Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: iipa - 24.02.07 - klo:11:47
-
Laita kuva tai kerro lapsuutesi lelusta/ leluista.
-
Se oli sellainen puulumiaurarekka-auto, jolla minä aurasin pihaa ja ajoin tukkipuita. (50-luvulla) [:-)] [:-)]
-
"Tuliainen" , keltainen ankka, jota ilman en mennyt saunaan, kylpyyn, uimaan...
Koska sain sen tuliaisena, siitä tuli myös erisnimi. [:-)]
Esikoinen sai samanlaisen jo laitokselle... [:-DD] http://www.evvk.rokkaa.com/images/ankka.jpg
-
No se pitkäkoipiapina nimeltä Viki. Mutta oli mulla rakas nukke, jonka nimi oli Elisabeth (h oli hyvin tärkee nimen perässä). Nyt nuklke on vintillä ja aika hyvin säilynyt.
-
(http://groups.msn.com/_Secure/0QwAqDvYSFWVU52gy!Q3x6JEE7GExCddO7qEBmEgJqqiDuzlnmaqu5qd4ilDwhfnH71yXStlUDCKkuG4HC0xHPoiTWDjOLXQMl1Sc6wdgtFY/IMG_0370.JPG?dc=4675611799005420035)
Kävin kaivamassa vintiltä nukkeni, mutta voi, en löytänyt hänen housujaan. Tyttäreni sillä leikki aikanaan ja housut on jossain muussa tallessa.
Nukke on nimeltään Antti Nakero, ikää arvioisin noin 45 vuotta. Nappuriimme syntyi poika ja nukke sai hänen mukaansa nimensä. Äiti olisi halunnut ostaa minulle kauniin pitkä hiuksisen nuken,mutta minä halusin tämän pojan (ei ole kuitenkaan pippeliä, ei siihen aikaan...) Oli minulla muitakin nukkeja, mutta niitä ei enää ole, useimmat niistä oli itse tehtyjä, pää saattoi olla kaupan tavaraa. Oli musta Saara-räsynukke, Kalle, Liisa, Elsa, Mikki Hiiri ( se oli omaisuuksien arvoinen jos olisi hengissä) Kissa, jonka siskoni teki harmaasta villakangaasta ja kirjoi siihen raidat.
-
No se pitkäkoipiapina nimeltä Viki. Mutta oli mulla rakas nukke, jonka nimi oli Elisabeth (h oli hyvin tärkee nimen perässä). Nyt nuklke on vintillä ja aika hyvin säilynyt.
Onks toi älläkin tärkee tossa nukke-sanassa? [:22]
Sori... [:-DD]
-
up
-
Eipä niitä leluja köyhällä ollut...sen muistan, että en nukeista välittänyt. Olin joskus pikkuisena saanut joululahjaksi nuken ja se oli samantien lentänyt sängyn alle suorinta tietä. [:17] Parkaissut vielä mennessään.
-
Mun lapsuuden lempilelu oli Reetta-nukke. Äiti oli tuonut sen Tukholmasta. Nuken ruotsalainen alkuperäinen nimi lienee Greta-Stina, koska mä sanoin sitä Reetastiinaksi. Lyheni sitten nimeksi Reetta.
Se oli semmoinen "lötkönukke", vatsa kangasta, pehmotäytteinen, muut osat muovia, kädet ja jalat ja pää "heiluivat" silleen lötkösti. Se oli tosi aidon vauvan näköinen ja oloinen, ja kokoinen. Olin siitä hirmu ylpeä, koska kellään ei ollut sellaista. Ja muut lapset oli selvästi kateellisia. :-))
Vieläkin se on mulla tuolla kaapissa.
Sitten n. 10-vuotiaana ystävystyin luokkakaverin kanssa ja yllätys-yllätys. Hänellä oli samanlainen nukke. Hänen äitinsä oli tuonut sen Tukholmasta. :-))
En saa kuvaa, kun ei oo sitä digiä, eikä tämä mahdu skanneriin. [:-DD]
-
No se pitkäkoipiapina nimeltä Viki.
