Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: terttukaarina - 14.09.07 - klo:17:30
-
Oikeastaan odotan, koska ne lähtevät, sillä ne valtaavat
lintulaudan ja tintit eivät pääse ollenkaan syömään.
Tosin on minulla toinenkin ruokintapaikka toisella puolella pihaa,
mutta näyttää, että viherpeippoja on joka paikassa...
Oheiset kuvat otettu ikkunan läpi.
(http://baanaweb.fi/terttu.korhonen/galleria/viherpeipot2.jpg)
(http://baanaweb.fi/terttu.korhonen/galleria/viherpeipot.jpg)
-
[:-)] Ruuhkaa [:-)] automaatilla [:-)] jonnekin etelän suuntaan taitavat ainakin suurin osa muuttaa,en tiedä kuinka pitkälle lähtevät
-
Saattaapi olla etteivät lähde minnekään jos ruokaa on kerran tarjolla.
wikiped. sanoo näin:
Suurin osa viherpeipoistamme muuttaa talveksi Ruotsiin, Tanskaan, Baltian maihin, Puolaan ja Saksaan. Syysmuutto tapahtuu pääasiassa lokakuussa, mutta ravintotilanteen mukaan se saattaa jatkua joulu–tammikuulle saakka. Kevätmuutto on maalis–huhtikuussa. Talvehtivat viherpeipot pysyttelevät taajamissa lintulautojen ja rikkaruohostojen ääressä.
-
Kappas , meillä täällä Oulunkylässä ei ole yhtäkään viherpeippoa näkynyt sitten viime kevään [:-I] Teillä niitä näkyy runsaasti olevan; ehkäpä kohta tulevat tänne etelämmäksi. Tervetuloo vain [:-)]
-
Ne mihinkään muuta [:-I] ei ainaskaan täältä [:-I]
Syövät pitkin talvea n.80% kaikista ruuista [:-I]
-
Ei ne ainakaan meiltä mihkään muuta.
Päinvastoin ensimmäiset ovat saapuneet pihapiiriin.
Nytkin tuolla pari syö pensaasta marjoja.
Meidän ruokinnalla viherpeippoja on talvella suurin osa,muutamia kymmeniä.
Ihan jees,mä oon vähän "kyllästynyt" noihin tintteihin,ne on niiiin peruskamaa ettei niiden touhuja tule edes paljoa seurattua.
Ensi kuun lopulla varmaan sitten talviruokintaa aloittelen.
-
Onneksi täälläkin nyt muutama viherpeippo, etelän suuntaan tosiaan osa lähtee mutta kyllä tännekin talveksi muutamia(kymmeniä) jää
-
Ihan jees,mä oon vähän kyllästynyt noihin tintteihin,ne on niiiin peruskamaa.
:-O Peruskamaa, mitkä tintit, siis viherpeipot ja yleensäkin :-O En tajuu, miten mihinkään linnuista voi kyllästyä [?]
-
Siis tintit.
On niin tuttuja ja tavallisia.
On kaikki linnut ja eläimet rakkaita,jotkut vaan enemmän kuin toiset,jotkut kiehtovat ja miellyttävät enemmän.
Täälläkin jotkut eivät haluaisi petolintuja,närhiä,viherpeippoja pihalleen, ainakaan hirveitä määriä ja kerrallaan paljoa,minä taas haluaisin jotain vaihtelua pihan linnustoon.Talitintti on se yleisin vieras.
Toki kaikki linnut saavat ruokaa ja ovat tervetulleita pihallemme.
-
Viherpeippo on osittaismuuttaja, eli osa talvehtii ja osa muuttaa, lähinnä Länsi-Eurooppaan. Tosin 1900 luvulla muuttajien määrä on koko ajan vähentynyt. Pärjäävätkin hyvin täällä talven yli.
Pikainen katsaus omiin talvilintulaskentoihin paljasti, että viherpeippojen määrät on kasvaneet. Vuosittaisia erojakin on, joten varmaan vuosittaista vaihteluakin on.
Viherpeippo on vahva laji, pärjää ja lisääntyy hyvin Suomessa.
Omalla ruokinnalla vaihtelevia määriä 8-40 [:-)]
Ymmärrän, että suuret lintumäärät ruokinnalla saattavat aiheuttaa ongelmia siivouksen ja ruuan määrän kanssa. Toisin taas juuri peruslajeista muodostuu talviruokinnan ilo! Tiaiset ovat erityisesti ihastukseni kohde [:-)]
Ja juuri tiaisille on talviruokinnasta hyötyä talven kylminä jaksoina.
Tottahan toki harvinaisemmat talvivieraat aina ilahduttavat! Pyrstisparvi, tilhet, pikkutikka ja monet tavallisemmatkin ovat ilo saada ruokinnalle vieraaksi.
Petojen vierailukin ihan tervetullutta. [:-)]
-
"Surusilmä" on minunkin peruskamaa...kaunis lintu! Tykkään ihan todella näistä pikkupapukaijoista. Ei ole vielä näkynyt [:-(]
-
Täällä näkyy viherpeippoja ympäri vuoden, Helsingissä siis [:-)]
-
Sama homma täällä kuin Terttukaarinalla. Viherpeipot valtaavat koko laudan ja syövät valtavasti siemenä. Aina saa olla täyttelemässä. [:-I] [:-I]
Onneksi on muutama lauta, jossa tintit saa olla rauhassa. [:-)] [:-)]
Talvella näkee yleensä vain muutamia viherpeippoja, suuri osa lähtee etelämmäksi.
-
Täällä myös asustelevat ympäri vuoden! Nyt olleet jo muutaman viikon ruokailemassa.
-
Viherpeippoja on paljon pihapiirissä ja ruokinnalla [:-)] talvellakin niitä on ilo katsella ruokailemassa [:-)]