Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: Jarmo - 23.06.07 - klo:10:05
-
Eilen laitoin kokeeksi ruokinnalle kolme talipalloa, muutenkin ruokinnalla eli aitauksessa jossa on oravan automaatit ja vesiastiat on pyörinyt välillä västäräkki ja poikanen, peippo on käynyt juomassa, käpytikka pariskunta erikseen ja välillä poikanen mukana, tänään jopa 2 poikasta näkyi yhtä aikaa olisivatko saman pesän poikasia tai sitten ainakin 2 käpytikan pesintää lähialueilla onnistunut.
Samoin yksi talitiais perhe 4 tai 5 poikasta on käynyt ja vähäsen talipallojakin syöty osaavat poikaset jo itsekin maistella.
Punarinta on käynyt kurkkimassa ja räkättirastas ruohikosta varmaan matoja kaivellut.
Oikeastaan talipallot laitoin siksi että saisin houkuteltua edes vilahdukselta sinitiaisia näkyviin, kun ei ole melkein viikon aikana sattunut vesiastioillakaan näkymään ja pöntöstäkin sentään lähti poikasia useampia, talipallot alkavat olla loppu samoin kun kokeilu, mutta edelleen vain sinitiaiset ovat piilossa ja joka kerta kun on kiikarin avulla tullut pihalta puista etsittyä kerjääviä poikasia on linssiin osunut talitiainen, missä ovat sinitiaiset :-O :-O
-
Minulla pesi sinitinttejä ainakin kolmessa pöntössä pihapiirissä ja onnistuin yhdestä poikueesta saamaan kuviakin tai paremminkin yhdestä sinitinttipoikasesta. Sen koommin en ole sinitinttejä nähnyt. Aina käy näin. Sinitintti aivan selvästi vie lapsensa välittömästi metsään. Vain äänen perusteella voi löytää sinitinttipoikueen sen jälkeen. Kyllä kuulen aivan tuossa lähimetsässä sinitinttien ääniä, lähinnä poikasten kerjuuääniä, mutta niitä on vaikea nähdä, kun ovat niin puiden oksien seassa.
-
Nyt kun olin jo laittamassa reppua selkään ja lähdössä ulos tuli sinitiainenkin näytille [:-)] [:-)] [:-)]
Aikuinen lintu ja ainakin nyt yksin, tarkkaillaan hetki ennen ulos lähtöä
-
Täällä lähti pöntöstä ainakin 3 sinitintinpoikasta ja ne jäivät pihapiiriin. Ne pomppivat puissa emojn perässä ja emot ruokki niitä. Oli mukavaa seurattavaa. Nytkin sirkutus kuuluu tuolta koivikosta. [:-)] [:-)]
-
Ettei vaan kaikki sinitiaiset ole tulleet meille :-))
Talipalloa kun pistää kehiin, niin sinitintit valtaa pihan. Tuovat lentokykyisiä poikasiakin, ja esittelevät niille, että näin näitä nokitaan.
Ajattelin jo luopua ruokinnasta, saisivat jo lähteä isompia reviirejä etsiskelemään, mutta pitäiskö mennä sittenkin vielä pari palloa pistämään [:-I]
-
Pesineet on sinitintit täälläkin [:-)], olisiko kolmessa pöntössä ja pihapiirissä poikasia liikkuu tälläkin hetkellä ja piipitys on melkoista ja liikkuvat hyvin vilkkaasti puidenoksilla ... [:-)] [:-)]
-
Täällä sinitinttaroita näkee lähempänä metsää [:-)]
-
ainakin 2 häpytikan pesintää lähialueilla onnistunut.
[:-I]
[:-DD]
-
Kaija [:-DD] ei saa kiusaa kirotusvirhellä [:-P]
Meilläkään ei näy sinitinttejä [:-(]
-
Meilläkin tekivät pesää, ja sitten ne häipyivät, heti kun ruokinta loppui. Naapurissa on sinitinteille lahopuupökkelöitä, joissa pesivät. Sinnehän ne tietenkin karkasivat [:´(]
-
virhe korjattu
-
Meiltä sinitintit hä(i)pyivät perinteisesti pesinnän loputtua ja tulevat sitten vaatimaan ruokinnan aloittamista syksyllä! [:-)]
-
virhe korjattu
...mutta hyvät naurut saatiin [:-DD] Halvat huvit meillä. Koko päivä merellä, taitaa pää olla vähän sekaisin.. [NUT]
Mutta aiheeseen. Sinitinttejä pihapiirin puissa ollut näkyvillä. Sama huomio kuitenkin kuin Ikalla, että sinitintit poikueineen piiloutuvat maastoon (metsään) enempi kuin talitintit.
Tänään ja eilen nähtiin merellä lukuisia poikueita mm. ristisorsan, kanadanhanhen, lokkien, tiirojen ja sorsien.
