Pönttöfoorumi

Keskustelualueet => Vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: Luppakorva - 23.09.07 - klo:21:56

Otsikko: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: Luppakorva - 23.09.07 - klo:21:56
Nyt sain idean.  Meillä perhepäivähoidossa on nyt teemana "ennen vanhaan".  Haluamme kertoa sanoin ja kuvin
millaisia leluja ja vaatteita lapsilla oli ja millaisia olivat lastenseimet ja leikkipaikat meidän lapsuudessa.  Kerään niitä vuosilta
1950 lähtien ainakin ja vanhenpiakin saa olla. 
Saanko teiltä apua, kun en tahdo saada riittävästi omalta porukalta.
Teen kuvista yhteenvedon joita monistetaan noin 20 ja jaetaan jokaiselle Perhepäivähoitajalle.

Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: -muru- - 23.09.07 - klo:22:36
Voi eihän noilta ajoilta ainakaan minulla ole yhtään kuvaa.
Silloin ei maaseudulla juuri kameroita kellään ollut.Vain virallisia ateljeekuvia JOSKUS ehkä.
Mutta muistan ainakin omista leikeistäni "ihanoikeesti" ne männynkävyistä tikkujaloin tehdyt lampaat. Lehmät
taas olivat kuusenkäpyjä. Sikapossut olivat ulpukan kukkapohjia. Pikkukivistä rakennettiin navettaan seiniä.
  Leikkipaikkoja ei kummemmin ollut, tai jokapaikassa oikeastaan oli "leikkipaikkoja". Silloin oli mielikuvitusta.
Puuliiterissä (puuvaja) ja ulkorakennuksissa leikittiin "pumsotaa". Puunoksaan ripustettiin kiikku.
Minulla oli myös kesällä jonkinaikaa "muurahaisfarmi". Sitä ruokin ja hoidin aikansa ja sitten päästin kaverit takaisin pesäänsä.
    Talvella hiihdeltiin ja tehtiin lumilinnoja ja leikittiin lumisotaa. Pikkupaikkakunnalla ei luistinratoja ollut eikä valmiita latuja. Mutta hienoa oli itse se latu metsänreunaan tehdä. Ja pihaltamme laskettiin isoa hyppyrimäkeä jonka isot pojat olivat tehneet.

    Sisällä minä piirtelin paljon ja luin. Kovin rajuja leikkejä ei voinut harrastaa kun tilat olivat pienet. Nukenkin kyllä omistin. Samoin sain Helsinginmammalta joululahjaksi leikkiompelukoneen.

  Olihan noita muitakin leluja, mutta nuo nyt ensin mieleen tulivat  :-))
Ihana lapsuus minulla oli vaikka ei tavarapaljous pyörrytä  [:-DD]

   En tiedä tällaistako tarkoitit kyselylläsi ???
     
Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: mese - 23.09.07 - klo:22:43
Kiva idis...ois kyllä kuvia. Muuten yksi vanha kuva herätti minussa mielenkiinnon, kuvassa oli kehto joka keinui väärinpäin eli pitkittäin...
Ja vanhat lelut olivat puisia, niistäkin löytyy kuvia. Laitoin yv:tä.
Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: Luppakorva - 24.09.07 - klo:01:33
Kiitos "Muru"

Haluan tallentaa tarinasi, koska se toi minunkin lapsuuteni muistoja mieleen.
Kaikkea ei aina muista.

Saa olla uudempiakin kuin 1950, mutta ei nyt ihan uusia.  Ehkä tuonne 1970-1980 luvulle asti.

Harmittaa, kun lasten vaatetuksesta on niin vähän kuvia noilta ajoilta.

Itse muistan sukkanauhaliivit ja pitkän reisiin asti ulottuvat beiget sukat.  Tosi epämukavat, kun
osa reisiä jäi aina talvella paljaaksi vaikka alushousut olivatkin lahkeelliset. 
Ei ollut College-vaatteita eikä toppavaatteita.  Minulla oli hiihtohousut, monot ja villapusero, villalapaset ja pipo.
Lämmin niissäkin oli, mutta kastuivat helposti.

Käpyeläimiä mekin tehtiin ja pajupillejä.  Pojilla oli ritsoja ja jousipyssyjä.  Paperinuket olivat suosiossa ja niille tehtiin
itse vaatteita lisää.  Nykyään saa etsiä paperinukkeja, niitä on tosi vähän. 

