Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: SÄÄ-Katsaus: Kevät alkanee jo eteläsuomessa?...  (Luettu 191 kertaa)

Jani

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 058

Kevät alkaa todennäköisesti etelässä
27.03.2009 - 23:11

Viikonvaihteessa mennään keväisempään suuntaan etenkin maan eteläosissa. Takatalviin on kuitenkin vielä syytä varautua etelässäkin.

Lauantaina saadaan lumisateita maan etelä- ja länsiosissa päivän mittaan. Illempana Suomen eteläpuolella terävöityvä yläsola on voimistamassa pientä pintasolaa, joka tuo sankempia lumisateita etenkin maan lounaisosiin. Lunta voikin päivän aikana kertyä viitisen senttiä, ehkä paikoin enempikin. Muualla maassa on poutaa ja melko aurinkoista. Lounaassa lämpötilat hieman suojan puolella, muualla nollassa tai pikkupakkasella.

Sunnuntaiksi sateet siirtyvät maan keskiosiin ja Oulun lääniin, josssa tulee heikkoja lumi- ja räntäsateita. Päivän aikana uusi osakeskus liikkuu Suomen kaakkoispuolitse koilliseen ja siitä voi etenkin kaakon ja idän suunnalla tulla lunta tai räntää. Matalan reitti on kuitenkin ollut hankala ennustettava ja sen reitti on liikkunut aina vaan idemmäksi, joten on mahdollista, että idässäkin lumisade jää lähes olemattomiin. Lämpötilat Oulun lääniin saakka suojan puolella, Lapissa pikkupakkasta ja poutaa.

Maanantaina Suomessa vallitsee välikorkeapaine ja koko maassa on poutaa ja melko aurinkoista. Aurinko lämmittää jo keväisesti ja lämpötila nousee maan eteläosissa lähelle +5. Nollaraja kohoaa Lappiin saakka, ainoastaan Pohjois-Lapissa on vähän pakkasta.

Tiistaille mentäessä pilvisyys kuitenkin lisääntyy nopeasti, sillä lännestä on saapumassa matalapaine. Tuon matalan yksityiskohdat ovat vielä hieman auki, mutta näyttäisi siltä, että etelässä sade tulisi vetenä, maan keskiosissa räntänä tai vetenä ja pohjoisempana lumena tai räntänä. Lämpötila on tiistaina etelässä jälleen useita asteita plussalla ja lumet saavat kyytiä.

Tiistain jälkeen ennustettavuus alkaa jo kärsiä ja tämä epävarmuus korostuu selvästi pidemmälle mentäessä. Lämpötila näyttäisi ainakin etelässä pysyvän selvemmin plussan puolella, mutta mielenkiintoa tuo Euroopan keskuksen deterministiset mallitajot, jotka tuovat ensi viikon lopulla koko maahan jälleen hyvin kylmää ilmamassaa. GFS mallin parviajo ei tätä skenaariota kuitenkaan kunnolla tue, vaikka epävarmuus siitäkin paistaa läpi. Kuitenkin on selvää, että ennustettavuus kärsii ensi viikon puolivälistä eteenpäin. Näin ollen vaikka kevät on nyt viikonvaihteessa käynnistymässä maan eteläosissa, on syytä varautua tilapäisiin takatalviin huhtikuun puolella.
Kirjattu
#Jani#

hippiäinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 419
  • pieni kunta Satakunnasta ruots.Kjulo
Vs: SÄÄ-Katsaus: Kevät alkanee jo eteläsuomessa?...
« Vastaus #1 : 28.03.09 - klo:08:45 »

Lunta nyt pyryttää ja aurinkoisia keväisen lämpimiä päiviä odotellaan  [:-)]
Kirjattu

Jarmo

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 60 578
  • Säkylä ** älykäS
Vs: SÄÄ-Katsaus: Kevät alkanee jo eteläsuomessa?...
« Vastaus #2 : 28.03.09 - klo:08:47 »

Ensiviikolla sitten viimeistään  [:9] [:-)]
Kirjattu
    "Kissoja vihaavat ihmiset syntyvät seuraavassa elämässä hiiriksi."   (Faith Resnick)     

Rouva Hömötiainen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 645
  • Tallinn, Estonia
Vs: SÄÄ-Katsaus: Kevät alkanee jo eteläsuomessa?...
« Vastaus #3 : 28.03.09 - klo:12:16 »

Kiitos Janille säätiedotuksesta. Näitä on mielenkiintoista seurata! [:-)]
Kirjattu

Marle

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 298
Vs: SÄÄ-Katsaus: Kevät alkanee jo eteläsuomessa?...
« Vastaus #4 : 28.03.09 - klo:19:00 »

Ehehe! Luuuuunta tuprutellut taivaan täydeltä, talvea se tekee [:-//] [:-DD]
Kirjattu

KLETTERMUS

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 7 415
Vs: SÄÄ-Katsaus: Kevät alkanee jo eteläsuomessa?...
« Vastaus #5 : 28.03.09 - klo:19:26 »

Lumisadetta täällä koko päivän. [:-)]
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: SÄÄ-Katsaus: Kevät alkanee jo eteläsuomessa?...
« Vastaus #6 : 28.03.09 - klo:19:53 »

Lunta sataa, mutta tuulee etelästä. Kevät saapuu, vaikkei siltä näytä. [:-)]
Kirjattu

mir

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 714
  • kaikkimullehetinyt
Vs: SÄÄ-Katsaus: Kevät alkanee jo eteläsuomessa?...
« Vastaus #7 : 28.03.09 - klo:20:08 »

Aamulla vielä paistoi aurinko, mutta oli aika voimakas tuuli. Lumisateen se tuuli tullessaan toi ja nyt on talvisen näköistä. Olisi jo aika kevään tulla. Nyt ei keväältä näytä, lämpö tosin on nollassa.
Kirjattu

Jani

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 3 058
Vs: SÄÄ-Katsaus: Kevät alkanee jo eteläsuomessa?...
« Vastaus #8 : 29.03.09 - klo:10:28 »

Pikkuhiljaa... yö nyt kuitenkin jo olleet lauhempia kuin mitä oli kireimmillään...
Päivälämpöttilat alkaa väkisin nousta plus asteille, kun mennään Huhtikuulle..

Kevät Keikkuen tulevi... [:-)]
Kirjattu
#Jani#
 

Sivu luotiin 0.186 sekunnissa. 25 kyselyä tietokannasta.