Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Rouva Hömötiainen - 27.03.14 - klo:00:39
-
Herätystä jokaiseen pönttöön !
Olin eilen taas studiossa tekemässä radio-ohjelmaa. Alkaa käydä päivätyöstä kohta koko homma! [:-)]
Kivaahan se on, mutta kerran viikossa uusien aiheiden ja uutisten metsästäminen on kova juttu!
Ja sitten toinen hauska juttu tuolta meidän porraskäytävältä. Lukekaapas! [:-DD]
Olipa järkytys suuri tässä eräänä päivänä. Naapurissani on ollut myytävänä asunto, joka on kooltaan 110 neliötä. Siihen on kuulunut kaksi erillistä keittiötä ja kaksi kylppäriä. Lopulta hän sai sen myytyä, mutta ei noin suurena.
Eräänä päivänä läksin asioille, kaikki tuolla käytävällä normaalina, käytävälle yksi ulko-ovi siihen huoneistoon. . Tulin muutaman tunnin kuluttua kotiin ja mitä ihmettä!!!
käytävällä oli kasa rojua ja roskaa ja uskokaa tai älkää:
toinen ovi oli puhkaistu seinään ja asuntoon. Kuulin sitten, että rouva ei ollut saanut isoa asuntoa myytyä sellaisenaan vaan oli joutunut pilkkomaan sen kahtia. Siis toinen ulko-ovi puhkaistiin käytävään, väliseinä tietysti on tehty asuntojen välille ja asunnot on myyty hiukka pienemmissä erissä. Käyhän se näinkin!
Minulle tietysti aivan yhdentekevää, saan nyt siis kahdet uudet naapurit tuohon. Väliäkös sillä! Mutta näin täällä toimitaan! Kekseliästä. Voihan varmaan Suomessakin tehdä tuolla tapaa?
-
Kylläpä meni vaikeaksi. Eräs tuttuni, joka asui täällä Tallinnassa, suomalainen, minun ikäiseni eläkeläinen, lähti siivet suihkien syksyllä Portugaliin. Lämpöiseen maahan pois täältä tuulesta ja tuiskusta.
En tiedä tarkkaan, mitä hänelle on siellä tapahtunut, mutta oli kertomansa mukaan ajanut auton katolleen ja joutunut pyörätuoliin. Pankkitili oli jostain syystä suljettu ja hänellä ei ole lainkaan rahaa. Asuu nyt Espanjassa vanhainkodissa, on sänky ja ruokaa, mutta ei mitään muuta.
No, sitten hän olikin keksinyt, että kun hän tulee Tallinnaan takaisin - ei ole mitään paikkaa missä asua ja olla - niin hän kyseli pääsyä minun luokseni asumaan joksikin aikaa. Ongelma on vaan se, että hän on pyörätuolissa eikä hänellä muita vaatteita kuin sortsit ja sandaalit , ei mitään talvivaatteita enää. Siis ulos ei olisi asiaa.
Lähimmäisenrakkaus? Mitä se on???
Mitä tekisit vastaavassa tilanteessa?
Jollakin tapaa omatunto kolkuttelee, mutta jos ei tuon ikäinen ihminen osaa asioitansa hoidella, niin ei kaiketi ole minunkaan asiani häntä ruveta hoitamaan. Jos hän tulisi tänne " parin päivän ajaksi asumaan" niin varmasti se venyisi vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Ei ole ulkovaatteita: kuka ne hommaa. Ei ole rahaa ruokaan: kuka sitten syöttää. Ei ole rahaa tupakkaan: kuka sen hoitelee.
Huh huh ja huh!
Rajansa kaiketi on tuollakin lähimmäisen rakkaudella? En edes tunne häntä hyvin, voisin sanoa että täysin vieras ihminen. Hänellä on ainakin tytär Suomessa ja muitakin sukulaisia siellä. Miksi minun siis pitäisi nyt ottaa vastaan?
Ja jos lentokentältä tulee sortseissa ja sandaaleissa ja ilman rahaa - minäkö lunastan taksosta???????
Kaikenlaista sitä sattuu ja tapahtuu!
-
H u o m e n t a (http://www.jigzone.com/puzzles/9A1657EAADA?z=28&m=6D250D672A.A0AD7A9)
(http://www.millan.net/minimations/smileys/glasses.gif)
-
Huomenta Kaikille [:-)]
Reipasta Torstai - Päivän Aamua [:-)]
Nyt Aamukahvia Nauttimaan Ja Päivän Askareisiin [:26] [:27]
Mukavaa Päivän Jatkoa Jokaiselle [:75] [:59]
[:43] [:45] [:43] [:45] [:43]
-
Aurinkoista torstaihuomenta [:-)].