Pesinnät näyttää mukavasti onnistuneilta niin pihapiirissä kuin maastossakin. [:-)]
-
Vääksyssä näin sinitiaisia ihan kiitettävästi,puu pökkelössä tikan hakkaamassa pesäkolossa on sinitiaisilla vielä poikaset joita emot ruokkivat ihan kiivaaseen tahtiin...
-
Eivät sinitintit ole mihinkään kadonneet. Pitää katsoa ylös ja kuunnella. Sellainen sikerrys, vai mitä se ääni on, kuuluu sieltä ja täältä, mutta korkealta koivun tai kuusen oksilta.
Niskani olin taittaa, kun kamera nenän jatkona yritin kuvata näitä sinttejä.
(http://i211.photobucket.com/albums/bb241/Ikka_2007/IMG_8745.jpg?t=1182886347)
-
Hyvin kuvattu [:-)] [:-)] täällä on nyt muutamana päivänä näkynyt yksi aikuinen sinitiainen... muut piileskelee
-
Jarmo, onko sinulla sinitintin pönttöjä erilaisissa paikoissa. Minulla on kaksi koivupökkelöpönttöä ja muutama laudasta valmistettu ja kaikissa on sinitinteillä ollut pesintä. Nuo koivupuiset ovat tosi suosittuja. Reiän koko on tärkeä.- Olen iloinen, että omassa pihapiirissä on niin paljon sinitinttejä ja se poikasten kerjuuääni on jotenkin liikkistä.
-
Kyllä pönttöjä on sinitiaiselle kamerapöntöstäkin lähti monta poikasta vaikka lentoaukko oli talitiaiselle ja metsän puolella ja pihan puolelle on sinitiaiselle pönttöjä ja pesintöjä oli mutta ovat menneet matkan aikana metsän kätköön...
-
Hieno kuva [:-)]
Edelleen sinitintinpojat liikkuvat täällä vilkkaasti pihapuissa ja piipitys on melkoista ..... [:-)]
-
Siellä Jarmon metsissä on varmaankin hyvät ruoka-apajat. Sinnehän linnut varmasti mieluiten menevät. Metsässä on myös suojaista. Kyllä ne sintit sieltä taas talvella tulevat, kun tietävät, mistä taas saa varmuudella ruokaa.
-
Hieno kuva ja tooosi hauska ketju kirotusvihreineen :-)) :-))
-
Eilen sinitiaisen poikanen piipitti puussa..
(http://lh6.google.fi/Kahluri/RoJgrmlxRpI/AAAAAAAAAGs/bbNK20LNMv4/DSC_0016.JPG?imgmax=576)
..ja emo haki ruokaa [:-)]
(http://lh5.google.fi/Kahluri/RoJguWlxRqI/AAAAAAAAAG0/7rDzRZH3Z1M/DSC_0024.JPG?imgmax=640)
Muoks. nyt pitäisi näkyä [:-)]
-
Kahluri, en saa kuviasi näkyviin edes siirtämällä osoitetta tuonne yläpalkkiin.Voitko yrittää jotain muuta kautta.
-
Täällä näkyy s-tinttien kuvat [:-)] [:-)]
-
Niin täälläkin näkyy. [:-)] [:-)] [:-)]
-
Hyvin näkyy sinitinttien kuvat [:-)] [:-)]
-
:-)) Mukava ketju ja kivoja kuvia on myös!
No niinpä, eipä ole täälläkään nyt lähipäivinä näkynyt sinitinttejä. Varmaankin havainnoinnit olleet harvassa, eikä tarkkaan ole tullut seurattua tilannetta.
Talitiaisia, keltasirkkuja, viherpeippoja, kirjosieppoja, harmaasieppoja, västäräkkejä, vihervarpusia, närhiä, pääskyjä, käpytikkoja, lehtokurppia, rastaita jne.., ym. lintuja näkyvissä kyllä pihapiirissä enemmän tai vähemmän.
Täytyykin oikein tosissaan seurata tätä sinitiaisten määrää pihapiirissä, näkyykö vai eikö näy, katsotaan. [:-I] [:-)]
-
Tässäpä suojaisa tintin pesä...eli rappukäytävän sisääntulon oven pielessä.Siinä samassa reiässä on myös talvisin yöpesä.Eipä pääse tänne kukaan tihutöitä tekemään..
-
Niin lähtivät pihapöntön kirjosiepot maailmalle. En tiedä montako oli, mutta kolme reipasta lähtöä näimme :-))
Tiklin näin pihallamme ensimmäisen kerran toukokuussa ja nyt siitä näyttää tulleen vakiovieras.
Eilen se oli tuonut kaverinkin mukanaan. [:-)]
Lisäys: sinitiaispesyeitäkin on muutamia näkynyt.
-
minulla pesi yhdessä sinitiainen ja kärppä popsi poikaset [:´((] tavallista [:´(]