Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: JTR - 14.07.07 - klo:13:54
-
Kyllä säälittää kun joka päivä telkän poikanen yksinään köröttelee Pielisen laineilla talomme ohi. Jokin viikko sitten hävisi sisaret ja emo jonnekin. Ihan kamalalta tuntuu....
-
Voi voi. [:´(] [:´(] Mutta telkällä on tapana hajottaa poikueettan siten, että jättää aina 1-3 poikasta selviytymään yksin. Siitä ei olee hajua, että jättääkö emo kaikki poikaset johonkin vai kasvattaako osan ihan miltei loppuun saakka itse. Emo jättää kuitenkin poikasensa, ennenkuin nämä osaavat lentää.
Tämäkin poikanen taitaa löytää kuitenkin ruokaa ilman emoakin, ainakin se näyttää hyvinvoivalta. Ja kun on selvinnyt ilman emoa jo kauan. [:-)] [:-)]
-
Jep. Iloisesti se sukeltelee paljon. Kaloja on rantavedet täynnä. Joten. Ruokaa löytyy ilman meidän pullaa. Eikä me vesilintuja ruokittaisi elleivät tule pyytämään. Ja tuskinpa tulevat. Ruunaallakin oli telkällä aiemmalla reissulla ainakin viisi poikasta. Viime reissulla kaksi.
-
Henri on oikea tietäjä [KIPPIS]
-
Tuon kokoinen se Suokissakin eilen vipelsi yksinään, näkyi sukeltelevan innokkaasti kamaa lammenpohjasta [:-)] Ei ollut silläkään emoa enää lähellä näkynyt.