Pönttöfoorumi
Keskustelualueet => Linnut => Aiheen aloitti: JTR - 03.01.08 - klo:18:19
-
Syksystä lähtien on yksi närhi pysytellyt ruokintapaikalla ahkerasti. Parhaimmillaan närhiä on ollut 5 yhtä aikaa muttei onneksi kaikki ole jäänyt tänne. Lohiroippeita laitoin tänään täkynä näädälle kivikolle, tai mikähän rontti se on joka muutaman kerran on käynyt tontilla muttei olla nähty. Toivossa on kiva elää, että jokin uusi hemmo luontoeläimistä tupsahtaisi kuvagalleriaani...
(http://)
-
Söpö kuva närhestä. [:-)] Minun närhi ei vieläkään ole suostunut valokuvattavaksi... [:-I] :-))
-
Närhet on tosiaan aika veikeitä kavereita :-))
Meidän ruokinnalta ovat hävinneet jonnekin. Alkusyksystä oli välillä kolmekin närheä, mutta nyt ei ole vähään aikaan näkynyt. Ikkunan läpi olen varovasti kuvannut...aika arkoja ovat.
-
Mukava kuva närhestä. Minä luulen, että meillä juuri närhet rikkovat aina talipallon verkon, kun sitä nokallaan kiskovat lähemmäs, että yltävät syömään. Usein on verkko rikki ja talipallo maassa.
-
Mukava kuva. [:-)] [:-)] Täällä näin närhiä viimeksi syksymmällä. Yleensä joka talvi yksi poikkeaa ruokinnalle. Riesaa on eniten harakoista, ei närhistä.
-
Riesaa on eniten harakoista, ei närhistä.
Mitäs riesaa harakoista on? :-O
Minä ainakin syötän harakoita samalla tavalla, kuin muitakin lintuja. [:-)] [:-)]
-
Söötti närhennapero [:-)]
Meidän pari, kolme närheä ovat kovin arkoja.
Ei niistä kuvia onnistu saamaan.
-
Närhet on tosiaan aika veikeitä kavereita :-))
Meidän ruokinnalta ovat hävinneet jonnekin.
Sama meillä, viime vuonna närhiä kävi ruokinnalla kyttäilemässä useampikin mutta esim. viime viikonloppuna en nähnyt vilaustakaan enkä kuullut naraustakaan närhestä.
Viisaita lintuja ovat mielestäni. Ensin ne tappelivat että kuka saa talipallolla syödä mutta sitten huomasivat että kun yksi syö, niin muillekin tippuu maahan murusia. Oppivat syömään yksi kerrallaan ja toiset sitten maasta nokkivat sinne putoilevia sattumia.
-
Risto, täällä meillä harakat tyhjentävät lintulaudat lentämällä niihin niin, että siemenet lentävät maahan harakoiden syötäväksi. Ja ovat ne kerran tiputtaneet lintulaudan maahan. Mutta suurin haitta on se, että kun harakat ovat ruokinnalla, niin muut linnut eivät uskalla tulla. [:-(] [:-(]
-
Risto, täällä meillä harakat tyhjentävät lintulaudat lentämällä niihin niin, että siemenet lentävät maahan harakoiden syötäväksi. Ja ovat ne kerran tiputtaneet lintulaudan maahan. Mutta suurin haitta on se, että kun harakat ovat ruokinnalla, niin muut linnut eivät uskalla tulla. [:-(] [:-(]
Meillä ei tuollaisia haittoja ole, kun noita ruokintapaikkoja on kolme. Tai oikeastaan neljä. Siellä neljännellä käy etupäässä varikset ja ketut.
Se neljäs paikka on sellainen silmällä pidettävä paikka. Jos ilmestyy rottien jälkiä, niin sitten se pitää lopettaa, mutta onneksi vielä ei ainakaan ole näkynyt rottien jälkiä. [:-)] [:-)]
-
Jep. Ei ole harakoista haittaa kun ollaan kotona... Eka kuvani harakasta tänään.
(http://)
-
Hyvät kuvat närhestä ja harakasta.
Meillä ruokailee säännöllisesti neljä närheä, aika kesyjäkin jo ovat. Koirakin antaa niiden syödä rauhassa, mutta harakoille antaa edelleenkin kovaa kyytiä. Mikseihän se niistä tykkää?? [:-I]
Täytyy varmaan kysyä Häneltä itseltään?? [:-I] [?] :-))
-
Ei voi muuta sanoa kuin kyllä harakka on kaunis lintu.