Jopas oli Hömiksellä tarinat! Kaikkea sitä siellä sattuu ja tapahtuu.
Ollaan tulossa piipahtamaan sielläpäin tänään. [:-)]
-
Huomenta [:-)]
Yön kylmin oli -7, nyt -3 ja [:45]
Mukavaa torstaita [:44]
-
Kylläpä meni vaikeaksi. Eräs tuttuni, joka asui täällä Tallinnassa, suomalainen, minun ikäiseni eläkeläinen, lähti siivet suihkien syksyllä Portugaliin. Lämpöiseen maahan pois täältä tuulesta ja tuiskusta.
En tiedä tarkkaan, mitä hänelle on siellä tapahtunut, mutta oli kertomansa mukaan ajanut auton katolleen ja joutunut pyörätuoliin. Pankkitili oli jostain syystä suljettu ja hänellä ei ole lainkaan rahaa. Asuu nyt Espanjassa vanhainkodissa, on sänky ja ruokaa, mutta ei mitään muuta.
No, sitten hän olikin keksinyt, että kun hän tulee Tallinnaan takaisin - ei ole mitään paikkaa missä asua ja olla - niin hän kyseli pääsyä minun luokseni asumaan joksikin aikaa. Ongelma on vaan se, että hän on pyörätuolissa eikä hänellä muita vaatteita kuin sortsit ja sandaalit , ei mitään talvivaatteita enää. Siis ulos ei olisi asiaa.
Lähimmäisenrakkaus? Mitä se on???
Mitä tekisit vastaavassa tilanteessa?
Jollakin tapaa omatunto kolkuttelee, mutta jos ei tuon ikäinen ihminen osaa asioitansa hoidella, niin ei kaiketi ole minunkaan asiani häntä ruveta hoitamaan. Jos hän tulisi tänne " parin päivän ajaksi asumaan" niin varmasti se venyisi vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Ei ole ulkovaatteita: kuka ne hommaa. Ei ole rahaa ruokaan: kuka sitten syöttää. Ei ole rahaa tupakkaan: kuka sen hoitelee.
Huh huh ja huh!
Rajansa kaiketi on tuollakin lähimmäisen rakkaudella? En edes tunne häntä hyvin, voisin sanoa että täysin vieras ihminen. Hänellä on ainakin tytär Suomessa ja muitakin sukulaisia siellä. Miksi minun siis pitäisi nyt ottaa vastaan?
Ja jos lentokentältä tulee sortseissa ja sandaaleissa ja ilman rahaa - minäkö lunastan taksosta???????
Kaikenlaista sitä sattuu ja tapahtuu!
Minun on helppo vastata tuohon. En ottaisi. Olen niin kamala ihminen. Olen erakkoluonne, enkä olisi onnellinen, jos koko ajan joku ulkopuolinen asuisi kanssani.
Mutta nyt mukavampiin asioihin. Kyllä oli ihana aamu. Ei tuullut, aurinko paistoi ja järvi oli tyyni kun olin aamulenkillä. Ihmisetkin olivat iloisempia. Kaksi ihan ventovierasta ihmistä toivotteli minulle hyvää huomenta.
Pyris laittoi taas palapelin, enkä pysty sitä vieläkään tekemään [:´((]. Minulla menee varmaan yksi kokonainen päivä palapelejä tehdessä, kun saan koneen toimimaan :-))
Viettäkäähän oikein ihana päivä.
-
Huomenta! [:-)]
Ihan aamusta oli puolipilvistä, mutta nyt selkeämpää ja vain vähäsen tuulta.
Mittarissa alin lukema oli -5,9 ja nyt +2,4 astetta. Tullee taasen hieno päivä sään suhteen.
Aamuaskareita jo tehtynä ja nyt olen kaffeella. [:27]
Hyvää torstaita toivotaan kaikille! [:46]
-
Huomenta Lapista! Pilivinen päivä... ei mukava.
-
Torstai päiväätä pöntölle [:-)]
Aivan ihana aurinkoinen päivä taas kerran. Peippo lauloi jo niin kevättä aamulenkillä kun oltiin Veran kanssa, että puolikuuta peipposesta.
Olipa aivan uskomaton asuntomyynti tarina Hömiksen kertomana. Ei voisi kuvitellakaan, että näin täällä omassa kerrostalossa homma tapahtuisi.