Tuntuuki ihan kivalta, ku Siä vähä pusutat, mut hei, toi Elvari on vähä kovakouranen! [:-DD] [:-DD]
-
Minun lapsuuden aikainen leluni on pieni, kuminen nukke, ehkä noin neljän sentin korkuinen. Sain sen joskus paljon alle kouluikäisenä Helsingin tuliaisina äidin sukulaisilta. Se on minulla tavallaan kuin maskottina nykyään. Nytkin jalassani olevien "verkkareiden" taskussa.
-
Musta tuntuu edelleen pahalta laittaa se Reetta-nukke kaappiin. Pitääkin vissiin kaivaa se taas esille. Välillä se on esillä, mutta välillä joku tylsä aikuinen minussa on "järjen voimalla" työntänyt sen kaappiin ja se tuntuu aina pahalta. Heh. Varsinkin jos se jää kaappiin pahaan asentoon. :-))
Taidan hakea sen sieltä ettei sillä ole paha olla. [:-I] [:-)] [:-I]
-
Hyvä Sus. Ota se sieltä pois, sillä sen, tai hänen on paha siellä olla. Älä anna "tylsän aikuisen" määräillä tekemisiäsi. Ihan oikeesti. Minä olen ihan samanlainen. Laitan aina pehmotkin siten, että niiden on hyvä olla :-)).
-
Minulle mieluinen lelu oli lapsuudessa sellainen kaislahameinen "neekerinukke"...silloin vielä uskalsi näin sanoa...nykyään kait pitäisi sanoa sellainen tummanruskean värinen mustakiharatukkainen jne...sellainen ei ollut ihan tavanomainen kun muilla senajan tytöillä oli näitä vaaleita perinteisen näköisiä nukkeja...oli aika kadehdittava toisille lapsille...olin tosi onnellinen siitä..nyt se on ties missä...roskiin mennyt jo ajat sitten.
-
Mullaha ei muistini muka mitää erityisii leluja ollukka. Miä itte olin kaikille enämpi ninkun lelu, ku olin nin pieni. Kevyt viskellä ja kevyt nostella ja muutekki retuuttaa. Kuitekki sen muistan, ku hiekkakakkuja tein.
Lapiona oli hopesia lusikoi ja kakkuvuokana hopesia palkintopokalei. Iskä niit ain kotio toi, millon mistäki riennosta.
Hiihdosta, juoksusta, kävelystä, hitaus- ja nopeuspyöräilystä, ammunnasta, nuolen heitosta, halonhakkuusta, keihäänheitosta, kynnöstä, niitosta ja kaikellaisista kisoist, mitä maamiesseura järkkäs. Aina se jonku kipon, tai lusikan toi. Nehä oli meil sitte ihan taloustavaroina ja äiskä sitte anto niit mullen hiekkalapioiks ja kakkuvuokiks.
Kuitekki mielusin kapistus oli se aapiskirja, enää sen nimee muista, mut siin oli se loru, mikä alko, et Aa aa ankka, takapuoli vankka. Oliha siit aapisest tääl joskus jo puhettaki.
Sisko ja veli olivat joskus ihmeissää, ku olin jemmannu niiten koulukirjoja, et sain sitte päivät yksin ollessan lueksia. :-))
-
Mä laitan kuvan nukesta joka oli äitini (iso)siskon lelu, nukke on peräisin 20-luvulta. [:-)]
Skannattu taas, valo teki jalat kauheen ohuiksi, ei ne noin ohuet oo. :-)) materiaali on sellaista kopisevan kovaa muovia. Vaatteiden alla oleva alue on kankaasta, jollain vällyllä täytetty. Nukke istuu piironkini päällä.
