Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Muu luonto => Aiheen aloitti: Hilu - 18.08.06 - klo:00:35
-
Sienestämässä en varsinaisesti ole vielä käynyt, mutta muilla metsäretkilläni en ole sieniä nähnyt. Jos nyt saadaan sateita riittävästi suppilovahveroita varmaan ennättää vielä tulla, niitähän voi poimia vielä ensipakkasillakin.
Kaupassa oli myynnissä tuoreita keltavahveroita, mutta ne olivat Virosta peräisin.
Siis löytyykö sieniä?
-
pyörällä liikuttaessa ei ainakaan paljoa ole näkynyt
-
Mie en aineskaan ole metsässä liikkuessa sieniä nähnyt, mutta täällä onkin ihan rutikuivaa.
-
Ensimmäiset kantarellit löytyivät tänä kesänä tosi aikaisin: jo ihan kesäkuun loppupäivinä, mutta niiden nouseminen loppui aika pian siinä puolenkuun maissa heinäkuussa. Vanhoilla vakipaikoilla ei ole ollut ensimmäistkään herkkutattia. Reilu viikko sitten suolla olivat ensimmäiset kosteikkovahverot nousemassa ja muutama pieni punainen hapero. Huomenna pitäisi käydä katsomassa kasvoivatko vai kuivuivatko. Eilen kostealla koskenrannalla ihan vesirajassa oli joitakin vasta nousseita voitatteja. Muuten täysin tyhjää - ei edes kosteilla vesijuoksupaikoilla näkynyt merkkiäkään torvisienistä, vaan piti etsiä mörrimöykkyjä [;-)]
-
Ei ole täälläkään montaa sientä näkynyt...tosin nyt en ole paljon metsässä liikkunutkaan. Syksyisin nousee aina paljon voitatteja meidän pihaan, mutta vielä ei ole niitäkään näkynyt. Jos vaikka näiden sateiden jälkeen pulpahtelevat pintaan.
-
Eipä ole kanttarelleja löytynyt kotomaisemissa eikä mökillä koko kesänä. Tuskin muitakaan sieniä nousee, ellei pian saada kunnon pitkää sadekautta, eikä siltä oikein näytä. Kuivattuja suppiksia on vielä onneksi kaapin nurkassa. Kyllä on aivan outoa, kun ei tule sieniä eikä marjoja, mut täytyy muuten vaan juoksennella metsässä, mukavata on sekin :-))
-
Tänään tämmöisiä - ei paljon mutta vähän makua kumminkin ja viikon päästä paljon enemmän, jos eivät pienet kuivu pystyyn.
-
Ihana nähdä suppiksia edes kuvissa, herkkuva [:-)]
-
Timjami, eivät ole vielä suppiksia [:-P], mutta herkkuja kuitenkin. Mielestäni nämä kosteikkovahverot ovat paljon parempia kuin suppikset: mureampia ja maukkaampia sekä myös vähän aikaisempia.
-
Löysin viikonloppuna metsästä ensimmäisen sienen pitkään aikaan, mutta sekään ei ollut syötävä.
-
[:-(] Meidän mökin lähellä yleensä on yhdessä paikassa sieniä,mutta nyt kuivuus on verottanut, ja ei juuri tai ollenkaan näy ainakaan vielä sieniä...
-
Kun löytäisi tänä syksynä edes vähän kangassienen pikkuhattuja, niistä tulisi niin hyviä etikkasieniä, nam [:-P] . Mutta saattaa olla ettei täällä kymenlaaksossa tule edes niitä, kyllä täällä niin kuivaa on.
-
Olin tavanomaisella kuljeskelullani lähimaastossa ennen pimeän tuloa. Ei sienen sientä, ei ainakaan syötäviä, saatikka kärpässientä.Viime aikaisista sateista huolimatta maasto on kuivaa. En ole sienten ystävä . Korkeintaan herkkusieniä syön joskus. Mustia torvisieniä jos saisin, niitä söisin.
-
Tänään suolla oli jonkin verran kangasrouskuja, muttei muuta mainittavaa.
Vuodet eivät ole veljeksiä. Pitää silmillä syödä vanhoja kuvia ja onneksi vielä on runsaasti vanhaa varastoa kuivattuna. Torvisienet ovat viime kesältä 20. elokuuta.
-
Taitaa Tämä Kuiva Kesä Verottaa Aika Paljon Sienisatoa [:-(] :-O :-O :-O
-
Meilläkin on ihan hiukka [:-DD] kuvattuja mustiksia tallessa. Viime vuonna löydettiin paikka mistä kerättiin 145 litraa mustatorvisieniä. Eikä tosiaan kaikkia pidetty itellämme :-))
-
Aika huonolta näyttää tämän vuoden sienitilanne.Rouskuja ei ainakaan enää taida ehtiä nousemaan,vaikka sateet alkaisivatkin nyt lähiaikoina.Suppilovahveroiden osalta on vielä pieni toive saada edes jonkinlainen sato.Mutta,mutta sadetta pitäisi kyllä sataa pian ja paljon,että sieniä ehtii nousemaan maan uumenista.
