Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Jarmo - 09.04.22 - klo:06:41
-
(https://hausk.in/img/normal/20220408/9A1/20220408.jpg)
Aamua
Nollan tuntumassa ja muutamia valkoisia hiutaleita putoilee...
-
Huomenta!
Nollan tuntumassa ja muutama sentti uutta lunta. Joki tulvii.
Arto voikin sitten erikseen kertoa viime yön seikkailuista, mutta auto ei ole tällä joten ei myöskään lähdetä pihakalusteiden hankintaan. Seuraavaksi lenkille ja kauppakierros. Jos vaikka sää vähän kirkastuisi, voisi tehdä iltapäivällä vaikka lumitöitä :-))
-
Onhan vesikulkuvälineet tallessa ja vedetty ylemmäs pihalle [:-)]
-
On, ennakoitiin tämä jo syksyllä. Vielä ei joki ole siinä kunnossa, että muovipurkilla olisi sinne asiaa, liikaa jäätä. Mutta sitten kun lähteävät, lähtevät päivässä ja rytinällä.
Tämä on kyllä ollut aika surkea talvi. Jääkausi.
-
Vesipaikat aina jänniä asumisen kannalta, järvessähän tulevat keväällä korkeintaan jäävallit jonnekin rannalle vedennousua ei juurikaan huomaa, joessa sitten veden nousun taitaa huomata selvästi. Täälläkin pyhäjoessa näkee välillä vedenkorkeuden vaiuhtelut hyvinkin selvästi. Koskikara paikka siellä oli muuten ne jääpyörylätkin on vedenkorkeuden muutoksen kannalta paikka jossa huomaa hyvin.
-
Täällä uuttalunta ehkä sentti pihalla korkeintaan kaksi, muuttunee kuraksi taas päivällä.
-
Huomenta [:-)]
Hauska aamunaloituskuva :-))
-1 ja ajoittaista huitalointia.
-
Huomenta!
Aste pakkasta ja lunta sataa!
Lehdestä luin, että siilitkin jo heräilee joten voivoi miten raukat selviävät, muuttolinnuista puhumattakaan!
Kuville [:72] joita on kiva katsella [:-)]
Toivottavasti Aviala+ Arto eivät joudu tulvavesien kanssa kärvistelemään!
Mukavaa päivää kaikille
-
[:-)] [:-)] [:-)] [:-)]
Vähitellen lähdössä päivän liikuntaa harrastamaan [:42]
-
Olettepa te ehtineet jo paljon kirjoitella ja laitella ihania ja hauskoja kuvia.
Pikku pakkasta. -1 astetta näyttää kone, ja silloin-tällöin tulee lumikuuro. Semmoista kevättä täällä.
Aamutoimet on suoritettu ja aamukahvit juotu jo ajat sitten. Heräsin ihan ilman herätystä puoli kuudelta. Yhtään ei ollut uni, joten nousin ylös.
Mukavaa päivää kaikille!
Arto voikin sitten erikseen kertoa viime yön seikkailuista
Sitä odotellessa [:-)]
-
Huomenta.
Täällä pilvistä enimmäkseen ja aurinko välillä näkyvissä ja ihan pientä hiutalointia ollut muutaman kerran. Hieman tuulee.
Mittarissa nyt +0,4 astetta.
Torstaina kävin viimeksi vielä ap potkukelkalla ulkoilemassa, mutta sen jälkeen ei sillä ole enää mitään asiaa tuonne tielle.
Ihan siis kivasti on aurattu tie sulanut, että hyvä jo käydä sauvalenkillä.
Niin, viime yön aikana oli uutta lunta tullut hitunen maan pinnalle.
Muutenhan täällä on vieläkin lunta aikas paljon ja kasat, katoilta pudonneet lumet ja kolatut, tosi suuria.
Mutta, tästä nyt varmaankin sitten voisi alkaa oikea KEVÄT, kun aurinko on myös jo niin korkealla. :-))
Kivat, kauniit kuvat ketjussa. [:-)]
Hyvää lauantaita toivotaan kaikille! [:46]
-
Aamupäivän vähän yli kolmekymppinen kierros tehty illalla varmaan vielä sauna/lehtikierros
Täälläkin odotellaan Arton kertomusta :-O :-O
-
Vähitellen iltapäivän kierrokselle ja samalla sauna/lehtikierros [:42] [:59]
-
Päivää
Eilen illalla kun koitti aika lähteä kotiin töistä alkoi latauksen merkkivalo palamaan. Välillä se sammui niin ajattelin, että jospa se kestäisi kotiin asti. Ei riittänyt. Oon autoliiton plusjäsen, niin soitin sinne päivystysnumeroon ja jännitin samalla riittääkö puhelimessa akku, sitäkään ei paljoa ollut. Sanottiin, että hinausauto tulee parinkymmemen minuutin päästä. Oli aika kylmä ja kova tuuli, onneksi mulla on vielä pipo ja hanskat mukana. Sijaisautoa en saanut käyttöön, koska matkaa kotiin olisi pitänyt olla yli 40 km. Hinausauton kuljettaja oli mukava ja soitti mulle taksin. Taksinumerosta sanottiin, että menee 5-10 minuutttia. Kylmää oli odottaa. Kotiin pääsin vähän keskiyön jälkeen. Kauhea nälkäkin oli ja vähän syötyä menin äkkiä peiton alle lämmittelemään.