Mitä muuta te leikitte.  Minä muistan kymmenen tikkua laudalla, tervapata, kuka pelkää mustaa miestä (saakohan noin enään sanoa?)
ja pikkuautoilla nepattiin, neppiradalla. Urheiltiin paljon enemmän.  Hiihdettiin, pelattiin jääkiekkoa ja pesäpalloa.  Tvistinarut tulivat
myöhemmin ja tuo miksi sitä sanottiin missä oli ruuudukko ja kivi heitetään yhteen ruutuun ja hypitään yhdellä jalalla?

Ulkona oltiin kyllä paljon enemmän kuin nyt.


Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: Jaska - 24.09.07 - klo:06:48
Pyörillä kulkeva "keinu"hevonen, joka lienee ollut isän perintöä, ei taida olla kuvaa.. Ja kyllä se nuorempi pikkuveli taisi saada polttopuiksi ajettua.  [:-(]
Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: Luppakorva - 24.09.07 - klo:10:46
Pyörillä kulkeva "keinu"hevonen, joka lienee ollut isän perintöä, ei taida olla kuvaa.. Ja kyllä se nuorempi pikkuveli taisi saada polttopuiksi ajettua.  [:-(]

Joo tosiaan, keinuhevoset olivat in silloin, niistä täytyy saada kuvia [:-)]
Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: -muru- - 25.09.07 - klo:00:36
Kun nyt luin tuota sinun listaasi Luppakorva, niin aika paljon on siinäkin tuttua.
Tahtoo tosiaan niin helposti unohtua.
Hienoa kun keräätte menneestä ajasta nykylapsukaisille tietoa  [:5]
Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: ullu - 25.09.07 - klo:01:10
Sattumalta tuli tällainen linkki juuri vastaan http://vilman.blogspot.com/2007/09/vauvanvaatekuumetta.html
Kuvien käyttöoikeuksien kanssa kannattaa varmasti olla tarkkana, mutta tuosta blogikirjoituksesta voisi saada vähän vinkkiä ainakin siitä mistä voisi vaatekuvia lähteä etsimään jos ei muuten tule tarpeeksi lastenvaatteista kuvia.
Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: Luppakorva - 25.09.07 - klo:12:47
Sattumalta tuli tällainen linkki juuri vastaan http://vilman.blogspot.com/2007/09/vauvanvaatekuumetta.html
Kuvien käyttöoikeuksien kanssa kannattaa varmasti olla tarkkana, mutta tuosta blogikirjoituksesta voisi saada vähän vinkkiä ainakin siitä mistä voisi vaatekuvia lähteä etsimään jos ei muuten tule tarpeeksi lastenvaatteista kuvia.

Nuo kudotut lahkeettomat olkaimelliset villahousut olivat toisaan silloin joka vauvan päällä.  Joo sitä just mietin, kun googlen kuva-annissa olisi vaikka kuinka noita vanhoja lelukuvia, lähinnä museosivuilla, mutta uskaltaakohan niitä käyttää?? 
Yritän nyt kuitenkin kaivaa niitä ystävilt ja työkavereilta.
Voi kun jollain olisi kuva pienten lasten sukkaliiveistä ja sukista.  Ja vanhanajan lastenkengistä ja saappaista.

Tässä kirjoittaessani sain seuraa, västäräkki istuu avoimen ikkunan aukossa ja katselee touhujani, ompas kesy.  Toivottavasti ei lennä sisään, koska
kolme koiraani nukkuu ikkunan vieressä sängyllä [:-)]
Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: ullu - 25.09.07 - klo:14:03
Jos esim. jonkun museon sivuilta löytyy hyvä kuva, niin kannattaa kysyä sieltä museosta. Voisi hyvinkin kuvitella, että moni museo lähtisi mielellään tukemaan tuollaista lapsille suunnattua juttua.
Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: mese - 25.09.07 - klo:20:40
Ainakin meillä on käytäntö sellainen että museokuvista maksetaan museolle 15€/kuva jos kuvaa käytetään...
Otsikko: Vs: Ennen vanhaan!
Kirjoitti: Luppakorva - 26.09.07 - klo:00:32
NO HUPS, taidan jättää museokuvat rauhaan.  Eikös niitä sitten itse saa käydä kuvaamassa museossa??
Olen sinnikäs :-))