-
Minä saankin viikonlopuksi yhden oikein innokkaan sieni-ihmisen kylään. Hän ei etsikään niinkään ruokasieniä, enempikin sellaisia ei syötäviä.
Eli arvatkaas missä menee huominen päivä ja osa sunnuntaistakin. Vastaus: metsässä metsästettäessä ei-syötäviä sieniä :-))
Toisaalta mukava minunkin oppia tuntemaan näitä muitakin lajikkeita. Olen jo muutaman vuoden ajan päättänyt että opettelen vähintään pari uutta sientä joka vuosi. Viime vuonna opettelin esim. punavyöseitikin, verihelttaseitikin sekä veriseitikin.
No kun vieraana on sieni-ihmisiä niin ruokanakin on sieniä. Tänään kun tulevat illalla myöhään, on vain mustatorvisienikeittoa (tai herkkutattisosekeittoa) tuoreen ruisleivän kera (alkupalaksi teen kyllä jotakin kivaa). Huomenna on muun ruuan lisäksi sienisalaattia, kanttarellimuhennosta, etikkakanttarelleja sekä suppilovahverohilloa. Supilovahverohillo oli viime syksyn kiva kokeilu :-)) .
-
Jos edes suppilovahveroita tulisi, niin tämä olisi ihana ohje.
http://www.arppe.fi/reseptit/sailyke/suppilovahveropikkelsi.htm (http://www.arppe.fi/reseptit/sailyke/suppilovahveropikkelsi.htm)
-
Saa veden kielelle toi resepti! :-)) :-)) :-))
-
Ei näy mittään [:21]
Heippa Henri!
[:-P] Voi jospa löytäisin muutaman sienen, laittaisin kaikki sienet pannuun, vähän öljyä, sipulisilppua,
vähän suolaa ja pippuria, söisin sellaisenaan. Jos enemmän saisin voisin pistellä, jotain "cremejä" joukkoon [:-P]
Tuskin nyt saa säilöttävää, jospa ensi syksynä.
-
Eipä ole sieniä näkynyt, itse en sieniä edes syö, ne eivät ole minun ruokaani. Käyn kyllä innokkasti sienimetsällä sillä minulla on paljon sellaisia ystäviä jotka pitävät sienistä mutta eivät pääse itse niitä metsästä hakemaan. Minä taas rakastan metsässä kulkemista ja löydän helposti hyvät sienipaikat
-
Tekisin just niinku Pihalintu [:-)] Ja söisin tumman leivän kanssa...nam nam [:-)] Voi pojat että olis hyvää [:-)]
-
[:-P] + ruisleipää [:-P]
Ja metsässä vaellus on mitä parhainta, sieniä voi olla etsivinään siinä samalla, jos siltä tuntuu ja eteen sattuu.
Suppilovahverot on sellaisia joita alan "kuulla" ja "tuntea jaloissani" metsässä kulkiessani :-))
-
Ja sienisalaatti, sekasienistä, smetanaan tehty+sipulisilppua ja valkopippuria, slurps
-
Jotain sieniä olen nähnyt, mutta en ruokasieniä. Mulla on vielä viimevuotisia suolasieniä kylmäkellarissa, ihan hyvälät näyttää yhä, voikohan niitä enää syödä. Yleensä mä heitän ylijäämät pois, kun uusi sato tulee, mutta nyt ei taida liioin satoa tulla.
-
Jos hyvältä näyttää ja tuoksu mieleinen, silloin voi syödä. Aistinvarainen arviointi harvemmin pettää.
Juu smetanaa ja sienisalaattia maiskis [:-P]
-
Käytiin pienellä metsäkävelyllä isännän kanssa alkuillasta ja muutama kanttarelli löydettiin. Nyt ne on paistettu sipulin kera...nam nam :-))
-
Vai on Töyhtis löytänyt sieniä. Minäkin kävin katselemassa mutta ei sitten niin yhtään sientä löytynyt.
-
Liiemmin en minäkään ole sieni ihmisiä. Joitakin vuosia sitten kylläkin ollaan kerätty kanttarelleja, joita söisin ainakin kerran syksyssä oikein mielelläni. Myös suppiksia ollaan keräilty, mutta nykyvuosina tämä on jäänyt pois vähänlaisen menekin vuoksi.
Tämän syksyn ainoa näkemämme sieni on puolestaan näissä kuvissa oleva muutama päivä sitten rannalla kuvattu!
(http://img58.imageshack.us/img58/8121/tatti30082006fu9.jpg)
(http://img152.imageshack.us/img152/179/tatti230082006pl4.jpg)
No laitanpa vielä punaisista puolukoista yhden kuvan. Samana päivänä kuvattu, kuin tuo tattikin!
(http://img152.imageshack.us/img152/2220/puolukat30082006ql2.jpg)
-
Vat is tät tat sieni [:-)]
-
Sieni-ihmisiä en ole yhtään, mutta sen olen tajunnut, että täällä ei ole tänä syksynä sieniä näkynyt. Paitsi kaksi tatin näköistä ruskeaa tattia? Kärpässieniäkään en oo nähny ainuttakaan! :-O
-
Marle, kysyitkö tuossa, että mikä tatti, vai jhuumoriako tuo olikin?!
