Onneksi sulla Telekkinen on sun tukena veljesi, joka
todella ossaa pittää puolensa ja varsinki lähheisien-
sä puolen. Minäki oisin monta kertaa tarvinnu just
tuommosen veljen, joka olis puolustanu mua loppuun
asti. Mutta ku molemmat veljet on syöpä vieny jo ajat
sitten. Ite oon kovasti räpiköiny. Toistaseks oon vielä
kartalla ja kovasti. Toisinnaan.
Aikonnaan 80-luvulla ootin sairaalassa synnytystä.
Olin syöny jo viikkoja supistustenestolääkkeitä. Kun
lapsivesi meni ja piti lähtee synnytyssalliin, ni hoita-
ja tuli hakemaan minua ja väitti, että minun on ihan
pakko ottaa ne SUPISTUKSENESTOTABLETIT. No sil-
loin otin ne pakotettuna. Tänä päivänä en varmaan
ottais. Hän oli ruotsinkielinen, eli ei ymmärtäny ees
mitä minä hälle sanoin.
Synnytys myöhästy ja viivästy jne. Tänä päivänä
lapsellani on aspergerin syndrooma, jota ei mik-
kään potilasvakkuutus korvaa. Sen kans pittää
vaan kaikkien tulla toimeen. Tai sitten ei tarvihe.
Silloin ei ees kerrottu, onko lapsella joku vika tai
sitten ei. Tai oliko joku menny pikkusen pieleen
synnytyksessä. Tai paljo. Sanottiin vaan, että
saahaan olla onnellisia, ku ollaan ees hengissä.
Ja kyllä me ollaan oltukin. Jo kohta 28 vuotta.
Pitäkää hyvät ihmiset puolenne kaikkien näitten
juttujen kans. Koskaan ei voi tietää, mikä vaa-
nii nurkan takana. Kenellekkään en toivois sam-
maa, ku mitä minä ja lähheiseni ollaan yhessä
koettu. Toivottavasti ei teijän muittenkaan tar-
vihe kokkee sammaa.