-
Voe Veke taas! Siskolleni aina huusin aa aa ankka, takapuoli vankka! Nyt vois tehhä toisinpäin huudot,
Kyllä meillä lapsena oli pikkusia nukkeja ja niillä nimiä, varsinkin paperinukkeja, joita tehtiin mahottomasti. Nimet annettin almanakan nimet-sivuilta umpimähkään eli silmät kiinni neulalla johonkin kohtaan, eräskin nukkeni oli sitten Ulla Maini ja siskollani Kaarina Kukka-Maaria..
-
Miten mukava ketju tämäkin. Itselläni on kaksi rakasta lelua lapsuudesta, jotka ovat säilyneet ja kulkeneet mukana. Pepi-koira ja Marja-Liisa nukke [:35] Olen ollut n. 4-vuotias kun olen ne saanut.
Pitää ottaa kuva niistä kun ehdin.
Ja todella mukava idea tallentaa lapsuudenjuttuja kuviksi ihan muutenkin.
Itse olen ollut kova leikkimään ja mielikuvitus on ollut huikea leikeissä. Leikki on keksitty mitä vaatimattomimmista "aineksista". Minusta leikki on hyvin tärkeä jokaiselle lapselle ja kaikille pitäisi tarjota mahdollisuus leikkiin mahdollisimman pitkään lapsuuteen.
Kaikki lapset eivät tänä päivänä osaa leikkiä, mutta suurin osa onneksi. Se ei ole lapsen vika, vaan mallit, tv ym virtuaalinen maailma ja tavaran paljous ja leikin tarjonta ovat joiltain osin kadonneet tai jää ainakin muiden virikkeiden varjoon.
Hups! Meni vähän ohi aiheen, mutta olen leikin vankkumaton puolestapuhuja! :-))
-
Mulla ei ole tallella mitään vanhoja leluja, ei ainakaan tänne asti ole kulkeutunut..Sniff..Paperinukkeja tehtiin paljon, ne oli tosi ihania, ja sit ne kiiltokuvat! :-)) Yksi pieni posliininen nukkeastiasto on tallella, sain sen kun olin ehkä jotain 8-vuotias..Laitan kuvan siitä kun kerkiin. [:-)]
-
No, hyvä anja, että edes se astiasto ja muistot tietty! [:-)]
Paperinukkeja täälläkin tehty paljon ja erityisesti vaatteita. Otettiin mallia, oliko se Anna-lehti jossa oli aina jonkun asusteen malli ja leikkaukset hyvin yksityiskohtaisesti? Ja oliko se Seuralehti jossa oli niitä julkkispaperinukkeja? Carola oli minun suosikki silloin :-)) Voi niitä aikoja! [:-)]
-
Onneksi on muistot edes-
Muistan Kalle-nukkeni, se oli sellaista kovamuovia ja jalat ja kädet oli kiinni toisissaan kuminaihoilla. Jäsenten päässä oli sellaiset koukut, mutta kuminauhat kuoleentuivat ja irtosivat ja pyöränkumista leikattiin lisää ja sitten olikin edessä kova pikoittaminen, että nauhan sai venytettyä Kallen ropan sisällä jäsenestä toiseen.
Nalleni oli pieni ja kädet hävisivät eli nalle oli kädetön. Jalatkin irtosivat, mutta Äiti teki nallelle sukkahousut ja niin jalat pysyivät mukana. Tämä nalle on kyllä vielä jossain elossa.
Liisa taas oli äitini tekemä, Pää oli ostettu, kaunis ja kikkaratukkainen. Liisan roppaan oli piilotettu itkukone, eli Liisa pillahti poruun kun sen laittoi ensin mahalleen ja sitten selälleen... vai oliko se toisin päin.
Olipas taas mukava muistella!
