Kyllä minun täytyy sanoa, että kun nuorena tyttönä tulin tansseista yksin kotiin ja aamulla huomattiin karhun jätöksistä että karhu oli yöllä käynyt sen polun varrella jota myöten tulin kotiin niin eipä todella tullut mieleeni testata ketä karhu väistäisi. Kulkemista se ei estänyt jatkossakaan, mutta sen pelon muistan hyvin, laulelin ja pidin ääntä ja taisinpa välillä rukoillakin, koska pelko oli kuitenkin niin suuri. Vieläkin täällä ns. turvallisessa kaupunkiympäristössäkin (karhuhavaintojakin lähialueella) kunnioitan metsän kuningasta ja marja-aikaan ja sienimetsässä pari pulisevaa lastenlasta mukana jo rauhoittaa omaa mieltäni ja toivottavasti pitää otsot loitolla. kunnioitus säilyy aina ja pelko.