Kummallakin pariskunnalla kolme poikasta -- kaikki lentokykyisiä ja terveitä sekä isoja. Vein ruokaa tänä aamuna metsään, ja emot lähtivät sitten seuraamaan minua ilmeisesti kerjäten lisää ruokaa ja jättivät poikaset yksin ruokailemaan. Kerran viikossa olen vienyt, mutta en ole poikasia nähnyt. Yhden kerjuuäänen olen kyllä kuullut, mutta yllätys oli, kun poikasia olikin kolme -- ja molemmilla pareilla.
Nämä varikset eivät ole kesyjä vaan pysyttelevät aina etäällä. Vien aina ruuat metsään enkä heittele parin metrin päähän, etteivät kesyyntyisi.
Eka pariskunta seurasi mua reviirinsä rajalle, ja yhtäkkiä toisen parin uros hyökkäsi jostain uroksen kimppuun. Kähinöivät siinä keskenään, jonka tuloksena molemmat putosivat rantakalliolta veteen ja kastuivat kokonaan. Tappelevat usein keskenään, mutta eivät koskaan vaingoita toisiaan. Jos toinen uros selättää toisen, niin tappelu loppuu--- ja jos ei meinaa loppua niin naaras raakkuu vihaisena ja lentää apuun, jolloin uros pääsee pois toisen alta. Em. syystä en koskaan jätä ruokaa reviirirajalle.
Kuvaa en saanut poikasista , koska mukana ei ollut kuin kännykkäkamera, mutta tässä kuva variksista reviirinsä rajalla, tältä keväältä.

Sorsilla en ole poikasia nähnyt tänä keväänä lainkaan ja viime kevään parit (kaksi alueella pesivää) ovat vielä yhdessä, joten ehkä minkki on syönyt poikaset, tai kylmät ilmat pilanneet pesinnän.