-
Julkkispaperinuket oli muistaakseni Apu-lehdessä. Mulla oli ainaskin Lenita Airisto ja Kristiina Hautala, oli muitakin mutten muista. joo paperinukeilla leikittiin paljon ja tehtiin niille vaatteita.
ja entäs Barbit!!!??? Mulla oli "aito" Barbie ja Skipper ja sit semmosia halvempia "epäaitoja" kaks naista ja tietysti KEN! :-))
-
Juu siitä mun Reetta-nukestakin lähti ääni, kun sitä keskivartaloa rutisteli. loppujen lopuksi sitä piti melkein hakata selkään, että sai sen äänen kuulumaan. :-)) no ei nyt hakata (kuulosti kamalalta) mut vähän kovemmin ottein piti painaa selästä.
-
Julkkispaperinuket oli muistaakseni Apu-lehdessä. Mulla oli ainaskin Lenita Airisto ja Kristiina Hautala, oli muitakin mutten muista. joo paperinukeilla leikittiin paljon ja tehtiin niille vaatteita.
ja entäs Barbit!!!??? Mulla oli "aito" Barbie ja Skipper ja sit semmosia halvempia "epäaitoja" kaks naista ja tietysti KEN! :-))
Joo Sus, Apulehtihän se oli ja muistan hyvin tuon Lenito Airisto nukenkin!
Barbeja oli minulla myös, aitoja ja vähemmän aitoja. Kiva leikittävä barbi oli sellainen jolle sai vaihtaa peruukkeja, oli kaksi erillaista peruukkia oikein. Ja Ken - sellainen tietysti oli (ei tainnut muita miehiä silloin vielä ollakaan!) [:-DD]
-
Mun Barbeilla ei ollu peruukkeja. [:-(] [:-(] [:-(] Epistä. [:-(]
Heh. Korvakorut laitettiin Barbeille niin, että katkaistu nuppineula työnnettiin sinne korvanjuureen. :-)) Barbit on mulla vielä tallella vaatteineen päivineen.
-
Nukellani oli guttaperkkapää, johon tuli halkeama sen pudottoa maahan. Nukke ei ole säilynyt muutenkaan. Leluja oli vähän. Kesäisin leikin hyvin paljon käpylehmillä, jotka saivat neljä jalkaa kahdesta pätkitystä tulitikusta. Navetta tuli hiekasta hinkaloineen ja syötävän nykin pihanurmelta ja sen saivat käpylehmät kapeaan pääpäähän ruuakseen.
Vasikoille tuli myös hiekkakarsinat. Oksien pätkistä tuli haka.
Mieleen on jäänyt myös, että kapeat pajun lehdet olivat silakoita; taisivat olla silloin myytävänä.
Muistuu mieleen sellainenkin tapaus, että äiti ompeli koneela jotakin ja oli nostanut Singeriä peittävän kaarimaisen vanerisuojuksen koneen päältä pois. Menin sen suojaan ja aloin posmittaa jotain, että nyt seuraavat Suomen Tietotoimiston uutiset jne.
Jouluna taisin saada useammankin kerran paperinukkeja ja tietysti Musta pekka -pelin.
Joulun aikaan myös aina leikittiin sellaista, että kuuseen piilotettiin joki esine. Sitä sitten vuorotellen etsittiin.
(Meni vähän ohi aiheen, toivottavasti kukaan ei vedä hernettä nenään [:-)])
-
Voikukan lehdet oli kaloja. Lahoava puunpala oli lihaa ja voikukan kukat oli voita. [:-DD]
-
Tärkein lelu on Risto-nalle [:-I], jonka sain 2-vuotiaana. Riston kuva tulee myöhemmin pehmo-ketjuun, vaikkei sahapurutäytteisenä kovin pehmeä olekaan.
Osa kiiltokuvista on vielä tallessa. Pitänee niitäkin kuvata.