Tänään pitikin sitten alkaa miettimään mistä saan auton, että pääsen maanantaina aikasin töihin. Korjaamo, jonka pihalle auto vietiin, on auki vain arkisin. Soitin heidän omaan päivystysnumeroon, jossa mukava täti kertoi, ettei nyt onnistu saamaan sieltä sijaisautoa. Sitten keksin soittaa meidän omalle päivystäjälle, jos saisin hakea siirtoauton, että pääsen maanantaina töihin. Selitin miten kävi ja sain lopuksi luvan lainata autoa. Kahdella bussilla matkustin ja parin kilometrin kävelyn jälkeen sain haettua auton. Laitoin meidän whatsapp ryhmään viestiä etteivät muut kuljettajat ihmettele missä yksi siirtoauto on. Ja hyvä, että ilmoitinkin muille, koska yksi kuljettaja laittoi viestiä, että tässä autosa ajovalot ovat palaneet. Enhän mää olisi aamulla nähnyt ajaa töihin. Onneksi mulla oli ylimääräisiä sopivia polttimoita, niin vaihdoin ne paikoilleen ja nyt näkee ajaa.
Pitää nyt loppupäivä ja huominen päivä miettiä jotain muuta ja rauhottua ja olla stressaamatta. Maanantaina saa sitten alkaa soittamaan huoltoon ja saako sijaisautoa ja sekin pitäisi tauolla päästä hakemaan, koska on niin pitkä päivä, että aamulla menen töihin ennenkuin korjaamo aukeaa ja pääsen töistä kun se on jo kiinni ja sama tiistaina.
-
Kylläpä oli tuuria, -huonoa sellaista, roppakaupalla. Jospa saisitkin kaikki järjestymään parhain päin. Pidetään peukkuja [:72]
-
Linnut varmaan tykkäävät tuulisista päivistä kun ovat usein lennolla. On variksia ja naakkoja. Kaksi joutsentakin meni hurjaa vauhtia myötätuulessa. Sitten erikoisuus, jota ei usein näe. Se oli niin iso, että sen täytyi olla merikotka. Niitä on täällä päin ennenkin näkynyt. Sillä oli isot, pyöreäkärkiset siivet.
Tässä naakkojen parveilua. Saattaa olla variksiakin joukossa. Aurinko paistoi suoraan päin. Tuli "pimeä", mystinen kuva.
-
Toinen kuva.
-
[:-)] [:-)] Päivän kuville [:-)] [:-)]
-
ei myöskään lähdetä pihakalusteiden hankintaan.
Mitäs vanhoille pihakalusteille on tapahtunut, jäivätkö ne muuton yhteydessä pois, näyttivät silloin ainakin ihan hyviltä minun mielestä.
-
Olipas Artolla melkoinen auto seikkailu. Uskotaan että vara auto järjestyy ja toivotaan että oma autokin tulee huollosta nopeasti. Tai sitten täytyy pyytää työnantajalta taksirahat että pääsee töihin.
-
(https://www.varusteleka.fi/pictures/thumbs500a/54563623884ca9e8c1.jpg)
Taas olisi kiva uutuus merkki varustelekassa
-
(https://www.varusteleka.fi/pictures/thumbs500a/54563623884ca9e8c1.jpg)
Taas olisi kiva uutuus merkki varustelekassa
Katselin kans että tuo täytyy tilata, kun ilmenee jotain muutakin tarvittavaa [:-)]
-
Artolla ollut moninainen tapahtumasarja :-O
Itse luovuin autoliiton jäsenyydestä, kun tajusin ettei siitä juuri apua saa kun on liian lyhyt työmatka.
Kivoja kuvia tänäänkin ketjussa.
Vaihteleva sää Vampulassakin, sataa vettä/räntää/jotain valkoista töhnää ja välillä paistaa aurinko.
Ruokinnalla yli 20 peippoa, muutama mustarastas, viher- ja pikkuvarpusia, tali- ja sinitiaisia, harakka, viherpeippoja, keltasirkkuja ja välillä närhikin
Lähipelloilla yli 40 töyhtöhyyppää, sepel- ja uuttukyyhkyjä, kottarsisia ja 3 kapustarintaa. Ilmassa lentää pieniä hanhiparvia edestaksisin.
-
ei myöskään lähdetä pihakalusteiden hankintaan.
Mitäs vanhoille pihakalusteille on tapahtunut, jäivätkö ne muuton yhteydessä pois, näyttivät silloin ainakin ihan hyviltä minun mielestä.
Hyvät oli, mutta uusi asukas halusi ne, niin jätettiin ne sitten hänelle.
-
Oli niistä varmaan puhettakin viime syksyllä, ei vaan muista kaikkea ja onhan se hieno päästä uusia valikoimaan. [:-)]
-
[:60]
-
Kivoi kuvii ja juttui [:-)] [:-)]
toivottavasti Arton autoongelma selviää nopeasti [:-)]
-
Kyllä elämä voi yllättää ihan miten vaan ja missä vaan kuten Arto kirjoitti omalle kohdalleen sattuneesta tapauksesta. Onneksi asioilla on taipumus järjestyä joten sitä toivotaan [:72]
Naakkojen lentelyistä kivoja kuvia :-))
-
Naakkojen lentonäytöksiä on kyllä kiva katsella, samoin kuin sitten kesällä tervapääskyjenkin.
Hienoja nuo merkit (reppu) [:-)]
-
Jopas olikin Artolla ongelmia auton kanssa. [:-(]
Kurja juttu, mutta onneksi sait kuitenkin apuja tilanteen sattuessa.
Ihania, kivoja ja hienoja kuvia. Naakkakuvat oikein taiteellisia, mielestäni. [:-)]
-
Kiitti kaikille naakkakuvakommenteista [:-)]