No, joka tapauksessa pitikin tuossa kuvaviestissä jo mainita, että taitaapi olla lehmäntatti! :-))
Tunnistaisiko toiset tätä. En nyt ihan varma tuosta ole? [:-I]
-
Voe kun mä luen huonosti viestejä [:´((] Kiitos vastauksesta [:-)]
-
Kävin taas tänään metsässä katsomassa sieniä. Sellaisilla paikoilla jossa on joka syksy ollut kehnäsieniä ihan ämpärikaupalla poimittavissa ja karvarouskuja niin paljon kuin vaan on viitsinyt poimia ei nyt näy yhtään ei niin sienen sientä.
-
Luulen,että tuo tatti on juuri lehmäntatti,en koskaan ole kyllä sitä kerännyt saati syönyt.Sienikirjassa mainitaan,että nuorena on aika hyvän makuinen sieni.
-
Kp, kiitos varmennuksesta! [:-)]
Me jätettiin tuo tatti paikoilleen ja olihan se siinä vielä toisen kerran, kun rannalla käytiin. :)
Nyt varmaan on jo pilaantunut, mutta silloin vielä oli noin päällisin puolin ihan hyväkuntoisen näköinen, kuten kuvastakin taitaapi näkyä. :))
-
Tähän mennessä en ole nähnyt kuin muutaman kuukusen.
Täällä voi kuitenkin ihailla muiden sienilöytöjä http://www.aamulehti.fi/galleria/# (http://www.aamulehti.fi/galleria/#) Klikkaa Sienikuvia. [:-)]
-
Joulukuun toinen päivä ja sieniretkellä lempparimetsässä :-)) - aika harvinaista herkkua. Yhteen ateriaan asti herkkuja löytyi tämännäköisistä maisemista. Ihan uuttakin kasvua oli tuloillaan. Koko syksyn suppissaldo jäi muuten vähän reiluun kolmeen sankkoon.
(http://album.fotosafe.com/altiapp/isc/isc.fcg?p0=uinxUuCSucNOncuuJxuWiBIciBAuwy0GkjgS0vzNFM1dMMMwHw@ix0lmMNJAJM5UI@D63S&p1=KrcBXqmMIwhqMw&p2=100&p5=IGG1hTuWVV&r=1165091041)
(http://album.fotosafe.com/altiapp/isc/isc.fcg?p0=uinxUuCSucNOncuuJxuWiBIciBAuwy0GkjgS0vzNFM1dMMMwHw@ix0lmMNJAJM5UI@x63S&p1=KrcBXqmMIwhqMw&p2=100&p5=IGG1hTuWVV&r=1165091068)
Arkistoista löytyisi parempiakin suppiskuvia, muttei joulukuulta niinkuin nämä
(http://album.fotosafe.com/altiapp/isc/isc.fcg?p0=uinxUuCSucNOncuuJxuWiBIciBAuwy0GkjgS0vzNFM1dMMMwHw@ix0lmMNJAJM5UI@u63S&p1=KrcBXqmMIwhqMw&p2=100&p5=IGG1hTuWVV&r=1165091056)
(http://album.fotosafe.com/altiapp/isc/isc.fcg?p0=uinxUuCSucNOncuuJxuWiBIciBAuwy0GkjgS0vzNFM1dMMMwHw@ix0lmMNJAJM5UI@363S&p1=KrcBXqmMIwhqMw&p2=100&p5=IGG1hTuWVV&r=1165091022)
Suppikset päätyivät talvikurpitsan täytemössön ainekseksi ja uuniin, mutta se olisi jo kokonaan toisen tarinan aihe..
(http://album.fotosafe.com/altiapp/isc/isc.fcg?p0=uinxUuCSucNOncuuJxuWiBIciBAuwy0GkjgS0vzNFM1dMMMwHw@ix0lmMNJAJM5UI@J63S&p1=KrcBXqmMIwhqMw&p2=100&p5=IGG1hTuWVV&r=1165090944)
-
Voi taivahan vallat, että piti tänne katsoa keskellä yötä :-O Ihanat metsät, sienet ja maiskis, maiskis [:-P] kyllä siellä kelpaa.
Tänään näin naapurin pihalla, jotain herkullisen näköisiä kantosieniä.
-
Nam, miten herkullisen näköinen ruoka [:-P]
Ja juuri nuo sammaleiset peikkometsät ovat niitä suppismetsiä, joissa on vielä aivan ihastuttavaa pelkästään kävellä, sammal pehmeää jalkojen alla ja metsän hiljaisuus ympärillä [:-)]
-
Suppilovahveroita löytyy, naapurini oli hakenut korillisen suppiksia ja muutaman kanttarellinkin oli löytänyt
-
Kyllä on nyt mun pää pyörällä: sieniä joulukuussa! :-O :-O Viime vuonna oli tähän aikaan maa vlkea ja pakkasta ainakin 5 astetta!