kitiselle päin, aikuinen merikotka siellä tarkkaili myös tilannetta.
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Marleena - 20.07.12 - klo:12:51
Mielenaurinkoista viikon parasta perjantaita.
Paras olla paras, ku ei valinnanvarraakaan oo.
Tämän viikon perjantaissa meinaan.  [:-)]

Pyriksellä hieno mesiskuva.
Mesellä lapintyttö väreissään.
Tapiolla hyviä kettukuvia. Palijo
jaksaa kettu kantaa ja syyä.  [:-)]

Inke, pitäskö olla kosteeta tuulta luvassa,
ku on kusi-Reetan merkkipäivä?  :-))
Täällä paistellee kovin viliposasti. 14 pussaa.

Lasten suusta

Pyysin 3-vuotiasta lapsenlastani hakemaan
silmäneulan äidiltään. Pikku-Lyydia meni äidin
luo ja sanoi:"Mummi tarvitsee ompelusilmiä."
-Riitta-Mummi-
 :-))
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Mesis - 20.07.12 - klo:12:58
Ompelusilmät olis kyllä hyvät  :-))
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Deb - 20.07.12 - klo:13:38
Tapiolta kivat kettu kuvat! [:-)]

Marleenan laittama vitsi hauska! [:-DD] :-))
Juu, kätevät olisi ompelusilmät.

Iltapäivää jälleen! [:-)]
Välillä aurinko paistaa ja välillä tulee vettä taivaalta sekä tuulta jonkin verran edelleen.
Mittarissa nyt +15,4 astetta.

Kohta menen laittamaan kaffeet.
Vanhempaa läppäriä, joka saatiin viime viikolla huollosta, tuossa päivittelen ja teen virustarkastukset. [:-)]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Minni - 20.07.12 - klo:14:21
Hienot kettukuvat  [KIPPIS]
Eipä oo hällä mikään kapinen häntä  :-))
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: annulix - 20.07.12 - klo:14:29
Tapion ketulla on kyllä nyt kissanpäivät. Ei noilla eväillä ole pelkoa turkin ohentumisesta.
Hienot kuvat !  [:-)]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Tiina - 20.07.12 - klo:15:29
Kävin perhoskävelyllä ja näin ihan mahdottomasti kaikenlaisia perhosia. Ja elämäni ekan keisrinviitan [KIPPIS].

Tämä on vissiin loistokultasiipi ja sit sattui joku koppis sen kanssa samaan kuvaan.
(http://i45.tinypic.com/308hzs9.jpg)

Tämän kuvan hämyrin huomasin vasta kun katsoin kuvia koneelta :-))
(http://i47.tinypic.com/5wy32w.jpg)
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Marleena - 20.07.12 - klo:15:59
Kiitokset kommenteista. Kyllä olis lisäompelu-
silimät tarpeen, ku yrittää kärpäsen p....n ko-
koseen reikään langalla sohia.  [:-)]

Ompa Tiina tavannu kauniit perhoset.  [:-)]

Ja jo aikasemmin piti kirijottamani, että hyviä
uutisia oli Lentsulla. Tuo tassuterapisti varmaan
edistää palijon paranemista. Tsemppiä edelleen
paranemisseen ja mukavaa kesänjatkoo teille.  [:-)]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Mesis - 20.07.12 - klo:16:07
Kauniit perhoset. Onko hämyrillä sellainen "pussi" mukana, mistä tulee paaaaaljon pikkuhämyreitä, vai onko sillä tuollainen takapää ihan muuten vaan?
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Kaija - 20.07.12 - klo:16:45
Ollaan grillattu ja syöty ja surffattu netissä. Täällä on ripsaissut pari pisaraa ja ukkonenkin jyrähteli. Nyt ehkä pienet päikkärit ja illalla karaoke-baariin  [KIPPIS] :-))
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Deb - 20.07.12 - klo:17:42
Ihanat kuvat Tiinalta! [:-)]
On se loistokultasiipi. :)

Alkavaa iltaa jälleen! [:-)]
Nyt on hieman selkeämpää, mutta kohtalaista tuulta.
Mittarissa päivän ylin +18,9 astetta ja nyt +17,3 astetta.

Taasen päivälliset syöty ja massu on kyllä ihan ihanan täysi. :-))
Päivisin(hän) mä syön kevyen lounaan vain, joten illalla jo kunnon lämmin ateria maistuu. [:20]

Illan viettoa on ohjelmassa. :-))
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: telkkinen - 20.07.12 - klo:18:26
Kiva pihakettu Tapiolla, todella kiintoisaa seurattavaa. [:-)]

Marleenan piristys jutskalle [:5]

Tiina ihastellut kauniita perhosia livenä ja me kuvina.

Käytiin möksällä tänään ja Vera oli vedossa..ikiliikkuja.

Sieni oli tosi pelottava [:67]

(http://i73.photobucket.com/albums/i205/jaska6/kesakuvat%202012/IMG_5283.jpg)

eikä lähtenyt mihinkään vaikka kuinka urputti sille, videolla näkyy miten pelottava se oli.