Ja siihen toiseen juttuun, en kyllä jollakin tasolla ymmärrä sitä kuka edes voi tuollaista ehdottaakaan, kun ei ole sukulainen eikä läheinen ihminen. Kyllä vastuu ihmisestä täytyy jollekin muulle sälyttää. Onhan niitä laitoksia, tilapäisiä varmaan sielläkin päin, joten Hömis kyllä voit ihan hyvällä omalla tunnolla olla ja sanoa, että majoittaminen ei tule kysymykseenkään, mutta jos jotain käytännön apua hän tarvitsee esim..puhelimella jotain kysymistä ym. vastaavaa niin ehkä sellaiseen voi vielä suostuakin. Ehkä???
Hyvää me jokainen lähimmäisillemme haluamme, mutta ei sitä voi tehdä omalla kustannuksellaan.
Eikö Mesis koneesi vieläkään ole siinä kunnossa kun pitäisi olla. Harmi [:-(]
Hyvää tätä päivää kaikille [:-)]
-
Päivää. [:-)]
Aurinkoista ja ihanan keväistä on täälläkin sää. Käytiin kaupassa ja lähdinkin sitten samantien lenkille, hiki meinas tulla vaikka koetin kevennettyä vaatetusta laittaa. Iltapäivällä olis varmaan tullut enemmänkin.
Peipposia olen kaipaillut, nytkin yritin kuunnelle kun tuolla lenkkini varrella niitä ensimmäiseksi kuuluu, ei kuulunut vielä. Viherpeippoja sitäkin enemmän, niitä kyllä on tosi runsasti. Hyvin tuntuu kanta elpyneen muutaman vuoden takaisesta vähentymisestä.
Hyvää torstaipäivän jatkoa kaikille pöntöille ! [:43]
-
Tämä talo on aikanaan rakennettu, ei perheasunnoiksi vaan olympialasia varten lehdistölle ja ehkä urheilijoillekin jonkinlaiseksi "hotelliksi".
Sittemmin Viron itsenäistyttyä on nämä asunnot myyty yksityisille. Siksi esim. minun asunnossani on kolme erillistä parveketta.
Huoneita on neljä, keittiössäkin on oma parveke. Nämä parvekkeet siksi, että näköala avautuu Järvelle.
Velivenäläinen oli halunnut näyttää maailmalle, kuinka täällä majoitetaan! Kiva asunto kuitenkin
-
Aurinkoista torstaihuomenta [:-)].
Jopas oli Hömiksellä tarinat! Kaikkea sitä siellä sattuu ja tapahtuu.
Ollaan tulossa piipahtamaan sielläpäin tänään. [:-)]
Tere tulemast! Teitä suosiikin nyt ilmat, aurinko paistaa ja lämmintäkin jo.
-
H u o m e n t a (http://www.jigzone.com/puzzles/9A1657EAADA?z=28&m=6D250D672A.A0AD7A9)
(http://www.millan.net/minimations/smileys/glasses.gif)
Ihmeiden aika ei ole ohi. Jostain kumman syystä pelit toimii taas ja videot. Mitään en ole koneelle tehnyt, mutta yhtäkkiä kun kokeilin tehdä palapeliä, niin toimi. Samoin videot pelaa. Olen aivan äimän käkenä :-O. Mutta nyt olen tehnyt palapelit. Tosin vähän helpommilla paloilla, kun niitä oli niin paljon. Kiitokset Pyrikselle [:-)]
-
Iltapäivää Lapista
hiihtämässähän sitä oltiin tänäänkin. Pilvipoutainen sää ollut koko päivän keli nollassa, eli hyvin luisti suksi. Tällaisiin ihanuuksiin törmättiin hiihtäessä (http://oi61.tinypic.com/27y1rpk.jpg)
-
Riekko vai kiirunanaaras? Pitikö ääntä?
-
Tosi hieno kuva Evikseltä [:-)]
-
Hieno kuva Evikseltä. [:-)]
-
Riekko vai kiirunanaaras? Pitikö ääntä?
kotkottelivat :-)) riekkoja olivat [:-)]
kiitos kehuista, kerrankin osui kohdalle ja kamera mukana [:-)]
-
Hieno kuva riekosta!
-
Niin, Pyriksen palapeli tuli jo aamusta tehtyä! [:-)]
Evikseltä hieno kuva riekosta ja hyviä lomapäiviä edelleen! [:-)]
Niin ja, Hömiksellä oli erikoista tarinaa naapurin asunnon vaiheista! [:-)]
Sepä oli aamupäivästä sitten aurinkoista ja tuulen puuskia jonkin verran.
Nytkin vielä ihan kirkas taivas.
Mittarissa päivän ylin lukema oli +8,4 ja nyt +3,9 astetta.
Hieman jo väsyttää, mutta vielä iltaa vietetään. [:-)]