Heippa pönttökaverit!
Barcelonassa käyty ja kotiakin jo tultu. Viime yö meni matkustaessa, olin vasta aamulla klo 6.00 kotona. 22 tuntia hereilläoloa oli aikamoinen koetus. En osannut nukkua lentokoneessakaan yhtään, joten uni maittoi kun pääsin omaan sänkyyn. Nousin kuitenkin pari tuntia sitten ylös, että saan illalla nukuttua ja taas normaalin rytmin elämään.
Matka oli erittäin antoisa, mutta myös aika raskas koska oltiin niin paljon liikkeellä, keskiviikkonakin yhteen putkeen kierreltiin 8 tuntia kaupungilla ja nähtävyyksissä. Ilmat oli kohtalaisen hyvät, maanataina sateli jonkun verran, tiistai ja keskiviikko olivat poutaisia ja lämpimiä päiviä, torstaina sitten taas hiukan sadekuuroja, mutta nekään eivät haitanneet kun pujahdettiin aina kuuron ajaksi johonkin putiikkiin.
Olen ihastunut jo joku aika sitten espanjalaisiin Desigualin tuotteisiin ja ostinkin itselleni ihanan uuden laukun. Repelle toin myös tuliaiseksi Desigualin kauluspaidan ja kalsarit. Viljamikin sai t-paidan samaa merkkiä.
Ja itselleni ostin ihanan pöllö-kupin teekupiksi. Paljon kaikenlaista olisi tehnyt mieli ostaa, mutta kun kaikkea ei koon tai painon takia pysty tuomaan, eikä kyllä rahatkaan olis kaikkiin ihanuuksiin riittäneet.
Laittelen jossain vaiheessa kuvia noista ostoksista ja muitakin reissukuvia, mutta ensin täytyy tosiaan toipua loman rasituksista
.
En ole vielä ehtinyt juurikaan lukea mitä pöntöllä on viikolla tapahtunut, mutta ilmeisesti kaikki on ok. ja se on kiva.