(http://i73.photobucket.com/albums/i205/jaska6/kesakuvat%202012/th_MVI_5286.jpg) (http://s73.photobucket.com/albums/i205/jaska6/kesakuvat%202012/?action=view&current=MVI_5286.mp4)
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Mesis - 20.07.12 - klo:19:44
Voi mikä ihanaihana video  [:-)] [KIPPIS]
Ai se sieni olikin pelottava. Minä tuolla toisessa ketjussa luulin, että Verasta kehkeytyy oikea tattien etsijä  :-))
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Deb - 20.07.12 - klo:20:22
Vera ja sieni, ihana video! :-)) [:-)]

Mittarissa nyt +15,1 astetta ja selkeä taivas.
Iltapalalla olen ja sitten jonkin ajan päästä menen nukkumaan. [:-)]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: -muru- - 20.07.12 - klo:22:38
Lentsulle ja miehelleen  [:5]
Hienoja kuvia tapiolta ketusta. Se on niin nätti eläin. Ja kyllä taitaa Tiinan hämpyllä olla munakotelo mukanaan.
Paljon muutakin mukavaa ketjussa, mutta enhän minä muista mihin kommentoida.

Pitkästä aikaa kohtalaisen mukava kesäpäivä. Puusouvia jatkettiin. Mutta vieläkin jäi hommia. Nurmikkoa ei vielä oikein pystynyt ajella kun oli niin märkää. Ehkä ihan illalla mutta silloin oli jo motiivit hakusessa siihen hommaan  [:-DD]
Jos ei huomenna sada niin sitten.
Punkitkin ovat heräämässä uuteen aktiivisykliin. Pari Mikalla, samoin minulla.

Tässäpä nämä minun ekstrakiinnostavat tapahtumani  [8-)]

muoks: Telkkisellä olikin video tuossa. Vera taitaa antaa kyytiä mokomalle mörölle  [:-)]


Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Marleena - 21.07.12 - klo:01:19
Varokaapa ihmiset! Ja Varottaaka Kaitsuakin.
Olisin teheny sen ite, mutta kun en  pystyny.

Kone ei päästäny minua ensin ollenkaan tänne pänttöllään. Sittenkin se kettuili ja halus, että ottasin yhtey
ttä  johonki jonneki. En halunnu. Omat tietosuojaukset pitäis olla ihan maaliman tapissa. Toivottavasti teillä muilla onnistuu paremmin. Ja ette oo vaarassa.  [:-I]
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Lentsu - 21.07.12 - klo:01:46
Mukavia uutisia Lentsulla. Tassuterapia on oikein hyvää hoitoa jos kuvasta voi jotain päätellä. [:-)
Juu, niin on. Nanna on meidän viikonloppuvauva, joka on taas meidän kanssa ekaa kertaa puoleen vuoteen. Kyllä on ollut riemua meillä kaikilla. Viisas koira, tuntee kaikki lelunsa nimeltä.

Kiitos kaikile peukuista [:30]

Ihanat mesikset  :-)) Pyriksellä.

Ja tosi kaunis lapinpuku mesen kuvassa. Tänä vuonna ei nyt sitten pästy pohjoiseen eikä Salla-päiville.

Puhallusjutua isäntäkin teki siinä vaiheessa, kun tauti alkoi heikentää keuhkojen puhallustehoa; siis keuhkojen ivällä toiminnan parantamiseksi. Tehokasta oli.

Tapiolla kaunis kettu. Kiva on varmaan sitä seurata.

Ompelusilmiä pitäis minunkin saada.

Tiinalla hienot perhoset.

Ja ihana on Verakin taistellessaan sienen kanssa.

Tänään on vietetty mökkipäivää. Aamupäivällä käytiin kotona hakemassa kaikki unohtuneet tavarat, mm. kamera ja Nannan harjat. Sitten aloitettiin kinkunpaisto :-)) :-))
Ostettiin joulun jälkeen alesta kinkku pakkaseen ja meidän piti laittaa se vappuna takkauunissa täällä mökillä. Kevät nyt sitten meni niinkuin meni, joten kinkku on nyt Leino-lieden uunissa; ollut jo aika monta tuntia. Nyt odottelen, että viimeinen pesällinen palais tyhjäksi jotta sais pellit kiinni.

Mökkinaapurien kanssa tyhjenettiin yksi Fresita ja syötiin mansikoita ja heiltä tuliaisiksi saatua Pyhäjärven savuahventa.

Sitte saunottiin ja jatkettiin kinkunpaistoa.

Nyt vielä iltapissalle, lieden pelli kiinni ja nukkumaan.

Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: telkkinen - 21.07.12 - klo:10:40
Kiitokset Verakehuista [:-)]

Toivottavasti murun ja Mikan punkit eivät ole niitä taudin aiheuttajia. Ei mitään kivoja ylläreitä ole jos
kehostaan sellaisen löytää. Hyi hitto.

Vera oli eilen sellaisessa punkkisyynissä kun maalla veti ruohikossa tuhatta ja sataa. Yhtään ei löytynyt, ja toivottavasti ei löydykään. Ällöjä.
Otsikko: Vs: Perjantai 20.7.2012
Kirjoitti: Marleena - 21.07.12 - klo:13:57
Kylläpä sieni käyttäyty ikävästi, ku Veran
piti sitä vähä komentaa.  :-))

Nuo punkit on paskamaisia. Mulla on kerran
ollu punkki. Kävi kahesta kerrasta. Ensimmäi-
sestä ja viimesestä. Vuonna -96. Siis se kipu
ja kutina oli ihan hirvee. Tuli se rengasihottuma
ja sain antilooppikuurin. En vaan tiiä auttoko se,
kun monta minun nykyvaivaa vois osua sen bor-
relioosi-nimikkeen alle.  [:-I]