Sateinen viikko vaihtunut aurinkoiseen lauantaihin, noin 40 mm satanut vettä ja räntää. Tämä aamupäivä mennyt keittiössä, kohta ulkopuuhiin, ikkunatkin pitäisi pestä [:-I] kun naapurit saivat jo peltotyöt tehtyä, ei enää tomua.
Viime torstaina oli taas kuuden aikaan maa valkoinen, toivottavasti viimeinen kerta tänä keväänä.
Ei ole paljoa taineet siemenet itää kasvimaalla...
Joutsenkuvassa oli hieno teksti. Varsinkin tämä kohta:"Jokainen päivä on tarkoitettu onnistuneeksi. Onnistunut se on, vaikka et saisi mitään aikaiseksi." Voi kun oli lohduttavaa. Minulla kun on paljon sellaisia päiviä että en saa mitään tähdellistä tehtyä.
jaTa sanoi, että "Ei ole paljoa taineet siemenet itää kasvimaalla..." No, ehkä ensi viikolla kun luvattiin oikein lämmintä, ja toivottavasti kylmyydet menivät sitten sen siliän tien.
Räntää tulloo, välillä vettä ja harmittaa niin vietävästi! Tässä on nyt neljättä päivää paineltu samoissa kalsareissa kuin joulukuussa ja märkiä vaatteita roikkuu siellä täällä.
Eilen näin melontareissulla piisamin touhuamassa, se olikin isompi kuin ajattelin. Tänään päätin mennä kameran kanssa (vanhan) katsomaan olisiko Rouva Piisami kuvauksellisella tuulella. No ei ollut. Mutta vastarannalla tämä ihmetteli mitä tuo nainen istuu sateessa punaisessa muovirasiassa :-)) Ihan itsekin mietin samaa..
Nyt saunaan ennen kuin suurempi hypotermia iskee ja sitten pizzan tekoon.
JaTa:n keittiössä näyttää olevan aika hyvännäköiset sapuskat!