Kiiltsikoita vaihdettiin "pulitusvihkolla". Siis vihkolla, jonka sivut oli taitettu kahtia "taskuiksi". Taskuun kätkettiin kiiltokuvia, jotka halusi vaihtaa. Sitten ystävä omalla vaihtarillaan aukaisi satunnaisen taskun ja vaihtoi sen sisällön vaihtariinsa. Näin vaihtaminen tapahtui "arpomalla" eikä kukaan voinut valittaa epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. :-))
-
meilläkin oli pulitusvihko. tuota vihkon nimeä en ois muistanutkaan. [:-)]
-
Selitin tuon pulittamisen, kun just vähän aikaa sitten yksi ikätoveri ei ollut ikinä kuullutkaan moisesta. [:-)]
-
Liinu kertoi guttaperkkanukesta. Mulla oli kans sellainen! :-)) Jotain ihme guttaperkkaa..mitähän se mahtoi olla? Ensimmäistä plastiikkaa kaiketi? Se oli niin haurasta materiaalia, että siltäkin meni pää hajalle..Enimmäkseen lelut tehtiin itse, oli pula-aika, viisikymmentäluvun alku..Paperia leikeltiin..Ja tietty, niitä kaarnalaivoja jne..Mutta! Kun tuli joulu, piti saada lahja sisarelle..Ei ollut rahaa..Tein sen tempun, et "varastin" häneltä yhden kiiltokuvan ja piilotin sen jo monta kuukautta ennen joulua..Sitten laitoin sen paperiin joululahjaksi toivossa, et koko kuva olisi sillä välin unohtunut! :-))
-
Vuonna 1965 kun oli 6-vuotias oltiin lomamatkalla kesällä ja käytiin Haaparannassa. Sieltä minulle ostettiin poikanukke jolle annoin nimeksi Jari. (Yhteen tuttavaperheeseen oli juuri syntynyt vauva jonka nimi oli Jari) Jari on "hengissä vieläkin" tosin nykyään mekko päällään. :-))
Lontoosta isä toi minulle mustan neekerinuken jolla oli kaislahame ja helmet kaulassa, sen nimeksi annoin Saara. Nykyään Saara nukkuu kesät talvet Pertunmaalla meidän aitassa Repen tekemäsä nukensängyssä.
60-luvun alkupuolella mekin saatiin isosiskon kanssa Barbie-nuket joululahjaksi. Siskon nukke on brunetti ja minun on blondi. Molemmat on tallessa ja myös niiden vaatteet (osa itse tehtyjä ja osa kaupasta ostettuja hienoja 60-lukulaisia) on tallessa.
"Tämä on ihan samanlainen mutta vähän erilainen", sanoin omasta blondi-barbiestani kun vertasin sitä siskon ruskeatukkaiseen. [:-)]
Samantapaisia tarinoita ja samanlaisia nukkeja on ollut näköjään muillakin. Se oli sitä aikakautta.
-
Miksiköhän tummaihoiset nuket oli Saaroja? Mullakin oli musta-Saara, räsynukke - Voisiko olla siitä laulusta Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään - näin lauloi kerran musta Saara, pien neekerlapsi hyvillään (oliko todella hyvillään vai oliko se suruissaan...)
-
Miksiköhän tummaihoiset nuket oli Saaroja? Mullakin oli musta-Saara, räsynukke - Voisiko olla siitä laulusta Ei taivahassa kuolon vaaraa, ei kyyneleitä, yötäkään - näin lauloi kerran musta Saara, pien neekerlapsi hyvillään (oliko todella hyvillään vai oliko se suruissaan...)
Tässä koko laulun sanat. Ehkä mustat neekerinuket nimettiin juuri tämän Saaran mukaan.
http://populaari.blogspot.com/2006/12/joulupukki-ii.html (http://populaari.blogspot.com/2006/12/joulupukki-ii.html)
-
Heitin kierroksen järven jäällä koiran kanssa ja tuli taas mieleen lelu lapsuudesta - Vinkki, myös tummaihoinen.
muovinen, puhallettava nukke, joka vinkui, kun sitä puristi, siitä kai nimi.