Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: Henri - 03.03.07 - klo:13:40
-
Tälläinen kysely. Voisitte vielä kertoa, mikä on teidän aikaisin laulujoutsen havainto.
Mää näin 2005 aikaisimmat joutseneni maaliskuun 28 pvä. [:-)] [:-)]
-
Merkintöjä löytyy noin 15 vuoden ajalta ja niistä varhaisin havaintopäivä näkyy olevan 18.3. vuonna 1998.
Yleisimmät havaintopäivät ovat 25.- 29.3. Eli aika säännönmukaisesti tulevat.
-
En kaivellut muistiinpanoja, mutta sellainen mutu tuntuma on, että huhtikuun alussa varmaan. En ole tainnut merkitä ensimmäisiä kotiseudulla nähtyjä ylös...kun merkkaan aina ensimmäset,jotka kunakin vuonna näen ja silloin en välttämättä nää niitä kotiseudulla.
-
Piti oikein tarkistaa muistiinpanoista, kun heräsi uteliaisuus.
Kiva kysymys Henriltä.
Minulta löytyi säännöllisempiä muistiinpanoja vuodesta 82. Muutama muistiinpano:
25.03.1989
18.03.1990
05.03.2002
16.03.2003
19.03.2004
01.03.2005 -----aikaisin havis
05.03.2006
Äänestin siis maaliskuussa. [:-)]
-
Tänä vuonna taisi olla tammikuun 1 päivä :-))
Mutta maaliskuun lopulla taitavat tulla tai huhtikuun alussa
äänestetään maaliskuun loppua
-
Maaliskuussa yleensä [:-)]
-
Yleensä maaliskuun puolenvälin jälkeen järvenjäällä ensimmäiset näkyy. [:-)]
Tänävuonna oli poikkeus kun näkyi vielä 21.1.
Varhaisin muistiinpanoissa oleva oli 7.3 2004.
Yksi laulujoutsen oli lentokierroksella 9.3.2007
-
Viime vuonna Pertunmaan laulujoutsenet kuultiin 1.4. joten ei enää kuukauttakaan kun taas kuuluu joutsenten "laulua" [:50]
-
Kyllähän ne säät ratkaisee jos oikein paljon lunta ja pakkasta maaliskuussa
niin kyllä se vaikuttaa lintujen tuloon näille seuduille.
Huhtikuun alussa yleensä ja rupeaa olemaan pälvi ja sulapaikkoja rannikon tuntumassa.
Mutta vuodet eivät ole veljeksiä keskenään joten se vaihtelee kylläkin
joskus jo maaliskuussa tuleet puolenvälin paikkeilla, ja joskus menee pitemmälle huhtikuuhun. Viime vuonnakin oli maaliskuu talven kylmin kuukausi.